Mulla on alkanu poissaolot noin 3luokalla.
niitä luultiin vain paniikkihäiriöiksi. no ne vaan jatkui ja sitten ennen 7luokkaa kesällä sain ensimmäisen kouristuskohtauksen yöllä.
lääkärissä sanottiin, että melkein kaikki ihmiset saa noin kerran elämäs kouristuksen ettei se viä mitää merkitte. pääsin kotio ja nukkues sain toisen kouristuskohtauksen..
sain epilepsialääkkeitä, pää kuvattiin eikä sielä mitään löytyny.
sain silti kouristuksia vaikka söin lääkkeitäja niitä vaihdettiinki.
vaihdettiin helsingin lastenlinna lääkäriin, sielä löyty mun pääkuvauksesta arpikudosta.. ja ruvettiin puhumaan että jos lääkkeet ei ala auttaan niin mun pää voidaan leikata!!! :S
ja nykyään mä pyörtyilen noin kerran viikos mutta en kramppaa, ei tiedetä mistä ne johtuu. ja päänsärkyä on tosi usein.
kerran pyörryin luokas pulpetille ja seki kesti yli 10min!! ja joskus ne on kyllä vaan muutaman minuutin ja joskus pidempiä.
nyt pelkään että entä jos joudun leikkaukseen..?
onko muilla vähäsen samoja hommia ju mulla?!
tarttisin kai juttukaveria tästä:P
Leikkaus..?
12
1006
Vastaukset
- epileptikko94
mulla on kouluki tipahtanu tän takia ihan perseelleen! mä en jaksa.. :p
numerot laskee kilpaa. ja lihoon ku sika lääkkeistä...! kaverit vähentyny..
ja jotku kiusaa mua ku oon tullu hiljasemmaks ja kummalliseks. ku kaikki ei tiä mikä mulla on. mä en jaksa niitä, ne on ärsyttäviä!! eli mua tavallaan koulukiusataan. ja silloin ku hermostun alan täriseen ja särkee päätä. silloin voin pyörtyäkki..
ku mä en oo tottunu vieläkää tämmöseen... en ikinä päse tästä yli:P
ja millaset olis hyviä lääkkeitä..? mistä tulis mahollisimman vähä sivuoireita..? ku nyt mulla on kauheet napit. :P ja äite ei tajua et mä en jaksa syödä semmosia..- Ninnukka
Kuulostat tosi masentuneelta. Miulla ei ole samoja kokemuksia kuin siulla mut aattelin silti kirjotella. Ensinnäkin mie luulen et nuo siun kohtaukset voi pitkälti kohtua stressistäkin. Muistan itseltä ajalta ennen lääkkeitä, että aina jos hermostuin tai kiihdyin, alkoi epilepsia oireilla tärinällä samoin kuten sinulla. Miulla helpotti koko tilanne lääkkeillä. Kaikki kohtaukset hävisivät ja elämä hymyilee nyt. On pieni vauva, perhe ja työ. Mutta aina ei ollut tälläista. Eräs kaverini sanoi kun olin oikein masentunut, että elämä menee joko hyvin tai huonosti mutta koskaan se ei jää paikalleen! Tähän lauseeseen loppui miun masennus. Eli siun jaksaminen on nyt pitkälti siusta itsestä kiinne.
Ensinnäkin suosittelisin kertomaan tästä siun sairaudesta. Jos ihmiset eivät tiedä mikä sinulla on, kukaan ei voi auttaa tarpeen vaatiessa. En halua pelotella, mutta se kertominen voi vaikka joskus pelastaa sinun hengen. Pidä vaikka aiheesta esitelmä tunnilla. Olen tehnyt aikanani itse niin ja sain suunnattomasti mielenkiintoa aiheen johdosta. Kun ihmiset tietävät tästä, heidän on helpompi ymmärtää sinua. Toiseksi ota selvää asioista. Selvitä kaikki mahdollinen tieto sairaudestasi mutta älä säikähdä lukemaasi, koska tänäpäivänä voidaan hoitaa epilepsiaa monella eri tavalla. Eli tieto ei lisää tuskaa, päinvastoin! Sitten noista lääkkeistä..
Hyvä lääke on sellainen, että se sattuu juuri sinulle. Kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksensa, eikä niistä voi tietää ennen kuin on kokeillut niitä. Jos sinun lääkkeet on kamalat, ota yhteyttä neurologiin ja hae sieltä apua. Hyvää äitisi varmasti tarkoittaa mutta ehkä hänelläkään ei ole tarpeeksi tietoa asioista. Etsikää yhdessä sitä tietoa ja lukekaa kaikki mahdollinen! Ja sitten vielä leikkauksesta.. Eihän se ole mikään maailman loppu jos sinua sillätavoin voidaan auttaa, päinvastoin!! Mie olen kuullut miten monelta ihmiseltä epilepsia on saatu hoidettua kokonaan pois leikkauksen avulla tai ainakin helpottumaan huomattavasti lääkkeillä hoidettavaksi. Sehän auttaisi sinuakin todella paljon! Leikkaavat lääkärit ovat niin ammattitaitoisia, että kannattaa ehdottomasti luottaa heidän osaamiseensa. Joten jos leikkaus on edessä, mene sinne positiivisessa mielessä! Äläkä ikinä häpeä sairauttasi vaan nosta pääsi pystyyn.
Sinua voidaan auttaa, kun olet vain valmis ottamaan sen vastaan. Kun olet itse hyväksynyt sairautesi sinun elämä muuttuu paljon helpommaksi. Se on vain sinusta itsestäsi kiinne! Ei tämä ole mikään masentumisen paikka!! Rupea keskittämään ajatuksia ja energiaasi sinulle tärkeisiin asioihin. Keskity koulunkäyntiin täysillä, koska muuten kadut sitä vielä jonain päivänä. Ei epilepsia estä sitä. Maailma rupeaa vielä kirkastumaan, jos vain annat sen tehdä niin. Jaksamisia sinulle ja kirjoittele kommentteja tästä tarinasta ja muustakin. - epileptikko94
Ninnukka kirjoitti:
Kuulostat tosi masentuneelta. Miulla ei ole samoja kokemuksia kuin siulla mut aattelin silti kirjotella. Ensinnäkin mie luulen et nuo siun kohtaukset voi pitkälti kohtua stressistäkin. Muistan itseltä ajalta ennen lääkkeitä, että aina jos hermostuin tai kiihdyin, alkoi epilepsia oireilla tärinällä samoin kuten sinulla. Miulla helpotti koko tilanne lääkkeillä. Kaikki kohtaukset hävisivät ja elämä hymyilee nyt. On pieni vauva, perhe ja työ. Mutta aina ei ollut tälläista. Eräs kaverini sanoi kun olin oikein masentunut, että elämä menee joko hyvin tai huonosti mutta koskaan se ei jää paikalleen! Tähän lauseeseen loppui miun masennus. Eli siun jaksaminen on nyt pitkälti siusta itsestä kiinne.
Ensinnäkin suosittelisin kertomaan tästä siun sairaudesta. Jos ihmiset eivät tiedä mikä sinulla on, kukaan ei voi auttaa tarpeen vaatiessa. En halua pelotella, mutta se kertominen voi vaikka joskus pelastaa sinun hengen. Pidä vaikka aiheesta esitelmä tunnilla. Olen tehnyt aikanani itse niin ja sain suunnattomasti mielenkiintoa aiheen johdosta. Kun ihmiset tietävät tästä, heidän on helpompi ymmärtää sinua. Toiseksi ota selvää asioista. Selvitä kaikki mahdollinen tieto sairaudestasi mutta älä säikähdä lukemaasi, koska tänäpäivänä voidaan hoitaa epilepsiaa monella eri tavalla. Eli tieto ei lisää tuskaa, päinvastoin! Sitten noista lääkkeistä..
Hyvä lääke on sellainen, että se sattuu juuri sinulle. Kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksensa, eikä niistä voi tietää ennen kuin on kokeillut niitä. Jos sinun lääkkeet on kamalat, ota yhteyttä neurologiin ja hae sieltä apua. Hyvää äitisi varmasti tarkoittaa mutta ehkä hänelläkään ei ole tarpeeksi tietoa asioista. Etsikää yhdessä sitä tietoa ja lukekaa kaikki mahdollinen! Ja sitten vielä leikkauksesta.. Eihän se ole mikään maailman loppu jos sinua sillätavoin voidaan auttaa, päinvastoin!! Mie olen kuullut miten monelta ihmiseltä epilepsia on saatu hoidettua kokonaan pois leikkauksen avulla tai ainakin helpottumaan huomattavasti lääkkeillä hoidettavaksi. Sehän auttaisi sinuakin todella paljon! Leikkaavat lääkärit ovat niin ammattitaitoisia, että kannattaa ehdottomasti luottaa heidän osaamiseensa. Joten jos leikkaus on edessä, mene sinne positiivisessa mielessä! Äläkä ikinä häpeä sairauttasi vaan nosta pääsi pystyyn.
Sinua voidaan auttaa, kun olet vain valmis ottamaan sen vastaan. Kun olet itse hyväksynyt sairautesi sinun elämä muuttuu paljon helpommaksi. Se on vain sinusta itsestäsi kiinne! Ei tämä ole mikään masentumisen paikka!! Rupea keskittämään ajatuksia ja energiaasi sinulle tärkeisiin asioihin. Keskity koulunkäyntiin täysillä, koska muuten kadut sitä vielä jonain päivänä. Ei epilepsia estä sitä. Maailma rupeaa vielä kirkastumaan, jos vain annat sen tehdä niin. Jaksamisia sinulle ja kirjoittele kommentteja tästä tarinasta ja muustakin.kiitos.. :)
ja tänään pitäis taas mennä kouluun. :P
eilen sain kengästä päähän, ku mun luokkalainen potkas sen. suoraan ohimooooon. :P
multa tuli ihan hullusti verta nenästä eikä se menannu loppua ollenkaa. :D ja siittäkki kaikki ruvesnälviin. ihanaa porukkaa! xP
Sitte mulla on polvetki ihan sinisenä mustelmista ku oon pyörtyilly. eilenki pyörryin. mä en enää jaksa.:P kllästyttää tämä jo.
jatäälä pikkukyläs missä asun ei ole ketää muuta epilepsiaa sairastavaa ku mä!!paitti pari, toinen on aikunen nainen ja sekää ei tälä asu vaan käy täälä töis ja toinen on joku aikunen äijä.
ja miten mun vanhat hyvät kaveritki on jättäny..? ja mua pelottaa ku toiselle niistä sanoin joskus tän mun päähomman et jos se juoraa sen eteenpäin.. :P
- eräs gaijin
Tilanne ei ole samanlainen mutta ehkä voin hiukan "tsempata".
Olin itse melko samanikäinen (ainakin nykyisestä perspektiivistä katsottuna:)) kun sairastuin, 12/13-vuotias. Sain ekan kohtauksen aamuyöstä => kotiin ja disperiiniä => tunnin päästä uusi, sama rundi. Kouluun aamulla mutta en pysynyt tolpillani ja sitten Lastenklinikalle, jossa pamahtikin sopivasti iso tyyppikohtaus EEG:tä otettaessa. Mulla syyksi paljastui eräänlainen verisuoniepämuodostuma, joka oli alkanut vuotaa. Parin viikon sisään olinkin jo leikkauksessa mutta olin vielä sen verran nuori, etten osannut pelätä niin paljon kun nyt pelkäisin. Epilepsiani väistyi n. 15 vuodeksi mutta nyt kolmekymmpisenä olen takaisin lääkityksellä -arpikudoksen vuoksi.
Leikkaus on kurja ja pelottava juttu omine riskeineen mutta valtaosalla on asiasta positiivisia kokemuksia. Tiedän, ettei se auta pelkoon, eikä pidäkään. Pelko on ihan tervettä mutta älä vielä murehdi leikkausta, jos ei se ole sen kummemmin puheen alla.
Toinen ikävä puoli omista kokemuksista oli sitten se leikkauksen jälkeinen elämä. Alle puoli vuotta siitä siirryin yläasteelle ja voi kiesus sitä v-ttuilun määrää, huolimatta siitä että arpi näkyi vielä ihan selvästi. Koko seiskaluokan olin puolen koulun ivan kohde, kas kun 90-alussa siilitukkainen tyttö ei ollut mikään viilee juttu (nykyään hiuksia ei kai enää ajella kokonaan). Omalla luokalla ihmiset tiesivät, mutta siitä huolimatta nekin välillä "puolisalaa" kikattelivat. Varsinkin silloin, kun sain ns. kontrolloimattomia hermopistoksia. Sellaista se vain oli, joten tavallaan tiedän mistä puhut. Eikä sitä tosiaan huivita kaikille huudella, että on tähän "outouteen" joku syykin, senkin idiootit...Yläasteella on muutenkin ihan käsittämättömiä nälvimisen aiheita, esim. hyvät arvosanat. Itse huonon itsetunnon omaavana jopa vastailin kokeissa(?) väärin, kun oli helpompi olla kasin kuin ysin tai kympin tasoa. Aivan idioottia, koska valtaosaa sen aikaisista ihmisistä ei näe sen sirkuksen jälkeen. Mulla ei ole yhtään yläasteaikaista kaveria tän ikäisenä mutta elämä (omasta mielestä) vasta aluillaan.
