Imetystarina

Hei!
Halusin kertoa kaikille meidän tarinan. Jospa joku saisi siitä kannustusta, jos on samoja ongelmia kuin meillä.

Eli vauva syntyi kuukausi ennen laskettua aikaa ja joutui olemaan vastasyntyneiden teholla 3 viikkoa ennen kotiutusta. Vauvalla oli matalat verensokerit, joten oli tärkeämpää saada maitoa letkusta ja pullosta, eikä se siinä vaiheessa tissistä ymmärtänyt yhtään mitään. Minä yritin lypsää ja osastolla sai erilaisia neuvoja tai sitten ei saanut neuvoja ollenkaan. Ahdistuin kovasti ja lähdin kotiin, lypsykoneen sain lainaksi. Maitoa kyllä tuli, mutta aluksi siinä oli verta ja sitä ei voinut vauvalle antaa. Vaikka maito oli normaalin näköistä niin aina stixatessa siinä näkyi verta ja aina se kaadettiin viemäristä alas. :(
Sitten lopulta ihana maitokeittiön emäntä sanoi, että nyt kokeillaan sitä vauvalle, eikä enää tutkita ja vauvalle maito kelpasi hyvin. Tissiä se ei vaan huolinut ja jos yrittikin imeä, ei saanut sieltä tarpeeksi.

No sitten lähdettiin kotiin ja verensokerit helposti edelleen laskivat ja niitä piti kotonakin mittailla ja herätellä vauva kolmen tunnin välein syömään. Minä lypsin edelleen ja tuntui, että olen enemmän lypsykoneen kanssa tekemisissä kuin vauvan. Lopulta olin niin väsynyt, että päätin lopettaa lypsämisen ja vauvalle ostettiin jo korvikettakin, jota se muutamia kertoja saikin.

Yritin kuitenkin ottaa vauvaa tissillekkin ja sitten kun verensokerit lopulta alkoivat tasaantua ei tarvinut niitä enää mitata ja saattoi luottaa siihen, että tyytyväinen vauva oli saanut riittävästi maitoa. Rintakumi toki oli käytössä, muuten ei vauva tissiä huolinut. Yhtäkkiä vaan huomasin, että tässähän on koko päivä mennyt ilman pulloa ja päätin, että nyt ei mitään pullomaitoa annetakaan vaan aina tarjotaan tissiä. Isäntä luuli, että aion tappaa vauvan nälkään.

Nyt sitten muutama viikko sitten vauva yhtäkkiä heitti rintakumin pois ja on sen jälkeen syönyt suoraan tissiä eikä varmaan enää kumin kanssa kelpaisikaan. Ja ikää on kohta 5kk. Kaikista helpointa ja mukavinta on imettää. En jaksaisi sitä pullorumbaa ja miettimistä että kuinka paljon korviketta annetaan milloinkin. Eli vaikka jossakin vaiheessa tuntui, että imetys ei voi ikinä onnistua, niin sitkeä yrittäminen palkitaan ja kannattaa yrittää vaan.

Tsemppiä kaikille joilla on samoja ongelmia kuin meillä oli!