Ablaatiohoito

millä menetelmällä tuo ablaatio tehtiin,perinteisellä? Onko sulla harvinainen vika,vai vaikeassa paikassa hoitojen suhteen?
Miten olet kestänyt jo neljä kertaa toimenpiteen?
Itselläni parin viikon kuluttua ablaatioyritys,toisen kerran.Vika on SVT,mutta rata hankalassa paikassa.
Hymy on hyytynyt,kun ablaatio pelottaa.Edellisestä yriyksestä on puoli vuotta ja vielä tuoreessa muistissa...Saitko sinä esilääkitystä ja auttoiko se?Ja saako vielä kysyä missä päin Suomea ablaatio tehtiin?

Minä olen keskiviikkona menossa tutkimuksiin ja kenties ablaatio tehdään sitten samalla.
Hieman alkaa jännittää..

Kaksi kertaa kävin Kuopiossa kokeilemassa, että jos pääsisi näistä eroon. Eka elektrofysiologisessa tutkimuksessa ja tällöin ei syytä paikannettu. Toisella kerralla cartoon ja jotain ne sieltä poltteli, mutta sitä varsinaista aiheuttajaa eivät viitsineet polttaa kun on niin lähellä sitä "omaa rataa" ja muutenkin se homma toimii kuulemma jotenkin nurinkurisesti minulla.. :D Itse olen lapsesta asti kärsinyt kanssa rasituksessa tulevista rytmihäiriöstä ja sykehän kanssa nousee helposti.

Helsingissä olin tuossa kuluvalla viikolla hoidossa. Homma menikin yllättävän nopeasti, ilman kummempia esihoitoja suoraan leikkauspöydälle ja letkut nivusista sisään. Ensiksi aktivoivat rytmihäiriön ja paikansivat oikoradan sijainnin ja polttivat 3 kertaa että saivat varmasti poltettua oikoradan. Itse toimenpide ei tuntunut juuri normaalia rytmihäiriötä ilkeämmältä ja kesti n. 2h, kivuliainta oli hetken kestävät puudutukset nivustaipeeseen, esilääkettä en halunnut ja kipulääkettä antoivat vain polttovaiheessa. Haulipussin ja painesiteen kanssa juttu olikin sitten jo huomattavasti ilkeämpää, 3h vain onneksi joutui kestämään painesidettä operaation jälkeen. Haavat umpeutuivat hyvin eikä ongelmia ole ollut.

Itse olin ablaatiossa viime keskiviikkona. Olen kärsinyt SVT:stä kymmenen vuoden ajan, joten ajattelin kokeilla tuota ablaatiota. Operaatio sujui ihan hyvin. Minulta poltettiin useita johtoratoja ja itse operaatio kesti jotain 2,5 tuntia, mutta operaation päätteeksi lääkäri totesi, että hän ei saanut yhtä johtorataa poikki, koska se oli hänen mukaansa vaikeassa paikassa. Hän käski jatkaa lääkkeiden syöntiä. Olen toisaalta iloinen, että lääkäri ei ottanut riskiä sen yhden johtoradan kanssa, koska mahdollisesti kulkisin nyt tahdistimen kanssa.

Minulle on tehty kaksi ablaatiota -07 ja -09. SVT-rytmihäiriöt vaivaavaat edelleen. Tambocor Seloken Zocilla oireet pysyivät pois, mutta lääkitys jouduttiin purkamaan (eivät suositelleet minulle Tambocoria pitkäaikaiseen käyttöön).

Lääkkeen purun jälkeen vaivana ovat silloin tällöin ilmaantuvat 180 sykkeen SVT:t. Kardiologit epäilevät ektooppista pesäkettä vas. eteisessä. Nyt olen jonossa kolmanteen ablaatioon ja toiveet sen onnistumisesta ovat suuret.

Toimenpide ei sinänsä ole pelottava, eikä se satu. Viimeksi tehty ablaatio kesti 6 h.

Mulle tehty v. 2010 kerran ablaatio Kuopiossa. Oli aika pitkäkestoinen, n. 8h, josta rytmihäiriötutkimus kesti n. 6h ja itse ablaatio n. 2h. Tuon ensimmäisen kuuden tunnin aikana en saanut mitään kipulääkettä, koska se olisi saattanut estää rytmihäiriöiden synnyn. Itse kärsin kammiotakykardiasta ja bigeminiasta päivittäin. Ablaation aikana sain rauhottavaa ja kipulääkettä, mutta siitä huolimatta toimenpide oli tosi kivulias. Ylimääräinen johtorata oli niin syvällä sydämessä, että lääkäri epäili, että voi olla, että poltot eivät onnistu. Mutta useiden yritysten jälkeen ne onneksi loppuivat. Sen jälkeen ei ole ollut kuin muljahteluja, jotka ovat pientä sen rinnalla, mikä oli tilanne ennen ablaatiota. Toivottavasti ne pahimmat rytmihäiriöt pysyisivät ikuisesti poissa, sen verran inhottava oli tuo toimenpide minun tapauksessa, että en kyllä mielelläni sitä enää toista kertaa kokisi.

Minulla on SVT, ja odotan kiireellisenä pääsyä toiseen ablaatioon. Ensimmäinen ei tuottanut tulosta. Olen valmis kestämään mekein mitä vain inhottavuuksia parantuakseni. Syke kohtauksissa enimmillään 195, taitaa olla meikäläisen kolmekymppisen naisen maksimirajoilla. Emconcor laskee sitä noin 160:een muttei poista kohtauksia. Viimeisen vuoden (356 päivää) aikana noin 60 rytmihäiriöpäivää. Minulla kohtaukset jäävät yleensä päälle koko päiväksi ja joskus jatkuvat yön yli. 2 vuorokauden holterissa löytyi yli 100 kohtausta, vaikka oloni ei ollut pahin mahdollinen noina päivinä - välillä supraventrikulaarinen takykardiarytmi oli vallitsevana rytminä. Vai vähättelenkö vain vaivaani ja pahaa oloani? Kyllä tuntuu pahalta olla välillä melkein invalidi kohtauksen tullessa. Tykkään urheilla, puuhastella, leikkiä lasten kanssa ja tehdä töitä, mutta näin sitä vaan ollaan taas sairaslomalla koska sydän ei toimi.

Mulle tehtiin keuhkilaskimoiden eristys sydämen eteisessä joka estää eteisvärinän syntymisen ja sitten vielä pois tuleessa polttivat parin sentin sauman eteisen ja kammion väliin joka estää eteislepatuksen alkamisen tämän isompaa poltto ablaatiota ei tällä hetkellä suomessa tehdä, kesti n.4h ja meni hyvin. Kyllä se sattuu mutta kai sellaisen nyt mies niinkuin nainenkin kestää se on pieni aika tässä elämässä. Nyt on aikaakolme kuukautta operaatiossa ja joskus tulee lisälyöntejä ja lyö sekaisin muutenkin mutta vähemmän kuin ennen ja eteisvärinää ei ole silti nyt enään ollut. Kärsin vaivoista vuosia ja 2005 sinne katsottiin muttei tehneet silloin vielä näin isoa polttoa niin söin lääkkeitä tämän aikaa mutta ne ei kyllä auttanut. Nyt olo suht hyvä ja tänään oli holtteri seuranta ja tien sen 10.9 mitä siinä oli mut tuntui akas hyvältä vuorokaudelta. Ennen operaatiota oli 1400 lisälyöntiä/vrk ja eteisvärinä päivällä ja lepatus öisin.

Odotan pääsyä aplaatiohoitoon. Onko se vaarallinen ja onnistuuko se varmasti. Miten kauan kestää toimenpide.Kuinka pitkät jonot ovat Oulun keskussairaalan?

Ei ole vaarallinen eikä aina onnistu eka kerralla varmasti ja on kivuton, paitsi hetken ikävä tuntemus puudutuksesta nivuseen.
Katetrien sydämeen menoa ei tunne lainkaan!!!

Itselläni tulevaisuudessa häämöttää toinen ablaatio ja menen ihan pelotta. Ensimmäistä siirsin vuosikausia ja menin kauhusta jäykkänä tutkimukseen, ja tärisin kuin haavan lehti!

Ihan rohkeasti vaan tutkimukseen ja tsemppiä että vaivan syy selviää heti ensimm kerralla:)

Päijät-Hämeen Keskussairaalassa ala-arvoista hoitoa!

Jouduin sydänoperaatioon keskiviikkona 17.10.2012, Päijät-Hämeen Keskussairaalaan ja minun piti olla paikalla klo 7. Ensinnäkin minut piti hakea jo klo 8 jälkeen, mutta se tapahtui vasta tuntia myöhemmin. Esivalmisteluissa sanottiin vain "saattaa vähän sattua, mutta hengität vaan rauhallisesti", mutta jos ottaa vähän pois, on ehkä lähempänä totuutta. Se ei sattunut vähän vaan paljon, ei tosiaan vähää! Puudutus sattui, kun pistettiin neulalla sinne tänne, sydämeen menevien holkkien laittaminen sattui ja sydämen kiusaaminen sattui. Pitääkö sen sattua? Sanottiin, että sydämen ylitahdistus olisi ikävin juttu ja sitä ei voitaisi helpottaa. Että pitää vaan kestää.

Itse operaatiossa lääkäri ei kysynyt minulta kertaakaan, esim. "Tuntuuko tutulta?" vaan hän käänteli nappuloita jostakin laitteesta ja mumisi itsekseen. Oikealla puolellani, suunnilleen kyljen kohdalla oli muovinen sermi aivan kuin tarkoitukseni ei olisi nähdä toista lääkäriä (jota siellä varmana oli). Sairaanhoitaja kyseli ajoittain "Miltä tuntuu?" ja vastasin niihin. Ahdistus tuli tutuksi, kun tuntui ei henki juuri kulkenut ja sainkin lääkkeen antamisen jälkeen hyvin henkeä. Lääke pistettiin kanyylin kautta suoraan suoneen. En tiedä mitä minulle hieman sen jälkeen tehtiin, mutta tuntui kuin oikea puoli olisi ikään kuin "tärähtänyt" irti alustalta, jossa makasin. Olo oli hyvin yksinäinen, kun lääkäri ei juuri puhunut minulle vaan laitteelle ja hoitajakin jutusteli muiden kanssa.

Voiko tätä kutsua vielä inhimilliseksi? Operaatiossani lääkäri ei kertaakaan kysynyt mitään, sairaanhoitajakin vain voinnista. Ei mitään sydämen tuntemuksista. Lääkäri mumisi laitteille, selkä minuun, potilaaseen päin. Tutkimus kesti puoli tuntia, ei siinä ajassa voikaan löytää rytmihäiriötä - äidilläni Meilahdessa se kesti puolitoista tuntia, se löydettiin ja paikallistettiin.

Ollessani huoneessa, hoitajat kävivät siellä enimmäkseen vain tuomassa syötävää. Joskus kävivät kysymässä, onko kaikki OK ja sen jälkeen lähtivät pois. Soitin itse viisi kertaa kelloa, kun kysyin jotakin ja hoitajien tulossa meni pahimmillaan 10 minuuttia. Mitä jos olisi ollut pahakin hätä? Mitä sitten? Tai jos huonekaverille olisi käynyt jotakin? En itse saanut liikkua, mutta kelloa pääsin soittamaan. Jouduin makaamaan keskiviikkona varmaan 10 tuntia!

Minut meinattiin pistää istumaan autossa 65 km kotiin, mutta se on ristiriidassa "pitää välttää kovaa rasitusta"-määräyksen kanssa. Sain tappelun jälkeen jäädä yöksi sairaalaan, vaikka huoneessa olikin tajuttoman huono ilma. Kun sain lopulta klo 18 jälkeen alkaa kävellä rauhallisesti, menin avaamaan ikkunan ja siitä oli huonekaverikin mielissään. Kysyimme hoitajilta, saako ikkunaa avata, mutta vastaus oli hieman ympäripyöreä "ei me voida sitä avata, mutta mikään ei estä teitä avaamasta sitä", joten menin avaamaan ikkunan.

Torstaina, kun lääkäri tuli ja selosti kaikkea, tuntui kuin hän olisi pistänyt minun SVT:ni "nuoren ihmisen sinustakykardian" piikkiin, ihan kuin minulla ei ole mahdollista olla SVT:tä, koska olen 18 v. Mikä estää, ettei jo nuorella voi olla sydänongelmaa? SVT selittäisi sen, mitä olen jo kauan ihmetellyt. Miksi hengästyn nopeasti, miksi sydän alkaa hakkaamaan lujaa vaikka istuisi, miksi palautuminen saattaa kestää kauemmin kuin muilla? Ja tähän ei kunto liity, koska näin on sanonut sydänsairauksiin erikoistunut lääkäri. PHKS:n lääkäri ei edes ollut leikkauksessani mukana, vaan on nähnyt EKG:ni ja leikkaava lääkäri ei. Ja tämä PHKS:n lääkäri ei ole erikoistunut, vaan on vasta lisensiaatti. Minut lähettänyt lääkäri on erikoistunut. Siinä on eroa!

En varmana ole ainoa, joka sanoo että PHKS:n sairaalassa hoito on ala-arvoista!

Aika erikoinen kokemus ja ei ihan kaikkea uskoisi.

Ensinnäkin monitoria katsova lääkäri on aivan toisessa huoneessa, jossa monitoorit ovat, ja toinen lääkäri potilaan vieressä joka niitä katetreja liikuttelee toisen huoneen ohjeistuksen mukaan.
Lisäksi potilaan vieressä on hoitaja, joka koko ajan kyselee vointia ja kertoo tapahtumista ja lsiää lääkkeitä jos niitä tarvitaan.

Jos tutkimuksessa ei löydetä poltettavia kohtia niin samana päivänä pääsee kotiin. Matkustaminen ei ole " raskasta" vaan raskaan taakan nostaminen, sillä vaarana on verenvuoto nivusesta.

Eikä hoitajat voi olla potilashuoneissa koko ajan, osastolla on kymmeniä potilaita ja muutama hoitaja, ja tekemistä riittää. Riskipotilaat ovat tarkemmassa seurannassa ja kyseisen tutkimuksen jälkeen, ilman polttoja, klähdetään ihan normaalisti kotiin!

Nivusiin katetreja laittava lääkäri on siinä vieressä koko ajan liikuttaen katetreja " monitorihuoneen" lääkärin ohjeiden mukaan. Ei siinä huoneessa olla yksin eikä sen jälkeenkään ennen kotiin lähtöä, ja makuulla ollaan norm n 3-4 tuntia haulipussien kanssa.
Ehkä joillekin voi tulla vielä pientä hyytymisongelmaa tai verenvuotoa, mutta itse lähdin kyllä ihan reippaana ja terveen oloisena kotiin eikä ongelmia tullut missään vaiheessa.

Olen menossa uudestaan samaan operaatioon ja nyt osaan suhtautua siihen eri tavoin kuin ensimm kerralla muutama kk sitten. Eli ensimm kerta ei välttämättä vielä onnistu, mutta tutkimusta ei kannata pelätä, niinkuin itse tein!

Minulle tehtiin ablaatio pari kuukautta sitten. Olin aivan paniikissa ennen, kesken ja vähän jälkeenkin toimenpiteen mutta kaikki meni loistavasti! Kamalan tuntuistahan se on kun sydämeen viedään katetreja ja se että katetrit venyttävät verisuonia mutta oli kestettävissä oleva tuntemus :)
Operaatio ei kestänyt kauaa, n. 2,5h alusta loppuun. Rauhoittavia en saanut. Toipuminen meni hyvin ja kohtaukset loppuivat kuin seinään operaation jälkeen.
En voinut kuin ihmetellä hoitajille ja lääkärille kuinka ihmeellisiä juttuja voi ihmiskeholle tehdä. Paniikki perustuikin oikeastaan omaan sisäiseen fiilikseen ettei sydäntä voi sorkkia ilman tuntuvia haittoja.
Pelottava/jännittävä/kiinnostava kokemus, jota en kadu päivääkään.
Suosittelen ehdottomasti! :)

Sinänsä ne katetrit eivät tunnu mitenkään, ainoastaan puudutuspiikit nivuseen, ne olivat vähän ikäviä;(

Itsellä ei vaan saatu rytmihäiriötä aikaseksi ja ei voitu polttaa mitään.

Kävin ablaatiohoidossa noin vuosi sitten Oulun Yliopistollisessa. Valmistelut veivät ainakin tunnin verran. Karvat ajeltiin nivusista, kadetri käsivarteen josta laitettiin kipulääkettä kun varsinainen poltto tehtiin. Oli jokin johtorata hankalassa paikassa joten homma kesti noin kolme tuntia. Kun lääkäri laittoi sähköä niin silloin sattui todella... lääkäri määräsi useasti hoitajia antamaan lisää kipulääkettä. Kivulias vaihe on onneksi lyhyt eli varman pisimmillään puoli minuuttia kerrallaan. Hoidon jälkeen olin jossain toipumishuoneessa istuallaan ja haulipussit nivusen reikien päällä. 2-3 tunnin päästä päsin lähtemään kotiin. Kotimatka on 150 km jonka kuljin taksilla. Pahoinvointia oli kotimatkalla ja piti oksentaa pari kertaa tien varteen, johtui ilmeisesti kipulääkkeestä eli jonkinmoinen krapula siitä tuli. Kotiin päästyäni tuli todella ankara rytmihäiriö saman tein.
Olin pettynyt ja rytmihäiriöt vain pahenivat. Lääkäri soitti myöhemmin seurantasoiton ja kyseli vointia ja kerroin että rytmihäiriöt vaivaavat. Hän määräsi Verpatiimia joka auttoikin varsin hyvin. Kävin TK..ssa ottamassa sydäkäyrän joka lähetettiin kardeologille ja hän soitti taasen jolloin sovittiin että tehdään uusintahoito. Homma kyllä arvellutti että josko menee taas huonommaksi. Kävin kuitenkin toisen kerran ablaatiossa ja lääkäri totesi että jokin säie johti edelleen joka päätetiin uudestaan operoida. Homma oli helppo silläkertaa. Olin hoidon jäkeen osastolla muutaman tunnin vuodelevossa josta pääsin kotiutumaan. Nyt operaatiosta on kuukausi ja rytmihäiriöitä ei ainakaan toistaiseksi ole esiintynyt. Olen tehnyt rasittavaa työtä sekä fyysistä että henkisesti paineenalaista työtä joka etenkin aiemin laukaisi rytmihäiriön mutta nyt on kaikki mennyt hienosti. Voin kokemusteni perusteella suositella tätä hoitomuotoa.

Kävin ablaatio hoidossa 6 pv sitten Tampereella. Ennen toimenpidettä jännitti ja pelotti kovasti. Esivalmistelut kesti n.20 min, jossa laitettiin kestokatetri, nivustaipeista höylättiin karvat, erilaisia lätkiä selkäpuolelle ja etupuolelle rintakehälle, päiväosastolla laittoivat jo tipan. Esilääkitystä en saanut, koska piti olla skarppina että pystyi oireista kertomaan hoidon aikana henkilökunnalle. Nivustaive puudutettiin ainakin 3:sti-> kirpaisi hieman, jonka jälkeen alkoivat laittamaan katetreja. Katetrien laitossa yhden kerran tunsin kovan vihlovan kivun, joka vihloi alaselkään asti-> kerroin lekurille, joka sanoi että siinä oli mutka. Sydämeen mentäessä tunsin 3 kertaa puristavaa, kaulalla tuntuvaa kipua, jossa en meinannut saada happea-> lääkäri tuumasi et vedetään katetria hieman takaisin päin. Siinä vaiheessa ajattelin että jos on tämmöistä koko toimenpiteen aikana, en selviä tästä. Toinen lääkäri tuli tekemään seinämään reiän, että päästään vasemmalle puolen sydäntä -> sitä en tuntenut ollenkaan. Sitten aloittivat lisälyöntien kartoituksen, joka kesti 1- 1,5h. Yhteensä 15 ablaatiota, josta kammiolisälyöntisyyttä ei kokonaan saatu poistumaan. Enempää ei ollut turvallista jatkaa lääkäri sanoi. Poltto vaiheessa sain kipulääkettä suoneen pyydättäessä, hetken oli kipulääkkeestä vastetta, muutaman kerran yritin pinnistää ilman kipulääkitystä, koska erittäin etova olo tuli siitä. Happimaski oli myös polttovaiheessa. Ablaatio vaihe ei mielestäni kestänyt kovin kauan. Nivuseen lääkäri laittoi kahdeksikko-ompeleen, joka poistettiin päiväosastolla n.5 h päästä toimenpiteestä. Yhteensä koko toimenpide kesti 3-3,5h. Olin toimenpiteen jälkeen päiväosastolla 1 vrk seurannassa, sydänkäyriä seurattiin. Toimenpiteen jälkeen jouduin makamaan 3 h paikoillaan, sängyn pääty 30 asteen kulmassa -> vuotoriskin estämiseksi. 3 h jälkeen kestokatetri poistettiin ja pääsin kävelemään. Päiväosastolla muutaman kerran tuli pistävää ja vihlovaa kipua sydämeen, johon sain 2 krt Panadolia. Sain 1 vko: n sairaslomaa ja 1 vko pitää olla fyysisesti rasittamatta ettei nivustaive ala vuotaa. 4 vko:a syön Primaspan 100 mg, sydänlääkkeet tauolla ja 3 kk päästä kontrolli käynti sydänlääkärille. Kannattiko minun mennä toimenpiteeseen? Ennen toimenpidettä minulla oli 2 vrk seurannassa todettu 40 000 lisälyöntiä, sydänlääkkeitä syödessä lisälyönnit vähenivät 8000 eli lääkkeistä ei ollut apua. Edelleen minulla on lisälyöntejä, ehkä vähän toimenpiteistä on ollut apua, ei tule koko ajan tai en tunne niitä niin kuin ennen. Saatan joutua syömään tulevaisuudessa sydänlääkkeitä, mutta näillä mennään :)