hei.kärsiikö kukaan lisälyönnin aikana tulevasta huimauksesta?mulla taas luultavasti peräkkäisiä lisälyöntejä moni tuntuu semmosena inhottavana muljauksena päässä.mut on kyllä tutkittu noin vuosi sitten ultralla ja holtrilla mut silti tää pelko ja paniikki on ihan kamalaa.kertokaa mitä tuntemuksia teillä on lisäreitten aikana
muljahtaa
päässä
92147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kanssa kun sain sydämem muljahtelukohtaukse,ja alko huimaus.Ennen ei ole ollut?
Olin kyllä juhlinu edellisenä päivänä.Tuli sellanen paniikkiolo ja teki mieli hakea apua,sitten rauhotuin ja menin sänkyyn,pidin jalkoja ylhäällä tyynyn avulla.
Mutta,kun ensimmäisen kerran sain,pelotti.
Kuitenkaan ei ole sydämessä vikaa,tutkittu on eli sydänfilmi otettu.
ja melkeinpä päivittäinen ilmiö.Olen miettiny selitystä tälle päässä tuntuvalle muljulle ja tullut siihen tulokseen että mitä kireämmät lihakset niskassa ja lapojen välissä sitä enemmän oireita antaa mulju.
näin minullakin,istun paljon koneella ja jos en liiku,se saa oireet aikaan.
Nyt venyttelemään!
tohon voin yhtyä helposti.lihakset on ihan älyttömän jumissa niskan alueelta sekä tosta lapojen välistä,etenkin vasen puoli.ainut paha tossa venyttelyssä on et sekin saa huimausta aikaan,mut pikku hiljaa jos yrittäs venytellä jos se siitä vetreytyis.
Mulla on tutkittu sydäntä usein ja itselläni kammoperäinenhäiriö tuntuu huimauksena ja eteisenhäiriöt "muljahteluna" sydämessä.
"".................
13. Kysymys:
Itselläni ollut nykyään ilmeisesti vaihdevuosiin liittyviä sydämen muljahduksia ja tykytyksiä silloin tällöin.
Vastaus:
Seuraava on oletuksella, että lääkäri on tutkinut sydämen ja todennut sydämen muuten terveeksi. Todennäköisinpänä syynä pitäisin näiden maito-happo bakteereiden puutetta limakalvoilla. Nimittäin ruokatorven limakalvoilla on jatkuva pieni tulehdus mhb.n puutteen takia ja yhteys sydämeen on hermotuksen kautta - josta voi tulla yleensä vaarattomia muljahduksia ja tykytyksiä.
..............""
Lähde:
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Maitohappobakteeritiedotteet.html
Jos aivot eivät saa hetkeen happea, tuntuu kai se päässäkin hetkisen. Ei siellä mitään happisäiliötä ole. Eikö kannattaisi nyt harkita niitä toimia millä elämän saisi tasapainoon ja tien terveyteen auki?
voipi aina parantaa,mutta yksittäiset lisälyönnit eikä perättäisetkään aiheuta hapenpuutetta,ainaskaan mun tietääkseni.kyllä mä olen tietonen ettei noita happipulloja tuolla päässä ole.eivätkä lisälyönnit ole terveydestä välttämättä riippuvaisia,voi tulla vaikka eläis kuinka terveellisesti!
...saa tulla lisäreitä perättäin, että aivoissa alkaa hapenpuutetta olemaan.
Itse kärsin samoista vaivoista (kammiolisärit) päivittäin, välillä huimaa ja välillä heikottaa.
Mulla on niskat ja yläselkä totaalisen jumissa ja fysioterapeuttini puoltaa tätä teoriaa, että huimaus ym. johtuvat vain kaulan/niskan kireistä ja pahasti jumiutuneista lihaksista.
Lisälyönnit tuntuu kyllä kettumaisilta, mutta niidenkin kanssa oppii elämään. Itse toivon, että ne joskus loppuisivat. Magnesiumin ja B-vitamiinin lisääminen ruokavalioon auttaa minulla jonkin verran.