pahoinpiteletko sinä lastasi?

kuitenkin on vanhempia, jotka eivät välitä siitä vaikka saisivat rangaistuksen lapsensa pahoinpitelemisestä. olen kuullut, että lapsen elämä voisi jopa vaikeutua vaikka vanhempi saataisiinkin edesvastuuseen pahoinpitelystä. vanhempi voi jopa kostaa lapselleen sen, että pahoinpitely tuli ilmi, vaikkei syy olekaan lapsen.

lapsihan voi jopa ääritapauksessa suututtaa vanhempansa tahalleen niin että saa sen "päivittäisen" lyömisen. tämän jälkeen lapsi tietää saavansa olla rauhassa, kun vanhempi potee syyllisyydentuntoa lyömisestään. lapsi pystynee näin kontrolloimaan elämäänsä. päiväkodissa olen huomannut, että tällainen lapsi myös kapinoi hoitajiaan vastaan luulemalla, että hoitaja lyö myös kunhan tarpeeksi tämän suututtaa.

itse en ole onneksi vielä törmännyt tilanteeseen, jossa epäilisin pahoinpitelyä, mutta ko. ryhmässä jossa olen, on kyllä lastentarhanopettaja joutunut hieman kyselemään tietyn lapsen mustelmista tarkemmin. ei tietenkään niin että vanhemmat alkaisivat epäilemään että he muka löisivät lastaan. toivon vain että jokaisella aikuisella ihmisellä olisi tarpeeksi järkeä päässä, ja eivät kasvattaisivat lastaan pahoinpitelemällä tätä.

mietin vain kuinka moni lastaan pahoinpitelevä vanhempi tämän keskustelun lukee.

On turhaa puolustella yhtäkään pahoinpitelyn- muotoa, on se sitten fyysistä tai henkistä.Yksikään näistä muodoista,joita luettelit, tai yksikään syy niihin (uupumus jne.) ei oikeuta moiseen käytökseen. Ei yksikään! Jos tilanne kotona on sellainen että vanhemmat eivät jaksa ilman lapseen kohdistunutta väkivaltaa, niin silloin on korkea aika tehdä asialle jotain...joko itse tai jonkun muun toimesta.

Yksikään lapsi ei pysty käytöksellään provosoimaan aikuista väkivaltaiseen käytökseen, suuttumukseen ja vihaan kylläkin!On siis turhaa tehdä lapsesta syntipukkia. Ja lastensuojelulaitoksessa vuosikausia työskennelleenä voin todeta, että hoidossani olleet pahoinpidellyt lapset ovat juuri varustettu tuon ajatusmallisi mukaisella itsetunnolla. He kokevat olleensa itse syypäitä siihen, että vanhemmilta palaa pinna. Näiden lasten itsetunto on siis lyntätty niin alas, että sen rakentamiseen menee vuosia, jos siinä onnistutaan.

Maassamme asuu paljon lapsia perheissään, joissa tätä nujertamista tehdään mm. tukkapöllyn tai läimäisyjen voimalla. Enkä todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka vielä kannattavat rajojen asettamista väkivallalla!

en hyväksy minkäänlaista fyysistä taikka henkistä pahoinpitelyä. ei ole oikein vanhemman puolustautua sillä, että on uupunut tai väsynyt. jos lapsia hankitaan, on myös mielestäni varustauduttava siihen, että lapsen kanssa aina ei ole helppoa!! tämä on ehdottomasti muistettava. koskaan ei tarvitsisi minkäänlaiseen pahoinpitelyyn turvautua. itse perheväkivaltaa nähneenä en voi mitenkään hyväksyä niitä vanhempia, jotka antavat lastensa nähdä väkivaltaa taikka itse pahoinpidellä lastaan.

tukkapöllyä ja remmiä saaneena voi vain miettiä haluaako koskaan omien lasten kokea sellaista kipua. en todellakaan! traumat ovat minullakin. harjoittelujakson aikana mieleeni on palautunut hyvin paljon tilanteita lapsuudesta, joissa pelkäsin ja näin itse väkivaltaa perheessäni. on aivan mieletöntä, että omat vanhempani tai lähinnä isäni, joka väkivaltaisesti käyttäytyi, ei ole tajunnut, että ehkä minä muistan kaikki lyönnit. "kaikki hyvin.." ja "ei tässä mitään hätää ole.." olen kuullut sanomattomat kerrat ja niiden merkitys on minulle yksi ja sama. omat kokemukseni ja päiväkodissa kuulemani ja näkemäni asiat ovat saaneet minut kirjoittamaan tänne. hyvä että tämänkin verran keskustelua on syntynyt.

lasten pahoinpitely on väärin oli vanhempien tilanne mikä tahansa. lapsi on viaton ja puolustuskyvytön vanhempiensa suhteen. onko oikein rankaista lasta, jos vanhemmilla on paha olo? ei todellakaan ole. ehkä minulla on naiivinen kuva lapsen kohtelusta. en vain voi sille mitään, jos näen että pahoinpitely on väärin kaikkia ja erityisesti lapsia kohtaan. en väitä että lasta pitäisi kohdella kuin kukkaa kämmenellä ja antaa tehdä mitä haluaa. tiukat rajat on oltava lapsen kasvattamisessa, sillä vanhemmilla on kasvatusvastuu. pahoinpitely ei vain ole siihen oikea keino.

päiväkodissa harjoittelijana kirjoitti:

en hyväksy minkäänlaista fyysistä taikka henkistä pahoinpitelyä. ei ole oikein vanhemman puolustautua sillä, että on uupunut tai väsynyt. jos lapsia hankitaan, on myös mielestäni varustauduttava siihen, että lapsen kanssa aina ei ole helppoa!! tämä on ehdottomasti muistettava. koskaan ei tarvitsisi minkäänlaiseen pahoinpitelyyn turvautua. itse perheväkivaltaa nähneenä en voi mitenkään hyväksyä niitä vanhempia, jotka antavat lastensa nähdä väkivaltaa taikka itse pahoinpidellä lastaan.

tukkapöllyä ja remmiä saaneena voi vain miettiä haluaako koskaan omien lasten kokea sellaista kipua. en todellakaan! traumat ovat minullakin. harjoittelujakson aikana mieleeni on palautunut hyvin paljon tilanteita lapsuudesta, joissa pelkäsin ja näin itse väkivaltaa perheessäni. on aivan mieletöntä, että omat vanhempani tai lähinnä isäni, joka väkivaltaisesti käyttäytyi, ei ole tajunnut, että ehkä minä muistan kaikki lyönnit. "kaikki hyvin.." ja "ei tässä mitään hätää ole.." olen kuullut sanomattomat kerrat ja niiden merkitys on minulle yksi ja sama. omat kokemukseni ja päiväkodissa kuulemani ja näkemäni asiat ovat saaneet minut kirjoittamaan tänne. hyvä että tämänkin verran keskustelua on syntynyt.

lasten pahoinpitely on väärin oli vanhempien tilanne mikä tahansa. lapsi on viaton ja puolustuskyvytön vanhempiensa suhteen. onko oikein rankaista lasta, jos vanhemmilla on paha olo? ei todellakaan ole. ehkä minulla on naiivinen kuva lapsen kohtelusta. en vain voi sille mitään, jos näen että pahoinpitely on väärin kaikkia ja erityisesti lapsia kohtaan. en väitä että lasta pitäisi kohdella kuin kukkaa kämmenellä ja antaa tehdä mitä haluaa. tiukat rajat on oltava lapsen kasvattamisessa, sillä vanhemmilla on kasvatusvastuu. pahoinpitely ei vain ole siihen oikea keino.

Lue lisää

Niin. Kuten kirjoitin, en jaksa uskoa että yksikään "vain" uupunut vanhempi jotenkin nauttisi siitä kun pinna palaa ja keinot ja omat voimat ovat niin loppu, että taas huomaa lyöneensä lastaan, omaa lastaan..

Ratkaisu se ei siis ole, omaan pahaan oloon. Lapsensa lyömisellähän se ei helpotu, päinvastoin.
Mitä sellainen vanhempi sitten voisi tehdä? Mistä voi hakea apua, kun pelkona on, että lapset viedään? Ei kukaan halua lapsistaan luopua, halutaan vain apua. Apu ei ole se, että lapset viedään. Apu on se, että vanhempi saa sellaisen tuen ja avun, että jaksaa, ettei enää lyö, että ne siihenastisen lyömisen traumat käsitellään.
Ja entäs, jos apua ei saa, vaikka sitä hakee?

Olen hyvin läheltä seurannut muutaman, yhden tai kahden, naisen elämää. Nyt tällä hetkellä heillä on tilanne hyvä ja lapset voivat hyvin, mutta silloin kun heillä oli tiukkaa, voimat lopussa, oli apukin ihan mitätöntä. Tai siis sitä ei ollut. Oli vain syyllistämistä.

Kun nainen kokee itsensä huonoksi äidiksi, koska ei jaksa sillä tavalla kuten on joskus aiemmin jaksanut, ja sitten kokee esim. päivähoitohenkilökunnan taholta voimakasta syyllistämistä.. ja sitten kokee itsensä vielä huonommaksi äidiksi.. jostakin pitäisi saada se tuki, että olet hyvä äiti. Ja että lapsessa on jotakin hyvää. Että otettaisi vastaan samanlaisena kuin muutkin vanhemmat. Eikä pidettäisi lähes tarttuvaa tautia kantavana.

Voin kertoa muutaman esimerkin päivähoitohlö-kunnan kohtelusta näiden naisten kohdalla.. jos kiinnostaa. Tapaukset ovat kenties erilaisempia kuin arvaattekaan.. kyse on myös näiden naisten, yksinhuoltajien lasten kohtelusta. Ja siitä, miten se lyö lisää, kun itse on väsynyt, niin hoitotädit kohtelevat huonosti lastakin..

mustanaama kirjoitti:

Niin. Kuten kirjoitin, en jaksa uskoa että yksikään "vain" uupunut vanhempi jotenkin nauttisi siitä kun pinna palaa ja keinot ja omat voimat ovat niin loppu, että taas huomaa lyöneensä lastaan, omaa lastaan..

Ratkaisu se ei siis ole, omaan pahaan oloon. Lapsensa lyömisellähän se ei helpotu, päinvastoin.
Mitä sellainen vanhempi sitten voisi tehdä? Mistä voi hakea apua, kun pelkona on, että lapset viedään? Ei kukaan halua lapsistaan luopua, halutaan vain apua. Apu ei ole se, että lapset viedään. Apu on se, että vanhempi saa sellaisen tuen ja avun, että jaksaa, ettei enää lyö, että ne siihenastisen lyömisen traumat käsitellään.
Ja entäs, jos apua ei saa, vaikka sitä hakee?

Olen hyvin läheltä seurannut muutaman, yhden tai kahden, naisen elämää. Nyt tällä hetkellä heillä on tilanne hyvä ja lapset voivat hyvin, mutta silloin kun heillä oli tiukkaa, voimat lopussa, oli apukin ihan mitätöntä. Tai siis sitä ei ollut. Oli vain syyllistämistä.

Kun nainen kokee itsensä huonoksi äidiksi, koska ei jaksa sillä tavalla kuten on joskus aiemmin jaksanut, ja sitten kokee esim. päivähoitohenkilökunnan taholta voimakasta syyllistämistä.. ja sitten kokee itsensä vielä huonommaksi äidiksi.. jostakin pitäisi saada se tuki, että olet hyvä äiti. Ja että lapsessa on jotakin hyvää. Että otettaisi vastaan samanlaisena kuin muutkin vanhemmat. Eikä pidettäisi lähes tarttuvaa tautia kantavana.

Voin kertoa muutaman esimerkin päivähoitohlö-kunnan kohtelusta näiden naisten kohdalla.. jos kiinnostaa. Tapaukset ovat kenties erilaisempia kuin arvaattekaan.. kyse on myös näiden naisten, yksinhuoltajien lasten kohtelusta. Ja siitä, miten se lyö lisää, kun itse on väsynyt, niin hoitotädit kohtelevat huonosti lastakin..