Lohduttavinta on se, että yläaste on oikeasti ihan hanurista olevaa aikaa ja siitä pitää vain jotenkin selvitä. Valitettavasti tuo aika on kuitenkin aika kriittistä persoonallisuuden kehittymisen kannalta ja myös kovin herkkää. Lukiossa tms. yleensä helpottaa ja sitten vasta elämä alkaa.
Tuo lääkeasia on tietysti tosi ikävä. Absenor/Deprakine taitaa tuoda monelle sivuvaikutuksena lisäkiloja ja eihän se kivaa ole. Ehkä sille voisi jotain tehdä. Jos arpikudos on epilepsiasi aiheuttaja, niin silloinhan se on tavallaan paikallisalkuista, johon on muitakin lääkkeitä. Asiallinen juttelu lääkärin kanssa voi auttaa. Toisaalta murrosikä on painon kannalta monimuotoinen, toiset keräävät painoa ja toiset menettävät, ja siihen varmasti moni vetoaakin.
Kuitenkin, tsemppiä nyt. Yritä jollain nostaa pyrstöä pystyyn vaikka keljua onkin. Pohjalta pääsee aina ylöspäin. Yritä keskittyä "omaan suoritukseen" kaikilla saroilla, koska vain sillä on merkitystä tulevaisuudessa.- epileptikko
Sulla on koulus tainnu aika kamalaa olla..:0
Miten vanha sä nyt olet.?
Mä en kyllä jaksais enää ollenkaa koulua. :P!
rasittavaa. joskus viimevuoden alus ku olin saanu absenoria ja rupesin lihoohon ja oon muutenki aika pulska. niin yhet meidänluokkalaiset oli kirjotellu mun vihkoon kaikkee: läski sika lehmä pullaposki yms. siitä mä ainaki tärähdin,rupesin väkisin laihduttaan, enkä syöny kunnolla..se vaikutti aika huonosti mun tilaan silloin. ja sit multa otettiin absenor pois niin huomasin kuinka helposti aloin laihtuun ja rupesin sillä sit vouhottaan vielä enemmän..! ja muutaman kerran ku jouduin syömään niin oksensin ruuat pihalle..
joittenki kusipääpoikien takia.. mä oon ihan idiootti! xP laihdutin silloin 13kiloo. sitte ku tulin järkiini niin kai mun limistö oli jo menny sekasin niin rupesinheti lihoohon ja nyt oon taas melki yhtä läski ku aluks.
mut enää mä en tuommosta pidä. kävin lentopallos mutta sinne en enää mee ku oon siäki pyörtyny jo 3kertaa.. en kehtaa:P
ja nyt ku koulus oon vähä puheliaampi yrittäny olla niin mulle on alettu vittuilee vaan enemmän.. mä en jaksa!! Ja ku mulle tuli yks päin naama puhuun jotaki sontaa ja tökkiin käskin seninua muualle. seuraavalla välkällä sain porukalta lumipesun ja koirankusta naamaan. - eräs gaijin
epileptikko kirjoitti:
Sulla on koulus tainnu aika kamalaa olla..:0
Miten vanha sä nyt olet.?
Mä en kyllä jaksais enää ollenkaa koulua. :P!
rasittavaa. joskus viimevuoden alus ku olin saanu absenoria ja rupesin lihoohon ja oon muutenki aika pulska. niin yhet meidänluokkalaiset oli kirjotellu mun vihkoon kaikkee: läski sika lehmä pullaposki yms. siitä mä ainaki tärähdin,rupesin väkisin laihduttaan, enkä syöny kunnolla..se vaikutti aika huonosti mun tilaan silloin. ja sit multa otettiin absenor pois niin huomasin kuinka helposti aloin laihtuun ja rupesin sillä sit vouhottaan vielä enemmän..! ja muutaman kerran ku jouduin syömään niin oksensin ruuat pihalle..
