Mitä tilastot

Veneiden rekisteritilastoja julkaistaan taas siellä sun täällä. Valitettavasti Suomen venemyynti on sen verran pientä, että tilastollisesti sieltä on vaikea vetää mitään pidemmälle vietyjä johtopäätöksiä. Muutaman asian voinee kuitenkin tuoda esille:

Rekisteritilastoja 2008 vääristää uusi rekisteröintilaki. Tiedoissa näkyy "ensirekisteröitynä" esimerkiksi Bellan 700, 7000, 7001 ja jopa pienikoneisia 8000-sarjan veneitä. Lisäksi ensirekisteröitynä tulee tilastoihin lukuisa joukko yli 5,5 metrisiä purjeveneitä, joita ei aikaisemmin tarvinnut rekisteröidä.

Kaiken kaikkiaan ensirekisteröinnit ovat tippuneet vain hieman yli 1%:n ennätysvuodesta 2007, eli venekauppa on käynyt joistakin tiedoista poiketen erinomaisesti. Kun katsotaan vain perämoottoriveneiden ensirekisteröintejä, on pudotusta jo n. 10%. Silti ollaan vielä n. 2% edelleä vuotta 2006, joten se siitä venealan "romahduksesta". Suurimmat ongelmat ovat siis viennin hiipumisessa.

Bellan (huolimatta vanhojen veneiden "ensirekisteröinneistä")ja Silverin ensirekisteröinnit ovat romahtaneet edellisvuodesta, olisikohan asialla mitään tekemistä Brunswick-yhteistyön kanssa, vai mikä mättää?

Tristaneja rekisteröitiin vuonna 2007 21 kappaletta, mutta vuonna 2008 vain 3 kpl, mitä on tapahtunut???

Toisaalta taas Fastereita rekisteröitiin yli 20% enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta määrät ovat edelleen kaukana Busterista ja Silveristä. Jotain tämäkin ehkä silti kertoo tulevaisuudesta, mene ja tiedä?
3431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun kerran tilastojen valossa ei ole paljoa heittoa myytyihin veneisiin niin jatkuva kasvu on kuviteltu liian suureksi, olisikohan kuitenkin noita vanhoja veneitä rekisteröity hyvinkin paljon koska joillain massatuotteina veneitä tekevillä on tavaraa paljon varastoissaan.

Äänestä

Vuonna 2008 valmistuneista Tristaneista suurin osa on mennyt Venäjälle. Se selittää suuren eron vuosien 2007 ja 2008 rekisteröintien välillä.

Äänestä
  • se johtuu, että niitä ei ole mennyt Suomeen?? Ainakin messuilla ovat kovasti yrittäneet niitä suomalaisille myydä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


meille kertovat? kirjoitti:

Veneiden rekisteritilastoja julkaistaan taas siellä sun täällä. Valitettavasti Suomen venemyynti on sen verran pientä, että tilastollisesti sieltä on vaikea vetää mitään pidemmälle vietyjä johtopäätöksiä. Muutaman asian voinee kuitenkin tuoda esille:

Rekisteritilastoja 2008 vääristää uusi rekisteröintilaki. Tiedoissa näkyy "ensirekisteröitynä" esimerkiksi Bellan 700, 7000, 7001 ja jopa pienikoneisia 8000-sarjan veneitä. Lisäksi ensirekisteröitynä tulee tilastoihin lukuisa joukko yli 5,5 metrisiä purjeveneitä, joita ei aikaisemmin tarvinnut rekisteröidä.

Kaiken kaikkiaan ensirekisteröinnit ovat tippuneet vain hieman yli 1%:n ennätysvuodesta 2007, eli venekauppa on käynyt joistakin tiedoista poiketen erinomaisesti. Kun katsotaan vain perämoottoriveneiden ensirekisteröintejä, on pudotusta jo n. 10%. Silti ollaan vielä n. 2% edelleä vuotta 2006, joten se siitä venealan "romahduksesta". Suurimmat ongelmat ovat siis viennin hiipumisessa.

Bellan (huolimatta vanhojen veneiden "ensirekisteröinneistä")ja Silverin ensirekisteröinnit ovat romahtaneet edellisvuodesta, olisikohan asialla mitään tekemistä Brunswick-yhteistyön kanssa, vai mikä mättää?

Tristaneja rekisteröitiin vuonna 2007 21 kappaletta, mutta vuonna 2008 vain 3 kpl, mitä on tapahtunut???

Toisaalta taas Fastereita rekisteröitiin yli 20% enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta määrät ovat edelleen kaukana Busterista ja Silveristä. Jotain tämäkin ehkä silti kertoo tulevaisuudesta, mene ja tiedä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu