Ollaan tyttöystävän kanssa seurusteltu nyt yli pari vuotta. Itse haluaisin jo muuttaa yhteiseen asuntoon, muutenkin vietämme aikaa yhdessä erittäin paljon..melkein olisi verrattavissa jo tuohon yhteisasumiseen. Olen asian ottanut esille, minä haluaisin muuttaa, hän ei. Rakkaani kaipaa kuulemma omaa aikaa, omaa tilaa. En tiedä, mitä tehdä....Tuntuu turhauttavalta, kun toinen ei halua ottaa suhteessa askelia eteenpäin... Kyse ei ole siitä, ettenkö voisi odottaa, kunnes hänkin olisi valmis. Keskustelujemme perusteella tuntuu vain siltä, ettei hänestä ikinä valmista tämän asian suhteen tulekaan. Mitä tämä kertoo suhteestamme? Minä haluan yhteisen elämän rakkaani kanssa. Omaa aikaa ja tilaa yhteisessä asunnossakin varmasti olisi molemmilla, vaikkakin eri tavalla. Rakastan häntä enemmän kuin mitään, mutta onko tämä kuitenkin syy lähteä eri teille?
Suhteen eteneminen
nightsky
71245
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että jos hän ei halua ottaa askelta eteenpäin, kertoo se siitä, että rakkautta ei ole tarpeeksi hänen puoleltaan. Kuulostaa karulta, mutta näin se on.
Olen itse miettinyt myös suhdettani. Tiedän ettemme koskaan tule muuttamaan yhteen. En usko meidän ikinä pääsevän siihen tietylle tunteen tasolle. Kuitenkin tässä suhteessa ollaan, kun on yhdessä hyvä olla. Mutta pidemmän päälle ajateltuna, onko tässä sittenkään mitään järkeä? Minä haluan myös joskus kokea rakkauden, yhdessä asumisen arjen. Mutta lähteminen oman haaveen perään ei käytännössä ole niin yksinkertaista ja helppoa.
"että jos hän ei halua ottaa askelta eteenpäin, kertoo se siitä, että rakkautta ei ole tarpeeksi hänen puoleltaan. Kuulostaa karulta, mutta näin se on."
Ei se ole noin yksinkertaista, että tuo olisi ainoa totuus! Minä olen samanlainen kuin aloittajan tyttöystävä. Olen ollut sekä avoliitossa, että suhteessa jossa molemmilla on omat kodit, tällä hetkellä olen sinkku. Olen todennut, että minulle sopii huomattavasti paremmin suhde, jossa molemmilla on omat kodit. Tarvitsen keskimääräistä enemmän omaa aikaa, tilaa ja yksinoloa. Sellainen olen ollut pikkulapsesta lähtien eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden määrän kanssa.
Aloittajaa en osaa neuvoa, kun en itsekään tiedä, mitä tekisin, jos olisin nyt parisuhteessa ja vastaavassa tilanteessa. Haluan vaan sanoa sen näkökulman, että vaikka tyttöystävä ei halua muuttaa yhteen, se ei tarkoita, etteikö hän silti voisi rakastaa sinua hyvin paljon. Eivät nämä asiat ole aina suoraan verrannollisia keskenään.
Kaksi vuotta on melko pitkä aika, joten kyllä suhteen luulisi jo olevan tutustumisen pohjalta sillä tasolla, että yhteenmuutto olisi toimiva ratkaisu jos suhde tasapainossa muuten.
Mikä saa tyttöystäväsi kaipaamaan niin kovasti omaa aikaa, että hän pelkää sen loppuvan avoliiton myötä? Ed.huonot kokemukset? -Jos näin niin kärsivällisyys voisi olla hyve, joka lopulta kantaisi hedelmää. Jos kyseessä taas ns. irrationaalinen pelko, ilman kokemuspohjaa luullaan, että tilanne olisi sitten tämä, niin voit yrittää edelleen jututtaa, perinpohjaisesti miten se oman ajan tarve yleensä ilmenee ja miten sen voisi yhteisasumisessakin mahdollistaa. Jos ei tule vastakaikua niin silloin sinulla varmaankin on riittävän hyvä syy lähteä pois suhteesta, jos toinen pelkää niin kovasti, ei uskalla luottaa ottaakseen seuraavaa askelta edes kokeilupohjalta.
,että yhdessä asuminen ei välttämättä ole hyvä ratkaisu ja se ei todellakaan ole rakkauden huipentuma, eikä mikään rakkauden mittari.
Yleensä se , jolla ei ole itseluottamusta/taikka on kontrollifriikki , haluaa muuttaa yhteen.
Takana erilaisia asumismuotokokeiluja.
Ehdottomasti paras on kaksi asuntoa.
Yhdessä asuen tulee ero alle kahteen vuoteen.
Ja mitkä asiat yhdessä asuessa mättää?
Siivoominen, tiskaaminen, sukulaiset, naapurit, ystävät, raha, aika, harrastukset, nukkuminen, eläimet, ruoka, netti, rakastelu ja suhteesta riippuen vielä saattaa olla erikoismättääviä asioita.
Ennätys oli varmaan, kun 5v. hyvä suhde meni alta 2 vuoteen, kun muutettiin yhteen.
Ei ollut riitaa mistään noista ylläolevista syistä kuitenkaan.Parit erikoismättäävät ainoastaan.
Sehän on luksusta, kun on 2 asuntoa. Kumpikin saa "hallita" asunnossaan.
Sitä omaa aikaa ja tilaa ei niin vaan löydykkään, silloin, kun yhdessä asutaan.
Ei yhdessäkään kokeilussa esimerkiksi pystynyt lukemaan kirjaa kannesta kanteen putkeen, mitä yksin asuessa voi tehdä helpostikkin.
niin se vaan on
Niin,onko tosiaan mukavaa, kun on kaksi asuntoa? Eikö ole käsittämättömän epämukavaa olla aina reppu selässä ja känny kourassa miettimässä, kummassa kämpässä aamulla herätään.
Siis jos haluat elämässäsi muutakin kuin hallita itsenäisesti omaa tiskivuortasi, niin yhdessäasuminen on parasta. Siinä voi olla jopa jokin harrastus (yhteinen tai itsenäinen) ja silti illalla tavataan taas. Ja aamulla löytyy kaikki työvaatteet kaapista, vaikka olisikin ollut hurjan jännittävä yö, vaihteeksi vaikka olohuoneessa.
Siis todellakin, jos itse olet yhdessäasuvaa tyyppiä ja toinen jänistää (kahden vuoden jälkeen), etsi parempi.
asuminen vaatii suvaitsevaisuutta, toisen ymmärtämistä, keskustelu/kuuntelutaitoa. Oman tilan/ajan antamista. Yhteen hiileen puhaltamista ja tavoitteenahan on se, että molempien on hyvä olla omassa kotonaan. Työt jaetaan sopimalla ja molemmille sopiviksi. Ristiriitaisuudet selvitetään mahdollisimman pian, eikä puolen vuoden päästä. Tällä kaikella päästään jo pitkälle yhteiselossa! Meillä yhteenmuuttaminen oli päivänselvää ja luonnollista sekä taloudellisesti huokeampaa, kuin kahden asunnon pitäminen. Hienoa on herätä omasta sängystä oman kullan vierestä yhteisen kodin askareisiin tai duuniin. Se ei ole sitten se oikea ihminen rinnallesi jos hän ei halua yhdessä tulevaisuutta rakentaa.Joillekkin ihmistyypeille sopii paremmin oma asunto kuin yhteiselo toisen kanssa.