Voisiko joku tömäyttää pienen ihmisen takaisin maan pinnalle pilvilinnojen reunalta. Olen siellä mielestäni viettänyt jo tarpeeksi aikaa haaveillen ihanne prinssistä joka vaan odotututtaa minua. ihastukseni kohde saa tehdä ihan mitä lystää ja kohdella minua ihan miten haluaa, mutta aina se on vaan niin ihana.. unelmieni kohde saa olla vaikka monta viikkoa soittamatta pitämättä mitään yhteyttä, tulematta moneen viikkoon käymään, tehdä minulle oharit mutta aina minä vaan jaksan odottaa ja odottaa että kuulen hänestä jotain.. Aika kuluu, mutta minä vaan odotan! kaiken mitä hän jättää tekemättä korvautuu aina silloin kun hän saapuu luokseni tai soittaa minulle! Eikö kuulostakin mahtavalta ihastumisen kohteelta ja odottamisen arvoiselta ihmiseltä?! En käsitä miksi minä tuollaista jaksan odottaa ja hukata omaa elämääni?
Onko kenties muitakin Liisoja Liikenteessä?
Onko kenties muitakin Liisoja Liikenteessä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
ei kannata roikkua kun ei ole mikään pakko.
tulet vaan ajan myötä katkeraksi
voit tosin, ja ehkä kannattaa miettiä että miksi sitten olet ihastunut?
Esimerkiksi joskus ihminen ihastuu koska hakee vaan toisen hyväksyntää, ja roikkuu ihastumisessa, vaikka jäljellä olisi vaan jopa vihaa, kunnes sitä hyväksyntää saa.
Tuo ihastuksen kohde ei tuon perusteella vaikuta kovin ihastuneelta itse. Hommat ei välttämättä toimi jos molemmat ei ole samalla lähtöviivalla
Jos toinen on välttelevä ja kylvää epävarmuutta, antaen itseään vain pieninä palasina ikään kuin armosta, voi alakynnessä oleva jäädä koukkuun pelkästään sen takia, että odottaa toisen hyväksyntää ja että toinen vihdoinkin "tykkäisi".
Tietysti voi olla ihan puhtaasti rakastunutkin tällaiseen yksilöön. Mutta ei hyvältä näytä, tuskin tykkää, jos muistaa sinun olemassaolosi vain kuukausien välein.