Olen juuri eronnut pitkästä liitosta ja olemme mieheni kanssa hyviä ystäviä. Harkinta-aika on menossa ja mietimme tulevaisuutta tahoillamme. Palaammeko vielä yhteen, löytyykö rakkautta vai onko sitä koskaan ollutkaan? Toisaalta olen palavasti ihastunut toiseen mieheen, johtaako tämä ystävyyttä pidemmälle? Toisaalta tässä suhteessa olisi varmaan liikaa kaikenlaista painolastia edellisestä elämästä.... Vai tuleeko tulevaisuudessa joku muu, joka vie jalat alta?
Paljon kysymyksiä, mutta ei vastauksia. Kyllähän se aika tietenkin näyttää, mutta jonkinlaisia vastauksia olisi mukava saada, kun mietin elämäni suuntaa...
Paljon kysymyksiä, mutta ei vastauksia. Kyllähän se aika tietenkin näyttää, mutta jonkinlaisia vastauksia olisi mukava saada, kun mietin elämäni suuntaa...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihmettelen, kun naiset toivovat miestä joka vie jalat alta. Eikös itsenäinen nainen tarvitse ne jalkansa, niin kuin päänsä ja sydämensäkin tässä elämässä. On ajattelematonta hakea ihmistä, jonka haltuun voisi uskoa koko elämänsä. Kuka aikuinen jaksaa sellaista toisen ihmisen täydellistä ripustautumista, ainaista reppuselässä kantamista.
Parempi on tasaveroinen, molemminpuoliseen toistensa tuntemiseen ja kunnioitukseen perustuva suhde. Seksuaalinen vetovoima ja intohimo kruunaa muillakin elämänaloilla hyvin toimivan suhteen.
Erosta on kulunut niin vähän aikaa, että joudut käsittelemään sen mielessäsi ennen kuin olet valmis uuteen suhteeseen. Kun prosessi on käyty, et enää hätäile koska olet uudessa parisuhteessa, vaan pystyt sellaisen rakentamaan. Hyvä ihmissuhde on vuosien työn tulos, joten asialla ei ole kiirettä.
Kokemuksistasi viisastuneena seuraava vakituinen suhteesi on tasapainoisempi ja antoisampi ennen kaikkea siksi, että olet itse naisena ja ihmisenä kasvanut.
Kiitokset viestistäsi Agaatti. Se antoi ajattelemisen aihetta. Oli ehkä väärä sanan valinta - vie jalat alta - mutta kun tähän ikään mennessä en ole vielä kokenut sellaista intohimoista rakkautta, niin tuo sana tuli sitten mieleen. Yli 20 v. (yli puolet elämääni) kestänyt liitto oli enempi ehkä ystävyysliitto ihan alusta lähtien. Ja siitä irtirepäisy on ollut tosi tuskallista vaikka ehkä välttämätöntä. Enkä todellakaan ole vielä hyppäämässä uusiin suhteisiin, koska tottakai tämä ero pitää käsitellä ensin, vaikka toisaalta kaipaan suunnattomasti toisen ihmisen läheisyyttä ja hellyyttä, koska sitä en tuossa pitkässä liitossani saanut ja sekin oli osasyy eroon. Ja opetella elämään yksin, en ikinä ole ollut yksin, enkä nytkään ole ihan yksin, koska meillä on lapsista yhteishuoltajuus. Mutta kuten sanoit, erosta on niin vähän vasta aikaa, että nyt vasta olen aloittanut sen käsittelemisen ja surutyön. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin....