Yhä useampi uutinen maailmalta kertoo, että Redmondissa on tullut pää vetävän käteen. Microsoft-yhtiö on todellisuudessa joutunut perääntymistielle, jossa se tunnustaa tappionsa. Ensin se Vistan osalta tunnusti Unix-tyyppisten käyttöjärjestelmien ylivertaisen tietoturvallisuuden. Sisäiset julkisuuteen vuotaneet viestit todistivat että yhtiön johtajat tunnustivat jo vuosia sitten Linuxin olevan huomattavasti vakaamman ja turvallisemman käyttöjärjestelmän kuin Windowsin ja nyt selainsodassa kärsitty rökeletappio pakoittaa vahvistamaan suunnanmuutosta. Joko lensi Redmondissa pyyhe kehään?
-----------------------
"Microsoftin yllätys: lisäosa Firefox-selaimelle
Microsoft on tehnyt melkoisen yllättävän liikkeen, ja samalla tunnustanut avoimen lähdekoodin Firefox-nettiselaimen suosion. Microsoft on nimittäin julkaissut lisäosan Firefoxille. Microsoftilla on toki oma lehmä ojassa.
Microsoft esittelee blogissaan Firefox-lisäosaa, joka parantaa Microsoftin hakukoneen toimintaa Firefoxissa.
Firefoxiin Microsoftin haun ehdotuksia
Live Search -lisäosa helpottaa Microsoftin hakukoneen käyttöä Firefoxissa antamalla hakutermien ehdotuksia. Kun käyttäjä alkaa kirjoittaa hakusanan alkua Firefoxin hakukenttään, Live Search -lisäosa ehdottaa sanan täydennyksiä tai muita hakusanoja.
Firefoxin suosio on ollut jatkuvassa kasvussa ja maailmanlaajuisesti Firefoxin käyttöosuus on jo yli 20 prosenttia. Monilla alueilla Firefoxin osuus on vielä paljon suurempikin, erityisesti tekniikasta kiinnostuneiden käyttäjien keskuudessa. Tämän vuoksi Firefox-käyttäjät ovat Microsoftille houkutteleva kohde Live Search -hakukoneen markkinointiin. "
MS - joko pyyhe lentää kehään?
manager OS
2
167
Vastaukset
- tehnyt..
Onko mikkis ikinä tehnyt ns. omaa käyttistä ihan alusta asti itse? Eikö Win NT, johon nykyiset winukat perustuu, ole ostettu jostain muualta?
Eli kun eivät osaa tehdä itse, pitää venyttää wanhaa purkkaa mahdollisimman pitkään.- NT :
oli vakaa koska se ei ollut mikkiksen tekemä :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760