Lue lisää

Niin, kerrohan minulle niitä esimerkkejäsi...ehkäpä ne auttavat ymmärtämään sinun kantaasi...jolle tällä hetkellä on mahdotonta antaa tukea!

mustanaama kirjoitti:

Niin. Kuten kirjoitin, en jaksa uskoa että yksikään "vain" uupunut vanhempi jotenkin nauttisi siitä kun pinna palaa ja keinot ja omat voimat ovat niin loppu, että taas huomaa lyöneensä lastaan, omaa lastaan..

Ratkaisu se ei siis ole, omaan pahaan oloon. Lapsensa lyömisellähän se ei helpotu, päinvastoin.
Mitä sellainen vanhempi sitten voisi tehdä? Mistä voi hakea apua, kun pelkona on, että lapset viedään? Ei kukaan halua lapsistaan luopua, halutaan vain apua. Apu ei ole se, että lapset viedään. Apu on se, että vanhempi saa sellaisen tuen ja avun, että jaksaa, ettei enää lyö, että ne siihenastisen lyömisen traumat käsitellään.
Ja entäs, jos apua ei saa, vaikka sitä hakee?

Olen hyvin läheltä seurannut muutaman, yhden tai kahden, naisen elämää. Nyt tällä hetkellä heillä on tilanne hyvä ja lapset voivat hyvin, mutta silloin kun heillä oli tiukkaa, voimat lopussa, oli apukin ihan mitätöntä. Tai siis sitä ei ollut. Oli vain syyllistämistä.

Kun nainen kokee itsensä huonoksi äidiksi, koska ei jaksa sillä tavalla kuten on joskus aiemmin jaksanut, ja sitten kokee esim. päivähoitohenkilökunnan taholta voimakasta syyllistämistä.. ja sitten kokee itsensä vielä huonommaksi äidiksi.. jostakin pitäisi saada se tuki, että olet hyvä äiti. Ja että lapsessa on jotakin hyvää. Että otettaisi vastaan samanlaisena kuin muutkin vanhemmat. Eikä pidettäisi lähes tarttuvaa tautia kantavana.

Voin kertoa muutaman esimerkin päivähoitohlö-kunnan kohtelusta näiden naisten kohdalla.. jos kiinnostaa. Tapaukset ovat kenties erilaisempia kuin arvaattekaan.. kyse on myös näiden naisten, yksinhuoltajien lasten kohtelusta. Ja siitä, miten se lyö lisää, kun itse on väsynyt, niin hoitotädit kohtelevat huonosti lastakin..

Lue lisää

apua, ymmärrän. lapsen lyöminen se kuitenkaan ei ole. en väitä etteikö ihmisillä olisi vaikeaa nykyaikana. on kuitenkin väärin käyttää lapsen pahoinpitelyä pahan olon poistamiseksi. ja mitä päiväkodin hoitohenkilökuntaan tulee, se vaihtelee. on kuitenkin sellaisiakin lastentarhanhoitajia ja lastenhoitajia, joilla riittää ymmärrystä. eivät pelkästään lapset ole päiväkodin asiakkaita, vaan myös lasten vanhemmat ja näin näkisin että päiväkodin hoitohenkilökunnan tulisi ottaa myös vanhempien tunteet ja jaksamiset huomioon.

en tiedä, mikä olisi paras apukeino jaksamiseen, mutta jos esim. tilanne koskisi monen lapsen yksinhuoltajaa, voisi olla ehkä parempi vaihtoehto laittaa niin moni lapsista päiväkotiin kuin mahdollista, jotta lasten vanhempi saisi enemmän aikaa itselleen ja voisi keskittyä oman itsensä parantamiseen. näin olen ainakin kuullut tapahtuvan, että erään päiväkodin hoitohenkilökunta huomasin lasten äidin olevan aivan finaalissa kolmen lapsen kanssa. yksi näistä lapsista oli jo päiväkodissa, mutta kaksi muuta lasta olivat äidin kanssa kotona.

aina löytyy joku joka auttaa. ehkä minun on vaikea sanoa, kun en ole ollut samassa tilanteessa, enkä siis tiedä miten vaikea apua on saada. oma aktiivisuus kyllä ratkaisee asiaa. uskon, että omaiset, ystävät ja läheiset ovat se paras tuki jaksamiseen. ei minusta yksinhuoltaja ole sen huonommassa asemassa kuin muut lasten huoltajat. ehkä joku näkee asian toisin, ja se on valitettavasti todella ikävää. lienisi syytä hieman muistuttaa niistä arvoista, joita päiväkodin hoitohenkilökunnan tulisi pitää yllä. en yritä yhtään vähätellä tietouttani ja osaamistani opiskelijana, mutta näkisin että jo ammattia harjoittavat henkilöt osaisivat antaa neuvoja ehkä paremmin.

päiväkodissa harjoittelijana kirjoitti:

apua, ymmärrän. lapsen lyöminen se kuitenkaan ei ole. en väitä etteikö ihmisillä olisi vaikeaa nykyaikana. on kuitenkin väärin käyttää lapsen pahoinpitelyä pahan olon poistamiseksi. ja mitä päiväkodin hoitohenkilökuntaan tulee, se vaihtelee. on kuitenkin sellaisiakin lastentarhanhoitajia ja lastenhoitajia, joilla riittää ymmärrystä. eivät pelkästään lapset ole päiväkodin asiakkaita, vaan myös lasten vanhemmat ja näin näkisin että päiväkodin hoitohenkilökunnan tulisi ottaa myös vanhempien tunteet ja jaksamiset huomioon.

en tiedä, mikä olisi paras apukeino jaksamiseen, mutta jos esim. tilanne koskisi monen lapsen yksinhuoltajaa, voisi olla ehkä parempi vaihtoehto laittaa niin moni lapsista päiväkotiin kuin mahdollista, jotta lasten vanhempi saisi enemmän aikaa itselleen ja voisi keskittyä oman itsensä parantamiseen. näin olen ainakin kuullut tapahtuvan, että erään päiväkodin hoitohenkilökunta huomasin lasten äidin olevan aivan finaalissa kolmen lapsen kanssa. yksi näistä lapsista oli jo päiväkodissa, mutta kaksi muuta lasta olivat äidin kanssa kotona.

aina löytyy joku joka auttaa. ehkä minun on vaikea sanoa, kun en ole ollut samassa tilanteessa, enkä siis tiedä miten vaikea apua on saada. oma aktiivisuus kyllä ratkaisee asiaa. uskon, että omaiset, ystävät ja läheiset ovat se paras tuki jaksamiseen. ei minusta yksinhuoltaja ole sen huonommassa asemassa kuin muut lasten huoltajat. ehkä joku näkee asian toisin, ja se on valitettavasti todella ikävää. lienisi syytä hieman muistuttaa niistä arvoista, joita päiväkodin hoitohenkilökunnan tulisi pitää yllä. en yritä yhtään vähätellä tietouttani ja osaamistani opiskelijana, mutta näkisin että jo ammattia harjoittavat henkilöt osaisivat antaa neuvoja ehkä paremmin.

Lue lisää

Kerron nyt pari tapausta siitä, että apua ei saa, vaikka hakee, vaikka on uupunut.
Nämä eivät ole minun elämäntarinoitani, vaan vierestä seurattuja tapauksia.

1.) Ekaluokkalainen lapsi vaelteli iltasella, n. klo 18 maissa asumalähiönsä kaduilla, taisi olla vielä koulureppukin selässä. Oli talvi ja tuohon aikaan siis jo hämärää.
Lapselle tuntematon nainen pysähtyi jututtamaan lasta ja lapsi kertoi ettei kotona ole ketään. Nainen otti lapsen luokseen.
En muista enää soittivatko he lapsen äidille ja tämä tuli sitten lapsen hakemaan vai veikö nainen lapsen kotiinsa, kun äiti oli jo tullut kotiin.
Äiti oli aivan kauhuissaan tapauhtuneesta.

Miksi lapsi vaelsi hämärtyvillä kaduilla, miksi kotona ei ollut ketään?
Lapsen yh-äiti opiskeli ja hänellä oli myös iltaluentoja. Sukulaisia ei ollut opiskelupaikkakunnalla.Ystävä oli, kahden lapsen yh-äiti hänkin, opiskelija. Koululaiselle ei järjestetty iltahoitopaikkaa äidin iltaluentojen ajaksi, eikä edes työharhoittelun iltavuorojen ajaksi. Hän kysyi, perusteli, mutta ei saanut.

Lapsi ei ollut halunnut mennä tyhjään kotiin, vaan oli jäänyt käveleksimään.

Myöhemmin äiti uupui ja yritti itsemurhaa. Vatsahuuhtelun jälkeen hän palasi taas samaan opiskelevan yksinhioltajan elämään...

Valmistuttuaan äiti muutti takaisin kotikonnuilleen, siitäkin huolimatta että työtä ei olisi tarjolla ja edessä olisi työttömyyttä...


2) Perhe päätti lähteä jäätelölle jäätelöbaariin. Lapset olivat riemuissaan. Joten selkeänä lämpimänä päivänä fillarilla..


Heti kun hypättiin pyörän päälle ja polkastiin ensimmäinen vauhti, noin ekaluokkalainen lapsi avasi suunsa ja huusi. Byääää.
Matka keskeytyi monta kertaa: mikä hätänä, koskeeko johonkin, jaksatko sinä polkea, etkö sinä jaksa polkea, haluatko sinä jääteölle, etkö sinä halua jäätelölle, palataanko takaisin, jatketaanko, sano nyt mikä sinulla on, väsyttääkö.. jne.
Ei, mitään hätää ei ollut; kyllä, haluan jäätelölle jne.
Ja aina huuto alkoi ja jatkui.
Joten sitten: lopeta jo, jos et lopeta me palataan takaisin, tämä on sitten viimeinen varoitus, jos ei lopu tuo huuto niin palataan takaisin..
Joten palattiin takaisin.
Joten lapsi huusi taas.
Aikansa kuunneltuaan sanottiin: nyt loppuu! ei loppunut.
Jos ei lopu, saat selkään kun ollaan kotona.
Ei loppunut.
Loppui vasta kotinurkilla.
Lapsi sai risulla persuuksille.

Mainittakoon, että lapsi ollut ollut kovin kovin hankala pitkän aikaa, monta päivää, ennen tuota episodia. Hermoja raastavan hankala. Eikä ollut mikään auttanut..
Ja mainittakoon, että tuo lapsi ei aikuistuttakaan vielä tiedä, mikä hänellä tuolloin oli ja miksi huusi.

3.) Lasten oma hoitopaikka on suljettu yhden päivän ajan ja lapset menevät sijais-päiväkotiin.
Päiväkoti on vieras, eikä lapset ennätä tutustua etukäteen hoitajiin yms.
Aamulla reippaat lapset jäävät tarhaan, mukavat tädit tulevat vastaan ja opastavat lapset muiden joukkoon ja kaikki alkaa hyvin.
Illalla töiden jälkeen äiti hakee lapsiaan. Äiti huhuilee lapsensa sieltä jostain, kukaan ei tule kertomaan miten päivä on mennyt ... Lopulta yksi tädeistä kurkkaa varovasti kulman takaa ja sanoo, että kaikki meni hyvin.
Äiti arvaa mistä on kyse.
Hän kyselee lapsilta.
Toinen sanoo: siellä oli samanlainen kuivauskaappi kuin lastenkodissakin!
Äiti kysyy: Sanoitko sinä sen tädeille?
Juu, kyllä lapsi oli sanonut.
Niin.
Äiti oli yh, asui huonomaiseisella alueella kaupungin vuokra-asunnossa ja hänen lapsensa olivat olleet lastenkodissa.
Tädit "tiesivät".. ko. päiväkoti kun sijaitsi juuri tuolla huonomaineisella alueella.. sossuhan huostaanottaa lapset lastenkotiin, kun vanhemmat eivät kykene huoltamaan lapsiaan.

Mutta tässä tapauksessa lapset olivat olleet lastenkodissa siksi, että äiti oli joutunut sairaalaan eikä ollut saanut lapsilleen muuta hoitopaikkaa siksi ajaksi. ISä ei ollut huolinut, sukulaisia ei ollut, sossun ehdotuksista äiti ja lapset toetesivat että järkevin ja paras on lastenkoti äidin sairaalan ajaksi.

Myöhemmin kodinhoitoapu ei toiminut ja siitä nousi meteli. Sittemmin äiti sai todella hyvin kodinhoitoapua. Ei, hän ei uupunut. Hän ei lyönyt.

4.) tähän voisin kertoa tarinan siitä, miten tuo em. äiti sitten uupui.
Lyhyesti: opiskelupaikkakunnalla ei ollut sukulaisia eikä ystäviä löytynyt. Hän uupui, Hän haki apua, mutei saanut. Hän yritti uudelleen, turhaan.
Hän uupui.
Hän ei jaksanut lastensa kanssa, ja lapset olivat hankalia, eikä hän jaksanut.. kierre oli valmis.
Äiti ahdistui. Lapsi oireili omaan tapaansa eli oli tavattoman hankala, uhmakas, ei uskonut mitään, häneen ei tehonnut mikään "kirjaviisas neuvo" joita äiti sai ja yritti.. Äiti ja lapsi kävivät jossain keskustelujutussa vielä kun tilanne oli ollut hallinnassa, mutta käynneistä ei ollut apua.
Vuosien myötä tilanne paheni ja äiti löi, ja lujaa.
Ja ahdostui ja häpesi itseään. Olisi tehnyt itsemurhan, jos olisi ollut huoltaja lapsille, mutta isästä ei ollut. Äidittömänä hän tiesi, että huonokin äiti on parempi kuin ei äiti ollenkaan, hänenkin äitinsä oli lyönyt , sisrauksista hän oli ollut sellainen "helpoisti läimäytettävä"..
Kierre ei kateknnutkaan, vaikka äiti oli aikoinaan niin päättänyt. Jopten apua hakemaa...

Hän siis haki apua, turhaan. Ei löytynyt. Hän yritti jopa kelan kautta, mutta kela ei korvannut.

Hän sai avun vasta monta vuotta sen jälkeen, kun olisi sitä jo ennaltaehkäisevästi tarvinnut.

Välit lapseen ovat hänellä käittääkseni hyvät, ja olen ymmärtänyt ettei lapsi kanna kaunaa, että on antanut anteeksi.
Sen tiedän, että äiti potee edelleen huonoa omaatuntoa, ajoittain on ahdistunut siitä, ettei aikoinaan kyennyt eikä jaksanut. Ja on katkera, että hänet käännytettiin niin monen oven takaa, sanottiin että meille tulevat sellaiset joilla on isompia ongelmia....

No, tässä nämä esimerkit.

Kuten olen sanonut, en hyväksy lapsen lyömistä.Ei se ole aikuisen ahdistukseen mikään ratkaisu , olemme samaa mieltä tästä asiasta.

Mutta sitä minä ihmettelen, että hoitoalalle hakeutuu hoitamaan sellaiset ihmiset, jotka itse asiassa itse tarvitsevat hoitoa: he kouluttautuvat loppujen lopuksi hoitamaan itseään. Taustalla on omat traumat ja omat hylkäämis- tai vast. kokem,ukset.
Liian moneen tämmöiseen hoitoalan ihmiseen olen törmännyt.
On varmasti vaikea kohdata ns. huono vanhempi, kun taustalla on omat lapsuusajan kokemukset...

mustanaama kirjoitti:

Kerron nyt pari tapausta siitä, että apua ei saa, vaikka hakee, vaikka on uupunut.
Nämä eivät ole minun elämäntarinoitani, vaan vierestä seurattuja tapauksia.

1.) Ekaluokkalainen lapsi vaelteli iltasella, n. klo 18 maissa asumalähiönsä kaduilla, taisi olla vielä koulureppukin selässä. Oli talvi ja tuohon aikaan siis jo hämärää.
Lapselle tuntematon nainen pysähtyi jututtamaan lasta ja lapsi kertoi ettei kotona ole ketään. Nainen otti lapsen luokseen.
En muista enää soittivatko he lapsen äidille ja tämä tuli sitten lapsen hakemaan vai veikö nainen lapsen kotiinsa, kun äiti oli jo tullut kotiin.
Äiti oli aivan kauhuissaan tapauhtuneesta.

Miksi lapsi vaelsi hämärtyvillä kaduilla, miksi kotona ei ollut ketään?
Lapsen yh-äiti opiskeli ja hänellä oli myös iltaluentoja. Sukulaisia ei ollut opiskelupaikkakunnalla.Ystävä oli, kahden lapsen yh-äiti hänkin, opiskelija. Koululaiselle ei järjestetty iltahoitopaikkaa äidin iltaluentojen ajaksi, eikä edes työharhoittelun iltavuorojen ajaksi. Hän kysyi, perusteli, mutta ei saanut.

Lapsi ei ollut halunnut mennä tyhjään kotiin, vaan oli jäänyt käveleksimään.

Myöhemmin äiti uupui ja yritti itsemurhaa. Vatsahuuhtelun jälkeen hän palasi taas samaan opiskelevan yksinhioltajan elämään...

Valmistuttuaan äiti muutti takaisin kotikonnuilleen, siitäkin huolimatta että työtä ei olisi tarjolla ja edessä olisi työttömyyttä...


2) Perhe päätti lähteä jäätelölle jäätelöbaariin. Lapset olivat riemuissaan. Joten selkeänä lämpimänä päivänä fillarilla..


Heti kun hypättiin pyörän päälle ja polkastiin ensimmäinen vauhti, noin ekaluokkalainen lapsi avasi suunsa ja huusi. Byääää.
Matka keskeytyi monta kertaa: mikä hätänä, koskeeko johonkin, jaksatko sinä polkea, etkö sinä jaksa polkea, haluatko sinä jääteölle, etkö sinä halua jäätelölle, palataanko takaisin, jatketaanko, sano nyt mikä sinulla on, väsyttääkö.. jne.
Ei, mitään hätää ei ollut; kyllä, haluan jäätelölle jne.
Ja aina huuto alkoi ja jatkui.
Joten sitten: lopeta jo, jos et lopeta me palataan takaisin, tämä on sitten viimeinen varoitus, jos ei lopu tuo huuto niin palataan takaisin..
Joten palattiin takaisin.
Joten lapsi huusi taas.
Aikansa kuunneltuaan sanottiin: nyt loppuu! ei loppunut.
Jos ei lopu, saat selkään kun ollaan kotona.
Ei loppunut.
Loppui vasta kotinurkilla.
Lapsi sai risulla persuuksille.

Mainittakoon, että lapsi ollut ollut kovin kovin hankala pitkän aikaa, monta päivää, ennen tuota episodia. Hermoja raastavan hankala. Eikä ollut mikään auttanut..
Ja mainittakoon, että tuo lapsi ei aikuistuttakaan vielä tiedä, mikä hänellä tuolloin oli ja miksi huusi.

3.) Lasten oma hoitopaikka on suljettu yhden päivän ajan ja lapset menevät sijais-päiväkotiin.
Päiväkoti on vieras, eikä lapset ennätä tutustua etukäteen hoitajiin yms.
Aamulla reippaat lapset jäävät tarhaan, mukavat tädit tulevat vastaan ja opastavat lapset muiden joukkoon ja kaikki alkaa hyvin.
Illalla töiden jälkeen äiti hakee lapsiaan. Äiti huhuilee lapsensa sieltä jostain, kukaan ei tule kertomaan miten päivä on mennyt ... Lopulta yksi tädeistä kurkkaa varovasti kulman takaa ja sanoo, että kaikki meni hyvin.
Äiti arvaa mistä on kyse.
Hän kyselee lapsilta.
Toinen sanoo: siellä oli samanlainen kuivauskaappi kuin lastenkodissakin!
Äiti kysyy: Sanoitko sinä sen tädeille?
Juu, kyllä lapsi oli sanonut.
Niin.
Äiti oli yh, asui huonomaiseisella alueella kaupungin vuokra-asunnossa ja hänen lapsensa olivat olleet lastenkodissa.
Tädit "tiesivät".. ko. päiväkoti kun sijaitsi juuri tuolla huonomaineisella alueella.. sossuhan huostaanottaa lapset lastenkotiin, kun vanhemmat eivät kykene huoltamaan lapsiaan.

Mutta tässä tapauksessa lapset olivat olleet lastenkodissa siksi, että äiti oli joutunut sairaalaan eikä ollut saanut lapsilleen muuta hoitopaikkaa siksi ajaksi. ISä ei ollut huolinut, sukulaisia ei ollut, sossun ehdotuksista äiti ja lapset toetesivat että järkevin ja paras on lastenkoti äidin sairaalan ajaksi.

Myöhemmin kodinhoitoapu ei toiminut ja siitä nousi meteli. Sittemmin äiti sai todella hyvin kodinhoitoapua. Ei, hän ei uupunut. Hän ei lyönyt.

4.) tähän voisin kertoa tarinan siitä, miten tuo em. äiti sitten uupui.
Lyhyesti: opiskelupaikkakunnalla ei ollut sukulaisia eikä ystäviä löytynyt. Hän uupui, Hän haki apua, mutei saanut. Hän yritti uudelleen, turhaan.
Hän uupui.
Hän ei jaksanut lastensa kanssa, ja lapset olivat hankalia, eikä hän jaksanut.. kierre oli valmis.
Äiti ahdistui. Lapsi oireili omaan tapaansa eli oli tavattoman hankala, uhmakas, ei uskonut mitään, häneen ei tehonnut mikään "kirjaviisas neuvo" joita äiti sai ja yritti.. Äiti ja lapsi kävivät jossain keskustelujutussa vielä kun tilanne oli ollut hallinnassa, mutta käynneistä ei ollut apua.
Vuosien myötä tilanne paheni ja äiti löi, ja lujaa.
Ja ahdostui ja häpesi itseään. Olisi tehnyt itsemurhan, jos olisi ollut huoltaja lapsille, mutta isästä ei ollut. Äidittömänä hän tiesi, että huonokin äiti on parempi kuin ei äiti ollenkaan, hänenkin äitinsä oli lyönyt , sisrauksista hän oli ollut sellainen "helpoisti läimäytettävä"..
Kierre ei kateknnutkaan, vaikka äiti oli aikoinaan niin päättänyt. Jopten apua hakemaa...

Hän siis haki apua, turhaan. Ei löytynyt. Hän yritti jopa kelan kautta, mutta kela ei korvannut.

Hän sai avun vasta monta vuotta sen jälkeen, kun olisi sitä jo ennaltaehkäisevästi tarvinnut.

Välit lapseen ovat hänellä käittääkseni hyvät, ja olen ymmärtänyt ettei lapsi kanna kaunaa, että on antanut anteeksi.
Sen tiedän, että äiti potee edelleen huonoa omaatuntoa, ajoittain on ahdistunut siitä, ettei aikoinaan kyennyt eikä jaksanut. Ja on katkera, että hänet käännytettiin niin monen oven takaa, sanottiin että meille tulevat sellaiset joilla on isompia ongelmia....

No, tässä nämä esimerkit.

Kuten olen sanonut, en hyväksy lapsen lyömistä.Ei se ole aikuisen ahdistukseen mikään ratkaisu , olemme samaa mieltä tästä asiasta.

Mutta sitä minä ihmettelen, että hoitoalalle hakeutuu hoitamaan sellaiset ihmiset, jotka itse asiassa itse tarvitsevat hoitoa: he kouluttautuvat loppujen lopuksi hoitamaan itseään. Taustalla on omat traumat ja omat hylkäämis- tai vast. kokem,ukset.
Liian moneen tämmöiseen hoitoalan ihmiseen olen törmännyt.
On varmasti vaikea kohdata ns. huono vanhempi, kun taustalla on omat lapsuusajan kokemukset...

Lue lisää

tuli vain mieleen että milloin ovat tapahtuneet? nyt ihan pari vuotta sitten vai joskus kymmeniä vuosia sitten? uskon että sosiaalijärjestelmä oli hieman erilainen silloin kuin nykyään.. en mene vannomaan tosin mitään..

se on totta, mitä sanoit niistä henkilöistä jotka hakeutuvat hoitoalalla ja näillä on jotain omia traumoja. olen keskustellut parin sairaanhoitaja-opiskelijan kanssa ja he ovat kanssani samaa mieltä. toisaalta itselläni on ainakin halu auttaa ihmisiä. ei ole tullut mieleen että voisin jotenkin auttaa itseäni samalla.

ihmettelen vain mikä ihme saa lapsen vaeltamaan ulkona pimeässä.. itse olen joitakin kertoja joutunut yksin menemään tyhjään kotiini. ei ole tullut mieleenkään lähteä vaeltelemaan pitkin pimeitä katuja. vanhempani ovat sanoneet minulle säännöt, joihin lukeutui että suoraan koulusta kotiin eikä mitään mutinoita ole saanut heittää vastaan. ja näin olen myös tehnyt.

tiedä sitten oliko sinun tapauksessa yh-äiti sanonut että suoraan koulusta kotiin.. kuitenkaan en lähde moralisoimaan miten ko. tapausten vanhemmat olisi voineet tehdä toisin, sillä jossittelu on turhaan näissä tapauksissa.

päiväkodissa harjoittelijana kirjoitti:

tuli vain mieleen että milloin ovat tapahtuneet? nyt ihan pari vuotta sitten vai joskus kymmeniä vuosia sitten? uskon että sosiaalijärjestelmä oli hieman erilainen silloin kuin nykyään.. en mene vannomaan tosin mitään..

se on totta, mitä sanoit niistä henkilöistä jotka hakeutuvat hoitoalalla ja näillä on jotain omia traumoja. olen keskustellut parin sairaanhoitaja-opiskelijan kanssa ja he ovat kanssani samaa mieltä. toisaalta itselläni on ainakin halu auttaa ihmisiä. ei ole tullut mieleen että voisin jotenkin auttaa itseäni samalla.

ihmettelen vain mikä ihme saa lapsen vaeltamaan ulkona pimeässä.. itse olen joitakin kertoja joutunut yksin menemään tyhjään kotiini. ei ole tullut mieleenkään lähteä vaeltelemaan pitkin pimeitä katuja. vanhempani ovat sanoneet minulle säännöt, joihin lukeutui että suoraan koulusta kotiin eikä mitään mutinoita ole saanut heittää vastaan. ja näin olen myös tehnyt.

tiedä sitten oliko sinun tapauksessa yh-äiti sanonut että suoraan koulusta kotiin.. kuitenkaan en lähde moralisoimaan miten ko. tapausten vanhemmat olisi voineet tehdä toisin, sillä jossittelu on turhaan näissä tapauksissa.

Lue lisää

Muistelen, että tapahtumat ovat sattuneet 90-luvun alussa osa, osa 90-luvun loppupuolella. Eri kaupunkeja. Joten siis tämä avun hakeminen ja sen epääminen ei ole vain yhdestä kaupungista. Eikä edes yhdestä "virastosta", vaan myös auttavat puhelimet ja järjestöt ja mitä niitä onkaan..

Sen tiedän kyllä, että avun saaminen ON vaikeaa. Täytyy olla niin jaksava, niin itsepäinen, niin vahva, että jaksaa hakea, etsiä, vaatia itselleen apua. Ne, jotka eivät todella ole koskaan itselleen apua hakeneet, eivät sitä tiedä. Aivan kuten väittämä, että ystäviä saa, jos vain lähtee kotoaan, on avoin ja plaa plaa. Ei saa. KAikilla on jo niin tiivis ystäväpiiri, ettei uusia naamoja sovi mukaan..
Tiedän tämän, koska aviokriisissäni "taistelin" itselleni keskusteluterapian. Tiedän, koska olen edelleen yksinäinen harrastuksista huolimatta..

En tiedä minäkään, miksi se lapsi ei kotiin mennyt koulusta ja millaiset säännöt perheessä oli.
Niin hyvin en heitä tuntenut.

Sen tiedän, että noissa esimerkeissä se lapsi jota äiti löi, ja usein, hänen elämässään tuli vielä lisää paljon ikäviä kokemuksia (sitten kun äiti oli jo "kuivilla") ja pääsi sittemmin jollekin psykiatrille tai jotain, juttelemaan. Ymmärsin, että oli lääkityskin jonkin aikaa masennukseen.

Ei sosiaalijärjestelmä ole sen kummempi nyt kuin 10 vuotta sitten tai 30 vuotta sitten. Samaa kangistunutta toimintaa se edelleen on.

Tunnen itsekin hoiva-alan ihmisiä paljonlaisesti ja eräässä työpaikassa (jossa en tehnyt hoitotyötä joten olin sillä tavalla "ulkopuolinen") alalle opiskelevat kertoivat avoimesti taustoistaan ja samalla myös syistä miksi hakeutuivat alalle... eli he hoidattivat itseään, omaa rikkoutunutta lapsuuttaan. Ihmettelen vain, miten he voivat olla objektiivisia kun kohtaavat näiden laiminlyötyjen lasten vanhempia, hehän katsovat siinä silmiin myös omaa itseään (lapsena) ja omia vanhempiaan (hylkääjiä, lyöjiä). Miten voi silloin ymmärtää asioiden moninaisuuden, miten voi olla empaattinen. Silloinhan on vain sympaattinen eikä se ole kenekään etu.

Jos sinulla on päiväkodissa hoidokkina ns. hankala lapsi, mitä kerrot illalla lapsen yksinhuoltaja-vanhemmalle kun hän tulee hakemaan lapsen hoidosta? Oletko ajatellut, että se lapsi on hankala myös kotona ja siellä lapsen kanssa on vain yksi aikuinen, jonka tulisi jotenkin selviytyä myös kodin arkisista askareista ja kenties muista sisaruksista? Sanotko lapsen huoltajalle: Ja TAAS tuo sinun lapsesi... ja sitten ryöppy miten on ollut uppiniskainen ja vaikea... ?
Vai osoitatko olemuksellasi että sinun mielestäsi tällä vanhemmalla on vähemmän arvoa kuin kynnysmatolla, etenkin jos epäilet että huoltaja lyö lasta?
Vai kerrotko lapsesta hyviä asioita, jotakin pientä, jolla kannustat jaksamaan, jolloin tuet vanhemmuutta???? Sehän on päiväkodin tarkoitus. Kait?
En siis tarkoita että tuet lapsen pahoinpitelyä, ei. Vaan että tuet vanhempia, että he jaksavat. Että he kokevat olevansa hyviä. Ja juuri ne "huonot" vanhemmat tarvitsisvat tätä tukea! Ne, jotka sinun mielestäsi kaiketi vähiten sitä ansaitsisivat.

Siksi pidän "puolustuspuhetta" näiden "huonojen" vanhempien puolesta.
Monet heistä ovat itsekin tavallaan uhreja, lapsia, joita on lyöty. Kierteen katkaiseminen on vaikeaa, vaikka päättäisikin , jos vanhemmuteen ei saa tukea, ja monet (?) "hakeutuvat" (huono sana, mutten keksi parempaakaan) parisuhteisiin joissa on henkistä tai fyysistä väkivaltaa. ....
Tuli vain mieleen kun mietin tuossa parin tuttavan kotitaustaa..

sosiaalikasvattaja kirjoitti:

On turhaa puolustella yhtäkään pahoinpitelyn- muotoa, on se sitten fyysistä tai henkistä.Yksikään näistä muodoista,joita luettelit, tai yksikään syy niihin (uupumus jne.) ei oikeuta moiseen käytökseen. Ei yksikään! Jos tilanne kotona on sellainen että vanhemmat eivät jaksa ilman lapseen kohdistunutta väkivaltaa, niin silloin on korkea aika tehdä asialle jotain...joko itse tai jonkun muun toimesta.

Yksikään lapsi ei pysty käytöksellään provosoimaan aikuista väkivaltaiseen käytökseen, suuttumukseen ja vihaan kylläkin!On siis turhaa tehdä lapsesta syntipukkia. Ja lastensuojelulaitoksessa vuosikausia työskennelleenä voin todeta, että hoidossani olleet pahoinpidellyt lapset ovat juuri varustettu tuon ajatusmallisi mukaisella itsetunnolla. He kokevat olleensa itse syypäitä siihen, että vanhemmilta palaa pinna. Näiden lasten itsetunto on siis lyntätty niin alas, että sen rakentamiseen menee vuosia, jos siinä onnistutaan.

Maassamme asuu paljon lapsia perheissään, joissa tätä nujertamista tehdään mm. tukkapöllyn tai läimäisyjen voimalla. Enkä todellakaan ymmärrä ihmisiä, jotka vielä kannattavat rajojen asettamista väkivallalla!

Lue lisää

Minua ja veljeäni kasvatettiin vitsalla lapsena. Eli olen kyllä saanut piiskaa pyllylle lehdettömällä oksalla, vyöremmillä, rullalle taitetulla sanomalehdellä tai ihan avokämmenellä. Myöskin luunappeja sekä tukkapöllyä sain. Ja niin sai veljenikin. Tietysti se sattui ja itkettiin ja huudettiin että elä lyö enää, ja saattoi se äiti tai isä vielä jatkaakin sen jälkeen lyömistä, en tiedä, ehkä niillä oli periaatteena lyödä esim. 10 kertaa.

MUTTA: ihan normaaleja ihmisiä minusta ja veljestäni on tullut. Ei olla kärsitty mistään alhaisesta itsetunnosta eikä muistakaan kriiseistä. Eikä kumpikaan olla väkivaltaisia.
En edes koe tuota saamaani vitsakasvatusta mitenkään väkivaltaisena.
Kyllä me ihan AIHEESTA aina sitä piiskaa saatiin, ja aina syy tiedettiin. Jos oli tehnyt jotain tuhmaa tai pahaa tahallaan, niin sillon jos vanhemmat sai selville, niin kyllä siinä remmiä sai.
Koskaan ei saatu kumminkaan, jos oli vahingossa jotain tapahtunut, että kyllä ne anteeksi osas antaa.
Esimerkkina esimerkiksi se kerta, kun veljeni sai silmälasit noin kuusivuotiaana ja "hävitti ne". Ne löytyivät parinviikon etsinnän jälkeen takametsän kivenalle sirpaleiksi poljettuina, kun veljeni tunnusti. Se sai varmaan elämänsä löylytyksen siitä.
Itse olen saanut vitsaa valehtelemisesta ja nuoremman veljeni houkuttelemiseta tahalleeen johonkin pulaan tai syylliseksi lavastamisesta johonkin pahatekoon, jonka olin itse tehnyt.
Mutta kun aloitin koulun, jossain niillämain minusta tuli kiltimpi, ja aloin älytä syy-seuraussuhteen, eli jos olen kiltisti, en saa piiskaa. Enkä sitten enää ekaluokan jälkeen koskaan saanutkaan.
Äitini sanoi, että ei lasta ole kivaa lyödä, mutta jos käyttää muut konstit, toruu, ja koittaa ystävällisesti mutta päättäväisesti kieltää ja lapsi on silti työntämässä sormiaan/saksia pistorasiaan, niin on kuulema pakko piestä, että se muistaa mikä oli kiellettyä. Pienempi paha se kuin sähköiskun saanut lapsi.

Tulee mieleen vielä yksi juttu. Olin viikko sitten bussissa, jossa etupenkillä istui noin 5 vuotias tyttö. Vanha huonojalkainen mummo nousi täpötäyteen bussiin. Se tyttö vain istui siinä eikä päästänyt mummoa sille paikalle istumaan. sen tytön äiti istui sen tytön takana ja sanoi, että "pääset tähän istumaan, Pinja, nousepa pois siitä". Ja mitä tapahtuu: tyttö tarttuu kaksinkäsin kiinni penkistä ja muuttuu lyijypainon näköiseksi. Mummo sanoo tähän että "ei lapsen tarvitse nousta". Johon äiti sanoo, että "kyllä se joutaa nyt siitä. Pinja tulehan syliin istumaan". Johon tyttö, edelleen rimpuilee kiinni penkissä, sanoo "enpäs jouda" ja kun sen äiti lopulta saa nostettua isti siitä ja munno pääsee paikalle, alkaa korvia huumaava karjuminen ja huuto. Se äiti ei edes yrittänyt kieltää tyttöään huutamasta. Ja huutoa jatkui, siihen asti, kunnes mummo jollain pysäkillä jäi pois ja tyttö pääsi uudelleen istumaan siihen.
Siis kamalaa käytöstä! Ei minkäänlaista vanhuksen kunnioittamista, eikä käytöstapoja. Hirveän itsekäs tyttö! Minä olisin tuonikäisenä ponkaissut jo mummon nähtyäni ilmaan siitä penkistä ja jäänyt vaikka itse seisomaan. Ja jos en olisi, ei olis äitin tarvinnut kuin luoda yksi tietty katse, ja olisin tiennyt, että pitää nousta pois ja kunnioittaa vanhuksia.
Nousen vieläkin pois paikaltani, jos voin antaa sen vanhukselle. Tuolla matkalla jouduin itse tosin seisomaan, kun bussi oli jo niin täynnä.

Äitillä oli minuun ja veljeeni niin paljon auktoriteettiä, ettemme me ole koskaan ränkyneet ja huutaneet lattialla venkoillen kaupan karkkihyllyn edessä. Yksi sellainen tietty katse, ja tiedettiin käyttäytyä. Muuten tuli kotona vähintään saarna siitä, miten isot lapset ei osaa käytöstapoja ja että saa taas hävetä silmät päästään. Ja se kyllä toimi.

En ymmärrä yhtään nykyajan vouhotusta, jossa on suunnilleen rikos piiskata tottelematonta lastaan!
Enkä sitä, että lapsilla on auktoriteettia vanhempiinsa, ja he voivat vaikka soittaa lastensuojeluviranomaisille ja ilmoittaa vanhempien hakkaavan tms. Mitä siinä enää voi kukaan lastaan kasvattaa? Kaikki lapset kun ei itsestään ole kilttejä pilttejä, tosiaankaan.
Lapsille ei kehity minkäänlaisia rajoja, eikä käytöstapoja ja ne saa tehdä ihan mitä lystäävät. En ymmärrä, miten sellainen kaiken tahtomansa läpi saanut lapsi, jota ei ole koskaan ojennettu, voi pärjätä yhteiskunnassa. Kaikista kasvaa vain itsekäitä ihmisiä, kohteliasuus ja toisten huomooon ottaminen häviävät ja halutaan että kaikki sujuu oman pillin mukaan. Ja jos ei, seuraa hirveää kiukuttelua. Minulla on muutama juuri tällainen ikäiseni kaveri, jotka ovat edellä kuvaamani kaltaisia, eivätkä he ole koskaan saaneet piiskaa lapsena. Niitä kun katsoo,niin on ihan onnellinen saamastaan kunnon kasvatuksesta. Se on ihan totta mitä ne sanoo, "se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa"

Kyllä minusta ainakin, rajat ovat rakkautta ja pieni kurin ja auktoriteetin palautus silloin tällöin ja aiheellisesti annettuna on ihan jopa suositeltavaa. Ei se lapsi siitä kärsi, ja myöhemmin ymmärtää kyllä syyn.

nainen, 22v kirjoitti:

Minua ja veljeäni kasvatettiin vitsalla lapsena. Eli olen kyllä saanut piiskaa pyllylle lehdettömällä oksalla, vyöremmillä, rullalle taitetulla sanomalehdellä tai ihan avokämmenellä. Myöskin luunappeja sekä tukkapöllyä sain. Ja niin sai veljenikin. Tietysti se sattui ja itkettiin ja huudettiin että elä lyö enää, ja saattoi se äiti tai isä vielä jatkaakin sen jälkeen lyömistä, en tiedä, ehkä niillä oli periaatteena lyödä esim. 10 kertaa.

MUTTA: ihan normaaleja ihmisiä minusta ja veljestäni on tullut. Ei olla kärsitty mistään alhaisesta itsetunnosta eikä muistakaan kriiseistä. Eikä kumpikaan olla väkivaltaisia.
En edes koe tuota saamaani vitsakasvatusta mitenkään väkivaltaisena.
Kyllä me ihan AIHEESTA aina sitä piiskaa saatiin, ja aina syy tiedettiin. Jos oli tehnyt jotain tuhmaa tai pahaa tahallaan, niin sillon jos vanhemmat sai selville, niin kyllä siinä remmiä sai.
Koskaan ei saatu kumminkaan, jos oli vahingossa jotain tapahtunut, että kyllä ne anteeksi osas antaa.
Esimerkkina esimerkiksi se kerta, kun veljeni sai silmälasit noin kuusivuotiaana ja "hävitti ne". Ne löytyivät parinviikon etsinnän jälkeen takametsän kivenalle sirpaleiksi poljettuina, kun veljeni tunnusti. Se sai varmaan elämänsä löylytyksen siitä.
Itse olen saanut vitsaa valehtelemisesta ja nuoremman veljeni houkuttelemiseta tahalleeen johonkin pulaan tai syylliseksi lavastamisesta johonkin pahatekoon, jonka olin itse tehnyt.
Mutta kun aloitin koulun, jossain niillämain minusta tuli kiltimpi, ja aloin älytä syy-seuraussuhteen, eli jos olen kiltisti, en saa piiskaa. Enkä sitten enää ekaluokan jälkeen koskaan saanutkaan.
Äitini sanoi, että ei lasta ole kivaa lyödä, mutta jos käyttää muut konstit, toruu, ja koittaa ystävällisesti mutta päättäväisesti kieltää ja lapsi on silti työntämässä sormiaan/saksia pistorasiaan, niin on kuulema pakko piestä, että se muistaa mikä oli kiellettyä. Pienempi paha se kuin sähköiskun saanut lapsi.

Tulee mieleen vielä yksi juttu. Olin viikko sitten bussissa, jossa etupenkillä istui noin 5 vuotias tyttö. Vanha huonojalkainen mummo nousi täpötäyteen bussiin. Se tyttö vain istui siinä eikä päästänyt mummoa sille paikalle istumaan. sen tytön äiti istui sen tytön takana ja sanoi, että "pääset tähän istumaan, Pinja, nousepa pois siitä". Ja mitä tapahtuu: tyttö tarttuu kaksinkäsin kiinni penkistä ja muuttuu lyijypainon näköiseksi. Mummo sanoo tähän että "ei lapsen tarvitse nousta". Johon äiti sanoo, että "kyllä se joutaa nyt siitä. Pinja tulehan syliin istumaan". Johon tyttö, edelleen rimpuilee kiinni penkissä, sanoo "enpäs jouda" ja kun sen äiti lopulta saa nostettua isti siitä ja munno pääsee paikalle, alkaa korvia huumaava karjuminen ja huuto. Se äiti ei edes yrittänyt kieltää tyttöään huutamasta. Ja huutoa jatkui, siihen asti, kunnes mummo jollain pysäkillä jäi pois ja tyttö pääsi uudelleen istumaan siihen.
Siis kamalaa käytöstä! Ei minkäänlaista vanhuksen kunnioittamista, eikä käytöstapoja. Hirveän itsekäs tyttö! Minä olisin tuonikäisenä ponkaissut jo mummon nähtyäni ilmaan siitä penkistä ja jäänyt vaikka itse seisomaan. Ja jos en olisi, ei olis äitin tarvinnut kuin luoda yksi tietty katse, ja olisin tiennyt, että pitää nousta pois ja kunnioittaa vanhuksia.
Nousen vieläkin pois paikaltani, jos voin antaa sen vanhukselle. Tuolla matkalla jouduin itse tosin seisomaan, kun bussi oli jo niin täynnä.

Äitillä oli minuun ja veljeeni niin paljon auktoriteettiä, ettemme me ole koskaan ränkyneet ja huutaneet lattialla venkoillen kaupan karkkihyllyn edessä. Yksi sellainen tietty katse, ja tiedettiin käyttäytyä. Muuten tuli kotona vähintään saarna siitä, miten isot lapset ei osaa käytöstapoja ja että saa taas hävetä silmät päästään. Ja se kyllä toimi.

En ymmärrä yhtään nykyajan vouhotusta, jossa on suunnilleen rikos piiskata tottelematonta lastaan!
Enkä sitä, että lapsilla on auktoriteettia vanhempiinsa, ja he voivat vaikka soittaa lastensuojeluviranomaisille ja ilmoittaa vanhempien hakkaavan tms. Mitä siinä enää voi kukaan lastaan kasvattaa? Kaikki lapset kun ei itsestään ole kilttejä pilttejä, tosiaankaan.
Lapsille ei kehity minkäänlaisia rajoja, eikä käytöstapoja ja ne saa tehdä ihan mitä lystäävät. En ymmärrä, miten sellainen kaiken tahtomansa läpi saanut lapsi, jota ei ole koskaan ojennettu, voi pärjätä yhteiskunnassa. Kaikista kasvaa vain itsekäitä ihmisiä, kohteliasuus ja toisten huomooon ottaminen häviävät ja halutaan että kaikki sujuu oman pillin mukaan. Ja jos ei, seuraa hirveää kiukuttelua. Minulla on muutama juuri tällainen ikäiseni kaveri, jotka ovat edellä kuvaamani kaltaisia, eivätkä he ole koskaan saaneet piiskaa lapsena. Niitä kun katsoo,niin on ihan onnellinen saamastaan kunnon kasvatuksesta. Se on ihan totta mitä ne sanoo, "se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa"

Kyllä minusta ainakin, rajat ovat rakkautta ja pieni kurin ja auktoriteetin palautus silloin tällöin ja aiheellisesti annettuna on ihan jopa suositeltavaa. Ei se lapsi siitä kärsi, ja myöhemmin ymmärtää kyllä syyn.

Lue lisää

jos puolustelet väkivaltaa...hohhoijaa!

olet kirjoitti:

jos puolustelet väkivaltaa...hohhoijaa!

puolustella väkivaltaa, jona pidän silmitöntä oikeeta hakkaamista. Sellaista en tosiaan hyväksy.Ja jos ei ole mitään syytä, niin ei sillon tietenkään saa antaa piiskaakaan. Mut minusta lapsen kasvattaminen vitsalla ei ole mitään väkivaltaa tai hakkaamista. IMHO

nainen, 22v kirjoitti:

Minua ja veljeäni kasvatettiin vitsalla lapsena. Eli olen kyllä saanut piiskaa pyllylle lehdettömällä oksalla, vyöremmillä, rullalle taitetulla sanomalehdellä tai ihan avokämmenellä. Myöskin luunappeja sekä tukkapöllyä sain. Ja niin sai veljenikin. Tietysti se sattui ja itkettiin ja huudettiin että elä lyö enää, ja saattoi se äiti tai isä vielä jatkaakin sen jälkeen lyömistä, en tiedä, ehkä niillä oli periaatteena lyödä esim. 10 kertaa.

MUTTA: ihan normaaleja ihmisiä minusta ja veljestäni on tullut. Ei olla kärsitty mistään alhaisesta itsetunnosta eikä muistakaan kriiseistä. Eikä kumpikaan olla väkivaltaisia.
En edes koe tuota saamaani vitsakasvatusta mitenkään väkivaltaisena.
Kyllä me ihan AIHEESTA aina sitä piiskaa saatiin, ja aina syy tiedettiin. Jos oli tehnyt jotain tuhmaa tai pahaa tahallaan, niin sillon jos vanhemmat sai selville, niin kyllä siinä remmiä sai.
Koskaan ei saatu kumminkaan, jos oli vahingossa jotain tapahtunut, että kyllä ne anteeksi osas antaa.
Esimerkkina esimerkiksi se kerta, kun veljeni sai silmälasit noin kuusivuotiaana ja "hävitti ne". Ne löytyivät parinviikon etsinnän jälkeen takametsän kivenalle sirpaleiksi poljettuina, kun veljeni tunnusti. Se sai varmaan elämänsä löylytyksen siitä.
Itse olen saanut vitsaa valehtelemisesta ja nuoremman veljeni houkuttelemiseta tahalleeen johonkin pulaan tai syylliseksi lavastamisesta johonkin pahatekoon, jonka olin itse tehnyt.
Mutta kun aloitin koulun, jossain niillämain minusta tuli kiltimpi, ja aloin älytä syy-seuraussuhteen, eli jos olen kiltisti, en saa piiskaa. Enkä sitten enää ekaluokan jälkeen koskaan saanutkaan.
Äitini sanoi, että ei lasta ole kivaa lyödä, mutta jos käyttää muut konstit, toruu, ja koittaa ystävällisesti mutta päättäväisesti kieltää ja lapsi on silti työntämässä sormiaan/saksia pistorasiaan, niin on kuulema pakko piestä, että se muistaa mikä oli kiellettyä. Pienempi paha se kuin sähköiskun saanut lapsi.

Tulee mieleen vielä yksi juttu. Olin viikko sitten bussissa, jossa etupenkillä istui noin 5 vuotias tyttö. Vanha huonojalkainen mummo nousi täpötäyteen bussiin. Se tyttö vain istui siinä eikä päästänyt mummoa sille paikalle istumaan. sen tytön äiti istui sen tytön takana ja sanoi, että "pääset tähän istumaan, Pinja, nousepa pois siitä". Ja mitä tapahtuu: tyttö tarttuu kaksinkäsin kiinni penkistä ja muuttuu lyijypainon näköiseksi. Mummo sanoo tähän että "ei lapsen tarvitse nousta". Johon äiti sanoo, että "kyllä se joutaa nyt siitä. Pinja tulehan syliin istumaan". Johon tyttö, edelleen rimpuilee kiinni penkissä, sanoo "enpäs jouda" ja kun sen äiti lopulta saa nostettua isti siitä ja munno pääsee paikalle, alkaa korvia huumaava karjuminen ja huuto. Se äiti ei edes yrittänyt kieltää tyttöään huutamasta. Ja huutoa jatkui, siihen asti, kunnes mummo jollain pysäkillä jäi pois ja tyttö pääsi uudelleen istumaan siihen.
Siis kamalaa käytöstä! Ei minkäänlaista vanhuksen kunnioittamista, eikä käytöstapoja. Hirveän itsekäs tyttö! Minä olisin tuonikäisenä ponkaissut jo mummon nähtyäni ilmaan siitä penkistä ja jäänyt vaikka itse seisomaan. Ja jos en olisi, ei olis äitin tarvinnut kuin luoda yksi tietty katse, ja olisin tiennyt, että pitää nousta pois ja kunnioittaa vanhuksia.
Nousen vieläkin pois paikaltani, jos voin antaa sen vanhukselle. Tuolla matkalla jouduin itse tosin seisomaan, kun bussi oli jo niin täynnä.

Äitillä oli minuun ja veljeeni niin paljon auktoriteettiä, ettemme me ole koskaan ränkyneet ja huutaneet lattialla venkoillen kaupan karkkihyllyn edessä. Yksi sellainen tietty katse, ja tiedettiin käyttäytyä. Muuten tuli kotona vähintään saarna siitä, miten isot lapset ei osaa käytöstapoja ja että saa taas hävetä silmät päästään. Ja se kyllä toimi.

En ymmärrä yhtään nykyajan vouhotusta, jossa on suunnilleen rikos piiskata tottelematonta lastaan!
Enkä sitä, että lapsilla on auktoriteettia vanhempiinsa, ja he voivat vaikka soittaa lastensuojeluviranomaisille ja ilmoittaa vanhempien hakkaavan tms. Mitä siinä enää voi kukaan lastaan kasvattaa? Kaikki lapset kun ei itsestään ole kilttejä pilttejä, tosiaankaan.
Lapsille ei kehity minkäänlaisia rajoja, eikä käytöstapoja ja ne saa tehdä ihan mitä lystäävät. En ymmärrä, miten sellainen kaiken tahtomansa läpi saanut lapsi, jota ei ole koskaan ojennettu, voi pärjätä yhteiskunnassa. Kaikista kasvaa vain itsekäitä ihmisiä, kohteliasuus ja toisten huomooon ottaminen häviävät ja halutaan että kaikki sujuu oman pillin mukaan. Ja jos ei, seuraa hirveää kiukuttelua. Minulla on muutama juuri tällainen ikäiseni kaveri, jotka ovat edellä kuvaamani kaltaisia, eivätkä he ole koskaan saaneet piiskaa lapsena. Niitä kun katsoo,niin on ihan onnellinen saamastaan kunnon kasvatuksesta. Se on ihan totta mitä ne sanoo, "se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa"

Kyllä minusta ainakin, rajat ovat rakkautta ja pieni kurin ja auktoriteetin palautus silloin tällöin ja aiheellisesti annettuna on ihan jopa suositeltavaa. Ei se lapsi siitä kärsi, ja myöhemmin ymmärtää kyllä syyn.

Lue lisää

kyllä minut on myös kasvatettu kunnioittamaan vanhoja ihmisiä. kyse ei ole nyt siitä. ymmärrän täysin ajatuksesi siitä 5-vuotiaasta lapsesta. itse olisin nostanut lapsen pois, että vanhus olisi paikalle päässyt, vaikka lapsi olisi huutanut naama punaisena bussissa. kyllä lapselle rajat pitää laittaa ja opettaa ettei kaikkea aina voi saada. itsellänikin kuritus on ollut samanlaista kuin sinulla, mutta joskus tulee vain mieleen olisiko isäni voinut olla hieman helläkätisempi..

olen minäkin normaali, vastuuntuntoinen nuori nainen. kasvatukseni on ollut normaalia. koskaan en ole saanut täysin tahtoani perille, rahaa olen joutunut säästämään omiin ostoksiini, vanhusten kunnioittamisen opin jo alle kouluiässä.. olen myös ollut hyvin itsepäinen lapsi, jolle rajat on osattu laittaa. ehkä sitten hieman kovin keinoin mutta kuitenkin. keskustelun tarkoituksena oli vain vähän ihmitellä vanhempia jotka käyttävät fyysistä ja henkistä väkivaltaa lapseensa täysivaltaisesti.

lapsi kokeilee vanhempaa monin eri tavoin. myös kodin ulkopuolella. itse päiväkodissa olen huomannut, että jos lapsi yrittää mahdollisimman monin keinoin saada tahtonsa läpi. esim. nukkumistilanteessa omaan sänkyyn meneminen vaatii joskus vanhemmalta tiukkaa äänensävyä ja joskus jopa joutuu lapsen sänkyyn "väkisin" laittamaan. kyllä, lapsi alkaa huutamaan ja kiukuttelemaan. kyllä, se häiritsee muiden lasten mahdollisuutta saada unta ja lepoa. tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä että lapsi on niin väsynyt ja ylikierroksilla, ettei enää tajua omaa käytöstään. ei tuollaiseen lapseen puheet auta. lapseen on otettava fyysinen kontakti pakostakin, että nukkumishuoneeseen saadaan rauha ja hiljaisuus.

päiväkodissa harjoittelijana kirjoitti:

en hyväksy minkäänlaista fyysistä taikka henkistä pahoinpitelyä. ei ole oikein vanhemman puolustautua sillä, että on uupunut tai väsynyt. jos lapsia hankitaan, on myös mielestäni varustauduttava siihen, että lapsen kanssa aina ei ole helppoa!! tämä on ehdottomasti muistettava. koskaan ei tarvitsisi minkäänlaiseen pahoinpitelyyn turvautua. itse perheväkivaltaa nähneenä en voi mitenkään hyväksyä niitä vanhempia, jotka antavat lastensa nähdä väkivaltaa taikka itse pahoinpidellä lastaan.

tukkapöllyä ja remmiä saaneena voi vain miettiä haluaako koskaan omien lasten kokea sellaista kipua. en todellakaan! traumat ovat minullakin. harjoittelujakson aikana mieleeni on palautunut hyvin paljon tilanteita lapsuudesta, joissa pelkäsin ja näin itse väkivaltaa perheessäni. on aivan mieletöntä, että omat vanhempani tai lähinnä isäni, joka väkivaltaisesti käyttäytyi, ei ole tajunnut, että ehkä minä muistan kaikki lyönnit. "kaikki hyvin.." ja "ei tässä mitään hätää ole.." olen kuullut sanomattomat kerrat ja niiden merkitys on minulle yksi ja sama. omat kokemukseni ja päiväkodissa kuulemani ja näkemäni asiat ovat saaneet minut kirjoittamaan tänne. hyvä että tämänkin verran keskustelua on syntynyt.

lasten pahoinpitely on väärin oli vanhempien tilanne mikä tahansa. lapsi on viaton ja puolustuskyvytön vanhempiensa suhteen. onko oikein rankaista lasta, jos vanhemmilla on paha olo? ei todellakaan ole. ehkä minulla on naiivinen kuva lapsen kohtelusta. en vain voi sille mitään, jos näen että pahoinpitely on väärin kaikkia ja erityisesti lapsia kohtaan. en väitä että lasta pitäisi kohdella kuin kukkaa kämmenellä ja antaa tehdä mitä haluaa. tiukat rajat on oltava lapsen kasvattamisessa, sillä vanhemmilla on kasvatusvastuu. pahoinpitely ei vain ole siihen oikea keino.

Lue lisää

sitä sitten kun sinulla on omia lapsia...

Olen kahlannut läpi tämän viestiketjun ja täytyy sanoa, että ammattilaisten sanat ovat minusta hyvinkin vakuuttavia. Toivon, että oikeasti vaikuttavat myös kohderyhmään eli pahoinpiteleviin vanhempiin. Minulle on ihan sama mitä ajattelee vanhempi siinä tilanteessa! Lapsia ajatellen onkin parempi tuossa tilanteessa että vanhemmat luovuttavat kasvatusvastuunsa jollekin muulle! Eli mustanaaman kommentti on minusta pöyristyttävä:o(

On aivan samaa,vaikka julkituot lapsen epäillyn pahoinpitelyn lastensuojelun tantoille,varsinkin,jos ja kun pahoinpitelystä on epäiltynä äiti,n. vuosi eromme jälkeen,tyttärelleni,silloin 9v,oli kotonaan,erään viikonlopun aikana,toinen silmä muurautunut umpeen,aivan musta,ja samanpuolen korva märki,ei paljon ajatella tarvi,onko tullut turpaan ja rankasti,tein tietysti heti lastensuojelu ilmoituksen,lapsen epäillystä pahoinpitelystä,myös lapsen tutkinut ylilääkäri teki saman ilmoituksen,last.suojelun tanttoja asia ei paljoa kiinnostanut,hyssyttelivät,ja muuttivat vaan puheenaihetta,tein myös tutkintapyynnön poliisille,mutta eivät päässeet puusta pitkään hekään,koska lapsi ei uskalla kertoa heille,eikä ylilääkärille,mistä se on tullut,ei tietenkään,koska ei halua uutta kertaa turpaansa,äidin kertomus,mistä vamma olisi tullut,ei uskonut ylilääkäri,enkä minä,lastensuojelun tantoille tarina upposi heti,olihan kertojana äiti,mutta,jos tämä vamma olisi tullut lapsen ollessa minun luonani,olisi varmasti kaikki ympäristökuntienkin tantat,vahvistettuna kodinturvajoukoilla,ja kansalliskaartilla,tulleet luokseni mäkättämään,kuinka kamala isä olen,ei muuta kuin pallo jalkaan,ja häkkiin,että julkituo vaan aivan vapaasti lapsiin kohdistuneet pahoinpitelyt,voit olla varma,että mitään ei tapahdu,varsinkaan,jos epäilty on äiti.

moi kirjoitti:

On aivan samaa,vaikka julkituot lapsen epäillyn pahoinpitelyn lastensuojelun tantoille,varsinkin,jos ja kun pahoinpitelystä on epäiltynä äiti,n. vuosi eromme jälkeen,tyttärelleni,silloin 9v,oli kotonaan,erään viikonlopun aikana,toinen silmä muurautunut umpeen,aivan musta,ja samanpuolen korva märki,ei paljon ajatella tarvi,onko tullut turpaan ja rankasti,tein tietysti heti lastensuojelu ilmoituksen,lapsen epäillystä pahoinpitelystä,myös lapsen tutkinut ylilääkäri teki saman ilmoituksen,last.suojelun tanttoja asia ei paljoa kiinnostanut,hyssyttelivät,ja muuttivat vaan puheenaihetta,tein myös tutkintapyynnön poliisille,mutta eivät päässeet puusta pitkään hekään,koska lapsi ei uskalla kertoa heille,eikä ylilääkärille,mistä se on tullut,ei tietenkään,koska ei halua uutta kertaa turpaansa,äidin kertomus,mistä vamma olisi tullut,ei uskonut ylilääkäri,enkä minä,lastensuojelun tantoille tarina upposi heti,olihan kertojana äiti,mutta,jos tämä vamma olisi tullut lapsen ollessa minun luonani,olisi varmasti kaikki ympäristökuntienkin tantat,vahvistettuna kodinturvajoukoilla,ja kansalliskaartilla,tulleet luokseni mäkättämään,kuinka kamala isä olen,ei muuta kuin pallo jalkaan,ja häkkiin,että julkituo vaan aivan vapaasti lapsiin kohdistuneet pahoinpitelyt,voit olla varma,että mitään ei tapahdu,varsinkaan,jos epäilty on äiti.

Lue lisää

En ikävä kyllä voi uskoa tuota, etteikö miltään taholta kukaan, johon otit yhteyttä.. olisi tehnyt asialle mitään.
Jos näin on? Pitäisi asia viedä vieläkin pidemmälle. Eli tehdä valitus jonnekin, että mikä on, kun ei "palvelu" pelaa, vaikka kyseessä on mahdollinen lapseen kohdistunut pahoinpitely?

Muuta en voi sanoa, kuin, että on se kumma juttu.

Ehkä enää ei ole tarpeeksi resursseja mihinkään tärkeään..? Jonka merkit voi jo terveydenhuollon leikkauksistakin nähdä. Vaikka luulisi, että tällä ns.hyvinvointivaltiolla, jossa elämme, olisi edes hiukan halua lunastaa tuo tittelin sisältämä hyvinvointi merkityksineen jne.
Kun se muka vielä haluaa panostaa lapsiin ja lasten hyvinvointiin yms.

JA ONHAN LAPSISSA TULEVAISUUS!

MAINO kirjoitti:

En ikävä kyllä voi uskoa tuota, etteikö miltään taholta kukaan, johon otit yhteyttä.. olisi tehnyt asialle mitään.
Jos näin on? Pitäisi asia viedä vieläkin pidemmälle. Eli tehdä valitus jonnekin, että mikä on, kun ei "palvelu" pelaa, vaikka kyseessä on mahdollinen lapseen kohdistunut pahoinpitely?

Muuta en voi sanoa, kuin, että on se kumma juttu.

Ehkä enää ei ole tarpeeksi resursseja mihinkään tärkeään..? Jonka merkit voi jo terveydenhuollon leikkauksistakin nähdä. Vaikka luulisi, että tällä ns.hyvinvointivaltiolla, jossa elämme, olisi edes hiukan halua lunastaa tuo tittelin sisältämä hyvinvointi merkityksineen jne.
Kun se muka vielä haluaa panostaa lapsiin ja lasten hyvinvointiin yms.

JA ONHAN LAPSISSA TULEVAISUUS!

Lue lisää

Ei sitä ole moni muukaan meinannut uskoa,mutta kun lukenut sairaskertomukset,ja muut asiaan liittyvät asiakirjat,niin on mieli muuttunut,ja kiukku noussut,ja oikeassa olet,että asia pitää viedä pidemmälle,oikeuskansleri onkin saanut minulta kantelun,ja liitteitä n.30 kpl,on mielenkiintoista nähdä,mitä lastensuojelu selittää pestäkseen kasvonsa,ehkä enää ei ollakkaan,niin välinpitämättömiä,ja mielivaltaisia,kun selityksien vaatijana onkin korkea taho,suurin osahan näistä last.suoj. tantoista on epäpäteviä,minkä on sosiaali-ja terveysministeriökin myöntänyt,myös apulais oikeusasiamies on toistuvasti ottanut kantaa eri asioissa,lapsen edun ensisijaisuuden toteutumattomuudesta,nyt katsotaan,mitä tulemaan pitää,ja tarvittaessa mennään vielä ylemmäs,sekin 8 sivuinen asiakirja on jo valmis,kiitos kannanotostasi !!

tuli mieleen eräs juttu:
Äiti sanoi lapselle EI. Lapsi suuttui ja alkoi huutamaan kerrostalohuoneiston lattialla: aijai-aijai.
Ruoka ei kelvannut. Joten lapsi uhmasi ja huusi: anna mulle ruokaa! ruokaa!

Vanhemmat menivät kauppaan ja tuolloin jo 8-10-vuotiaaksi kasvanut lapsi ei halunnut tulla mukaan vaan jäi kotiin (en muista lapsen ikää tarkemmin).
Kun vanhemmat menivät, hän soitti mummolaan ja kertoi että on yksin kotona, eikä tiedä missä äiti on..... ja äiti sai moiteet, kun lähtee ryyppämään ja jättää lapsen yksin kotiin..

Että kyllä ne lapse osaa... esimerkit ovat yhdestä ja samasta lapsesta. Tuttavani lapsesta.

mustanaama kirjoitti:

tuli mieleen eräs juttu:
Äiti sanoi lapselle EI. Lapsi suuttui ja alkoi huutamaan kerrostalohuoneiston lattialla: aijai-aijai.
Ruoka ei kelvannut. Joten lapsi uhmasi ja huusi: anna mulle ruokaa! ruokaa!

Vanhemmat menivät kauppaan ja tuolloin jo 8-10-vuotiaaksi kasvanut lapsi ei halunnut tulla mukaan vaan jäi kotiin (en muista lapsen ikää tarkemmin).
Kun vanhemmat menivät, hän soitti mummolaan ja kertoi että on yksin kotona, eikä tiedä missä äiti on..... ja äiti sai moiteet, kun lähtee ryyppämään ja jättää lapsen yksin kotiin..

Että kyllä ne lapse osaa... esimerkit ovat yhdestä ja samasta lapsesta. Tuttavani lapsesta.

Lue lisää

ja oikein kohdeltu eli välit vanhempiin ovat tunnetasolla hyvät, hän ei toimi edellä kuvatulla tavalla. Tätä mieltä minä olen. Että olisikohan tuttavillasi kuitenkin ollut vähän varaa tarkistaa omaa käyttäytymistään...

Vähän vanhempi äiti kirjoitti:

ja oikein kohdeltu eli välit vanhempiin ovat tunnetasolla hyvät, hän ei toimi edellä kuvatulla tavalla. Tätä mieltä minä olen. Että olisikohan tuttavillasi kuitenkin ollut vähän varaa tarkistaa omaa käyttäytymistään...

Lue lisää

Ihan tavalliset lapset tekevät just tuollaisia temppuja. Eivät tietenkään kaikki, mutta jotkut.

Perheissä on myös hyvin erilaisia tapoja puhua. Toisissa ei saa sanoa edes "tyhmä" ääneen ja toisissa leikitään kielellä ja kuvitellaan ja pelleillään koko ajan. Sitten kun eri kulttuurit kohtaavat, toiset (ne asialliset) voivat pitää toisia (niitä pelleilijöitä) ihan sekopäisinä.

Lähtisin siitä, että lapset ja perheet ovat ihan terveitä, ellei sitten ole selkeää näyttöä esim. pahoinpitelyistä tai uskottavia, toistuvia ja vakavia kertomuksia lyömisestä jne. Lapset eivät kyllä välttämättä kerro siitä, jos vanhemmat lyövät...

Fyysiset pahoinpitelyn merkit ovat minusta aina hälyttäviä. Asiasta pitäisi heti puhua ja jos vähänkin jää epäilyttämään, tietoa viranomaisille. Mutta lasten jutut ovat vähän toinen juttu. Niitä kuuntelisin aika pitkään, ennen kuin ottaisin todesta.

Vähän vanhempi äiti kirjoitti:

ja oikein kohdeltu eli välit vanhempiin ovat tunnetasolla hyvät, hän ei toimi edellä kuvatulla tavalla. Tätä mieltä minä olen. Että olisikohan tuttavillasi kuitenkin ollut vähän varaa tarkistaa omaa käyttäytymistään...

Lue lisää

Kyllä perhe ja lapsi ovat ihan normaaleja ja terveitä ja tunneside aivan tavallisen normaali. Nyt tuo lapsi on jo aikuinen, suunnittelee jatko-opintoja ja avioliittoa.
Väittämäsi on oikeastaan aika huvittava.

Minkälainen toiminta on normaalia lapsen toimintaa?
Jos päiväkodissa lapsi menee leikkimään (yhden ainoan kerran!) yksin omaa leikkiään pöydän alle (saadakseen olla rauhassa) hoitotädit ovat sitä mieltä että lapsella on Ongelmia.
Jos lapsi on vilkas ja itsepäinen ja energinen mutta hyvin hyvin oikeudenmukainen, ja vaatii selityksen miksi joku asia on kuten on, hänellä on Ongelmia.

Entäs tämä tapaus: perhe oli jollain bussiryhmäretkellä. Oltiin katselemassa kaupungin nähtävyyksiä tms., ja bussi oli lähdössä, oli kiirehdittävä ettei jää matkasta. 5-vuotias (tai nuorempi, en muista) ei halua. Äiti tai isä hoputtaa, lapsi hannaa vastaan, ja lapsi ilmoittaa isoon ääneen: kuinka te voitte kohdella omaa lastanne tällä tavalla!?

'Ehkä minun tuttavapiirissäni on poikkeuksellisen verbaalisia lapsia. Ehkä he ovat sitten poikkeuksellisen vahvaluonteisia lapsia. Lapsia, jotka vetävät vanhepiensa voimavarat äärimmilleen, löytävät sellaiset langat mistä vetämällä ainakin ulkopuolinen saa särkyt. Ehkäpä sitten paitsi minun omani, myös sukulaisteni ja tuttavaien lapset ovat sellaisia lapsia, jotka eivät mahdu kasvatusoppaiden esimerkkilapsien raameihin. He eivät siis olekaan massaa, vaan yksilöitä.

mustanaama kirjoitti:

Kyllä perhe ja lapsi ovat ihan normaaleja ja terveitä ja tunneside aivan tavallisen normaali. Nyt tuo lapsi on jo aikuinen, suunnittelee jatko-opintoja ja avioliittoa.
Väittämäsi on oikeastaan aika huvittava.

Minkälainen toiminta on normaalia lapsen toimintaa?
Jos päiväkodissa lapsi menee leikkimään (yhden ainoan kerran!) yksin omaa leikkiään pöydän alle (saadakseen olla rauhassa) hoitotädit ovat sitä mieltä että lapsella on Ongelmia.
Jos lapsi on vilkas ja itsepäinen ja energinen mutta hyvin hyvin oikeudenmukainen, ja vaatii selityksen miksi joku asia on kuten on, hänellä on Ongelmia.

Entäs tämä tapaus: perhe oli jollain bussiryhmäretkellä. Oltiin katselemassa kaupungin nähtävyyksiä tms., ja bussi oli lähdössä, oli kiirehdittävä ettei jää matkasta. 5-vuotias (tai nuorempi, en muista) ei halua. Äiti tai isä hoputtaa, lapsi hannaa vastaan, ja lapsi ilmoittaa isoon ääneen: kuinka te voitte kohdella omaa lastanne tällä tavalla!?

'Ehkä minun tuttavapiirissäni on poikkeuksellisen verbaalisia lapsia. Ehkä he ovat sitten poikkeuksellisen vahvaluonteisia lapsia. Lapsia, jotka vetävät vanhepiensa voimavarat äärimmilleen, löytävät sellaiset langat mistä vetämällä ainakin ulkopuolinen saa särkyt. Ehkäpä sitten paitsi minun omani, myös sukulaisteni ja tuttavaien lapset ovat sellaisia lapsia, jotka eivät mahdu kasvatusoppaiden esimerkkilapsien raameihin. He eivät siis olekaan massaa, vaan yksilöitä.

Lue lisää

no toi bussijuttu ei musta mikään paha ollut. mitä sitten jos lapsi niin sanoo.. jos se aiheuttaa ihmetystä, aiheuttakoon. lapsen vanhemmat ainakin tietävät etteivät ole mitään "pahaa" lapselle tehneet.

ja mun mielestä lapsi on normaali jos haluaa leikkiä yksin. en minäkään ole kaikkien kanssa aina leikkinyt päiväkodissa pienenä ollessani. vanhemmillakin pitäisi olla järki mukana. lapsen arvioimiseen vaikuttavat niin monet syyt. ja toisaalta et maininnut mitä muita asioita hoitotädit ovat lapsessa huomanneet. tuskin ne nyt ihan yksin leikkimistä pitävät outona. en minä ainakaan. on varmasti vielä joitakin muita juttuja, joita he ovat huomanneet lapsen käytöksessä.

päiväkodissa harjoittelijana kirjoitti:

no toi bussijuttu ei musta mikään paha ollut. mitä sitten jos lapsi niin sanoo.. jos se aiheuttaa ihmetystä, aiheuttakoon. lapsen vanhemmat ainakin tietävät etteivät ole mitään "pahaa" lapselle tehneet.

ja mun mielestä lapsi on normaali jos haluaa leikkiä yksin. en minäkään ole kaikkien kanssa aina leikkinyt päiväkodissa pienenä ollessani. vanhemmillakin pitäisi olla järki mukana. lapsen arvioimiseen vaikuttavat niin monet syyt. ja toisaalta et maininnut mitä muita asioita hoitotädit ovat lapsessa huomanneet. tuskin ne nyt ihan yksin leikkimistä pitävät outona. en minä ainakaan. on varmasti vielä joitakin muita juttuja, joita he ovat huomanneet lapsen käytöksessä.

Lue lisää

Tuo lapsi, joka sen yhden ainoan kerran järjesti leikin pöydän alle itselleen, yksin .. oli hänessä muutakin outoa. Totta.
Hän oli yksinhuoltajaäidin lapsi.

Siksi lasta katsottiin suurennuslasilla.
Lapsi oli rauhallinen, kiltti lapsi, joka sopeutui aina päiväkodin tapoihin ja asioihin mukisematta. Mutta nyt yhden kerran halusi leikkiä rauhassa, ja ainoa rauhallinen paikka siinä täyteen buukatussa pienessä päiväkodissa löytyi pöydän alta.
Että semmosta outoa hänessä oli.

mustanaama kirjoitti:

Tuo lapsi, joka sen yhden ainoan kerran järjesti leikin pöydän alle itselleen, yksin .. oli hänessä muutakin outoa. Totta.
Hän oli yksinhuoltajaäidin lapsi.

Siksi lasta katsottiin suurennuslasilla.
Lapsi oli rauhallinen, kiltti lapsi, joka sopeutui aina päiväkodin tapoihin ja asioihin mukisematta. Mutta nyt yhden kerran halusi leikkiä rauhassa, ja ainoa rauhallinen paikka siinä täyteen buukatussa pienessä päiväkodissa löytyi pöydän alta.
Että semmosta outoa hänessä oli.

Lue lisää

no tuskin siihen äidin yksinhuoltajuus on vaikuttanut. et ehkä itsekään tiedä kaikkea sen perheen asioita. ei pahalla.. täällä on kuitenkin vaikea ja mahdotonta lähteä analysoimaan mitä "vikaa" lapsen hoitajat ovat nähneet tässä. ainakin näkee ettei näkemyksesi ole puolueeton. toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin ja rauha maassa sekä kotona että päiväkodissa.

päiväkodissa harjoittelijana kirjoitti:

no tuskin siihen äidin yksinhuoltajuus on vaikuttanut. et ehkä itsekään tiedä kaikkea sen perheen asioita. ei pahalla.. täällä on kuitenkin vaikea ja mahdotonta lähteä analysoimaan mitä "vikaa" lapsen hoitajat ovat nähneet tässä. ainakin näkee ettei näkemyksesi ole puolueeton. toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin ja rauha maassa sekä kotona että päiväkodissa.

Lue lisää

Tämä nimenomainen lapsi, joka siis meni pöydän alle leikkimään päiväkodissa.. ja jolla oli siksi Ongelmia:

päiväkoti oli fyysisitlä tiloiltaan pieni, mutta siellä oli tietysti paljon lapsia, käyttöprosentti piti olla aina 100 ja mieluusti ylikin ja siksi lapsia oli enemmän kuin alun perin oli päiväkoti suunniteltu.. näin päiväkodin johtaja selitteli lapsen yh-äidille..

Ainoa rauhallinen paikka siis löytyi pöydän alta, minne lapsi sai oman leikkinsä ja oman rauhansa.

Tunnen perheen erittäin erittäin hyvin, tämän lapsen myös.

Lapsi oli kotonakin sellainen: heittäytyi säkkituoliin ja sanoi: äiti laita jotain rauhallista musiikkia, vaikkapa Hectoria.

Päiväkodissakin tuo poika istuskeli keinussa ja filosofioi esikouluikäisten tyttöjen kanssa. Kouluikäisenäkään hän ei osannut käyttää nyrkkejä kuten pojat yleensä, hänestä erimielisyydet piti keskustella; selvittää.

Tunnen siis tuon lapsen ja tuon perheen hyvin. Kyseinen poika on oma poikani, tuo yh minä itse.

Kaikki on hyvin ja rauha maassa: pienestä rauhallisesta kiltistä pohjasta (jolla oli Ongelmia, koska leikki pöydän alla) on kasvanut nuori mies, joka on rauhallinen, viihtyy kotona, menestyy koulussa kohtalaisesti paitsi matematiikassa kiitettävästi ...

Sillä ei ole merkitystä onko näkemykseni puoleeton vai ei, tosi se ainakin on.
Se päiväkoti oli aika erikoinen muutenkin: kun menin hakemaan lasta hoidosta, ko. päivänä päiväkodissa oli käynyt somalilapset laulamassa , hoitaja tuli vastaan ja sanoi: haista! ne haisee ....ja nuuhkutteli eteisessä kaula pitkällä.
Tämä tapahtui 90-luvulla.
Että näin.

mustanaama kirjoitti:

Tämä nimenomainen lapsi, joka siis meni pöydän alle leikkimään päiväkodissa.. ja jolla oli siksi Ongelmia:

päiväkoti oli fyysisitlä tiloiltaan pieni, mutta siellä oli tietysti paljon lapsia, käyttöprosentti piti olla aina 100 ja mieluusti ylikin ja siksi lapsia oli enemmän kuin alun perin oli päiväkoti suunniteltu.. näin päiväkodin johtaja selitteli lapsen yh-äidille..

Ainoa rauhallinen paikka siis löytyi pöydän alta, minne lapsi sai oman leikkinsä ja oman rauhansa.

Tunnen perheen erittäin erittäin hyvin, tämän lapsen myös.

Lapsi oli kotonakin sellainen: heittäytyi säkkituoliin ja sanoi: äiti laita jotain rauhallista musiikkia, vaikkapa Hectoria.

Päiväkodissakin tuo poika istuskeli keinussa ja filosofioi esikouluikäisten tyttöjen kanssa. Kouluikäisenäkään hän ei osannut käyttää nyrkkejä kuten pojat yleensä, hänestä erimielisyydet piti keskustella; selvittää.

Tunnen siis tuon lapsen ja tuon perheen hyvin. Kyseinen poika on oma poikani, tuo yh minä itse.

Kaikki on hyvin ja rauha maassa: pienestä rauhallisesta kiltistä pohjasta (jolla oli Ongelmia, koska leikki pöydän alla) on kasvanut nuori mies, joka on rauhallinen, viihtyy kotona, menestyy koulussa kohtalaisesti paitsi matematiikassa kiitettävästi ...

Sillä ei ole merkitystä onko näkemykseni puoleeton vai ei, tosi se ainakin on.
Se päiväkoti oli aika erikoinen muutenkin: kun menin hakemaan lasta hoidosta, ko. päivänä päiväkodissa oli käynyt somalilapset laulamassa , hoitaja tuli vastaan ja sanoi: haista! ne haisee ....ja nuuhkutteli eteisessä kaula pitkällä.
Tämä tapahtui 90-luvulla.
Että näin.

Lue lisää

Mitähän yrität noilla kaikilla "peitetarinoillasi" ja totuuksienlaukomisilla oikein sanoa....ei ymmärrä ei....omituinen höpöttäjä olet!

Kukas sen kissanhännän nostaa, jos ei kissa itse!

päiväkodissa harjoittelijana kirjoitti:

no tuskin siihen äidin yksinhuoltajuus on vaikuttanut. et ehkä itsekään tiedä kaikkea sen perheen asioita. ei pahalla.. täällä on kuitenkin vaikea ja mahdotonta lähteä analysoimaan mitä "vikaa" lapsen hoitajat ovat nähneet tässä. ainakin näkee ettei näkemyksesi ole puolueeton. toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin ja rauha maassa sekä kotona että päiväkodissa.

Lue lisää

"tuskin siihen äidin yksinhuoltajuus on vaikuttanut"

Aikoinaan (70-l) yksinhuoltajuus oli kriisijuttu, ja yksinhuoltajan lapsena minua arvioitiin aika lailla sen mukaan - selitys haettiin aina sieltä, vaikka kiltti lapsi olinkin. Äitini esim. kertoi, että minua ei silloin voitu ottaa päiväkotiryhmään, kun heillä oli jo yksi yksinhuoltajan lapsi - ettei syntyisi ongelmia. Meille tuli sitten hoitotäti. Kulttuuri pysyy yllättävän muuttumattomana tietyiltä osin.

Lapset osaa ja voi vedättää vanhempiaan ja muita aikuisia - ja se on tosi hyvä taito oppia, miten siis vaikutetaan toisiin ihmisiin. Kaikkiin juttuihin ei voi eikä tule suhtautua tosiasioina. Lapset sitäpaitsi nappaa kaikenlaisia sanoja sieltä ja täältä ja tekee omia tulkintojaan.

Sitten on noi patologiset hakkaajat. Kova juttu.

Olisin saanut pojalleni paikan kanjonin päiväkotiin, kuulin kuitenkin sellaisia asioita ko päiväkodista, että lapsen etua ajatellen, en häntä sinne vienyt. Kävin tavoittamassa p-kodin johtajaa kaksi kertaa, kummallakaan kerralla hän ei ollut paikalla, myöhemmin kuulin tuttavalta, joka on p-kodissa töissä, että johtaja oli paikalla, minusta n 4 metrin päässä silloin kun häntä siivoojalta kyselin. Miksen saanut tavata Johtajaa ?
Samoihin aikoihin p-kodin henkilökunta haeskeli yhtä p-kodista hävinnyttä lasta, kertoivat ympäristössä työskennelleet kaupungin remonttimiehet. Eipä tuollaiseen laitokseen oikein luottaa voi.
Kaupungin taholta sitten on yritetty vaikeuttaa minun ja lapseni elämää, on pari kertaa ilmoitettu kelaan että lapseni on hoidossa p-kodissa vaikkei ole, taitaa olla painostusta että veisin lapsen päiväkotiin ! Lisäksi harvat kodinhoitajien käynnit loppuivat. Olimme viime talvena perheryhmässä, senkin "johtaja" (johtajaa leikkiviä on joka paikassa) tarjoili mieluummin taksikuski miehelleen kahvia takahuoneessa kuin seurusteli lasten kanssa.
Täytyy muistaa että ihmisiähän päiväkotien täditkin ovat, tekevät aivan samoja virheitä kuin me muutkin, ainoastaan vastuu puuttuu kaupungin työntekijöiltä, me olemme vastuussa jokaisesta lapsemme mustelmasta oli se tullut p-kodissa tai kotona.