A) ei juuri kahden loukun asuntoja, koska sekä velalliset että pankit varovaisia sen suhteen
B) ei arvavalainoja, joihin ei voinut sopia lyhennysvapaata, eikä aravalainoitettua asuntoa voinut edes vuokrata
C) ei sellaista kuplaa kuin 80-luvun lopussa, jolloin hintojen nousuvauhti oli tuplat siihen mitä se oli parhaillaan 2000-luvulla
B) ei arvavalainoja, joihin ei voinut sopia lyhennysvapaata, eikä aravalainoitettua asuntoa voinut edes vuokrata
C) ei sellaista kuplaa kuin 80-luvun lopussa, jolloin hintojen nousuvauhti oli tuplat siihen mitä se oli parhaillaan 2000-luvulla
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aivan totta - itselläkin oli sillon aravalainaa ja loput kovaa rahaa pankista. Korot oli niin korkeat silloiseen ansiotasoon nähden, että niitä ei olisi pystynyt ansiosidonnaisella maksamaan ja samalla säästämään arvalainan kertamaksulyhennystä, joka tapahtui kahdesti vuodessa. Minullakin se oli kerrallan hiukan yli 17000 mk.
Nytkin on asuntolainaa, mutta tilanne asuntovelallisen näkövinkkelistä on paljon lohdullisempi kuin 80-luvulla.
..vaan tämä lama on pahempi! Silloin oli lamassa vain Suomi ja osittain siitä syystä, että Neuvostoliitto kaatui. Nyt on glopaalilama. Jenkkilä on kuralla monta vuotta ja se vaikuttaa tietty euroopan ja jenkkilän väliseen kaupankäyntiin, eli kauppa ei käy. Eurooppa on myös kuralla ja Kiinassakin on pistetty satoja tehtaita kiinni, kun vienti ei vedä jenkkilään & eurooppaan.
Jotenka persemäki on vasta alussa ja tulee olemaan niin jyrkkä, että mäki häviää perseen alta. Mäki on pitkä ja liukas. Alakuolokohtaa ei näy, puhumattakaan vastamäestä. Suomen tollohallitus empii ja ei saa mitään järkevää aikaiseksi. "Elvytyspaketeilla" ei pitkälle pötkitä. Ne saattavat helpottaa hetkeksi, mutta persemäki jatkuu. "Kun kerran on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan..." laulo jo Irwin aikoinaan.:)
Jotenka suosittelen Tuhnuja & Tuulimuuleja pitämään Pipoista kiinni! Se on menoa nyt. Nautitaan tästä alamäestä. Ei tämmöisiä alamäkiä tule kuin kerran 15 vuodessa! :)
Mulla tulele ainakin asuntolainan maksaminen halvemmaksi kuin vuokralla asuminen ja onnistuu hyvin työttömyyskorvauksellakin.
Näin varmaan on useimmilla asuntovellallisilla, vai kuinka?
Nyt lama on maailman on laajasti katsoen kovempi kuin 90-luvulla, mutta Suomi pääsee tästä vähemmällä kuin viimeksi.
valmistaa mitään, joten se on paaluta nyt 1700 luvun maatilavaltaiseen talouteen.
Suomessa ei kannata valmistaa massatuotteita, mutta suomessa kannattaa valmistaa koneita joilla tehdään massatuotteita.
lamajuna siis puksuttaa. Odottakaas, kun tuleen vuosi "1992". Sitten ette enää uskottele lööpereitä. Kuunnelkaa, oikeisto-yleä tarkkaan ja hartaasti, bussikuskipulakin poistui ....
vuotta 1991 on nyt menty jo kahdeksan vuotta... ettei vaan hypättäisi seuraavaksi vuoteen 1996?
Jotkut jo vähättelevät koko ysäriä. Sillon sentään vienti veti ja bkt ja teollisuuden tilaukset eivät rommanneet niin kovaa kuin juuri nyt tekee. Asuntojen hinnat on jäädytetty ikuisesti vuoteen 2008!
Ne ei tipu!