Puoluetausta vaihtui...

Olen huolissani läheisestä. Hän on pidemmän aikaan ollut kokoomuspuolueen jäsen ja varsin vaikutusvaltainen meikäläisten keskuudessa. Vaikkakin tuttuni ei koskaan päässyt eduskuntaan, on hänellä hyvin tärkeitä luottamustoimia paikkakunnallamme. Hän arvoi huonoksi vaalimenestyksekseen sen, että kokoomuksella on ollut paljon hyviä ehdokkaita, jolloin hän on jäänyt monita huomaamatta. Monilla kokoomuslaisilla on ollut myös hyvin näkyvät vaalikampanjat, joten ei ihme, että itse jää varjoon, jos ei käytä yhtä suurta määrää rahaa, kuin muut.
Nyt tämä tuttuni vaihtoikin Perus-Suomalaisiin, jonka riveistä hän uskoo pääsevänsä vielä eduskuntaan. Mutta mitä tällä läheiselleni kävi. Hän ei kauaa jaksanut olla uskovaisena. Muutenkin hänen ajatusmaailmansa on mennyt hyvin pitkälle meikäläisten ajatusmaailmasta. En sillä etteikö Perus-Suomalaiset olisi hyvä puolue. Keskusta menetti ehkä eniten ääniä juuri Perus-Suomalaisille.
3175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Teikäläisten ajatusmaailma :=!

Äänestä

Jo Kekkosen aikaan SRK julisti SMP:n jäsenyyden, äänestämisen ja muun kannattamisen synniksi. Siksi uskovainen ei sen suunnan puolueita kannata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


usko meni.... kirjoitti:

Olen huolissani läheisestä. Hän on pidemmän aikaan ollut kokoomuspuolueen jäsen ja varsin vaikutusvaltainen meikäläisten keskuudessa. Vaikkakin tuttuni ei koskaan päässyt eduskuntaan, on hänellä hyvin tärkeitä luottamustoimia paikkakunnallamme. Hän arvoi huonoksi vaalimenestyksekseen sen, että kokoomuksella on ollut paljon hyviä ehdokkaita, jolloin hän on jäänyt monita huomaamatta. Monilla kokoomuslaisilla on ollut myös hyvin näkyvät vaalikampanjat, joten ei ihme, että itse jää varjoon, jos ei käytä yhtä suurta määrää rahaa, kuin muut.
Nyt tämä tuttuni vaihtoikin Perus-Suomalaisiin, jonka riveistä hän uskoo pääsevänsä vielä eduskuntaan. Mutta mitä tällä läheiselleni kävi. Hän ei kauaa jaksanut olla uskovaisena. Muutenkin hänen ajatusmaailmansa on mennyt hyvin pitkälle meikäläisten ajatusmaailmasta. En sillä etteikö Perus-Suomalaiset olisi hyvä puolue. Keskusta menetti ehkä eniten ääniä juuri Perus-Suomalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu