help...

elikkä asia on näin:
synnytin kuolleen lapsen 13.01.2009.(käynnistettiin) Napanuora oli kiertynyt kaulan ympärille ja suru on nyt suuri. Olin viikoilla 31 4. enään ei olisi ollut kuin 2 kk laskettuun aikaan. veren vuoto loppui eilen (30.1.2009) ja on palava halu yrittää uudestaan. en jaksa odottaa kuutautisia. Onko mahdollista tulla tässä välissä raskaaksi? ovuloinko 12-14 päivän päästä?olen kuullut että joku on ollut jo jälki tarkastuksessa raskaana...
5390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Koska olet ollut noin pitkään raskaana on mahdollista ettei ensimmäinen kierto käynnisty ajallaan vaan kierto on hetken aikaa sekaisin. Synnytyksen jälkivuoto ei ole sama asia kuin kuukautiset, joiden jälkeen ovulaatioiden pitäisi tulla ajallaan.

Raskaaksi voit periaatteessa tulla heti kun seuraavan kerran ovuloit. Olisi kuitenkin hyvä odottaa ekat kuukautiset parista syystä. 1. syy on se, että silloin II raskauden alkamisajankohta on helpompi määrittää. 2. Syy on se, että silloin kohdunlimakalvo on palautunut normaalitilaan. 3 syy on se, että heti alkaneissa raskauksissa on hieman suurempi keskenmenon todennäköisyys (mutta vain hieman, normaaliraskauksistakin keskeytyy 70%) ja saattaisit syyttää itseäsi rajustikkin keskenmenosta.

Äänestä
  • no pakko se on vaan odottaa..kiitos paljon tiedosta..kaikki tuntuu nyt niin sekavalta ettei tiedä mitä tekisi..rauhassa hyvä tulee...hautajaiset olisivat tänään ja inhottaa aatuskin laskea oma lapsi hautaan..

    Äänestä

  • On ihan sama, vaikket tietäisikään edellisten kuukautistesi ajankohtaa, sillä lapsen todennäköisin syntymä aika määritellään aina kuitenkin ultran määräämänä.

    Itse tulin raskaaksi heti keskenmenon jälkeen, en sitä suosittele kaikille, koskapa keskenmenon riski on huomattava tälläisessä raskaudessa. Omanikin syntyi kaksi kuukautta etukäteen (onneksi terve ja kaikki hyvin) nyt jo 1v7kk.

    Äänestä

  • 1 kohdalla ei ole merkitystä kirjoitti:

    On ihan sama, vaikket tietäisikään edellisten kuukautistesi ajankohtaa, sillä lapsen todennäköisin syntymä aika määritellään aina kuitenkin ultran määräämänä.

    Itse tulin raskaaksi heti keskenmenon jälkeen, en sitä suosittele kaikille, koskapa keskenmenon riski on huomattava tälläisessä raskaudessa. Omanikin syntyi kaksi kuukautta etukäteen (onneksi terve ja kaikki hyvin) nyt jo 1v7kk.

    Millä perusteella tuo keskenmenon riski on huomattava?

    Äänestä

Otan osaa! jaksamisia! =`(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

elikkä asia on näin:
synnytin kuolleen lapsen 13.01.2009.(käynnistettiin) Napanuora oli kiertynyt kaulan ympärille ja suru on nyt suuri. Olin viikoilla 31 4. enään ei olisi ollut kuin 2 kk laskettuun aikaan. veren vuoto loppui eilen (30.1.2009) ja on palava halu yrittää uudestaan. en jaksa odottaa kuutautisia. Onko mahdollista tulla tässä välissä raskaaksi? ovuloinko 12-14 päivän päästä?olen kuullut että joku on ollut jo jälki tarkastuksessa raskaana...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu