Kiinnostaisi lukea muistikuvia rasvaprojektin ajasta ja vaikutuksesta. Sallitaanko siellä voin ja läskin syönti yleisen mielipiteen mukaan. Ja ynnä muuta asiaan kuuluvaan tarinaan. Saamieni tietojen mukaan Kuopion lähettyvillä oli vertailuryhmä josta ei ole paljon huudeltu. Siellä hoitotulokset olivatkin paremmat kuin Pohjois-Karjalassa. Voin ja läskin syönti oli siellä sallittu. Piiloon tulokset koska ne eivät tukenut rasvahypoteesia. Vaikuttaa hirmuiselta.
ps. mulla oli pumppuhäiriö äskettäin.
ps. mulla oli pumppuhäiriö äskettäin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pohjois-Karjala projektin tuloksia mainostettiin, mitenkä dramaattisesti oli sydänkuolleisuus pudonnut kun kansa höykytettiin syömään margariinia.
Samaan aikaan oli Kuopion läänissä, jossa projektia ei ollut toteutettu, sydänkuolleisuus pudonnut enemmän!
Tästä vaiettiin kokonaan. Nykytutkimuksen mukaan luonnonrasvojen välttämisellä olevan mitään terveydellistä hyötyä. Päin vastoin.
Missä P-K projekti on oikeassa, on vihannesten syönti ja liiallisen suolan välttäminen. Vielä 70-luvulla kun projekti aloitti, syötiin järkyttävän suolaista ruokaa ja vihannekset korpiseudulla oli tosi vähissä!
Magnesiumin ja d-vitamiinin sekä foolihappojen syönnillä on taatusti suurempi merkitys sydäntautien ehkäisyssä kuin tuolla jonnin joutavalla, vahingollisella rasvahöyhötyksellä.
Voi ja kylmäpuristettu oliiviöljy ovat nykytutkimuksen mukaan parhaimmat ruokarasvat.
mulla oli tuo pumppujuttu. luin kirjan jossa tästä mainittiin. tuossa linkissä on pikku kirjoitus kyseessä olevasta kirjasta.
http://www.hs.fi/haku/?haku=Malcolm Kendrick
Ei varmaan ole oikaistu suuren julkisuuden saattelema. Siitä oli juttua TV:ssä joku aika sitten. En seurannut kokonaisuudessa. Siitä sai sen käsityksen Pekka Puska on jumalan kaltainen.
Sydänjuttujen kanssa ei kannata riskeerata, vaan oiustaa terkkarille jos alkaa oirehtia.
Niin, ainakin täkäläisissä lehdissä jatkuu edelleen tämä kritisoimaton puskaoppien kunnioitus, vastakkaista tutkimustuloksista huolimatta.
Ja huolimatta ahkerasta margariinin ja rasvattoman maidon syönnistä, on läänin väki sairanta koko Suomessa.
Tuosta suolasta: monet on siirtyneet käyttämään merisuolaa ruokasuolan sijasta. Merisuolassa on runsaasti mineraaleja kuten magnesiumia.
Ruokasuolassa taas on muita mineraaleja hyvin vähän, mutta natriumia haitallisen paljon. Itse olen siirtynyt kokonaan merisuolaan, jonka jauhan pippurimyllyllä.
me suhtaudumme asioihin uskonnon omaisesti. jos meille on jotain opetettu niin sellaisena me haluamme sen pitää.
mulla oli tarkoitus opiskella sydäntauti potilaaksi, mutta tuon malcolmin kirjan jälkeen minähän opiskelin itseni suoraan toipilaaksi.
Onko mitään lähteitä tuolle kuopion läänin jutulle? Vaikutta hyvinkin taas akkain höpinöiltä, jotka saavat helposti tuulta siipiensä alle näin internetissä...
http://www.prometheus.fi/terveys/kole.htm
http://www.hs.fi/haku/?haku=Malcolm Kendrick
siinä kirjassa kerrotaan myös pohjois-karjalan tapauksesta. syyksi eli perustekijäksi arvellaan sodan aiheuttama siirtolaisuutta. ihminen joka menettää turvaverkostonsa hän on altis sairastumaan.
ehkä minäkin menetin jotain. avioerosta tuli näiden lumien aikana 20 vuotta kuluneeksi tapauksesta. ihme ja kumma samoja aikoja pohjois-karjalan sydänkuolema-aallon alkuun.
se kuopion seutu. hypöteesin uskojat eivät saaneet sopimaan vastakkaista totuutta palapeliinsä....niin he vaikenevat siitä.
lukuhetkiä. hyvin varustetusta kunnankirjastosta lainasin opuksen.