Olen 33-vuotias mies ja minulla havaittiin äskettäin lievä autismi.
Asperger tai autismin kirjo kuulemma vaivaa.
Minulla puutteet ilmenee kyvyttömyytenä havaita sanatonta viestintää enkä pysty keskittymään juuri mihinkäään mistä en ole kiinnostunut.
Olen ollut koko ikäni yksinäinen koska olen päätellyt että minulle valehdellaan ja jätetään asioita kertomatta.
Olen pitänyt ihmisiä ilkeinä valehtelijoina ja kiusaajina.
Kouluajoista ei ole juurikaan mitään hyvää sanottavaa.
Minua kiusattiin kunnes havaitsin kookkaan fysiikkani edut ja alotin kostokampanjan, jonka takia meinasi päästötodistus jäädä saamatta.
Vasta kuultuani kyvyttömyyteni sanattoman viestinnän havaitsemisee, etsin tietoa asiasta.
Minulle oli suuri järkytys kun tajusin sanattoman viestinnän laajuuden ihmisten välisessä kanssakäynnissä.
Etenkin naisten kanssa on ongelmia kun en ymmärrä heitä.
Monesti olen poistunut pöydästä koska olen luullut että minua kiusataan ja minusta tehdään pilaa.
Ja jälkeenpäin olen tajunnut ettei kyse tainnut olla kiusanteosta.
Harvat seurustelusuhteet ovat olleet lyhyitä, ja päättyneet yleensä siihen kun kysyn kumppanilta pystyykö hän olemaan minuuttia puhumatta mitään.
Ahdistaa jatkuva puhuminen kun en pysty keskittymään mihinkään jos joku höpöttää kokoajan vieressä.
Ja varsinkin se etten ymmärrä miksi pitää puhua kokoajan jos ei ole mitään järjellistä ja tärkeää sanottavaa.
Exät ovat haukkuneet minua kiveksi, joka ei tunne mitään, mutta kukaan ei ole kanssani ollut 3 kuukautta pidempään ja minun on hankalaa luottaa muihin ihmisii, ja varsinkaan naisiin, joita pelkään jostain kumman syystä.
Pelkään kovasti etten löydä itselleni kumppania.
Viranomaisten kanssa on suuria ongelmia koska en tunne minkäänlaista vetoa työelämään vaan lähinnä pidän suurimpana ongelmani sitä, etten pysty omin keinoin saamaan kumppania.
Muutenkin pidän suurta osaa yhteiskuntarakenteesta ihmisten kusetuksena ja järjestelmässä on niin paljon järjenvastaisia piirteitä etten todellakaan halua sitä tukea millään tavalla.
Yhteiskunta tarjoaa meille jo esikoulusta asti vaan palkkaorjuutta elämäntavaksi.
Vähäiset naissuhteet ovat lähteneet aina naisten suorista alotteista.
Itse tekemistäni alotteista ei ole koskaan seurannut mitään muuta kun itsetunnon totaalinen mureneminen.
Itselleni on helpottavaa tietää etten ole normaali eikä minusta normaalia tule joten on turhaa edes yrittää esittää normaalia.
Mutta silti mietin jatkuvasti sitä pystynkö saamaan kumppania, vai tulisiko päätyä henkilökohtaiseen ratkaisuun, koska yksin en halua enää elää?
Asperger tai autismin kirjo kuulemma vaivaa.
Minulla puutteet ilmenee kyvyttömyytenä havaita sanatonta viestintää enkä pysty keskittymään juuri mihinkäään mistä en ole kiinnostunut.
Olen ollut koko ikäni yksinäinen koska olen päätellyt että minulle valehdellaan ja jätetään asioita kertomatta.
Olen pitänyt ihmisiä ilkeinä valehtelijoina ja kiusaajina.
Kouluajoista ei ole juurikaan mitään hyvää sanottavaa.
Minua kiusattiin kunnes havaitsin kookkaan fysiikkani edut ja alotin kostokampanjan, jonka takia meinasi päästötodistus jäädä saamatta.
Vasta kuultuani kyvyttömyyteni sanattoman viestinnän havaitsemisee, etsin tietoa asiasta.
Minulle oli suuri järkytys kun tajusin sanattoman viestinnän laajuuden ihmisten välisessä kanssakäynnissä.
Etenkin naisten kanssa on ongelmia kun en ymmärrä heitä.
Monesti olen poistunut pöydästä koska olen luullut että minua kiusataan ja minusta tehdään pilaa.
Ja jälkeenpäin olen tajunnut ettei kyse tainnut olla kiusanteosta.
Harvat seurustelusuhteet ovat olleet lyhyitä, ja päättyneet yleensä siihen kun kysyn kumppanilta pystyykö hän olemaan minuuttia puhumatta mitään.
Ahdistaa jatkuva puhuminen kun en pysty keskittymään mihinkään jos joku höpöttää kokoajan vieressä.
Ja varsinkin se etten ymmärrä miksi pitää puhua kokoajan jos ei ole mitään järjellistä ja tärkeää sanottavaa.
Exät ovat haukkuneet minua kiveksi, joka ei tunne mitään, mutta kukaan ei ole kanssani ollut 3 kuukautta pidempään ja minun on hankalaa luottaa muihin ihmisii, ja varsinkaan naisiin, joita pelkään jostain kumman syystä.
Pelkään kovasti etten löydä itselleni kumppania.
Viranomaisten kanssa on suuria ongelmia koska en tunne minkäänlaista vetoa työelämään vaan lähinnä pidän suurimpana ongelmani sitä, etten pysty omin keinoin saamaan kumppania.
Muutenkin pidän suurta osaa yhteiskuntarakenteesta ihmisten kusetuksena ja järjestelmässä on niin paljon järjenvastaisia piirteitä etten todellakaan halua sitä tukea millään tavalla.
Yhteiskunta tarjoaa meille jo esikoulusta asti vaan palkkaorjuutta elämäntavaksi.
Vähäiset naissuhteet ovat lähteneet aina naisten suorista alotteista.
Itse tekemistäni alotteista ei ole koskaan seurannut mitään muuta kun itsetunnon totaalinen mureneminen.
Itselleni on helpottavaa tietää etten ole normaali eikä minusta normaalia tule joten on turhaa edes yrittää esittää normaalia.
Mutta silti mietin jatkuvasti sitä pystynkö saamaan kumppania, vai tulisiko päätyä henkilökohtaiseen ratkaisuun, koska yksin en halua enää elää?
Vastaukset 5
Vanhimmat
se ole aspergerin unelma - saada elää yksin? ;)
Itselleni ainakin on, oli ihanaa tajuta, että minun ei ole mikään pakko elää parisuhteessa koska se on muka jotenkin "normaalia".
Joten heivasin puolison ja muut turhat ihmiset ulos elämästäni, enkä mistään hinnasta ottaisi ketään asumaan saman katon alle. Miuluummin lähimmät naapuritkin saisi asua vähintää 10km päässä.
Kavereita on kiva tavata JOSKUS ja riittävän pieninä annoksina kerrallaan ja mieluummin jossakin muualla kuin minun kotonani.
No mutta aspeja on erilaisia, jos sinä et halua elää yksin niin sitten on pakko sopeutua elämään jonkun kanssa ja opetella ottamaan muita huomioon. Yritä bongata itsellesi asperger-nainen, ehkä se onnistuisi jos hänellä oireet samantyyppiset kuin sinulla.
Kouluissa ei tutkita ihmisten päästöjä. Autojen päästöt tutkitaan. Kouluista saa päättötodistuksen.
mm tuosta linkittämästäni palstasta? Kirjaudu sinne, niin voit ehkä saada samanhenkisen ystävän.
As-ihmiselle sopii sellainen elämäntapa, että saa valita seuransa. Silloin kun haluaa, elää yksin ja taas joskus tulee tunne, että olisi kiva hakeutua toisten seuraan tekee niin.
Ja täysin yksin ei nykyään tarvii olla, kun on näitä monia viestimiä. Netin kautta saa purkaa ajatuksiaan toisten kanssa ja jos sopii niin vaihtaa yhteystietojaan kahden keskenkin chatti-palstoilla.
Mutta kun tietää omat "rajoitteensa" niin toinen As ymmärtää parhaiten. Sellaiset suhteet tahtovat epäonnistua jos toinen on ns normaali ja toinen As. Kannattaa etsiä vertaisiaan ja uskon, että heitäkin löytyy. Älä tee etsimisestä pakkomiellettä vaan etene rauhallisesti.
Tsemppiä!
http://www.aspalsta.net/
Olen 10vuotiaan autistipojan äiti. Olen elänyt 7 vuotta yksin, takana 2 pitkää liittoa.Kirjoitan koettakseni rohkaista sinua. Yhteiselämä voi olla todella vaikeaa normaaleillakin ihmisillä. Joitakin onnistaa ja saavat nauttia onnellisesta parisuhteesta. Toisilla ne ovat yhtä kipuilua. Itse Olen valinnut elää yksin loppuelämäni.Päättänyt nauttia elämässä niistä hyvistä asioista joita minulla on, en haikaile parisuhdetta kun tiedän kokemuksesta sen raskaat puolet. Hienoa että sinulla on omia mielenkiinnon kohteita. Ymmärrän kun poikaanikin kiinnostavat lähinnä vain tietyt moottoriajoneuvot.. Opiskeluukin liitetään juna-aihetta että kiinnostus pysyy yllä. Elämä on elämisen arvoista ja olet arvokas ihminen juuri sellaisena kuin olet. Koen että oma poikani on lahja. Hänellä on paljon annettavaa ja hänestä voi oppia se ihminen, joka hänet kohtaa missä milloinkin. Näin on sinunkin kohdallasi.Jotkut ovat niin sokeita etteivät ymmärrä näitä lahjoja. Joskun pienikin kohtaaminen on arvokas ihmisten välillä, pieni ele tai sana voi välittää rakkautta. Esim. kun Joku toi minulle eilen työpaikalla yllättäen lämpimiä sämpylöitä. Siis joku ajatteli minua ja välitti, milteis tuntematon ihminen. Kun huomioi ihmisten pienet hyvät teot itseään kohtaan huomaa että saa rakkautta osakseen paljonkin. Ehkei sieltä mistä odottaa, mutta on ihmisä jotka välittävät, sinustakin. Toivon että löydät sen nmitä etsitkin, kumppanin. Mutta koeta nauttia sitä odotellessa niistä hyvistä asioista mitä sinulla on, niistä ihmissuhteista tai vain ihmisten kohtaamisista joista saat jotain kivaa fiilistä itsellesi. Maailmassa on paljon yksineläviä ihmisiä. Monet löytävät sen pitkäaikaisen kumppaninkin vasta keskiiällä. jotkut viihtyvät hyvin yksi.Ajattele että nyt on menossa tällainen jakso elämässä että olet yksin. Se ei saa olla henkilökohtaisen maailmasi loppu. voisit tämän yksinäisyyden jakson ajan keskittyä itseesi, iloita että saat olla ja tehdä mitä haluat. Ehkä voit kasvaa hengellisesti ja olet sitten valmiimpi parisuhteeseen kun sen aika on. Mitä jos valitsisit tietoisesti tällaisen asenteen? Tekisit tällaisen henkilökohtaisen ratkaisun Masentuneiden latistavien ajatusten sijaan ruoki itsesi ajatusmaailmaa positiivisella näkemyksellä. Kulman takana olla tulossa kaikkea kivaa. Meillä kaikilla on vajavuutemme, on sairauksia, vammoja ja ahdistuksia. Ollaan samssa veneessä tavaan. Toivottavasti saisit lohtua tästä.Olet arvokas, elämäsi on ainutkertainen ja olet ihmeellinen Jumalan luomus. Tämä maailma ei ole kaikki ja on olemassa Jumala ja Jeesus jotka rakastavat sinua. Toivon sinulle sydämestäni kaikkea hyvää t:kristiina
Ainakin profiilissa voi heti kertoa olevansa erilainen ja tietty kannattaa ne tärkeimmät kriteeritkin ilmoittaa, eli jos tykkää hiljaisuudesta ja puhuu vähän ym.. Sit helpommin tulee jo alkajaisiks vastaan niitä, jotka kaipaa samoja asioita suhteelta.
Mullakin otti koville kumppanin löytäminen, koska aika erilainen hiippari olen. "Tavalliset" miehet ei liiemmin ole musta kiinnostuneita ollut. Moni juttelukaveri katselee mua vinoon kun ilmeisesti mun kertomukset on niin kummallisia heidän mielestään.
Lopulta keksin, että ainakin netin treffipalstalla voin jo heti otsikossa ilmoittaa, että oon hieman erilainen ja että mielellään puolisokin sais olla erilainen. Ompahan sit ainakin heti alkajaisiks varotettu asiasta, ettei tartte lupaavan ensivaikutelman jälkeen aina katsoa, kun miehet häipyy takavasempaan ja kokea pettymyksiä sen takia.
Se tuntui toimivan ja nyt oon jonkin aikaa seurustellu tosi mukavan ihmisen kans. Ollaan monissa asioissa samanhenkisiä ja ymmärretään toistemme outoja tapoja aika hyvin. Rauhanomaista on meidän yhteiselo ollu, ei mitään kohellusta ja älyttömiä riitoja. Rauhaahan minäkin kaipaan, ainainen melu ja hälinä ja mokailu stressais mua älyttömästi ja sais mut varmaan pakenemaan oman kodin rauhaan. Kova höpöttäjä kyllä välillä oon, mut ei tuo liiaks ole tuntunu haittaavan. =)) Välillä höpöttäjä, välillä ihan hiljaa mietiskellen.
Erilaisuus on kiehtovaa. Tykkään tutkiskella kaikenlaisia maailman ilmiöitä ja keskustella niistä ja keskustelukavereiksi tartten toisia erilaisia ihmisiä, koska tavikset ei tykkäis mistään "nörttiaiheista" keskustella.