Laiskat opettajat

En niin laiska opettaja

Minua on jo pidempään ärsyttänyt eräs koulullamme majaileva epäpätevä kielten opettaja. Olen jo vuosien ajan joutunut jakamaan saman työtilan tämän laiskamadon kanssa. Hänen vastenmielinen ulkonäkönsä ei ole niinkään minulle ongelma, vaan tämän luotaantyöntävän hahmon uskomaton laiskuus.

Jokainen opetustyötä tekevähän tietää sen, että oppitunnin on kestettävä vähintään 45 minuuttia. Lieneekö tuon epäpätevyyden syytä se, että tuo kummajainen ei sataprosenttisella varmuudella ole eläessään pitänyt täyttä oppituntia, vaikka niitä olisi pitänyt kertyä jo useita tuhansia. Joka ikinen päivä hän aloittaa oppituntinsa viisi minuuttia myöhässä ja päättää oppituntinsa ainakin viisi minuuttia liian aikaisin. Tietystikään meidän kelvoton rehtorimme ei puutu tähän veronmaksajilta suurella vaivalla perittyjen varojen uskomattomaan tuhlailuun, vaan haahuilee itsekin kahvikuppinsa kanssa ties missä.

Kun tiedetään, että tämän kieltenopettajan opetusvelvollisuus on 20 opetustuntia viikossa ja vuodessa työviikkoja on 38, pitäisi tälle opettajan irvikuvalle kertyä n. 760 oppituntia vuodessa. Itse asiassa ongelmaa syventää se, että hänellä on muutama ylituntikin, mutta esitän laskelman ottamatta niitä mukaan.

760 x 45 min = 34200 min.
760 x 35 min = 26600 min.

34200 – 26600 = 7600 minuuttia.

Nuo pitämättä jääneet 7600 minuuttia vastaavat 169 oppituntia. Olettaen, että hän ansaitsee jokaiselta oppitunniltaan n. 23 €, hän ehtii lukuvuodessa rosvota liki 4000 €:n edestä veronmaksajien varoja jättämällä tekemättä työt, joista saa palkan. Käytännössä vaikutus olisi sama, jos hän jo huhtikuun alussa toivottelisi oppilaille hyvää kesälomaa. Ikävä kyllä, liki jokaisessa opettajainhuoneessa on hänen kaltaisiaan kasvattajia, joiden pitäisi olla esimerkkeinä lapsillemme.

13

2306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pätevä epäpätevä?

      tuota, miten se sinun pyllyäsi kutittaa, jos toinen ope on rennompi kuin sinä? Minusta ainakin on ihan yks ja hailee, milloin kollega lopettaa tuntinsa tai milloin ne aloittaa. MInä pidän huolen omista tunneistani ja se riittää minulle. Taidat todellakin olla se teidän opettajainhuoneenne "suola"...Ihana ilmapiirin parantaja.

    • amisope

      Voit itse tulkita miten tahdot, mutta minun mielestäni opettajan palkan tulisi muodostua tuloksista eikä työajasta. Hyvä opettaja, jolla on menetelmät hallussa käyttää yksinkertaisesti vähemmän aikaa ja tehokkaammin kuin 70-luvulle jämähänyt kollegansa, jolla ei ole tuon taivaallista käsitystä nykyaikaisista metodeista. Lisäksi se "ongelma" taitaa olla se, että fiksulla suunnittelulla myös oppilaat tykkäävät tuollaisen opettajan tunneista ja jopa oppivat paremmin.

      Laske sinä vaan työtoverisi minuutteja. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu...

      • se ei

        mene noin.Oppitunnit on aloitettava ja päätettävä kellon mukaisesti,jo astuukysymysten vuoksi. Tässä on myös työmoraalin kannalta epäilyttäviä piirteitä. Lisäksi mukava ope lopettaa aikasemmin-nuoleskelu on luokatonta.


      • En niin laiska opettaja

        ... mutta kyllä minulla elämää riittää. Valitettavaa vain on nähdä kahden lapsen vanhempana ja opettajana se, kun vaikeuksiin ajautuneessa kunnassa haaskataan varoja tekemättömään työhön. Koulussamme on toki sellaisiakin opettajia, jotka suhtautuvat työhönsä äärettömän tunnollisesti pyrkimyksenään aidosti ja vilpittömästi takaamaan lapsille mahdollismman hyvät mahdollisuudet jatko-opintoja varten. En ole mikään pilkunviilaaja, enkä missään tapauksessa mikään ideaaliopettaja, mutta virheistäni huolimatta ymmärrän myös sen, että opetustyö on palveluammatti, jossa ollaan myös esimerkkinä nuoremmalle polvelle.


    • muodollisesti pätevä

      Ei pätevyydellä ole mitään tekemistä työmoraalin kanssa. Esimerkkejä muutama: tohtorin tutkinnon suorittanut lehtori on jo vuosikausia pitänyt noin 20 minuutin oppitunteja. Epäpätevän terveystiedon opettajan tunnit kestävät yleensä max. 30 minuuttia ja juuri oikean pätevyyden juuri riittävillä opintopisteillä saavuttanut, nuori kieltenopettaja aloittaa aina n. 10 minuuttia myöhässä, mutta vastaavasti lopettaa viimeistään 5 ennen kellon soittoa.

      Tehokkuudestakin voi olla kyse, mutta lain mukaan opettaja on vastuussa oppilasta sen 45 minuuttia. Käytävään villinä lasketut lapset hilluvat freebenä..

      • epäpätevyys

        Kyllä minäkin tiedän epäpäteviä opettajia, jotka tekevät työnsä tunnollisesti ja ovat kaikin puolin erinomaisia opettajia, mutta olen myös huomannut kolikon kääntöpuolen, eli sen, että epäpätevyys on syynä kyseisen opettajan tekemiin toistuviin virheisiin.


    • selville

      Jos olet itse täsmällisesti luokassa tunnin alkaessa ja lopetat vasta kellon soittoon, niin miten voit tietää, kuinka kauan joku muu viivyttelee opettajienhuoneessa tai miten aikaisin lopettaa tuntinsa?

      • En niin laiska opettaja

        Aina, kun lähden tunnille hän jää opettajain huoneeseen. Aina kun palaan tunnilta, on hän jo opettajainhuoneessa. Oppilaat meluaminen käytävällä päättyy noin viisi minuuttia tuntien alkamisen jälkeen ja alkaa taas viisi minuuttia ennen oppitunnin päättymistä. Tietystihän oppilaatkin valittavat sitä, että miksi minä en voisi päästää aikaisemmin, kun tuo kolleganikin aina päästää heidät vähintään viisi minuuttia etuajassa.


      • valvoa työn tekoa
        En niin laiska opettaja kirjoitti:

        Aina, kun lähden tunnille hän jää opettajain huoneeseen. Aina kun palaan tunnilta, on hän jo opettajainhuoneessa. Oppilaat meluaminen käytävällä päättyy noin viisi minuuttia tuntien alkamisen jälkeen ja alkaa taas viisi minuuttia ennen oppitunnin päättymistä. Tietystihän oppilaatkin valittavat sitä, että miksi minä en voisi päästää aikaisemmin, kun tuo kolleganikin aina päästää heidät vähintään viisi minuuttia etuajassa.

        Rehtorin tehtävä on pitää opettajat kurissa ja herran nuhteessa, ei muiden.


      • hän opettaa
        En niin laiska opettaja kirjoitti:

        Aina, kun lähden tunnille hän jää opettajain huoneeseen. Aina kun palaan tunnilta, on hän jo opettajainhuoneessa. Oppilaat meluaminen käytävällä päättyy noin viisi minuuttia tuntien alkamisen jälkeen ja alkaa taas viisi minuuttia ennen oppitunnin päättymistä. Tietystihän oppilaatkin valittavat sitä, että miksi minä en voisi päästää aikaisemmin, kun tuo kolleganikin aina päästää heidät vähintään viisi minuuttia etuajassa.

        tehokkaammin kuin sinä.

        kuuluuko asia sinulle jotenkin henkilökohtaisesti?

        esimiehen tehtävä on valvoa opettajien tekemisiä, ei kolleegojen


    • joojoojoo!

      Kuinka niin oppitunnin on kestettävä juuri 45 min. Ja ehkäpä toiset opettajat ovat tehokkaampia, kuin toiset. No, kuinkas tämän "laiskan open" oppilaat menestyvät? Onko kurinpidollisia/auktoriteetti ongelmia?
      Ja pienenä vinkkinä KAIKILLE: KESKITYKÄÄ VAIN OMIIN TÖIHINNE!

      • lue asetuksesta

        Perusopetusasetuksen kolmas pykälä: "Opetukseen tulee käyttää tuntia kohti vähintään 45 minuuttia."

        Sitä sinäkin olet opettajana velvollinen noudattamaan.

        Tehokkaampi opettaja opettaa ja kasvattaa tuossa ajassa paremmin kuin tehoton kollegansa - eikä lyhennä omaa työaikaansa.


      • myös 45 min

        Amiksen virka- ja työehtosopimuksessa on määräys, että oppitunti on 60 minuutin pituinen jakso, johon sisältyy enintään 15 minuuttia kestävä välitunti. Työnopetuksessa välitunti on kuitenkin enintään 15 minuuttia kahdessa oppitunnissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe