millä testillä

siis mikä testi tai koe selvittäisi että kuinka altistunut on homeelle? kuulin juuri että olen töissä paikassa joka suljettaisiin välittömästi jos tarkastajat tulisivat. olen ollut kohta vuoden kipeänä, muistihäiriöitä,minusta on suoraan sanottuna tullut tyhmä:-( haluaisinkin nyt selvittää että onko kaikki vaivat homeesta, mutta miten?
5349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja käytännössähän se on niin, että jos kyse on kiinteistön ongelmista, ne tulisi tietysti välittömästi tutkia ja tutkimusten jälkeen tehdä päätökset miten asia etenee. Ihan pienillä tutkimuksilla ei päästä tulokseen, ettei ongelmia ole, jos kiinteistössä oireillaan tuloksista huolimatta. Joten joskus tutkimukset voivat jatkua pitkäänkin...

Mitä tekee tämän ajan sairastunut... hänen tulisi olla sairauslomalla. Onko näin, ja onko se aina mahdollista... pitäisi olla. Tietoa on riittävästi, jotta sairastuneita osaittaisiin hoitaa oikein, eli ainoa kunnon hoito alkaa siitä, että altistus pyritään päättämään mahdollisimman nopeasti. Mikäli altistuu useassa paikassa, ongelma ei olekaan enää helppo.. esim. ongelmia opiskelupaikassa, kotona, työpaikalla...

Kun altistus, toivottavasti saadaan lopetettua, hoidetaan oireita ja ehkä jo saatuja sairauksia. Ja niitä sairastuneille tulee perimän taipumusten, ongelman laajuuden ja ties minkä vuoksi, täysin erilaisia.

Oma hoitoni alkoi kortisonikuurilla, jonka knk-lääkäri määräsi ja kirjoitti lausuntoonsa, että työhuoneelle pitäisi tehdä jotakin...

Se kortisoni kuuri oli IHANA. Tuntui että sai elämänsä takaisin. Työt sujuivat taas hetken, mutta siitä alkoi vain alamäki. Jouduttiko tuo kortisonikuuri ja saman aikainen altistus asiaa... uskoisin, että kyllä.

Joten sairausloma on se tärkein hoito! Ja jos kortisonikuuri on päällä, ei itseään pidä altistaa ongelmalle.

Jos asuu kosteusvauriotalossa ja syö jatkuvasti kortisonia, ei tilanne muutu paremmaksi, vaan pahemmaksi. Kyllähän se kortisoni auttaa, mutta rajallisesti ja siitä alkaa, minun mielestäni se alamäki... siis täysin maallikon mielipide kyllä...

Miten todeta, että sairastut työpaikallasi ja siellä homeista... ei yhä edelleenkään juuri mitenkään. Altistustestit, joita ei kait enää tehdä, tai jos vaikka tehdäänkin, eivät kyllä ole kaikkien lääkäreiden mielestäkään luotettavia. Omasta mielestäni ne ovat täyttä humpuukia.

Jos voit muualla paremmin ja työpaikallasi sairastut... siinä alkuvaiheen merkit. Loppuvaiheessa sairastat missä vain ja mistä vain...

Kun sairastelu etenee, ei sitä ole enää helppo paikallistaa, joska olotila ei tokene kuntoon missään. Kun kysytään voitko paremmin kotona, et välttämättä voi, koska oireet tulevat pahemmin viivellä päälle, eikä helpotusta enää tulekaan.

Kun kysytään mikä näistä lääkkeistä sinua auttaa...??? et tiedä, koska lääkkeitä on paljon, eikä mikään ehkä auta, mutta haluat kuvitella että auttaa... tai joku auttaa, mutta toinen lääke hautaa sen avun alleen.

Kun päällä on kymmenkunta lääkettä ja niistä maksimit, on jo lääkkeiden sivuvaikutukset huomattavat. Et vain tiedä sitä, koska kaikki on yhtä vyyhteä. Kipu ei ole erillinen tuntemus, vaan arkea.

Kun itse sairastuin äskettäin flunssaan, oli tosi vaikea puhua ja hengittää. Haukoin ilmaa ja puhuin katkonaisesti. Onko se astmaa... en todellakaan tiedä. Mutta muutamassa päivässä tilanne helpottui. En suostunut puhumaan, koska se oli todella todella ikävää ja rasittavaa. Mietin, että jos tämä tähän meni, niin tosi kiva.

Oireita ja ongelmia voi olla vaikka minkä verran ja millaisia vain. Ne kaikki sopivat ja eivät sovi kosteusvaurioista saatuun sairasteluun. Riippuu kuka sinulle mitäkin lausuu.

ITSE tiedät tilanteesi parhaiten. Luota itseesi.

Tärkeintä on olla POIS, joten pitkät sairauslomat ja mietintä mitä niiden jälkeen päälle.

Lääkeitä on paljon ja niitä saa kokeiltavaksi ja ne myös auttavatkin, mutta jos katkaisee jalkansa uudelleen ja uudelleen, ei se kipsaaminen auta...

Helppoja ratkaisuja ei ole. Kun täällä mietitään mikä on muuttunut nyt sairastuneiden kohdalla ja aikoinaan sairastuneiden kohdalla... niin ehkä tämä kyselysi kertoo sen, ei niin mikään.

Tietoa on, sitä ei vain käytetä oikein. Ja kyse on rahasta.

Äänestä
  • Olen syönyt puolivuotta kortisonia. Työskennellyt ja saanut siellä oireita. Nyt olen potenut kolme viikkoa "flunssaa". Kuume on lievää muttei millään lähde. Antibiooteilla en ole, syön monia muita lääkkeitä, esim. sytostaatteja. Olen miettinyt paljon sytostaattien, kortisonin ja työpaikan sisäilman yhteisvaikutusta.

    Äänestä

Työnantajan maksamiin palveluihin ei yleensä kuulu vasta-ainetutkimukset, paitsi jos niillä suljetaan pois tai todetaan pitkäaikaista työperäistä altistumista. Tuloksia voidaan verrata kosteus/homemittauksen tuloksiin, joka työntekijän pitäisi saada työnantajalta lääkäriä varten. Kyseisellä mittauksella voit myöhemmin ajaa asiaasi mikäli oireet jäävät pysyviksi, tai home laukaisee jonkin muun kroonisen sairauden.
Hakeudu heti. Ja muista vaatia. Kokeet ovat kalliit, eikä niitä tulla ainakaan tarjoamaan.

Äänestä
  • mille ne pitää pyytää? miten laajat? otetaanko ne ylipäätään, en ole kuullutkaan ???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voin selvittää kirjoitti:

siis mikä testi tai koe selvittäisi että kuinka altistunut on homeelle? kuulin juuri että olen töissä paikassa joka suljettaisiin välittömästi jos tarkastajat tulisivat. olen ollut kohta vuoden kipeänä, muistihäiriöitä,minusta on suoraan sanottuna tullut tyhmä:-( haluaisinkin nyt selvittää että onko kaikki vaivat homeesta, mutta miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu