jos olisitkin saanut vastakaikua?

ehkävainmustasukkainen?

Minulla on ihana poikaystävä. Hän ei ole niin kauheasti puhunut vanhoista ihastuksistaan, jotain joskus jos on tullut puheeksi. Tiedän että hän oli erään meidän ikäisemme tytön hyvä ystävä vielä jonkin aikaa sitten. Hän puhuu silloin tällöin jotain siitä tytöstä, tai ennemminkin vain mainitsee joskus. Ei mitenkään hehkuta kuitenkaan. En ole liioin ollut mustasukkainen koska hehän olivat ystäviä ennen meidän juttua ja nykyään pitävät harvoin yhteyttä, tietääkseni.
Olen aina epäillyt että hänen menneisyytensä ihastus ja tuo tyttö olivat sama henkilö, mutta en ole sanonut ääneen. No, eräs ystävämme sitten mainitsi kerran että poikaystäväni oli ollut yli kaksi vuotta kusessa siihen.
En ole edelleenkään mustasukkainen, tai vihaa sitä tyttöä.. Mutta.. Asia on jäänyt häiritsemään. Tiedän että jätkäni kertoi silloin sille että piti tästä ja näin. Entä jos hän olisikin saanut vastakaikua? Kaikki olisi silloin toisin. Olisin vielä exäni kanssa yhdessä, en olisi jättänyt häntä tämän nykyisen ihanan jätkäni takia. Hän olisi luultavasti tuon toisen tytön kanssa. Kuka tahansa olisi ennemmin sen kuin minun kanssani.
Syitä on monia. No, hän on pienikokoinen, suloinen, älyttömän nätti ja mukavan oloinen, tyttömäinen tyttö. Minä olen _oikeasti_ läski, ruma punkkaripoikatyttö, tyly ja angstinen ja muutenkin outo tapaus.
Enkä saa päästäni niitä ajatuksia.. Koko ajan vaan toistan mielessäni kuinka ihana pari he olisivatkaan olleet. Niin suloisia. Näen selvästi sen tytön itseni paikalla. :( En voi sille mitään, niille näyille ja ajatuksille.
Ei sillä että haluaisin eroon poikaystävästäni, ja kumma kyllä en lainkaan vihaa tuota tyttöä.. Ennemminkin minä vain.. En tiedä.
Ajattelen vain koko ajan kuinka suloisia he olisivat olleet yhdessä ja kuinka onnellinen jätkäni olisi ennemmin sen kuin minun kanssani, enkä voi sille mitään. Ei tämä paljon elämääni vaikuta mutta aina välillä alan ajattelemaan liikaa ja alkaa häiritä ja masentaa ja kaikkea.

.. Muilla samantapaisia kokemuksia? Miten pääsisin eroon näistä ajatuksista? :(

0

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        94
        4233
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3213
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2340
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1358
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        949
      6. 136
        936
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        894
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        832
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        786
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        770
      Aihe