Synnytys lähestymässä??

Hei! Osaisikohan joku jo aikaisemmin synnyttänyt auttaa... Täällä hieman epätietoisuutta ilmassa esikoista odottavalla :/

Mulla alkoi eilen illalla supistella automatkalla aika voimakkaasti ja supistuksia tuli n.10 minuutin välein, kipeitä, mutta siedettäviä. Yöllä sitten helpottivat, mutta tänään on aamusta asti ollut omituista selkäkipua, vähän samalla tavalla aaltoilevaa kuin supistukset, tuntuu lähinnä ristiselässä :O samalla kun selkäkipu alkaa, tuntuu että kohtu kovettuu voimakkaasti. Ja näitä tulee melko usein, noin vartin välein. Koko ajan on myös tunne, että tartteis mennä vessaan "isolle" hädälle... Onkohan mahdollista että nää ois merkkejä lähestyvästä synnytyksestä? Mulla viikkoja vasta 36 3... Ennen supistukset ovat tuntuneet selkeästi vatsassa, mutta nyt ne ovat kyllä ehdottomasti selän puolella ja kipu on huomattavasti kovempaa.

Kiva lisä hommaan vielä se, että ollaan juuri vkonloppuna muutettu ja eka neuvola ois vasta ens viikon alussa uudella paikkakunnalla. Synnytyssairaalaa emme siis ole vielä muuttaneet vanhasta kaupungista uuteen :(
3444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kovin nuo supistuksilta vaikuttavat, itse sain esikoisen maaliskuussa -06 ja synnytys käynnistyi yöllä aaltoilevalla selkäsäryllä, mahan puolella en tuntenut kipua, ainoastaan tunsin kuínka vatsa kovettui...ja poika syntyi sit vajaa 2 vuorokautta sen jälkeen. Itsellä menossa nyt rv 36 5 ja viel viime torstaina neuvolas todettiin kohdunsuun olevan kiinni ja kiinteä ja kanavaa sen 3cm jäljellä, silläpä olenkin ollut tänään tosi yllättyyt kun samanlaiset aaltoilevat selkäsäryt alkoivat aamupäivällä ja nyt tuntunut kipua ja kovettumista myös vatsan puolella, nyt vajaa tunti sitten kuitenkin lakkasi kuin seinään ne supistelut, kyllä jännittää nyt molempien puolesta joko kohta lähtö valkenee...montakos muksua sulla ennestään?

Äänestä
  • Meillä ei ole vielä lapsia, että uusia juttuja mulle nää supistelut ;) Mulla oli muuten ihan sama juttu, että kanavaa oli viikko sitten vielä 3cm jäljellä ja kohdunsuu oli kiinni, eli jos nyt tulis lähtö, ois kyllä aika ylläri. Mut on kyllä niin jännä olo ettei oo koko raskaudessa tältä tuntunut :) Toivotaan, että kohta saadaa nyytit syliin. Sais nyt kuitenkin vielä viikon- kaks kelliä tuolla :)

    Äänestä

  • hih siis esikoistahan kerrot odottavasi, tässä on niin jännittynyt jo ettei ymmärrä heti lukemaansa=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jenni--- kirjoitti:

Hei! Osaisikohan joku jo aikaisemmin synnyttänyt auttaa... Täällä hieman epätietoisuutta ilmassa esikoista odottavalla :/

Mulla alkoi eilen illalla supistella automatkalla aika voimakkaasti ja supistuksia tuli n.10 minuutin välein, kipeitä, mutta siedettäviä. Yöllä sitten helpottivat, mutta tänään on aamusta asti ollut omituista selkäkipua, vähän samalla tavalla aaltoilevaa kuin supistukset, tuntuu lähinnä ristiselässä :O samalla kun selkäkipu alkaa, tuntuu että kohtu kovettuu voimakkaasti. Ja näitä tulee melko usein, noin vartin välein. Koko ajan on myös tunne, että tartteis mennä vessaan "isolle" hädälle... Onkohan mahdollista että nää ois merkkejä lähestyvästä synnytyksestä? Mulla viikkoja vasta 36 3... Ennen supistukset ovat tuntuneet selkeästi vatsassa, mutta nyt ne ovat kyllä ehdottomasti selän puolella ja kipu on huomattavasti kovempaa.

Kiva lisä hommaan vielä se, että ollaan juuri vkonloppuna muutettu ja eka neuvola ois vasta ens viikon alussa uudella paikkakunnalla. Synnytyssairaalaa emme siis ole vielä muuttaneet vanhasta kaupungista uuteen :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu