Kirjoitin ylioppilaaksi toissa keväänä, pääsin heti opiskelemaan alaa jonka luulin kiinnostavan minua, mutta huomasin erehtyneeni ja aloitin sitten tänä syksynä opinnot eri tiedekunnassa. Nyt kun hakuajat taas alkavat olen alkanut miettimään tosissani jos vielä kokeilisin jotain muuta, tai siis luulen että olen vihdoin löytänyt sellaisen koulutuksen joka todella vastaisi omia kiinnostuksen kohteita ja tavoitteita.
Toisaalta minua epäilyttää vahvasti onko järkeä taas aloittaa alusta vai olisiko paras vaan suorittaa tämä tutkinto loppuun? Nämä opinnot kestävät kuitenkin vielä vähintään 5 vuotta, joten hieman mietityttää miten jaksan jos mieli tekisi opiskella jotain muuta. Ja sitten vielä sellainen, kun tämä ala joka minua on alkanut kiinnostaa liittyy osittain tähän alaan jota nyt opiskelen, mutta nimenomaan sen erikoisalan opetusta ei järjestetä täällä missä nyt opiskelen.
Tiedän että en ole ensimmäinen jonka on ollut vaikea löytää omaa alaa ja tiedän myös sen että minun on itse tehtävä päätös sen suhteen mitä opiskelen tulevaisuudessa. Olisi mukava kuitenkin saada eri näkemyksiä siitä mitä tälläisessa tilanteessa voisi tehdä? Aloista en halua puhua tarkemmin, sillä en halua että minut tunnistetaan.
Oman alan löytämisestä...
3
893
Vastaukset
- onko??
Itse miettisin omassa tilanteessa opintotukien riittävyyttä. Turha tuhlata niitä tutkintoon, joka ei kiinnosta ja sitten hakeutua kiinnostavaan vain todetakseen, että tuet loppuvat heti alkuunsa kesken. Aina voi toki mennä töihin, mutta se vaikuttaa sitten opinnoissa jatkamiseen.
Siinä yksi asia mikä kannattaa ottaa huomioon, jos se omalla kohdalla on tarpeellista.- alkuperäisen viestin kirjoi...
Ei rahaa tosiaan voi olla kokonaan unohtamatta, mutta tiedän että selviän taloudellisesti vaikka opintotukikuukaudet eivät riittäisikään koko tutkinnon ajaksi. Ehkä suurin huolenaiheeni on kuitenkin sellainen pelko että en saa mitään valmiiksi elämässäni kun joka kevät keksin jonkin uuden alan jota ehdottomasti haluan opiskella. Melkoista arpapeliähän opiskelupaikan valinta lukion jälkeen monelle on, että toisaalta nyt olen paljon kypsempi ja kokeneempi tekemään oikeita valintoja.
- jgskh
alkuperäisen viestin kirjoi... kirjoitti:
Ei rahaa tosiaan voi olla kokonaan unohtamatta, mutta tiedän että selviän taloudellisesti vaikka opintotukikuukaudet eivät riittäisikään koko tutkinnon ajaksi. Ehkä suurin huolenaiheeni on kuitenkin sellainen pelko että en saa mitään valmiiksi elämässäni kun joka kevät keksin jonkin uuden alan jota ehdottomasti haluan opiskella. Melkoista arpapeliähän opiskelupaikan valinta lukion jälkeen monelle on, että toisaalta nyt olen paljon kypsempi ja kokeneempi tekemään oikeita valintoja.
kuulostaa tutulta...ei ole helppoa tämä "oman jutun" löytäminen. mulla aika samanlainen tausta, eli lukion jälkeen pääsin pariinkin kouluun, joista valitsin sitten toisen. noh, sen lopetin puolen vuoden jälkeen, koska tajusin, ettei se ollutkaan mun juttu. sitten seuraavana vuonna hain ja pääsin uuteen kouluun, jossa olin kolmisen vuotta ja sain koulutuksen ja ammatin. tosin sitä koulutusta vastaavaa työtä en hirveästi ole edes tehnyt, koska tuntuu, ettei se siltikään ole se, mitä haluaisin työkseni tehdä...noh, nyt sit taas opiskelen ihan muuta alaa ja käyn töissä. mutta edelleen aika hakusessa se, että millasia valintoja sitä oikeesti pitäis tehdä, että löytäisi sen oman "alansa" tai työnsä, mikä olisi mielekästä...jotkut ihmiset tuntuu löytävän jotenkin paljon helpommin sen oman alansa ja juttunsa, eikä ole tämmöistä harhailua kuin esim. mulla (ja sulla).
suosittelen, että ei kannata pakolla käydä koulua loppuun, jos huomaa, että ei tää mun juttu ollutkaan. ihan taloudellisesti ja mielenterveydellisesti voin suositella sellaista ratkaisua. itse en ole katunut, että jätin jonkun koulutuksen kesken. kannattaa kuunnella omia tunteitaan. tosin liian helpolla ei tietenkään kannata luovuttaa, mutta jos esim. huomaa että menee useita kuukausia, että ajattelee "tää ei ole mun ala, en halua opiskella tätä", niin turha piinata itseänsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770