Tässä on nyt jo useamman kuukauden ollut jatkuvaa vesinuhaa, johon ei tunnu tulevan loppua. Vähänkin jos katselee alaviistoon, niin alkaa nenä vuotamaan. Muita nuhan oireita ei ole eikä kolotuksia. Työterveyshoitajalla tuli muutamakin kerta käytyä, mutta se ei osannut oikein muuta tehdä kuin näyttää hämmentyneeltä. Pari antibioottikuuria on tullu jo syötyä ja Nasonexia suihkuteltua ahkerasti. Ei vaikutusta. Röntgenissä kävin ja ei kuulemma näkynyt mitään outoa. Kokeilin jo jopa nenäkannua, mutta ei sekään vaikuttanut mitenkään. Tähän alkaa kohta menemään ihan oikeasti hermot...
Outoa nuhaa?
Mitähän tämä on...
2283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsellä oireilee vesinuhana, huonepölyallergiaa esimerkiksi ? Kokeile laittaa kostea pyyhe patterille ainakin makuuhuoneessa, yleensä helpottaa huonepölyallergikkoja.
Toisaalta apteekista kysyin, että mitä nuhalääkettä heillä on allergiseen nuhaan ja sieltä tarjottiin tuollaista kuin Heinix. Nappailin sitä ohjeen mukaan koko liuskallisen, mutta se ei ainakaan tehonnut...