Kuinka siirrytte ulkona paikasta A paikkaan B? Jos lapsi ei suostu istumaan rattaissa, pulkassa, kelkassa, pyörän kyydissä...
Haluaa itse kävellä, ja saisikin kävellä, muttakun raivari tulee heti, jos ei anneta kävellä vaikkapa pyörätien reunalla. Tai mennään väärään suuntaan. Huoh.
Haluaa itse kävellä, ja saisikin kävellä, muttakun raivari tulee heti, jos ei anneta kävellä vaikkapa pyörätien reunalla. Tai mennään väärään suuntaan. Huoh.
Vastaukset 5
Vanhimmat
rattaisiin valjaisiin, ja siirryt huudosta huolimatta paikasta A paikkaan B. Niin yksinkertaista. Uhmaikäinen laittaa kaikessa hanttiin, mutta uhmaamisella vain haluaa aikuiselta turvaa ja päätöksentekoa ja rajojen vetämistä. Eli, jos sinun täytyy päästä paikasta toiseen, menet, lapsesi ei todellakaan traumatisoidu, vaikka istuu rattaissa ja huutaa(niissä mielestäni pysyy parhaiten veraten esim. pulkkaan). Tsemppiä!
no meillä 1.5v liikkuu paikasta a paikkaan b. joko kävellen (sitä etanavauhtia sit mennään ja kaikki tongitaan)
tai sit vaunuissa (vaunuihin laitto sujuu huutamalla ja sitä huudetaan sellanen 5min putkeen, kunnes kyllästyy)
ja jos kävellessä ei usko kun kielletään tai tekee jotain muuta (rupeaa mököttämään keskelle tietä eikä hievahakaan minnekään) niin koppaan kainaloon ja annan huutaa/rimpuilla niin pitkään kuin itse aina kerrallaan jaksan kantaa.
Pulkassa vaikea, jos ei saa nyöreillä kiinni, karkaa. Mutta rattaisiin saa valjaisiin ja pyörässäkin on hyvät ja tiukat valjaat. Sinne kiinni ja menoksi. Huutaa minkä huutaa, mutta mentävä on! Eihän kaksivuotias voi määrätä elämän tahtia :D
Jos kyse on pelkästä ulkoilusta eikä siis välttämättömästä siirtymisestä paikasta A paikkaan B (esim. kauppaan ja takaisin kotiin), mikset antaisi taaperosi kävellä? Meillä eivät rattaat ole kelvanneet kaksivuotiaalle enää herran aikoihin ulkoiluun enkä toisaalta häntä sellaiseen edes pakota, sillä enemmän lapsi saa irti ulkoilusta, kun hän nimenomaan itse kävelee ja saa tutkia ympäristöään. Sitähän tuonikäinen haluaa ja tarvitsee.
Meillä on ihan samat ongelmat kuin teillä, välillä ei kelpaa mikään kulkuväline, eivät edes omat jalat. Silloin raivoaja tai kyllästyjä, ihan kummin vain, otetaan kainaloon ja kannetaan tosiaan niin pitkälle kuin äiti jaksaa. Kyllä siinä alkaa taas kohta omin jaloin tai pulkalla liikkuminen kiinnostaa. Liikumme paljon kävellen pyörä- ja kävelyteillä ja lapsi on oppinut menemään oma-aloitteisesti jo tien reunaan ja antaa käden, jos on muita kulkijoita kohdallamme. Siinä pitää aikuisen osata johdatella oikein ja narrata ja houkutella (ja uhkailla ja kiristää), mutta kiirettä ei tosiaan pidä pitää. Samalla on opeteltu kiertelemään ja yököttelemään kaikki koirankakat ja sadatellaan yhdessä "hevonkuuseen" kaikki roskaajat. ;)
Aikuinen tietenkin on se, joka määrää, mutta miksi ihmeessä kahlehtia kaksivuotias aina pulkkaan, kelkkaan tai rattaisiin. Siinä en näe järkeä. Oppia ikä kaikkia ja meillä ainakin liikenneasiat ja muiden huomioiminen on aloitettu ihan naperosta saakka. Ei tee haittaa kenellekään. Tsemppiä vaan ulkoiluun!
Ongelma varmaankin on jossain muualla, kuin ulkoilussa. Jos lapselle annetaan liikaa päätösvaltaa, vaihtoehtoja valita, ongelma paisuu pikkuhiljaa suuremmaksi ja suuremmaksi.
Toki pieni voi päättää pienissä asioissa, mutta isot linjat päättää vanhempi mitään enempiä kyselemättä ja pähkäilemättä.''
Perus neuvo: jos annat lapsen päättää asioita ja se ei onnistu, eli ei osaa päättää esim.kumman ottaa maitoa vai vettä, tarkoittaa se sitä, että lapsi ei ole valmis päättämään asiasta. Jättäkää turhat kyselyt ja tehkää, niinkuin olette päättäneet.
Pulkan kanssa meillä sujuu niin, että ensin saa kävellä (minä päätän, ei lapsi) ja sitten istuu pulkassa, jos on kiire, niin sitten istuu pulkassa ja lupaan esim, että saa kävellä vähän myöhemmin. Sopivasti vielä vaihdan puheenaiheen vaikka siihen, että millainen bussi meidät mahtaa ottaa kyytiin ja onkohan se myöhässä jne.
Pääasia on se, että vanhempi päättää, miin silloin asioista ei tartte kinastella, helpottaa elämää aika paljon.