Perustin juuri akvaarion, vedet laitoin lauantaina ja sinne tarvittavat vedenparannusaineet (bactozym-kapselit, aquasafen ja safestartin). vesi jäi tuolloin sameaksi ja luulin sen kuuluvan asiaan, että se on aluksi sameaa. Mutta sunnuntai aamuna vesi ei ollut kirkastunut yhtään. Kaikki hiekat ja koristeet huuhtelin huolella ennen akvaarioon laittamista.
Tasoittuuko sameus vai vaihdanko osan vedestä ennen kalojen tuomista?
Tasoittuuko sameus vai vaihdanko osan vedestä ennen kalojen tuomista?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sameus voi kestää päiviä.
Onhan sulla akvaariossa suodatin?
Älä nyt hätäile niiden kalojen kanssa, vaan odottelet rauhassa ja mittailet niitä vesiarvoja. :)
AKVAN KYPSYTTELY VIE AIKANSA, muutaman viikon päästä nitriitti saatta nousta erittäin korkeaksi joka on tappava määrä kaloille, se laskee itsestään äkisti ja jäljelle jää suuri pitoisuus nitraattia, sen pudottamiseen vaihdetaan akvaarion vettä reilusti kerralla. Kun nitraattikaan ei enää kohoa on akvaario valmis vastaan ottamaan kalat ja kasvit. Vettä EI vaihdeta ennen kuin akvaario on todettu kypsäksi joilloin jäljellä on enää suuri pitoisuus nitraattia.
Sameus on OK, luultavasti hiekka ei oltukaan pesty niin hyvin kuin kuvittelit ;). Saattaahan se ola bakteerienkin aikaan saannosta, mikä on hyvä asia.
Minkälainen suodatin sulla on minkä kokoisessa akvassa?
Ostin akvaarion käytettynä, siinä tuli mukana rena-merkkinen suodatin mikä on tarkoitettu 50-150 L akvaaroon. Kyseinen akvaario on 80 litrainen.
Mittasin vesiarvot, ne näyttäisi kaikki olevan kohdallaan. muuttuvatko arvot silti, vaikka veteen on laitettu vedenparannusaineita? Vesi näyttää siltä kuin siellä leijailisi sumua..
Vedenparannusaine ei "paranna vettä" kokonaan kaloille, vaan se poistaa hanavedestä joitakin haitallisia yhdisteitä. Se ei poista esim. nitraattia ja nitriittiä, joka poistuu vain vettä vaihtamalla.
Sumu kuuluu asiaan, vieläkin.
Mitäs kalaa olet suunnitellut ottavasi akvaarioosi? Nehän tuodaan vasta sitten kun nitriittipiikki on ohitse ja nitraattia alkaa vedessä vähän näkymään, mutta nyt on hyvää aikaa suunnitella ja miettiä kalastokokonaisuutta. :)
En vielä ole kalastoa miettinyt. Katselemassa olen käynyt. :)
Tuon kalojen tuomisesta akvaarioon olen saanut joka eläinkaupasta eri ohjeet. Yksi sanoi että jopa samana päivänä kun vedet vedenparannusaineet on laitettu, toinen sanoi, että muutaman päivän kuluttua ja kolmas sanoi kolmen/neljän viikon jälkeen.. mihin sitä nyt sitten uskoisi!?!?
Minkäs ajan päästä tämä nitriittipiikki sitten
ilmenee? En kyllä haluasi kaloja vaarantaa sen takia, että hätäilen niiden tuomista, ei nekään mitään ilmaisia ole..
Neljässä viikossa akvaariosi kypsyy taatusti jo noudatat linkin ohjeita!!
Akvaariota kypsytetään ammonium ympillä, Safe start on yksi tällainen, omalla kusellakin voisi tehtailla, ;) nooh, kukkamulta on tosi suosittu ja halpa keino saada akvaarion hajoittajabakteeristo elämään. Kalanruoka minimi annosteltuna antaa bakteereille jotain purtavaa kypsyttelyn ajaksi. Kun nitriittiä esiintyy, puolitetaan ammoniakin määrä. Kun nitriitti yhtäkkiä häviää, on akvaario kypsä ja vain nitraatti jää akvaarionveteen, sekin pitää saada laskemaan. Reipas veden vaihto auttaa tähän.
Jep, hanki tippamittalaitteet;
NO2, NO3, KH/GH.. mitä on akvan lämpötila, mittaatko lasisauvamittarilla vai?
LUE TOI AKVAN KYPSYTYS OHJE
Mittaan lämpöä sellaisella lasimittarilla mikä laitettiin imukupilla lasiin kiinni, lämpö on pysynyt 26-27 asteessa.
Lueskelin tuota kypsyttämistä ja siellä sanottiin ettei kasvejakaan saisi laittaa vielä, mutta eläinkaupan myyjä sanoi ettei ne ole niin nuukia veden laadulle, joten omassa akvassa on jo siis kasveja, virhe?
Miulta löytyy Tetran 5in1 testiluiskoja joilla olen mittaillut vettä joka päivä. Arvot ovat vieläkin kaikki ihan kohdallaan..