joittenki kusipääpoikien takia.. mä oon ihan idiootti! xP laihdutin silloin 13kiloo. sitte ku tulin järkiini niin kai mun limistö oli jo menny sekasin niin rupesinheti lihoohon ja nyt oon taas melki yhtä läski ku aluks.
mut enää mä en tuommosta pidä. kävin lentopallos mutta sinne en enää mee ku oon siäki pyörtyny jo 3kertaa.. en kehtaa:P
ja nyt ku koulus oon vähä puheliaampi yrittäny olla niin mulle on alettu vittuilee vaan enemmän.. mä en jaksa!! Ja ku mulle tuli yks päin naama puhuun jotaki sontaa ja tökkiin käskin seninua muualle. seuraavalla välkällä sain porukalta lumipesun ja koirankusta naamaan.Niin no, ei sitä ns. kamalaa aikaa ollut kuin seiska-luokka mutta pahimmillaan oli hyvinkin ikävää. Siinä silmätikuksi joutumisessa kun on sellainen vaikutus, että se vain eskaloituu. Perustönimisen lisäksi sain kerran kokea kuinka helposti voi lentää raput alas:)
Mulla se pitkälti loppui kuitenkin kasin alkaessa, kun pahimmat räkänokat lähtivät yläasteelta (ne olivat tyttöjä). Osittain auttoi myös se, että laihduin reilusti kesän aikana ja kun tukkakin oli jo kasvanut niin moni lehmäksi tai hevoseksi haukkunut ei enää edes tunnistanut. Mulla lopetettiin lääkitys siinä kasin syksyn aikana ja sittenhän se paino vasta tippui ja mielen tasapainokin taisi vähän järkkyä. Bulimiaahan siitä sitten seurasi mutta psykologikäynnit karistivat sen lukioon mennessä pois. Omat luokkakaverit sitten vuosia myöhemmin tunnustivat kiusaantuneensa mm. päänpistokohtauksistani ja siksi päättivät imitoida niitä (mikä logiikka..). Silloin kyllä v-tutti, että eikö vieläkään oo mennyt kaaliin ettei niille mitään voinut..
Mä oon siis nykyään kolmekymppinen, epiin sairastuin uudestaan pari vuotta sitten. Mulla menee nykyään ihan hyvin ainakin ulkoisesti katsottuna mutta välissä on ollut melkoisen huonoja kausiakin. Liekö teinivuosilla ollut asiaan vaikutusta, en tiedä. Ei siihen aikaan esim. varoiteltu, että aivoleikkauspotilailla on tapana kokea masentuneisuutta vuoden sisään leikkauksesta. Mulla oli kaikki oireet, joiden seurauksena tein vaarallisia typeryyksiä mutta kaikki oli tietysti vain murrosikähuolia.
Sä oot vielä sen verran nuori, että kaikki on pelastettavissa. Varsinkin jos epi ja siihen liittyvät sivuoireet saadaan lopulta kuriin. Koulusta kannattaa yrittää löytää edes jotain sellaista mikä kiinnostaisi. Alakuloisena se on vaikeaa, tiedän mutta kannattaa silti yrittää. Mä en tiedä millainen terveydenhoitaja teiltä löytyy mutta itse kävin siellä aluksi juttusilla ja usein se auttoi.
- epileptikko94
ei vaihda tai lisää lääkitystä? vaikka sanoo että pyörtymiseni ja vapina johtuu epilepsiasta, eli jonkilaisia kohtauksia..
eilenkin taas pyörryin ja tajuttomuus kesti 5min..
äiti soitti lääkärille ja noin se vaan sano...
pitääkö mun nyt sitte koko ajan vaan vapista ja pyörtyillä koulussa?! :p- Ninnukka
Siihen aiempaan kertomaasi kiusaamiseen sanoisin, ettei siun tartte sietää sitä yhtään. Et ole millään tavalla ansainnut sitä! Sellainen päähän osunut isku voi olla tosi vaarallinen! Ja jos sä pelkäät et kaverisi kertoo muille sun sairaudesta niin estä se ja kerro itse muille. Hanki tietoa ja kerro ettet voi sille mitään vaan se on aivosähkötoiminnanhäiriö yms. Suurin osa ihmisistä saa jossain elämänsä vaiheessa epileptisen kohtauksen, he eivät vain tiedä sitä itse. Mul itsel on Absenorit ja ne toimii mulla tosi hyvin. Kaikki sivuvaikutukset hävisi nopeasti ja ei ole kohtauksiakaan tullut. Kyllähän lääkärin pitäisi puuttua tuohon siun pyörtyilyyn. Eihän tuollaista saisi tapahtua! Tein pitää vain pommittaa lääkäriä jatkuvasti ja sano äidillesi että vaatimalla vaatii et sä pääset uudelleen tutkittavaksi. Johan tuo vaikuttaa tosi paljon sun jaksamiseen ja elämänlaatuun. Ootko jonkun keskussairaalan lääkärin hoidossa vai yksityisellä puolella? Sitä vaan että onko mahdollista vaihtaa lääkäriä?
- epileptikko94
Ninnukka kirjoitti:
Siihen aiempaan kertomaasi kiusaamiseen sanoisin, ettei siun tartte sietää sitä yhtään. Et ole millään tavalla ansainnut sitä! Sellainen päähän osunut isku voi olla tosi vaarallinen! Ja jos sä pelkäät et kaverisi kertoo muille sun sairaudesta niin estä se ja kerro itse muille. Hanki tietoa ja kerro ettet voi sille mitään vaan se on aivosähkötoiminnanhäiriö yms. Suurin osa ihmisistä saa jossain elämänsä vaiheessa epileptisen kohtauksen, he eivät vain tiedä sitä itse. Mul itsel on Absenorit ja ne toimii mulla tosi hyvin. Kaikki sivuvaikutukset hävisi nopeasti ja ei ole kohtauksiakaan tullut. Kyllähän lääkärin pitäisi puuttua tuohon siun pyörtyilyyn. Eihän tuollaista saisi tapahtua! Tein pitää vain pommittaa lääkäriä jatkuvasti ja sano äidillesi että vaatimalla vaatii et sä pääset uudelleen tutkittavaksi. Johan tuo vaikuttaa tosi paljon sun jaksamiseen ja elämänlaatuun. Ootko jonkun keskussairaalan lääkärin hoidossa vai yksityisellä puolella? Sitä vaan että onko mahdollista vaihtaa lääkäriä?
puhuttu on äiten kans.
ku nyt nykyään oon käyny hesas lastenlinnas tutkimuksis. mut ehkä me äiten kans otetaan johki muuhun yhteyttä, en mä tiä.
ainakaa mä en enää tota pyörtyilyä jaksais:P
- viima78
Saanko kysyä mitä lääkettä / lääkkeitä Sinulla on ja millaisella annostuksella? Milloin lääkitystäsi on viimeksi tarkistettu / vaihdettu?
Mä kyllä tiedän miltä tuntuu olla koulukiusattu, mua kiusattiin koko peruskoulun ajan epilepsian takia.
Tietääkö koulun henkilökunta sinun sairaudesta? Oleko kertonut kenellekkään miten sinua kohdellaan?- Heikki
Ole rehtorilla ja opettajilla mitään aukrotiteettia enää itse olin suht pienessä koulussa mikä varmasti auttoi asiaan rehtori otti tarvittaessa häirikköoppilaita puhutteluun lomille koulusta jos ei muu auttanut.Yleensä kyllä puhe ja jälki istunto auttoi nykyään ei taida enää saada jälkiistuntoa? lopetin 9lk 1983.Lehtien uutispalstoilta saa päivittäin oppilaiden huonosta käytöksestä lukea eikä heitä saa tietenkään kieltää tai vanhemmat ilmoittavat lastensuojelu viranomaisille muuten.Puhu asiasta reksille opettajille.
- epileptikko 94
kaikki opettajat tietää mun epilepsiasta.
ja lähimmät kaverit, ja se on levinny vähä muillekki. ::P
ja nyt ku oon koko ajan pyörtyilly koulus niin sen pyörtyilyn ny kaikki tietää.
Apydan 600, ja kepra 500 on nyt mulla käytössä. kumpaaki yks aamuin ja illoin.
en mä edes muista niitä kaikkia mitä mulla on ollu..
jotain: absenor, gapabentin(en ees muista miten toi kirjotetaan) sitte oli viä ainaki 2 mut en muista.
noi uudet on mulla ny ollu noin kuukauden...
ja pyörtyily sen ku vaan jatkuuuuu
ja mullapa on vielä migreeni..!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h654242- 674241
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1092905Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv582796Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p212029Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.551992Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151679- 321503
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1091353- 1801281