miten syöpä solu

niin mitenkäs se syöpäsolu tulee vereen ja mitkä lisäävät syöpäriskiä muutakuin tupakointi
5777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei se syöpäsolu mistään "tule" vereen, vaan syöpä kehittyy, kun ns. normaalisoluun tulee jokin muutos, eli mutaatio. Tämä muutos voi tulla esim. juuri tupakoinnista, aurinkohan aiheuttaa tällaisia mutootioita myöskin. Ei sitä kannata elämäänsä tuhlata siihen, että ajattelee mitkä kaikki syöpää voisivat aiheuttaa..elät vaan terveellisesti, eli syöt normaalista (totta kai silloin tällöin voi herkutella, yms..) ja harrastat liikuntaa. Tupakointi ja viina minimiin. Näitä mutaatioitahan ihmisen omat solut pystyvät jonkin verran myös korjaamaan, mutta joissakin suvuissa syöpää on enemmän, koska näitä "korjaajasoluja" on vähemmän toisissa suvuissa kuin toisissa.

Äänestä
  • Ihan mukavasti vastattu, mutta muutamat pikku asiat kaipaavat korjausta.

    >Ei se syöpäsolu mistään "tule" vereen, vaan >syöpä kehittyy, kun ns. normaalisoluun tulee >jokin muutos, eli mutaatio.

    Yksi mutaatio ei yleensä riitä. On olemassa joitakin syöpälajeja, joiden syntymiseen riittää pelkkä yhden geenin "pillastuminen", siis sen proteiinisynteesintahdin ylikiihtyminen, mutta usein tarvitaan muoto sekä proto-onkogeenissä (potentiaalisen vaarallisessa geenissä jos yliekspressoituu) ja syövänestogeenissä (solujen kasvua, erilaistumista ja jakaantumista estäviä geenejä).

    Syövän ilmestymisestä vereen voi mainita myös seuraavaa; on olemassa leukemia, eli kansanomaisemmin 'verisyöpä', jonka malignit solut hiipivät nimenomaan veressä. Yleensä ottaen kaikki pahanlaatuiset syövät myös lähettävät etäispesäkkeitä, jotka syntyvät, kun syöpäsoluja karkaa verenkiertoon ja matkustaa muualle elimistöön. Syöpäsoluilla on nimittäin useimmiten ominaisuus, joka saa verisuonia kasvamaan kasvaimen yhteyteen.

    >Tupakointi ja viina minimiin. Näitä >mutaatioitahan ihmisen omat solut pystyvät >jonkin verran myös korjaamaan, mutta joissakin >suvuissa syöpää on enemmän, koska >näitä "korjaajasoluja" on vähemmän toisissa >suvuissa kuin toisissa.

    Tässä on selvä virhe. Kyse ei ole korjaajasoluista, vaan proteiineista, jotka korjaavat DNA-vauroita. Joillakin syövillä on tosiaan yhteys DNA-korjausmekanismin häiriöihin.

    Joissakin syöpäsuvuissa periytyy taas esisyöpä- tai proto-onkogeenin mutaatio.

    Joillakin syövillä on yhteys DNA:ssa esiintyviin ei-proteeneja koodaaviin toistojaksoihin, jotka pitenevät joka sukupolvessa. Siksi syöpäsuvuissa sukupolvien edetessä sairastutaan tiettyihin syöpiin aina vain nuorempina ja vaikeammin. Toivottavasti tästä oli apua!

    Äänestä

  • lääkisläinen kirjoitti:

    Ihan mukavasti vastattu, mutta muutamat pikku asiat kaipaavat korjausta.

    1.
    Ovatko eturauhassyövän solut jotenkin erilaisia
    kuin muut syöpäsolut? Tällaista muistelen
    lukeneeni jostakin lääketieteellisestä
    kirjoituksesta.

    2.
    >Yleensä ottaen kaikki pahanlaatuiset syövät myös lähettävät >etäispesäkkeitä, jotka syntyvät, kun syöpäsoluja karkaa >verenkiertoon ja matkustaa muualle elimistöön. Syöpäsoluilla on >nimittäin useimmiten ominaisuus, joka saa verisuonia >kasvamaan kasvaimen yhteyteen.

    Jonkin verran on ainakin eturauhassyövän kohdalla
    puhuttu siitä, voiko näytepalan (biopsian)ottaminen aikaansaada syöpäsolukon leviämisen
    muuhun elimistöön?
    On mainittu, että se saattaa olla mahdollista.
    Eikö ylläoleva tee sen jopa todennäköiseksi?
    Näytteenoton yhteydessähän kudosta rikkoontuu ja verta virtaa poikkeavasti muualle elimistöön.
    Vai kuinka?

    yst. terv.

    Äänestä

Sitä en tiedä, mutta käsittääkseni jokaisessa ihmisessä syntyy joka päivä syöpiä, mutta normaalisti puolustusjärjestelmä tuhoaa vialliset tapaukset.
Syöpään sairastuneilla näin ei joidenkin tekijöiden johdosta käy, vaan syöpäsolu jatkaa villiä kasvuaan. Syöpä on monien tekijöiden summa.

Epäterveellinen ruokavalio varmasti on yksi syövän riskitekijä ja vähäinen liikunta ja ylipaino. Stressaava elämä on myös haitallista. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että e-pillerit saattavat aiheuttaa joillekin ihmisille pitkä-aikaisesti käytettynä hormoni-peräisiä syöpiä.

Äänestä

Voi käydä myös niin, että syöpä tulee vaikka elää ja syö terveellisesti, ei polta, ei juo, liikkuu paljon, suvussa ei ole aiemmimpia syöpätapauksia..on nuori, taikka vanha..Kuka tahansa.

Sitä miksi syöpä tulee, ei välttämättä tiedä kukaan. Miksi jotkin soluista saavat käskyn muuntua syöpäsoluiksi, ja mistä se käsky tulee, on aika vaikea lähteä selvittämään. Tietääkö sitä kukaan ihminen..

Jotkut syöpäsolut siirtyvät verenkiertoon ja elävät siellä. (miksi, no en tiedä, saavat jostain käskyn siirtyä vereen) Eli jos syöpäsolut elävät veressä niin kyse on silloin verisyövästä, eli leukemiasta.

(Plaa plaa)

no tässä on sulle pieni vastaus, jos siitä jotain sait irti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

syntyy!!!!! kirjoitti:

niin mitenkäs se syöpäsolu tulee vereen ja mitkä lisäävät syöpäriskiä muutakuin tupakointi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu