Kilahdin

PL:ää ja kukkaa sekasin tuli poltettua reilumpia määriä. Noin 15min polttamisesta havahduin siihen etten tienny olinpaikkaani ja kävin pääni sisällä outoja keskusteluja. Keskustelijoita oli useita, enkä edes vaivautunut puhumaan vaan kuuntelin vain vierestä mitä päällä oli asiaa. Nauratti hieman.

Hetken päästä löysin itseni vessasta katsomasta peiliin. Kasvot muuttuivat vihreiksi ja vein pään lähemmäs peiliä. Tiesin että peilikuva on oikea maailma ja olen vain peilimaailmassa toisessa ulottuvuudessa.

Hetken päästä huomasin paikan näyttävän aivan isäni asunnon wc:ltä. Vielä tovi ja tiesin olevani isäni wc:ssä. Sinä hetkenä en edes tienny polttaneeni. TIESIN vain olevani isäni vessassa.

Katsoin ympärilleni. Huomasin etten ollut. Katsoin ovelle. Ovi oli kiinni (ovi oli auki) seisoin hetken huoneessa, joka oli ainoa asia koko universumissa, kaikkialla muualla oli vain mustaa.

Kamera irtautui hitaasti takaraivosta. Naisen ääni naurahti korvani vieressä. Käännyin katsomaan, mutta ketään ei ollut. Nainen naurahti uudestaan.

Juoksin ulos vessasta enkä tienny missä olin. Kaverit vain naureskelivat kun näytin niin hassulta. Juoksin sänkyyn. Tunsin pääni halkeavan. Tärisin kun viimeistä päivää ja tiesin kuolevani. Näin lääkärimiehiä kuljettamassa tärisevää ruumistanu ruumisautoon, valmiina kuolemaan.

Tärinä kesti noin 5minuuttia. Tieto kuolemasta noin 10 minuuttia. Painiikki noin tunnin.

Seuraavan päivän olin pahemman luokan paskana, eikä ajatus kulkenut.

Painajaiset jatkuivat 4 päivää. Oli tauko paikallaan....
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinä olet ollut kilipää kaiken aikaa ja ilmeisesti koko huonon elämäsi.

Äänestä

Hauska, miten täällä kuulee hulluja hallusinaatio-tarinoita kannabiksesta, vaikken tosielämässä ole kannabiksen tuhansilta käyttäjiltä moisia ikinä kuullut...

Tämä olisi ollut uskottavampaa jonkun vahvan hallusinogeenin viakutuksista kerrottavana. (esim. sienet, lsd, jnejne)

Älkää viitsikö levitellä valheita lapsukaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dullaman kirjoitti:

PL:ää ja kukkaa sekasin tuli poltettua reilumpia määriä. Noin 15min polttamisesta havahduin siihen etten tienny olinpaikkaani ja kävin pääni sisällä outoja keskusteluja. Keskustelijoita oli useita, enkä edes vaivautunut puhumaan vaan kuuntelin vain vierestä mitä päällä oli asiaa. Nauratti hieman.

Hetken päästä löysin itseni vessasta katsomasta peiliin. Kasvot muuttuivat vihreiksi ja vein pään lähemmäs peiliä. Tiesin että peilikuva on oikea maailma ja olen vain peilimaailmassa toisessa ulottuvuudessa.

Hetken päästä huomasin paikan näyttävän aivan isäni asunnon wc:ltä. Vielä tovi ja tiesin olevani isäni wc:ssä. Sinä hetkenä en edes tienny polttaneeni. TIESIN vain olevani isäni vessassa.

Katsoin ympärilleni. Huomasin etten ollut. Katsoin ovelle. Ovi oli kiinni (ovi oli auki) seisoin hetken huoneessa, joka oli ainoa asia koko universumissa, kaikkialla muualla oli vain mustaa.

Kamera irtautui hitaasti takaraivosta. Naisen ääni naurahti korvani vieressä. Käännyin katsomaan, mutta ketään ei ollut. Nainen naurahti uudestaan.

Juoksin ulos vessasta enkä tienny missä olin. Kaverit vain naureskelivat kun näytin niin hassulta. Juoksin sänkyyn. Tunsin pääni halkeavan. Tärisin kun viimeistä päivää ja tiesin kuolevani. Näin lääkärimiehiä kuljettamassa tärisevää ruumistanu ruumisautoon, valmiina kuolemaan.

Tärinä kesti noin 5minuuttia. Tieto kuolemasta noin 10 minuuttia. Painiikki noin tunnin.

Seuraavan päivän olin pahemman luokan paskana, eikä ajatus kulkenut.

Painajaiset jatkuivat 4 päivää. Oli tauko paikallaan....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu