Hyvät neuvot tarpeen

Sun tyttösi on ihan sama ihminen kuin aina ennenkin,ei se lesbous ketään muuta. Päinvastoin sun tyttäresi voi olla naisen kanssa paljon onnellisempi. Sun täytyy vaan hyväksyä asia.

tunteesi ovat ihan sallittuja. En osaa puhua vanhemman näkökulmasta, sillä en itse ole vanhempi, mutta näin tyttärenä ja lesbona osaan sanoa jotakin. Itselleni, joka olen kuitenkin kasvanut aivan normaalissa heteroperheessä, homoseksuaalisuuden hyväksyminen on ollut vaikeaa. Vaikeinta siinä on kuitenkin se, miten paljon tiedän aiheuttavani surua ja hämmennystä vanhemmilleni, vaikka tiedänkin, että he eivät ole lakanneet rakastamasta ja yrittämästä ymmärtää ja hyväksyä minua. Vanhempieni lähipiirissä ei ole koskaan ollut yhtäkään homoseksuaalia, ja tiedän, että jos joskus päätän tuoda suhteeni avoimesti esille, joutuvat hekin samalla sukulaisten ja tuttavien keskuudessa huomion ja ihmettelyn kohteeksi. Heidän lapsenaan tämä tietysti surettaa minua, sillä loppujen lopuksi tässä on kysymys vain minusta ja minun tunteistani. Sen ei pitäisi vaikuttaa oman elämäni ulkopuolelle, mutta se tietenkin vaikuttaa. Koska itse elän homoseksuaalisuuteni kanssa, en voi varmastikaan koskaan käsittää täydellisesti, miten he asian kokevat. Eikä heillä ole aavistustakaan siitä, mitä on elää homoseksuaalina. Silti jollain tapaa vanhempien ja homoseksuaalisten lasten pitäisi voida kohdata, että entisen kaltainen harmoninen yhteiselo olisi mahdollista. Itse en odota mitään ihmettä. Tällä hetkellä minulle oikeastaan riittää, että vanhempani tiedostavat asian ja elävät sen kanssa. Vielä ei tarvitse ymmärtää, mutta ehkä sekin tulee ajan myötä. Omasta mielestäni tärkeintä on säilyttää kontakti koko ajan siitä huolimatta, että hämmentää. Ei ole myöskään mikään pakko puhua lesboudesta, vaikka se onkin tiedossa, eikä tarvitse käydä mitään syvällisiä keskusteluja. Niiden aika saattaa tulla myöhemmin tai sitten olla tulematta. Minusta sinun ei tarvitse eikä kannataan lähteä mitenkään tietoisesti muuttamaan itseäsi. Normaali arki riittää. Jos tyttöystävä on tullut jäädäkseen, tulet kyllä tottumaan häneen ja maailmasi avartuu kuin itsestään.

Kyllähä meki niitä lapsia hankitaan/saadaan :D

ja kaikelle myllerrykselle aikaa. Tiedän itse, että on vain kaksi lopputulosta. Hyväksyä tai olla hyväksymättä. Tuo viimeinen on pahin mahdollinen tilanne kaikkien kannalta. Tunnen äitejä ja isiä joilla asian sulattelu on kestänyt kymmeniä vuosia. Siinä välissä on erilainen tytär tai poika lähes unohdettu. Toivottavasti sinulla sopeutuminen ei vie kymmeniä vuosia, se syö ihmistä. Ehkä voit, suurimman järkytyksen mentyä ohi keskustella tyttäresi kanssa avoimesti. Muista kuitenkin ettet syytä itseäsi, seksuualinen suuntautuminen ei ole kenenkään syy! Se on paremminkin taipumus jolle ei voi mitään kukaan. Kokeilunhalu on eriasia, tuskinpa tästä on kuitenkaan kysymys jo 20 vuotiaalla. Mitä lapsenlapsiin tulee, niin ethän voi olla varma hankkisiko hän koskaan lapsia muutenkaan. Tyttäresi on tehnyt rohkean vedon kertoakseen äidille,kaikki eivät kerro koskaan vaan elävät kaksoiselämää. Ajattele asiaa tältä kantilta: Tyttäresi on edelleen aivan sama ihmisenä kuin ennenkin. Aivan simppeli konsteja en osaa antaa, mutta jos sinulla on mahdollisuus jutella jonkun samoin kokeneen kanssa tai ainakin tyttäresi kanssa juttelua suosittelen. Älä ainakaan sulje häntä elämästäsi pois. Tyttären onnellisuus on äidinkin onnellisuus. Tsemppiä ja aurinkoa ajatuksillesi:)

Minusta on hirveän iloinen asia, että yrität ymmärtää, vaikket siihen ehkä vielä ihan täysin kykene. Anna itsellesi aikaa, olen varma että sitä kautta opit ajattelemaan avoimemmin. Varmasti myös tyttäresi on kuluttanut aikaa näiden asioiden miettimiseen.

Ehkäpä tyttäresi tyttöystävään tutustuminen (sitten kun on sen aika) onnistuu avaamaan silmiäsi.

Syyllisyyttä sinun ei tarvitse tuntea, sen sijaan voit olla iloinen ja ylpeä siitä että tyttäresi on noinkin nuorella iällä sinut asian kanssa ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Tai ainakin uskaltaa etsiä rajojaan normatiivisten mallien ulkopuolelta. Vielä parempaa: hän selvästikin luottaa sinuun, koska kertoi asiasta. Sellainen on yleensä merkki onnistuneesta kasvatuksesta :).

Lapsenlapsia voit saada aivan kuin kuka tahansa muukin äiti.

Oletko tutustunut Marja-Leena Parkkisen "Ulos kaapista" -kirjaan. Sen on toimittanut nimenomaan lesbotyttären äiti ja hän käy esipuheessa läpi omia tuntemuksiaan, mm. juuri sitä, että luuli olevansa kovin suvaitseva, mutta joutuikin itse tilanteen tullen jonkinlaiseen kriisiin. Muilla saattaisi olla ehdottaa muutakin luettavaa..? Ainakin seta osaa vinkata asiassa.

Ehkä tuo tyttären tai pojan "erilainen" valinta on myös uudenlaisen eriytymisen paikka lapselle sekä vanhemmalle ja siksi myös kivulias, kun tulee kokemuspintaa, jota ei toinen ehkä täysin ymmärräkään. Keskinäinen kunnioitus ja arvostus tulevat aina vaan tärkeämmiksi.

Kuten muutkin ovat sanoneet, anna itsellesi aikaa, sulattele, tutustu uuteen miniäkokelaaseen ja ole iloinen, että tyttäresi haluaa jakaa eämänsä tärkeät asiat kanssasi, siihen eivät kaikki äidit anna mahdollisuutta!

kun tunnistat ja myönnät ristiriitaiset tunteesi.

Asioista kannattaa lukea ja ottaa selvää.

Minä lasten ja perheiden kanssa töitä tekevänä antaisin sen neuvon, että älä hätäile mihinkään suuntaan. Tyttäresi on aikuinen ja tekee omat päätöksensä ja saattaa tehdä jopa virheitä, kaikki ihmiset tekevät. Hän ei ehkä itsekään vielä tiedä onko hän lesbo vai ei.

Jos hän jatkaa elämäänsä lesbona, nykyisen tai jonkun toisen kumppanin kanssa, niin se ei todellakaan ole maailmanloppu. Monet lesbot saavat nykysin lapsia, toisaalta kaikki heterot eivät saa. Lesboja ja homoja on maailma pullollaan ja onneksi nykyisin myös monet julkisuuden henkilöt ovat avoimia. Kun katselee telkkarista Pirkko Saisiota, Pekka Haavistoa, Oras Tynkkystä, Johanna Korhosta jne. niin tulee mieleen, että eivät kai heidän äitinsä voi olla muuta kuin ylpeitä lapsistaan.

Ihmisen mieli on jotenkin sellainen, että kun uudet asiat tulevat omalle kohdalle niin ne herättävät ihan erilaisia tunteita kuin jos asioista lukee vaikka vain lehdistä. Minun kohdallani transsukupuolisuus on ollut tällainen asia.

Ota rauhallisesti, katso miten asiat etenevät, juttele tyttären kanssa lesbona olemisesta ja kaikesta muusta, lue kirjoja, hätätilassa käy juttelemassa vaikka Sexpon terapeutin kanssa.

Joka tapauksessa hätääntyneisyytesi menee ohi ja elämä tulee ihan tavalliseksi.

Kuulostaa ihan samalta kuin oman äitini ajatukset siihen aikaan, kun kerroin hänelle pitäväni enemmän naisista. Tilanne oli sillä tavalla hiukan hankala, että äitini tunteet olivat juuri sellaisia kuin kuvailit ja kun hän kertoi niistä minulle, ymmärsin sen mutta minua ahdisti ja loukkasi kuunnella, koska itse olin kokenut asian jo vuosia ihan tavallisena ja muutenkin kysehän oli minun, aikuisen ihmisen (tuolloin ikää oli 26), elämästä. Sanoinkin äidilleni silloin, että tunteesi ovat ymmärrettävät ja oikeutetut mutta minä olen väärä henkilö, jolle purat niitä. Kehoitin äitiäni lukemaan juuri sen Marja-Leena Parkkisen kirjan ja keskustelemaan asiasta ystäviensä ja mahdollisesti jonkun asiantuntijan kanssa. Äitini on myöskin ollut aina suvaitsevainen ja työskentelee alalla, jossa kohtaa jatkuvasti erilaisia ihmisiä.

Nykyään äitini suhtautuu asiaan täysin luontevasti eli samalla tavalla kuin sisarusteni parisuhteisiin. Samoista asioistahan parisuhteessa aina on kyse, osapuolten sukupuolista huolimatta. En oikeastaan voi sanoa muuta kuin, että nuo kuvailemasi tunteet ovat varmasti tuttuja monelle ja että niistä kyllä pääsee yli.

Hyvät jatkot :) !!

Sulla on lapsi jota sä joko rakastat sellaisena kuin hän on, ja kaikki muu on potaskaa. Se on niin yksinkertaista. Kaikki hömpötys ja negativiisuus johtuu sun haluista, toiveista, ei sun tytöstä. Toivottavasti sun vaihe on ohimenevä.

Iso kiitos teille asiallisista vastauksista ja hyvistä neuvoistakin. Purematta en asiaa vielä niele, mutta ehkä jonain päivänä se viimeinenkin pala menee kurkusta alas.

En missään tapauksessa voisi lakata rakastamasta tytärtäni. Kuten joku kirjoittikin meillä on aina ollut luottamuksellinen suhde ja muutenkin lämpimät välit. Tämä ei muuta sitä asiaa.

Lapsiahan voi toki saada myös lesbosuhteessa, mutta olen itse kasvanut isättömänä joten tiedän, että joku omituinen sisäinen kaipaus on aina läsnä...