Lisää vettä kiukaille!

äippä68

Olen vienyt lapseni päiväkotiin muutamaa viikkoa yli vuoden ikäisenä. Syynä oma töihin meno. Miksi? Siksi, kun perhe tarvitsi rahaa. Miksi? No, kun miehellä ei ollut töitä siinä vaiheesa ja emme olisi pärjänneet mitenkään rahallisesti kotona koko porukka. Miten lapsi reagoi? Hänellä meni tietenkin aikaa totutteluun, mutta ihanat, ymmärtäväiset hoitajat ja mukavat hoitolapset ottivat taaperomme hyvin vastaan. Hän on edelleen samassa pienessä ryhmäperhepäiväkodissa ja on ihanaa, kun on tuttu paikka ja tutut hoitajat. Nyt jo yli kolmivuotiaana hän kehittelee itse leikkejään ja toisilla lapsilla on entistä isompi rooli. Olisi oikeasti ollut itselle vaikeaa jäädä vuosikausiksi kotiin, muunkin kuin rahan takia, koska ainoana lapsena hän olisi pyörinyt kotona yksinään meidän kanssa päivät pitkät. Sitten olisi pitänyt kuskata kerhosta kerhoon ym. aktiviteettia, jotta olisi muita tavannut. Hän jääkin ainokaiseksi ja mielestäni on aivan välttämätöntä, että hän saa hyviä kaveri- ja aikuiskontakteja isän, äidin, mummon ja papan lisäksi. Olen siis ollut hyvä äiti: tein itselleni ja lapselleni hyvän ratkaisun! Mikkoset ym. saa jäädä omaan arvoonsa.

18

895

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olet hyvä äiti!

      Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa ja tietää parhaiten oman tilanteensa.

      Se mikä sopii yhdelle, ei ehkä sovi toiselle, mutta onneksi aina on vaihtoehtoja. Niistä jokainen valitsee itselleen sopivan ratkaisun ja joku toinen valitsee toisin ja on silti ihan yhtä hyvä äiti ja ihminen.

    • ei hyvä

      Itse asiassa tästä kirjoituksesta tuli mieleen se että vaikka aina päivähoidosta puhuttaessa tulee mieleen se tärkeä samanikäinen kaveriseura joka on kätevintä lapsen saada päiväkodissa ettei tarvitse kylille mennä kuskailemaan ja etsimään sitä (siis tarkoitan taas lähinnä niitä yli 3-vuotiaita jotka sitä todella tarvitsevat) niin on varmaan hyvä muistaa että lapselle on tärkeää myös mahdollisuus muihin aikuiskontakteihin oman äidin ja isän lisäksi.

      Joskus puhutaan että voihan sitä lasta käyttää avoimissa kerhoissa joissa äiti on mukana mutta näinkö pitäisi siis toimia kouluikään saakka? Anteeksi vaan mutta kyllä lapsenkin on hyvä jo tuossa iässä oppia olemaan ilman äidin ja isän läsnäoloa. On hyvä leikkiä muiden lasten kanssa ilman että se äiti tai isä on koko ajan siinä vieressä ja niinkuin sanoin jo aiemmin on hyvä päästä muihinkin aikuiskontakteihin eli päiväkodin hoitajien opastamaan toimintaan.

      Ei kaikilla ole sitä laajaa sukua lähellä johon lapsi voi tutustua. Yksinkertaisesti elämään pitää mahtua paljon muutakin kun se oma perhe varsinkin jos lapsi on ainoa lapsi tai veli tai sisko on jo sen verran vanhempi että leikkiseuraa tai yhdessäoloa ei synny ikäeron takia.

    • 8-)

      "Olen vienyt lapseni päiväkotiin muutamaa viikkoa yli vuoden ikäisenä. Syynä oma töihin meno. Miksi? Siksi, kun perhe tarvitsi rahaa. Miksi? No, kun miehellä ei ollut töitä siinä vaiheesa"

      Jos isällä ei ollut töitä, miksi lapsi piti viedä hoitoon? Eikä lapsen isä olisi osannut hoitaa häntä kotona?

      • Helinä-keiju3

        Työtön ei saa työttömyyskorvausta jos ei vie lastaan päiväkotiin. Valtio velvoittaa.

      • ***
        Helinä-keiju3 kirjoitti:

        Työtön ei saa työttömyyskorvausta jos ei vie lastaan päiväkotiin. Valtio velvoittaa.

        Lasta ei tarvitse viedä päiväkotiin työttömyyden vuoksi!
        Jos työtön työttömyyspäivärahan lisäksi hakee kotihoidontukea, niin se vähennetään työttömyyspäivärahasta.

      • vain saa
        *** kirjoitti:

        Lasta ei tarvitse viedä päiväkotiin työttömyyden vuoksi!
        Jos työtön työttömyyspäivärahan lisäksi hakee kotihoidontukea, niin se vähennetään työttömyyspäivärahasta.

        mitään työttömyys päivärahaa kun lapsi on kotona! Vain sen kotihoidontuen.

      • ++++
        vain saa kirjoitti:

        mitään työttömyys päivärahaa kun lapsi on kotona! Vain sen kotihoidontuen.

        Sun ei ole mikään pakko ottaa sitä kotihoidontukea. Voit vaihtoehtoisesti ottaa työttömyyskorvauksen.

        Työmarkkinatukeen vaikuttaa puolison tulot, mutta ei ensinkään se, onko lapset kotihoidossa vai päiväkodissa/pph:lla.

      • lapsen hoitoa varten!
        ++++ kirjoitti:

        Sun ei ole mikään pakko ottaa sitä kotihoidontukea. Voit vaihtoehtoisesti ottaa työttömyyskorvauksen.

        Työmarkkinatukeen vaikuttaa puolison tulot, mutta ei ensinkään se, onko lapset kotihoidossa vai päiväkodissa/pph:lla.

        Asiahan on niin että voi kyllä itse valita jääkö kotihoidontuelle vai jääkö työttömäksi ja nostaa työttömyyskorvausta. Se kummasta saa enemmän rahaa riippuu täysin saako ansiosidonnaista vai ei ja monta lasta on ja miehen tuloistakin riippuu esim. kotihoidontuen lisäosa. Muuten nyt on tullut tai juuri tulossa muutos että työmarkkinatukeen ei enää vaikuta puolison tulot.

        Oikeasti työttömäksi ilmoittautuminen ei ole oikein jos on tarkoitus kuitenkin jäädä hoitamaan lasta. Työttömänhän velvollisuus on koko ajan etsiä työtä. Jos et itse sitä löydä niin sinulle tullaan esittämään työhönososoituksia eli työpaikkoja joihin on pakko hakea haluaa tai ei ja joihin on pakko mennä jos pääsee haluaa tai ei. Myös työtön voidaan osoittaa jollekin kursiille johon on mentävä haluaa tai ei.

        Huom! Näistä toimista ei voi kieltäytyä lasten hoidollisiin syihin vedoten että kun lapsella ei ole vielä hoitopaikkaa! Laki velvoittaa että työtön on hoitanut lapselleen hoitopaikan jo työnhakuvaiheessa. Jos oikein huono onni käy voi saada työhönosoituksen johonkin paikkaan johon on mentävä aika piankin. Siinä on sitten turha ruikuttaa että lapselle pitää saada ensin päiväkodista paikka. Kieltäytyminen johtaa siihen että työttömyyskorvaus katkaistaan pariksi kuukaudeksi.

      • tarkentaa
        lapsen hoitoa varten! kirjoitti:

        Millaisella varoitusajalla työnhakija voidaan velvoittaa töihin? Kunnalla on velvollisuus hoitaa lapselle hoitopaikka kahden viikon sisällä esim. työttömän vanhemman työllistyessä/aloittaessaan koulun.

      • -----

        "Muuten nyt on tullut tai juuri tulossa muutos että työmarkkinatukeen ei enää vaikuta puolison tulot."

        Tuo nyt oli vaan joku heitto jonka joku työryhmä tms. ehdotti viime vuoden lopulla, mutta ei sitä ole vielä edes päätetty, otetaanko asia eduskunnan käsittelyyn vai ei.

        "Huom! Näistä toimista ei voi kieltäytyä lasten hoidollisiin syihin vedoten että kun lapsella ei ole vielä hoitopaikkaa! Laki velvoittaa että työtön on hoitanut lapselleen hoitopaikan jo työnhakuvaiheessa. Jos oikein huono onni käy voi saada työhönosoituksen johonkin paikkaan johon on mentävä aika piankin. Siinä on sitten turha ruikuttaa että lapselle pitää saada ensin päiväkodista paikka."

        Ei pidä paikkaansa. Kunnan on järjestettävä lapselle hoitopaikka 2 viikossa, jos häntä kotona hoitava vanhempi saa työpaikan. Työvaimatoimiston kursseista ilmoitetaan pidemmällä varoitusajalla kuin 2 viikkoa.

        Työkkärissä on erikseen joku lista johon voi ilmoittautua, jos on valmis lähtemään töihin lyhyellä varoitusajalla. Jos sinne ilmoittautuu, pitää lapselle tietenkin olla hoitopaikka valmiina. Yleensä ne on lyhyitä pätkätöitä.

        Pidempiaikaiseen työsuhteeseen palkattavalla on kyllä uleensä mahdollisuus siirtää työn aloitusta sillä 2 viikolla, joka menee hoitopaikan saamiseen lapselle.

      • ole varma...
        ----- kirjoitti:

        Mitäköhän tarkoitat "että pidempiaikaiseen työpaikkaan palkattavalla on yleensä mahdollisuus siirtää työn aloitusta"? Niin siis on vain jos työnantaja siihen suostuu mutta periaatteessa työt on aloitettava silloin kun työnantaja haluaa! Jos jää valitsematta paikkaan sen takia että ei voi aloittaa silloin kun työnantaja haluaa niin se voi todellakin olla karenssin paikka. Edelleen: se että lastenhoitopaikka ei ole järjestynyt ajoissa ei ole peruste kieltäytyä työstä tai menettää se.
        Yleensähän toki työhön ei palkata hirveän lyhyellä varoitusajalla mutta olen itsekin joskus saanut työhönosoituksia joissa on viimeinen hakupäivä ihan parin päivän sisällä. Sitä en muista koska itse työn aloituspäivä olisi ollut. Sehän ihan vaihtelee riippuen kuinka kiire työnantajalla on. Jotkuthan haluavat vaikka heti. Jos he katsovat että olet sopiva ja työkkärin tietoon tulee että et ole voinut vastaanottaa työtä silloin kun sitä on sinulle tarjottu ja tämän takia työ menee sivu suun niin siitä todellakin tulee rangaistuskarenssi eli pari kuukautta ilman sentin senttiä!

        Aika uhkarohkeaa se on täten pelata sen päälle että kyllä sen hoitopaikan ehtii parissa viikossa saada. Olen kuullut paljon tapauksista jossa se hoitopaikka ei ole hoitunut parissa viikossa vaikka siihen olisi oikeus ja tarve!

        Oletkohan siis aivan varma että kenellekään ei voi koskaan tulla lähtöä esim. töihin vaikka 10 päivän kuluessa työhaastattelusta ja hyväksymisestä? Mitään selkeää sääntöä tässä ei ole eli se on ihan sattumasta kiinni. Kunnan on annettava paikka periaatteessa parissa viikossa MUTTA työkkärin ja työnantajan ei ole pakko odottaa paria viikkoa että saat sen hoitopaikan.

      • ......!!!!.........
        ole varma... kirjoitti:

        Itse jäin työttömäksi yllättäen, olimme puolison kanssa molemmat töissä aikaisemmin täysipäiväisesti, ja muksut olleet kotihoidossa. Työkkärissä yrittivät, että en olisi työmarkkinoiden käytössä, kun ei ollut kunnallista hoitopaikkaa. No, väänsin rautalangasta, että jo kaksi vuotta olen töissä ollut, eikä kunnallisen hoitpaikan puute ole ollut mikään este työnteolle silloinkaan. Lisäksi koko ajan keikkailin tuolloinkin. Jos eivät olisi uskoneetl, olisin jäänyt ilman ansiosidonnaisia, joka oli katastrofi. Silloin jo oli tiedossa hoitopaikat reilun kuukauden päästä, koko ajan oli hakemukset sisällä, Koska tuo 2 viikkoa koskee vain äkillistä työllistymistä, eli jouduin hakemaan aina 4 kk etukäteen hoitoa ihan siltä varalta, jotta kotihoito ei enää olisikaan jostain syystä onnistunut.

        Ja mitä tuohon kahteen viikkoon tulee, niin se ei ole mikään takuu. On lukemattomia kuntia, jossa tuo ei täyty, omakohtaistakin kokemusta on vuosien takaa, jolloin puolisoni työllistyi. eipä järjestynyt, ei. Onneksi puolison uusi työnantaja odotteli.

        Ja mitä tulee noihin työvoimakoulutuksiin. Omani alkoi jo ennen hakuajan päättymistä, kun olin opintojen jatkaja. Käytännössä hakemusten jättämisestä meni vajaa viikko ekaan koulutuspäivään. Soittivat onneksi jo etukäteen, että voitko jättää hakemuksesi jo nyt, kun aiomme järjestää haastattelun jo ylihuomenna, johon haluamme myös minut. Juoksutin paperit, kävin haastattelussa sitten pari päivää myöhemmin, ja siitä ei mennyt aikaakaan, kun tuli kirje opintojen alkamisesta. Yhteensä ei viikkoakaan mennyt, ja hakuaika vaan jatkui senkin yli. Nykyään nämä ammattiin valmistavat non stop koulutukset ovat tällaisia.

      • tämäkin seikka
        ......!!!!......... kirjoitti:

        Ja vielä vaikka se päivähoitopaikka järjestyisi siinä parissa viikossa niin se voi olla ihan mistä vaan! Jos on oikein huono päivähoitotilanne alueella niin voi saada paikan jostain ihan toiselt puolelta kaupunkia tai kuntaa. Siinä sitten kuskailet lasta aamukuudelta päinvastaiseen suuntaan kun työpaikka ja koti niin että matkasta tulee n. 2h per suunta. Aika kauhea vaihtoehto. Mutta näin voi hyvin käydä. Ymmärrän kyllä miksi monet haluavat varmistaa että saavat pitää paikan siinä kodin vieressä jos joutuvat työttömäksi. Eihän siellä sitten tarvitse ihan joka päivä lasta pitää.

      • tietysti sinun
        tarkentaa kirjoitti:

        Millaisella varoitusajalla työnhakija voidaan velvoittaa töihin? Kunnalla on velvollisuus hoitaa lapselle hoitopaikka kahden viikon sisällä esim. työttömän vanhemman työllistyessä/aloittaessaan koulun.

        pitäisi olla valmis menemään töihin työkkärin puolesta vaikka heti. Se on kuitenkin sopimuskysymys työnantajan kanssa. En pidä mitenkään mahdollisena, että työnantaja olisi niin ilkeä, että ei voisi joustaa sitä kahta viikkoa sen hoitopaikan saamisen takia. Muutenkaan kukaan työnantaja ei hae työntekijöitä niin myöhään, että sellainen on saatava HETI. Eli kyllä se kaksi viikkoa riittää varsin hyvin, lasta ei tarvitse viedä hoitoon "etukäteen".

        Ja kukaanhan ei tiedä, mikä teidän hoitojärjestelynne tulee olemaan työllistyessä. Voisihan olla vaikka, että mummo asuu naapurissa ja vain päivystää sitä, että koska saa lapsen hoitoon. Kotihoidontukea saa muuten silloinkin. Joten mitään lain edellyttämää syytä ei ole, miksi lapsen pitäisi olla hoidossa silloin kun vanhempi on työttömänä kotona.

      • kaikkea...
        tarkentaa kirjoitti:

        Millaisella varoitusajalla työnhakija voidaan velvoittaa töihin? Kunnalla on velvollisuus hoitaa lapselle hoitopaikka kahden viikon sisällä esim. työttömän vanhemman työllistyessä/aloittaessaan koulun.

        Lue allaolevat vastaukset huolellisesti. Mitään takeita ei siitä ole että ei joutuisi töihin tai pakolliselle työkkärin kurssille ennen tuon kahden viikon ajan täyttymistä ja täydellisisä takeita ei ole edes siitäkään että päivälleen kahdessa viikossa saat hoitopaikan. Jotkut työnanatjat todellakin haluavat työntekijän heti ja kyllä se vaan niin on että jos sopivia hakijoita on useampi etkä ole mikään kultakimpale jota varta vasten haluavat odottaa voivat sitten ottaa seuraavan joka pystyy tulemaan heti. Jos tämä taas menee työkkärin tietoon että sinut olisi valittu mutta menetit työn koska et voinut aloittaa silloin kun työnantaja halusi se voi todellakin tietää vaikeuksia työkkärin taholta. Mutta kaikki on siis sattumasat ja onnesta kiinni. Työkkärit muuten tarkastelee joskus miksi hakijaa ei ole valittu. Jos esim. haastattelussa antaa ymmärtää että ei ole halukas työhön tai on estynyt niin se on karenssin paikka koska näin ei saa tehdä.
        Jokuhan voi haastattelussa vaikka aina tahalleen vedota lastenhoidon vaikeuksiin tai siihen että se nyt pitää ensin hoitaa jottei tulisi valituksi.

        Mikään laki ei edellytä että lapsella olisi oltava päivähoitopaikka mutta laki edellyttää että lapsen hoitoasiat pitää olla kunnossa silloin kun työpaikka aukeaa. Ei laissa ole määritelty mitään odotus aikaa työnanatajan tai työkkärin kannalta, ei edes sitä kahta viikkoa jona aikana pitäisi kunnallinen hoitopaikka tulla.

        Suosittelisin työttömänä lasten hoitamista niissä tapauksissa kun vaaraa karenssista ei ole eli jos niin huono onni käy että lyhyellä varoitusajalla kun pari viikkoa pitäisi töihin mennä tai johonkin kurssille niin jos on vaikka mummo tai joku johon voi varata parin päivän ajaksi ennen kuin hoitopaikka varmistuu niin mikäs siinä. Tosin voi olla että työttömänä voi makoilla pitkänkin ajan ilman että tulee mitään nopeita äkkilähtöjä töihin tai kursseille mutta joka tapauksessa niitä todennäköisesti alkaa tulemaan ainakin jotain pakkokursseja joten kovin pitkään ei välttämättä ehdi olla työttömänä ja kotiäitinä. Ja jos siis ero kotihoidontuen ja työttömyyskorvauksen välillä ei ole suuri kannattaa rauhassa jäädä kotihoidontuelle. Erohan voi olla suuri jos saa ansiosidonnaista mutta ei välttämättä silloin jos saa peruspäivärahaa.

      • voi kai tehdä
        kaikkea... kirjoitti:

        Toisaalta en tiedä miten käytännössä toimii mutta entä jos tekee niin että ensin on työttömänä ja jos käry käy eli pitäisi töihin lähteä tai kursseille niin sitten jääkin hoitovapaalle? Enpä tiedä miten toimisi käytännössä?

      • hiki hatussa
        voi kai tehdä kirjoitti:

        Toisaalta en tiedä miten käytännössä toimii mutta entä jos tekee niin että ensin on työttömänä ja jos käry käy eli pitäisi töihin lähteä tai kursseille niin sitten jääkin hoitovapaalle? Enpä tiedä miten toimisi käytännössä?

        mietitään keinoja vältellä työntekoa? Ja kursseja? Huh huh...

    • tuossa tilanteessa

      olisi ollut se että isä hoitaa lasta kotona jotta ei ihan noin pienenä olisi tarvinnut päivähoitoa aloittaa .
      Minä päiväkodintätinä olen sitä mieltä , että 2-3- vuotiaana vasta päivähoitoon ja sittenkin lyhyt päivä . Jos lapsen etua ajatellaan .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe