Lestadiolaissaarnaajat

Uskonnollisissa yhteisöissä keskeisessä asemassa ovat uskonnollisten toimitusten ja rituaalien ylläpitäjät ja toimittajat. Lestadiolaisuudessa tässä tehtävässä ovat saarnaajat. Myös liikkeeseen kuuluvat papit toimivat yhdessä maallikkosaarnaajien kanssa seuroissa seurapuhujina. Lestadiolaisuuden levitessä uusille alueille liikkeen saarnaajat rekrytoitiin usein varsin nuorista herätykseen liittyneistä miehistä. Vain herätyksen alkuvaiheessa myös joitakin naisia nousi saarnaajan tehtäviin. Toinen vaihe, jolloin lestadiolaisyhteisöt "siunasivat" uusia saarnaajia, liittyy uskonnollisten herätysten aikoihin. Näitä oli Suomen vanhoillislestadiolaisuudessa 1920- ja 1930-luvuilla, sotien jälkeen 1940-luvun lopulla ja 1960-luvulla. Tämän jälkeen ei missään lestadiolaisuuden haarassa ole ilmennyt suuria herätyksiä.

Uusien saarnaajien tarvetta syntyy myös hajaannusten jälkeen, kun tarvitaan "väärään joukkoon" menneiden saarnaajien tilalle uusia. Lisäksi liikkeen sisäiset taistelutilanteet nostavat esille uusia mielipidevaikuttajia, joista ainakin osa myöhemmin asetetaan saarnaajan tehtävään. Osa vanhemmista saarnaajista syrjäytyy murrosaikana joko opillisen horjumisen tai syrjäänvetäytymisen seurauksena. Niinpä herätysliikkeen murrosajat ovat selkeästi näkyvissä saarnaajien ikärakenteessa. Herätysten tai murrosaikojen jälkeen nuorten saarnaajien osuus on suurin. Mikäli liikkeen toiminta on vakaata, ei uusien saarnaajien asettamistarvetta synny kuin vanhojen saarnaajien kuollessa ja saarnaajien keski-ikä nousee.

1800-luvun lopulla herätysliike oli kriisissä, ja se näkyy myös liikkeen saarnaajien koostumuksessa. Leviäminen oli pääosin pysähtynyt, ja lestadiolaisuus oli monilla paikkakunnalla jopa taantunut tai sen kannatus oli vakiintunut. Uudet herätykset eivät nostaneet enää nuoria saarnaajia ja "puhuvaisten miesten" keski-ikä oli noussut. Oli tultu eräänlaiseen noidankehään. Saarnaajien vanhetessa he myös väsyivät ja nuoruuden "palava into" hiipui. Kuitenkin herätysten leviäminen ja kasvaminen olisi vaatinut uusia, tuoreita ja palavasieluisia saarnaajia. Tässä tilanteessa Kittilän lestadiolaisyhteisöstä alkanut eräänlainen lestadiolaisuuden puhdistusliike "uusheräys" sai aikaan liikkeen lopullisen hajoamisen. Kaikissa hajaannuksen seurauksena syntyneissä ryhmissä asetettiin uusia miehiä saarnaajan tehtävään, ja heidän keski-ikänsä nuorentui selvästi.

Vuoden 1934 vanhoillislestadiolaisuuden puhujaluettelo laadittiin hajaannuksen tunnelmissa, kun rauhansanalaisuudeksi myöhemmin nimetty ryhmittymä oli eroamassa liikkeen pääuomasta. Saarnaajien ikärakenteessa on näkyvissä 1920- ja 1930-lukujen herätysten aikaansaama puhujien nuortuminen. Lisäksi miltei kaikki 1870-1880-lukujen herätyksissä saarnaajan tehtäviin asetetut olivat tuossa vaiheessa jo kuolleet. Vuoden 1970 puhujaluettelo kertoo ikärakenteen pysyneen lähes samanlaisena kuin vuonna 1934. Välissä olivat olleet sotavuodet, sotavuosien jälkeiset herätykset sekä vuoden 1960-1961 ns. pappislinjan erkaantuminen. Kun noin kaksi kolmannesta vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluneista papeista oli eronnut liikkeen pääuomasta, korostui herätysliikkeen maallikkoluonne entisestään. Herätysliikkeen julkisuuskuva oli saanut kolauksen ja kirkon ja vanhoillislestadiolaisuuden suhteissa palattiin tilanteeseen, joka oli vallinnut ennen 1920-lukua. Toisaalta 1940-luvun lopulla ja 1960-luvulla tapahtuneet herätykset olivat nostaneet myös vereksiä voimia saarnaajan tehtäviin.

Vuoden 1980 puhujaluettelossa näkyvä reilu nuorten saarnaajien osuuden kasvu selittyy sillä voimakkaalla murroksella, joka tapahtui vanhoillislestadiolaisuudessa 1976-1979. Siinä oli kysymys dogmaattisten seikkojen ohella myös siitä ahdistuksesta, joka syntyi syrjäseutujen kylissä, kun väki muutti Ruotsiin, pellot paketoitiin ja samaan aikaan uudet anglosaksiset muoti- ja aatevirtaukset levisivät syrjäisimpiinkin kyliin television ja muiden tiedotusvälineiden välityksellä. Keskiolut vapautui, aborttilainsäädäntö liberalisoitiin, poliittinen radikalismi oli suosiossa ja yhtenäinen peruskoulu toteutettiin. Se talonpoikainen "lintukoto", yhtenäiskulttuuri, jossa lestadiolaisväritteiset maalaiskylät varsinkin Koillismaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla olivat eläneet vuosikymmeniä, oli mennyttä. Uuden tilanteen edessä oltiin hämmennyksissä. Herätysliike joutui julkisissa tiedotusvälineissä voimakkaan ryöpytyksen kohteeksi. Tämä aiheutti joksikin aikaa liikkeen käpertymisen itseensä. Liikkeen kannattajat tunsivat itsensä pilkatuiksi ja vihatuiksi. Samalla se toisaalta yhdisti liikkeeseen kuuluvia entistä tiiviimmin toisiinsa. Noina kuohunnan vuosina osa vanhoista saarnaajista syrjäytyi tehtävästään, ja tilalle kohosi nuorehkoja miehiä. Samalla alkoi voimakas saarnaajien määrän kasvu. Kasvua selittää myös uusien toimintamuotojen käyttöönotto. Samalla kun ympäröivä maailma koettiin yhä nopeutuvan muutoksen keskellä uhkaksi, haluttiin luoda vilkastuneella toiminnalla ja uusilla toimintamuodoilla eräänlainen lestadiolainen turvasatama "maailman pahuutta" vastaan.

Noin vuodesta 1980 alkaen lestadiolaisuus on elänyt varsin rauhallista aikaa. Liike on selvästi avautunut ja sen keskuudessa on käyty kriittistäkin pyykinpesua 1970-luvun tapahtumista. Rauhan ajasta on myös seurannut, että saarnaajien keski-ikä on noussut voimakkaasti. Uudet saarnaajat on rekrytoitu keski-ikäisten joukosta. Yleisin saarnaajaksi asettamisikä näyttää olevan 40 ja 50 ikävuoden välissä. Samaan aikaan kuitenkin saarnaajien määrä on jatkanut selvästi kasvuaan. Tämä kertoo jonkinasteisesta ilmastonmuutoksesta lestadiolaisyhteisöissä. Kun 1970-luvun kuohunnan vuosina arvostettiin rohkeita, nuorehkoja mielipidevaikuttajia, ovat 1990-luvulla saaneet arvostusta keski-ikäiset. Saarnaajien keski-iän nousua selittää tietysti myös se, että suomalaiset elävät yhä vanhemmiksi. Se ei voi kuitenkaan selittää kuin hieman vanhojen saarnaajien osuuden kasvua.
1269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

astuneet keski-ikää vanhemmat papparaiset? Herätyksestä ei ole tietoakaan, vaan yhteiskunnallinen paine kasvaa ylitsepääsemättömäksi? Fraseologia natisee liitoksissaan.

Onneksi kahvi ja pulla ovat säilyttäneet tuoreen arominsa ja sanomansa.

Patriarkaaliset papparaiset vaalivat erikoisasemaansa vl-kaapin päällä ja pitävät nuoret miehet loitolla johtotehtävistä ja puhujanpaikoilta.

Viimeinen sammuttaa sitten valot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

1900-luvulla kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu