Hallituksen kokous haisee

J.Taipale

Kotkan kaupungin virkamiesten poliisille tekemä tutkintapyyntö perussuomalaisten valtuustoaloitteesta oli taktinen veto. Tarkoituksena oli ainoastaan jäävätä perussuomalaisten Jorma-Kalevi Merivirran osallistuminen kaupunginhallituksen päätöksentekoon, jolloin Kervisestä ylläpidossa olevat väärät ja valheelliset asiakirjatidot saattavat jäädä oikaisematta.

Merivirta jäävättiin käytävälle. Oliko lainvoima kyseisessä toimenpiteessä? Sitä selvitellään, sillä jos valtuutettu ei pääse valtuustoaloitetta käsittelemään, enemmistö voi haudata asian, jolloin myös mahdolliset virkarikokset jäävät helposti pöytälaatikkoon.

9

819

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kävi, mutta

      eikö heitä koskevassa asiassa pidäkin jäävätä itsensä? Tosin kysymyksessähän taisi olla se aloite, joten eihän se suoranaisesti persuja koskenut.Hehän toivat sen vaan esille. Tosin tapa taisi olla ehkä vähän liioiteltu ja jos sitä on käsitelty, niin sitten en uskalla lähteä arvailemaan mikä on oikein tässä jääviys kysymyksessä.Mutta odotellaan rauhassa, kyllä se selviää.

    • oli yksi

      aloitteen allekirjoittaneista, niin jäävääminen oli aivan oikein ja lain mukaista. Sehän on selvää ettei henkilö voi itse käsitellä omaa tekemäänsä tutkintapyyntöä. Juuri tällaista käytäntöä vastaan perussuomalaiset ovat aina taistelleet.

      Ota Taipale vähäinen järki käteesi!

      • otas kuule sä järki päähäs

        ensinnäkin eihän kyseessä hallituksessa ollut mikään tutkintapyyntö, ja toiseki onko kunnianlokkaus asia millä voidaan jäävätä! nyt pitää tajuta se että millä asialla sitä tehdään, sanoisin että mielivalta näkyi taas kerran.


      • Merkkinimi-

        Sinä kiittämätön paskiainen, et kunnioita kyllä yhtään mitään, onko nokkasi pystyssä ja näetkö kenkäsi kun kävelet?

        Ensin maristaan kun mitään ei kuulu sitten yritetään leimata kun kuuluu, vaikka et tiedä asian yksityiskohtia näköjään!

        Lähetko munkaa pilkille? Tiedän hyvän paikan veliseni.


    • ihmeessä....

      miksi Lindelöf, Koivisto ja Ruonala saa olla mukana, heistä on laajamittaiset tutkintapyynnöt menossa. Myös kaupungin virkamiehet ovat jäävejä vaikka ovat itsekkin tehny tutkintapyyntöjä. mutta niin on niistäkin, rikollisia ovat virkamiehet kotkassa.

      • tutkinnan

        ajaksi. Ei sais tehdä virkatöitä jos epäiltynä rikoksesta!


    • Tutkintapyyntö ja rikosilmoitus taitaa olla hiukan eri asia.


      40 §
      Virheellinen menettely luottamustoimessa
      Jos luottamushenkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen toimessaan virkarikokseen tai muuten menetelleen siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Asiasta on viipymättä tehtävä rikosilmoitus, jos kysymyksessä on ilmeinen virkarikos.

      Valtuusto voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan. Ennen valtuuston kokousta voi pidättämisestä väliaikaisesti päättää valtuuston puheenjohtaja. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti. (1.2.2002/81)

    • siellä...

      eilen, menikö painiksi?

    • siinä haisee?

      Eikös M-virta ole asianosainen? Täten jäävi. Tätähän te olette täällä olleet muiltakin vaatimassa, vieläpä kovaan ääneen ja loukaten.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe