Maalarityttö,
siveltää,
pensseli sillä on paksu.
Mustan vetäisee keltaiseksi -
päässä ei lainkaan naksu
Valmistuu värikäs taide?
Maalarityttö
sydäntään maalaa,
burgundin punaiseksi,
lasin jos toisen viiniä maistaa,
hovistaan Dijonin
puuttuu vain seksi -
pian arveli,
ratkaisun keksi.
Maalaripoika
aitaansa suttaa
myrkynvihreäksi,
maalarityttö ohitseen kulkee,
aidan portin takanaan sulkee.
Avuttomaksiko edessään heittäytyy,
kompastuu muka maalipyttyyn –
vai muutenko näyttäis horjuvansa,
vetää naamaansa pahasti ryttyyn.
- Lienee harraste meillä sama?
Maalaripoika
näyttää siltä
kuin pakahtumaisillaan oisi.
Tyttö tuo tarvitsee kostuketta,
sitä jos tarpeistaan loisi?
Tytölle mehunsa tarjoo,
muka ihmeissään katsoo
jälkikäteen
tyttönsä kasvoilla varjoo.
Oi, sinä outo
maalaripoika,
oli nektaris essanssista!
Mä luotas kestävää kyldyyrii hain,
(mä diggaan renessanssista),
mut mitä mä sain?
Maalari tyttö,
kaunosielu,
poikaa irvas ja nyris:
Kuulehan sinä, maalaripoika,
sä taiteesta et tiedä mitään?
Tyhjensit
pelkästä shaanssista
sammuttaa oma jano
koko oluttynnyris!
Maalarityttö
sutiinsa tarttuu,
korjaa kohdalleen
silmämeikin.
Paksulla tervalla
seuraavaksi
sivellän tuonkin –
muka sivistyneen feikin!
siveltää,
pensseli sillä on paksu.
Mustan vetäisee keltaiseksi -
päässä ei lainkaan naksu
Valmistuu värikäs taide?
Maalarityttö
sydäntään maalaa,
burgundin punaiseksi,
lasin jos toisen viiniä maistaa,
hovistaan Dijonin
puuttuu vain seksi -
pian arveli,
ratkaisun keksi.
Maalaripoika
aitaansa suttaa
myrkynvihreäksi,
maalarityttö ohitseen kulkee,
aidan portin takanaan sulkee.
Avuttomaksiko edessään heittäytyy,
kompastuu muka maalipyttyyn –
vai muutenko näyttäis horjuvansa,
vetää naamaansa pahasti ryttyyn.
- Lienee harraste meillä sama?
Maalaripoika
näyttää siltä
kuin pakahtumaisillaan oisi.
Tyttö tuo tarvitsee kostuketta,
sitä jos tarpeistaan loisi?
Tytölle mehunsa tarjoo,
muka ihmeissään katsoo
jälkikäteen
tyttönsä kasvoilla varjoo.
Oi, sinä outo
maalaripoika,
oli nektaris essanssista!
Mä luotas kestävää kyldyyrii hain,
(mä diggaan renessanssista),
mut mitä mä sain?
Maalari tyttö,
kaunosielu,
poikaa irvas ja nyris:
Kuulehan sinä, maalaripoika,
sä taiteesta et tiedä mitään?
Tyhjensit
pelkästä shaanssista
sammuttaa oma jano
koko oluttynnyris!
Maalarityttö
sutiinsa tarttuu,
korjaa kohdalleen
silmämeikin.
Paksulla tervalla
seuraavaksi
sivellän tuonkin –
muka sivistyneen feikin!
Vastaukset 11
Vanhimmat
yritetty käyttää ehkäisyä!?
soittajapoika -
sävelestä tietysti -
tietystä sanoo.
Soittajatyttö
tuubaansa haroo,
kostein silmin
poikaa kai anoo,
kun ilmoille
töräyttää
matalan pitkän
soinnun.
Soittajapoika
rakastunut silloin
katseensa alaspäin
suuntaa,
tytön eessä on aivan
murtunut -
mieluiten karkais
puun taa,
kun joutuisi tuumaan:
- Laskusta tuosta
kai toinnun?
Sävellystäni
uudelleen hion.
alkoi täydellisyyteen pyrkiin,
jo nuorena miehenä
särkyä pään
hän sai,
kun syventyi Jyrkiin.
Runon maailman löysi
rakkaudestaan.
Tänään Jyrkin
kanssa kahdestaan,
he runoja käyvät retusoimaan,
maailmastaan tekevät täydellisen,
virheet toisten
itsestään etäännyttäen,
he alkavat kuiskutella.
Shampanjapullo poksahtaa,
ja he alkavat ruiskutella
päälle runojen
ruuduillaan.
Ahaa!
Maalarityttö
sivaltaa,
pensseli sillä on paksu.
Mutta mustaan
me vedetään keltaista
- kohta kyysi on liian paksu –
ei meidän päässä naksu,
kuumaa vain värikäs taide.
Tukipuuksi käy lähin kaide.
Maalarityttö
sydämen maalas
burgundin punaiseksi.
Lasin ja toisen
kun samppanjaa maistaa,
hovista Dijonin
rakkauden haistaa:
- Tää varmaan on renessanssia?
Mä etsin täältä vain Anssia...
aikansa sielläkin suttaa.
Myrkynvirheeksi muuttuu
maalarityttö
huoneesta toiseen kun
kulkee,
yrittää salata horjuvansa,
mielestä pienestä
torjuvansa
kutsunsa oman,
niin viattoman:
- Lienee harraste meillä sama?
Maalaripoika
jälleen näyttää
kuin pakahtumaisillaan oisi.
Tyttö tuo tarvitsee suitsuketta,
sitä jos tarpeistaan loisi?
Rakkausrunon houkuttavan
poika tytölle laatii roisi.
Maalarityttö
vaativainen
siitä kulttuurinsa löytäis.
Maalarityttö sutiaan haroo,
kostein silmin
poikaa taas anoo.
Tämä rivien väliin kirjoittaa,
ettei rakkauttaan hän kadottaa saa,
sillä vapaana sattuu olemaan
eräs kaunis soittajanainen,
jonka sointi on satumainen.
Nyt maailma on sitten
kohdallaan taas,
tuumas runopoika ja Jyrki.
Pohjat pullon yhdessä jaetaan,
niin älähän siinä nyt tyrki -
taas,
on runoilu joskus hauskempaa,
kuin itse runon aihe.
Päälles pane ees jarrutusvaihe.
tossunsa nauhoja aukoi,
verhon takana tomaateilla
yleisö prinssiään laukoi.
Yleisö oikein seisten buuas -
vaikk säästää täytyi pojan ruuas.
Luinen ol tanssiva pariskunta,
hoippuivat keskellä lavaa!
Kotonaan toisiinsa kääriytyneinä
näkivät kohmeista unta.
Ei muuta mainittavaa.
kiihkoissaan jo
huuliaan nuoli:
Aina on hiukan
jossakin vikaa,
siitäpä kirjoitan
taas pikapikaa.
Ainut sen oikea ystävä
varjoihin ulvoi ja itki.
Olisi luullut että se,
mutta muut hänen kättään nuoli.
Kulttuuriosastoon
lisättiin pätkä:
Viime yönä se
veijari kuoli.
Kuolema kriitikkoo
mahtavampi
yhden vain omistaan kitki,
juuri kun oli
viimeistä sanaa
vailla kriitikon
vaiti Yellowstonen
syövereiden vellontaa,
siviileihin räjähtää
ohjus tai pommi.
Joku tuijottaa
tähtäimen läpi,
toinen virittää ansaa ja
joku laukeaa juuri nyt.
Tämä yö, rakkaani,
on vain tämä yö.
ellei se ole inhimillistynyt,
haluaa kuulla vain sen,
mitä kestää kuulla.
Vuorokautensa jokaisen tunnin,
minuutin sekuntin kakofoniaan
luulisi kyllästyvän.
Ihmisten keksintöä yö ja päivä,
vuorokausi jolla päivänsä yönsä,
päivä jolla päivänsä ja yönsä.
Miten kukakin senkin kirjoittaa.
Rakkaani,
sinä kirjoitit iholleni.
Kirjoitit muistiini.
Kirjoitit unohdettavaksi.
Ja silti,
kun ajattelen sinua hymyilen,
vaikka päivä kuuntelisi minua,
yö koettaisi vaientaa uneen.
En välitä tietää,
missä kohti aikajana kiertyy -
itsekäs, tiedonhaluton ihminen?
Olethan sinä ympäri minua,
eilinen, tämä päivä ja tuleva.
korvatulupin anatomijaluvennon.
Ympär ämpär sinuva ei minullen riitä.
Sissään pittää piästä.
Oun siun Petrarcas, luppoon petrata,
Boccaccios, pokkoon syvvään,
etko tuota huomanne?
Oun sinun Bramentes,
rakennan sinullen rammeen
oman tuvan,
yritän muistoo suhdejaon,
muillen en anna.
Oun sinun Botticellis,
vangihen sinut makkuuhuoneeseen
aenakiin viikoks tae kaheks,
potan paan laverin alle.
Oun siun Verrocchios,
no oun vähän antiikkinen,
mutta ihmistä ihhaelen,
sinuva.
Piäthän verrokkinas.
Tunnelmamussiikki puuttuu,
lisseen yksinlaalun.
Ja paalun pystytän,
oun sinun Rafaelis
ja enkelis.
Luppoon olla sulle
hyvin hellä, kun tulen
ja murran syväks henkisyytes.
Sitten tasotettaan
se henkitys
ja muataan vuan ihan hilijoo.
on Bramante.
Ja renessansi,
syvä henkinen murros,
Euroopan historiassa.
Tämä on nuori Suomi.
renessanssi.
Hekoti, heko.
päätä hiottaa
tiukan filttilärsän
sisällä.
Hatun lierillä
nuokkunut korppi
nostelee kärsimättömänä
puutuneita jalkojaan,
verryttelee jäseniään.
Krä, krääh, kräähkä.
Lähe liitään siitä.
Muuten päässä on
hiljaista, tyhjää.