Poikani on nyt 2v ja 3kk:tta vanha. Motoriikan ja puheen kehitys on ollut selvästi hitaampaa, kuin normaalisti. Nyt ollaan siinä pisteessä, että liikkuminen on ikätasoista ja puheen kehitys on alkanut tukiviittomien avulla. Pojalla on noin kymmenkunta sanaa, jotka hän sanoo täydellisesti, ja yht. ehkä n. 20-30 sanaa, jotka sanoo ymmärrettävästi. Lisäksi on muutamia sanoja, joita hän ei sano ollenkaan, mutta näyttää tukiviittomilla. Luemme paljon kirjoja ja poika osoittaa kirjoista manitsemani yleisimmät eläimet ja esineet... Hän myös osaa sanoa yhdellä sanalla muutamia verbejä, jos joku vaikkapa nukkuu, hyppää, taputtaa jne. 2 sanan lauseita ei vielä tule.
Poika ei osaa ollenkaan tehdä helpoimpiakaan nuppipalapelejä. Toisaalta osaa tehdä todella korkeita torneja palikoista (ulottuvat häntä lähes vyötärölle asti). Palikkalaatikkoon saa helpoimman muotoiset palikat, kuten ympyrän ja neliön. Joskus kolmion. Joitakin asioita oppii nopeasti matkimalla, kun kerran näytetään. Sitten taas kirjan selaamista ei tahdo kunnolla hallita vieläkään. Hoksaa asioita ja keksii ongelmiin omaperäisiä ratkaisuja. Nyt viimeaikoina vasta on keksinyt tuolien siirtelyn, että ylettyy eri paikkoihin.
Itsenäinen leikki ei tahdo onnistua ollenkaan. Ei ole oikein ikinä onnistunut. Lasta on todella vaikeaa opettaa leikkimään. Jos autan leikissä hän leikkii todella mielellään, mutta lopettaa heti, kun yritän lähteä pois. Leikkii usein leluilla "väärin" eli ei käytä niitä niiden tarkoituksen mukaisesti. Saattaa laittaa vaikkapa leikkiauton maahan katolleen ja menee viereen makaamaan ja pyörittelee sormella auton pyöriä. Leikkilaivan voi laittaa kyljelleen ja peilata siitä itseään.
Lapsi on päivähoidossa, jonka aloittamisen jälkeen kehitys onkin mennyt huimasti eteenpäin. Tuntuu, että jokin hahmottamisongelma lapsella kuitenkin on. Ja tuo leikkimisen vähyys huolestuttaa. Lapsi on todella raskas välillä, kun kirjaimellisesti roikkuu lahkeessa koko päivän kiinni, kun olemme kotona. Sama juttu, jos lapsi on isänsä kanssa kahdestaan kotona. Lapsi hakee meitä JATKUVASTI taluttamalla huoneeseensa ja istuu lattialle sen näköisenä, että mitäs nyt tehdään. Jos yritän selittää, että äidin pitäisi mennä laittamaan ruokaa, alkaa kitinä, joka jatkuu ja jatkuu. Lapsi marisee koko ajan, jos hänen kansaan ei leiki. Huomaan sortuvani yhä useammin lastenohjelmien apuun, vaikka oli päättänyt, ettei niitä meillä vielä harrastettaisi.
Vauvakuumehan tässä iskee kohta väkisinkin, kun toiveissa olisi edes joskus rauhallinen hetki kotona (saisi leikkikaverin):)Hoidossa kun poika on kuin itse aurinko, koska saa olla muiden lasten kanssa.
Rakastan lastani tietysti kauheasti ja siksi mariseminen onkin niin raskasta, kun haluaisin, että hänellä olisi viihtyisää. Lukemista lapsi rakastaa, mutta ei sitäkään voi loputtomiin tehdä. Ikävää myöntää, mutta päivän paras hetki alkaa olla se, kun lapsi menee yöunille.
Miten saisin pojalle edes ihan pikkuriikkisen itsenäisyyttä vai vaadinko liikoja? Yhden lapsen vanhemmat, kuulostaako tämä teistä normaalilta?
Kehitys huolestuttaa :(
2
548
Vastaukset
- viidenäiti
Kehityshuolista kannattaa keskustella päiväkodissa ja neuvolassa. Sieltä saat tukea, apua ja uusia mielipiteitä lapsesi kehityksellisestä tilanteesta. Mutta tuosta itsenäistymisestä: parhaiten saat lapsesi itsenäistymään antamalla hänelle hurrrrrjan paljon syliä, halia, hellyyttä, aikaa, huomiota jne. Koska hän on hoidossa, hänen tunneakkunsa on tyhjä päivän päätteksi. Hän kaipaa äitinsä huomiota PALJON. Toiset lapset tarvitsevat tunneakun lataamiseen enemmän huomiota kuin toiset. Sinun lapsesi tarvitsee paljon. Mutta mitä enemmän ehdit ja jaksat huomiota antaa, sitä nopeammin lapsesi itsenäistyy. Usko vanhaa. Mitään en niin kadu kuin sitä millainen kiire minulla aina oli kun tyttäreni olivat pieniä... Muista aina tuon "äiti nyt ensin sitä ja tätä". Kyllä niin paljon olen turhia kotihommia tehnyt kun olisin voinut lastani sylissä pitää, nyt se on myöhäistä - itkee...
- Yhden äiti
Kiitos vastauksestasi:) Tuon tyylinen palaute antaa kieltämättä voimia taas jaksaa lapsen jatkuvaa huomion hakua. Tuo "äidin pitäisi sitä ja tätä" lause kuulostaa niiiin tutulle:)
Otampa pojan syliin ja luen vielä kerran muumi-kirjan läpi:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770