Tarinani

Olen seurannut tätä suomi24:n palstaa kauan, silloin tällöin. Viime aikoina jostain syystä enemmän.
Uskaltauduin kirjoittamaan tänne Suklaaporsaana, joka oli jäänyt laihdutus-ajoiltani viime keväältä. Heti joku alkoi arvostelemaan siinä olevaa kuvaani. Kun vaihdoin sen, heti arvosteltiin ja sanottiin että entinen oli parempi.
No, sitten puututtiin siviilisäätyyni. Vähitellen alkoi naljailu. Ylipainostakin naljailtiin koko ajan, vaikka se alkaa kohdallani olla historiaa. Pääasia että sai naljailla.

X-koulukiusattuna raivoni kiusaamista kohtaan on suunnatonta.
TOISTAN:X-koulukiusattuna raivoni kiusaamista kohtaan on suunnatonta!

Jotkut puolustivat minua, mutta eipä se paljon auttanut. Porsaan kiusan tähden tein tällä viikolla uuden liikun. Keksin uuden nickin:Kieloenkeli.
Siitä alkoi heti naljailut ja väännökset. Kiloenkelit ja muut. Nimissäni tehtiin kirjoituksia ja avauksia. Sama tapahtui Suklaaporsaallekin.
Kun raivostuin kiusanteosta, oltiin sitten puuttumassa jo mielenterveysongelmiinkin. Minulla ei ollut enää mitään intimiteettiä siinä vaiheessa, olin kuin uhrilammas susien raadeltavana.

Kuvat käskettiin poistamaan profiileista. Poistinkin ne mutta uskaltauduin laittamaan välillä takaisinkin. Meinasin lopettaa palstalla kirjoittelunkin, mutta ei se niin helppoa ole hetkessä jättää.

Olen nyt todella sitä mieltä, että minussa on "se jokin" joka laukaisee kiusaamis-vietin.
Naurettavinta on se, että sitten kun kiusattu raivostuu, sanoo rumasti ja puolustautuu, ollaan heti vinkumassa ylläpitoon ja syyttämässä, ketä muutakaan kuin kiusattua!
Eilen pidin huumorilla yhtä "Etsin miestä" -avausta muutaman minuutin. Kun sitten poistin sen, niin siitäkös nousi uusien avausten sarja. Ja mua syytetään muidenkin avauksista.

Ei voi muuta sanoa kuin että tällä palstalla kirjoittaa sairaita ihmisiä! Jos minä olenkin sairas, on sitä muutkin!

*Kihisee*

Rukoilen, että pääsen tästä kirotusta s24:n palstasta irti. Pääsinhän muistakin palstoista aikanaan.

Tulin hyvillä aikeilla, mutta ulos raadeltiin. Niin, eihän täällä vl saa ollakaan. Ei suositella vl-uskoisille. Pakatkaa kamppeenne te muutkin vl:t. Loppuu se tällä palstalla kuppaaminen!
391507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

lähtö palstalta tämä sinulta on?

Äänestä
  • ja käydä tämä prosessi läpi, ettei syytetä vain mua, sillä tässä on syytä muissakin!

    Äänestä

Palstalle pitäisi saada seriffi kuten ennen, vois palsta siistiytyä, muuten palsta joutaa lopettaa. Alkaa vaikuttaa kiihotukselta kansanryhmää vastaan.

Äänestä
  • Sairasta, sanon minä, jos vaan minua syytetään, vaikka mun verenpainetta on nostatettu koko sen ajan, mitä olen tääl kirjoittanut.

    Äänestä

  • on kiihotusta kansanryhmää kohtaan. Mitä kansanryhmää kohtaan? Vl-lehmiä?

    Äänestä

  • Uhriporsasenkeli kirjoitti:

    Sairasta, sanon minä, jos vaan minua syytetään, vaikka mun verenpainetta on nostatettu koko sen ajan, mitä olen tääl kirjoittanut.

    nyt näin lisää nautiskelemaan ruuvattavasta piinapenkistään. Käytä tästä eteenpäin kansainvälisiä käsimerkkejä eli vaikka ######### kun olet vihainen.

    Äänestä

Korjaan: saa täällä vl:t kirjotella...mikäpä minä olen ketään kieltämään täällä kirjoittelua.

Äänestä
  • lähdit tuohon mukaan? Ainakin minulle se näkyi noin.

    Äänestä

  • Ohikuleksija kirjoitti:

    lähdit tuohon mukaan? Ainakin minulle se näkyi noin.

    En haluakkaan siis olla kieltämässä muiden vl-uskovien kirjoittelua tällä palstalla...olenhan itsekin kirjoitellut täällä monesti aikaisemminkin. Tosin ei tätä hirveästi suositella...

    Äänestä

  • Uhriporsasenkeli kirjoitti:

    En haluakkaan siis olla kieltämässä muiden vl-uskovien kirjoittelua tällä palstalla...olenhan itsekin kirjoitellut täällä monesti aikaisemminkin. Tosin ei tätä hirveästi suositella...

    Kirjoitin kysymykseni väärään paikkaan.
    Tarkoitin sitä, että vaikutti kuin olisit ollut tuossa hölmöläisten leikissä mukana. Ihan vaan palstaa sottaamassa.

    Äänestä

ota käteen jotain. Enkä tarkoita löylykauhaa.

Äänestä
  • Olet erittäin paatunut, sairas kiusaaja, jolla ei ole mitään omaatuntoa, ei mitään. Helvetti sinun osoitteesi on, piste.

    Äänestä

  • johon kalikka kalahtaa. Mitä itse olet saunassa puuhannut? Kerroppa avoimesti. Jos voisin, niin löisin. Ihan livenä!

    Äänestä

  • - TULIKO SELVÄKSI?

    Äänestä


  • EI ENÄÄ SANAAKAAN kirjoitti:

    - TULIKO SELVÄKSI?

    Sinustako muut ovat päällekäyviä ja kiusaajia?Sinulla on paha olo.Kerro mikä mieltäsi painaa.Netissä ja muuallakin joidenkin ilkeät puheet kannattaa antaa mennä toisesta korvasta sisään,toisesta ulos.Antaa rakkien räksyttää.

    Äänestä

  • namupala..... kirjoitti:

    Sinustako muut ovat päällekäyviä ja kiusaajia?Sinulla on paha olo.Kerro mikä mieltäsi painaa.Netissä ja muuallakin joidenkin ilkeät puheet kannattaa antaa mennä toisesta korvasta sisään,toisesta ulos.Antaa rakkien räksyttää.

    Niin?

    Äänestä

Kylläpä on mennyt typeräksi tämä leikki. Ei yhtään huvittavaa. Missä se nyt on se meininki, että kaikilla on vapaus kirjoittaa? Kielollakin. Ja anna Kielo sinäkin noiden hölisijöiden jatkaa tuota possuenkelilitaniaa, jos se heitä huvittaa. Joillakin on tuollainen huumorintaju, ei sille mitään voi.

Kirjoita sinä vain sitä mitä kirjoitat, aina se joku tarttuu asialliseen viestiin ja alkaa keskustella kanssasi. Katsotaan osaako nuo vielä monta possu- ja enkeliyhdyssanaa.

Tsemppiä!

Äänestä

Ilmoitin tästä naisihmisesta ylläpidolle.
Hän häpäisee minua todella raskaasti tässä.


"Pitihän sen tapahtua
Kirjoittanut: naisihminen1 31.1.2009 klo 21.14

   Ilmoitan vaan, että se joka tällä palstalla on esiintynyt nikillä naisihminen....ei ole tehnyt tätä aloitusta. Eli minä naisihminen en ole tämän aloituksen takana, vaan joku haluaa nyt kiusata minua. Ja tiedän kyllä kuka.

Tämä meininki tällä palstalla on todella käsittämätöntä ja näyttää siltä että joku joka on psyykkisesti sairas ihminen, pitää tätä palstaa otteessaan haistattelemalla ja nimittelemällä muita ihmisiä. Ja sanoo vielä olevansa vl.

Toivon todella että ylläpito alkaisi puuttumaan tähän häiriköijään. Minuakin tämä ihminen nimitteli eräällä hyvin alatyylisellä ilmaisulla josta voisi mennä jo poliisin puheille, mutta kyseessä lienee niin sairas ihminen, että jonkun pitäisi pitää hänestä huolta."

Äänestä
  • sinua häpäistään???????????????????????????????

    Äänestä

  • tuossa juuri kirjoitti:

    sinua häpäistään???????????????????????????????

    "naisihmisen" nimellä sen takia, koska hän käräytti mua ylläpidolle ja sen takia jouduin ne profiilit poistamaan. Hän näkee tilanteen niin yksisilmäisesti, että minä vain olisin syyllinen. Mokomakin sokea häpäisijäni.

    Äänestä

  • Uhriporsasenkeli kirjoitti:

    "naisihmisen" nimellä sen takia, koska hän käräytti mua ylläpidolle ja sen takia jouduin ne profiilit poistamaan. Hän näkee tilanteen niin yksisilmäisesti, että minä vain olisin syyllinen. Mokomakin sokea häpäisijäni.

    kutsutaan kostoksi.

    Ei sellainen kannata. Rauhoitu hyvä ihminen, jookos?

    Äänestä

  • toimintaasi kirjoitti:

    kutsutaan kostoksi.

    Ei sellainen kannata. Rauhoitu hyvä ihminen, jookos?

    kohta jo arvailee varmaan mun diagnooseja. Sillä ei varmaan ole uskallusta laittaa mitään kuvaa galleriasivullensa. Kuka lie katkera akka.

    Äänestä

  • Uhriporsasenkeli kirjoitti:

    kohta jo arvailee varmaan mun diagnooseja. Sillä ei varmaan ole uskallusta laittaa mitään kuvaa galleriasivullensa. Kuka lie katkera akka.

    noin tekisi. Lisäksi se olisi laitonta ruveta täällä diagnoosia tekemään.

    Uskon että molemmat mahdutte tälle saitille, kun ette sekaannu toistenne kirjoituksiin.

    Eiköhän tuo liene jo selvä, että riitely ei ainakaan hyvää mieltä tuo.

    Ex-VL

    Äänestä

Hei, teet itsestäsi täällä narrin. Poistu palstalta ja pidä aluksi vkon tauko.

Äänestä
  • Tämä palsta ei ole vain täydellisten, elämässään 100%:sti onnistuneiden ihmisten.
    No, naurettava mä olen ollut aina. Vauvasta asti kiusattu. Kumma homma kun ei kelpaa mihinkään. Ihmekös tuo sitten kun päässä vähän heittää.

    Äänestä

  • vl:lle. Älkää kommentoiko mihinkään mitään.
    Se on kuin bensaa tuleen heittäs. Riehukoot itsekseen.

    Äänestä

  • kaikille oikeille kirjoitti:

    vl:lle. Älkää kommentoiko mihinkään mitään.
    Se on kuin bensaa tuleen heittäs. Riehukoot itsekseen.

    neuvosi. Minä en ainakaan (no joo, pitkään ollut palstalta pois) tiedä tarkalleen kuka on oikea vl, ja kuka ei.

    Ex-VL

    Äänestä

  • kaikille oikeille kirjoitti:

    vl:lle. Älkää kommentoiko mihinkään mitään.
    Se on kuin bensaa tuleen heittäs. Riehukoot itsekseen.

    että toisen persoona saadaan naurunalaiseksi ja lyttyyn. Olen sen nyt oppinut. Joten kuvallisia profiileja ei saa näköjään kaikilla olla. :(

    Äänestä

  • on sinun kirjoitti:

    neuvosi. Minä en ainakaan (no joo, pitkään ollut palstalta pois) tiedä tarkalleen kuka on oikea vl, ja kuka ei.

    Ex-VL

    "Huono on neuvosi";heti oli vastustava asenne.
    Tarkoitin provovl:liä, jotka vl kyllä erottaa heti.Oikeita oli siis muut.

    Eikös sullekin olis parempi että vl:ät ei kirjoittais, niin ei tarvi vastustavia kommentteja laittaa.
    Enempää en tästä keskustele

    Äänestä

  • Uhriporsasenkeli kirjoitti:

    että toisen persoona saadaan naurunalaiseksi ja lyttyyn. Olen sen nyt oppinut. Joten kuvallisia profiileja ei saa näköjään kaikilla olla. :(

    Nikillä esiintyvä sanoisin että yleensä vl, on heti ollut lynkkauslistalla. Ettei vaan pääsisi kertomaan totuutta ja saisivat tai saisi(yksikö multiheikki?) valehdella täällä niin paljon kuin sielu sietää.

    Äänestä

  • Uhriporsasenkeli kirjoitti:

    että toisen persoona saadaan naurunalaiseksi ja lyttyyn. Olen sen nyt oppinut. Joten kuvallisia profiileja ei saa näköjään kaikilla olla. :(

    johtuu siitä, että ilmoitat olevasi vl.Kai sen ymmärrät. Parasta on karistaa tämän palstan pölyt jaloistaan vaikka millä keinoin.

    Äänestä

  • kiusaamises kirjoitti:

    johtuu siitä, että ilmoitat olevasi vl.Kai sen ymmärrät. Parasta on karistaa tämän palstan pölyt jaloistaan vaikka millä keinoin.

    Niinpä.

    Äänestä

  • näin ex-vl kirjoitti:

    "Huono on neuvosi";heti oli vastustava asenne.
    Tarkoitin provovl:liä, jotka vl kyllä erottaa heti.Oikeita oli siis muut.

    Eikös sullekin olis parempi että vl:ät ei kirjoittais, niin ei tarvi vastustavia kommentteja laittaa.
    Enempää en tästä keskustele

    Emme keskustele. Kaiketi meillä on "erilainen keskustelukulttuuri".

    Ex-VL

    Äänestä

  • Uhriporsasenkeli kirjoitti:

    Niinpä.

    Eihän tämä mikään oikea keskustelupalsta edes ole.Yksi tai muutama tehtailija korkeintaan on kirjoittanut viestit eri nikeillä,jopa rekisteröitynyt monella.
    Täytyykin ehdottaa ylläpidolle nimen muuttamista "herjausta vanhoillislaestadiolaisuudesta"

    Äänestä

  • kiusaamises kirjoitti:

    johtuu siitä, että ilmoitat olevasi vl.Kai sen ymmärrät. Parasta on karistaa tämän palstan pölyt jaloistaan vaikka millä keinoin.

    Miksi te omat hyljeksitte oman karsinanne possua, en ymmärrä. Mitä ihmeen uskovaisia te oikein ootte?

    Äänestä

  • niin nasu on vl kirjoitti:

    Miksi te omat hyljeksitte oman karsinanne possua, en ymmärrä. Mitä ihmeen uskovaisia te oikein ootte?

    mitä kaikkea olen saanut kokea...sitä ei moni olisi kestänyt, ei.
    Mutta uskossa haluan olla, vaikka olen turmeltunut ja heikko, tietysti.

    Äänestä

En ole kovin kauaa seuraillut tätä palstaa, ainakaan aktiivisesti, joten en tiedä minkälaisia viestejä olet kirjotellut aiemmin, mutta viimesimmät viestisi ovat ainakin olleet aika itsekeskeisiä ja huomionhakuisia. Keskity aiheisiin ja kerro mielipiteitäsi niistä. Ei sua kukaan jaksa loputtomiin kiusata jos pysyt itse asiallisena ja pitäydyt aiheessa. Jos taas haluat jutella kiusaamisesta tai muista kuin vl-asioista niin täällähän on kymmeniä ellei satoja palstoja eri aiheille.
Älä ota tätä sillalailla että kiellän sinua kertomasta itsestäsi, keskustelun lomassa tulee helposti jotain kerrottua ja joskus se on ehkä välttämätöntäkin.

Äänestä
  • Ihan asiallisesti olen jutellut täällä, mutta heti alettiin tarttua persoonaan, niin väkisinkin sitä puolustautuu. Jännää kun jotkut vaan syyttävät minua itsekeskeisestä höpöttämisestä, vaikka itseasiassa muut ovat syyllisiä siihen tilanteeseen, mihin ajauduin. Että on sitten kusipäätä porukkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uhriporsasenkeli kirjoitti:

Olen seurannut tätä suomi24:n palstaa kauan, silloin tällöin. Viime aikoina jostain syystä enemmän.
Uskaltauduin kirjoittamaan tänne Suklaaporsaana, joka oli jäänyt laihdutus-ajoiltani viime keväältä. Heti joku alkoi arvostelemaan siinä olevaa kuvaani. Kun vaihdoin sen, heti arvosteltiin ja sanottiin että entinen oli parempi.
No, sitten puututtiin siviilisäätyyni. Vähitellen alkoi naljailu. Ylipainostakin naljailtiin koko ajan, vaikka se alkaa kohdallani olla historiaa. Pääasia että sai naljailla.

X-koulukiusattuna raivoni kiusaamista kohtaan on suunnatonta.
TOISTAN:X-koulukiusattuna raivoni kiusaamista kohtaan on suunnatonta!

Jotkut puolustivat minua, mutta eipä se paljon auttanut. Porsaan kiusan tähden tein tällä viikolla uuden liikun. Keksin uuden nickin:Kieloenkeli.
Siitä alkoi heti naljailut ja väännökset. Kiloenkelit ja muut. Nimissäni tehtiin kirjoituksia ja avauksia. Sama tapahtui Suklaaporsaallekin.
Kun raivostuin kiusanteosta, oltiin sitten puuttumassa jo mielenterveysongelmiinkin. Minulla ei ollut enää mitään intimiteettiä siinä vaiheessa, olin kuin uhrilammas susien raadeltavana.

Kuvat käskettiin poistamaan profiileista. Poistinkin ne mutta uskaltauduin laittamaan välillä takaisinkin. Meinasin lopettaa palstalla kirjoittelunkin, mutta ei se niin helppoa ole hetkessä jättää.

Olen nyt todella sitä mieltä, että minussa on "se jokin" joka laukaisee kiusaamis-vietin.
Naurettavinta on se, että sitten kun kiusattu raivostuu, sanoo rumasti ja puolustautuu, ollaan heti vinkumassa ylläpitoon ja syyttämässä, ketä muutakaan kuin kiusattua!
Eilen pidin huumorilla yhtä "Etsin miestä" -avausta muutaman minuutin. Kun sitten poistin sen, niin siitäkös nousi uusien avausten sarja. Ja mua syytetään muidenkin avauksista.

Ei voi muuta sanoa kuin että tällä palstalla kirjoittaa sairaita ihmisiä! Jos minä olenkin sairas, on sitä muutkin!

*Kihisee*

Rukoilen, että pääsen tästä kirotusta s24:n palstasta irti. Pääsinhän muistakin palstoista aikanaan.

Tulin hyvillä aikeilla, mutta ulos raadeltiin. Niin, eihän täällä vl saa ollakaan. Ei suositella vl-uskoisille. Pakatkaa kamppeenne te muutkin vl:t. Loppuu se tällä palstalla kuppaaminen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu