Varhainen aikuistuminen

lähihoitajaopiskelijat

Hei

Olemme neljä lähihoitajaopiskelijaa, ja valmistumme lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelmasta tulevana keväänä. Teemme opinnäytetyötä aiheenamme lasten ja nuorten varhainen aikuistuminen. Nykyään pinnalla olevia asioita ovat lasten siirtyminen aikaisempaa nuorempina teini-ikäisten maailmaan ja nuorten varhaistunut aikuistuminen, opinnäytetyössämme pyrimme selvittämään ilmiöiden syitä ja seurauksia.

Otamme mielellämme vastaan kokemuksia joko omasta tai jonkun tuttavapiiriin kuuluvan aikuistumisesta. Kerro, mikä mielestäsi on ollut liian varhain tapahtunutta, kuten tupakan polton ja alkoholin kokeilut, leikkimisen lopettaminen, ensimmäiset seurustelusuhteet, omaan asuntoon muuttaminen, meikkaamisen aloittaminen, ulkonäöstä huolehtiminen… jne. Missä iässä nämä ovat tapahtuneet? Ovatko ne vaikuttaneet myöhempään ikään, aikuisuuteen?
Voit kertoa myös, missä iässä murrosiän merkit alkoivat näkyä.
Lisäksi kokemuksia varhain alkaneen suuremman vastuun kantamisesta luemme mielellämme. Jos olet esimerkiksi joutunut ottamaan vanhemmat roolin perheessäsi, kerro kokemuksistasi siitä. Kuinka varhain olet ottanut aikuisen roolin esimerkiksi pikkusisaruksiesi silmissä?

Myös mielipiteitä kyseisestä aiheesta ja sen aiheuttamista asioista luemme mielellämme. Miten tämä olisi mielestäsi ehkäistävissä? Miksi lapsilla ja nuorilla on nykyään niin kiire aikuisten maailmaan?

Lähetä meille sähköpostia! Käsittelemme vastaukset nimettöminä, mutta kerro kuitenkin viestissäsi sukupuolesi ja ikäsi.

Terveisin Tanja Alvinen, Sanni Auvinen, Heidi Lehtonen ja Tanja Mäkinen

sähköpostiosoitteet:
[email protected]   [email protected]
[email protected]   
[email protected]

0

1200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Poliisi yritti murhata mopopojan

        Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
        Maailman menoa
        708
        1985
      2. Mopomiitti!

        Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
        Tuusula
        340
        1061
      3. Ei se nainen edes oo

        mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        67
        917
      4. Poliisi kiilasi mopoilijan

        Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
        Kiuruvesi
        148
        822
      5. Käviskö tällainen suhde

        Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
        Ikävä
        65
        616
      6. Vetovoima

        Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
        Ikävä
        31
        609
      7. Onko täällä ketään

        Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
        Ikävä
        46
        604
      8. Niin kauan tätä

        Onko vuotesi menneet hukkaan
        Ikävä
        88
        577
      9. Aina vaan mietin sua

        Miksen saa sinua mielestäni pois
        Ikävä
        32
        570
      10. Nainen. Onko meissä

        Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
        Ikävä
        37
        530
      Aihe