Nysvärit risoo niin pirusti.

Skäidi

Mahoton bonjata että 80 rajotusalueella ajetaan kuuttakymppiä. Ja kitkat alla. Ku ei viittitä vaihtaa renkai syksyllä ja keväällä.

Ottaa niin pattiin.

82

11870

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • The Rat

      Kitkat varoittavat liukkaasta siinä missä nastat eivät. Ajelin eilen molemmilla, ja kitkoilla huomasi heti liikkeelle lähtiessä, että liukasta on. Moottoritielläkin ajelin kiltisti 100-110 km/h nopeuksia, ja ainakin yksi nastakuski veti urheilullisesti ohi.

      Nastat tulivat alle kauppareissua varten. Liikenneympyrässä mentiin varovaisuudesta huolimatta kahva edellä, mitään etukäteisvaroitusta kun ei tullut. Noo, onneksi refleksit toimivat vielä ja vauhti oli 20 km/h luokkaa, mutta pisti miettimään.

      Lopeta nysväri siihen kylttiin tuijottaminen. Oikea nopeus määräytyy kelin ja kunnon mukaan.

      • Mr Nasta

        Päätit lähteä kauppareisulle nastarenkailla varustetulla kiesillä. Pakkohan se oli, kun ei kitkoilla päässyt kotipihastakaan etenemään. Olisihan se ollut ikävää, jos se keppurakori olisi jäänyt saamatta. Nastarenkaat siis pelastivat sinunkin päiväsi. Näin se homma etenee.

      • The Rat
        Mr Nasta kirjoitti:

        > Päätit lähteä kauppareisulle nastarenkailla varustetulla kiesillä.
        > Pakkohan se oli, kun ei kitkoilla päässyt

        Tähän asti oikein.

        Vaimo kun lähti töihin samoihin aikoihin kun itse kotiin tulin, annoin hänelle ykkösauton. On vähän turvallisempi mennä, kun on noin liukasta.

        En siis voinut kitkoilla lähteä. Muuten olisin tietysti mennyt.

        > Nastarenkaat siis pelastivat sinunkin päiväsi.

        Tarkemmin sanottuna, kakkosauto pelasti päivällisen. Nastarenkaat vain tekivät elämästä mielenkiintoisempaa.

      • Yks vitun hullu

        Kyllä niitä vitun arkajalkoja on joka päivä liikenteessä oikeen pistää välillä vituttamaan. Autokoulun pakollinen oppimäärä pitäisi saada 7 vuotiseksi ennenkuin oppi menisi perille maalaismummoille ja vähän nuoremmillekin jotka ovat teidentukkona. Ihan sama onko kitka tai nastat, molemmilla pääsee niin vitusti jos vähänkin on penkin ja ratin välissä jotain "rotia".
        In Finland we have a reilu meininki. Atria Gotler.

      • glöfgö

        Nopeutta 20 km/h ja bilika lähtee lapasesta? Mitäs jos siirryt käyttämään taksia tai julkisia liikennevälineitä. Et kai ole se raitsikkakuski Hesasta jolla viime kesänä(muistaakseni) karkasi kulkine käsistä?

      • The Rat
        glöfgö kirjoitti:

        Auto on hallittavissa niin kauan, kuin renkaat pyörivät. Alle 20 km/h nopeuksissa lähti vain sivuluisuun. Ei sinänsä mitään hätää, mutta kyllähän se vähän yllätti.

        Mutta sellaista se on, kun on vähän kuluneet nastarenkaat alla...

      • TAVALLINEN AUTOILIJA
        Yks vitun hullu kirjoitti:

        Kyllä niitä vitun arkajalkoja on joka päivä liikenteessä oikeen pistää välillä vituttamaan. Autokoulun pakollinen oppimäärä pitäisi saada 7 vuotiseksi ennenkuin oppi menisi perille maalaismummoille ja vähän nuoremmillekin jotka ovat teidentukkona. Ihan sama onko kitka tai nastat, molemmilla pääsee niin vitusti jos vähänkin on penkin ja ratin välissä jotain "rotia".
        In Finland we have a reilu meininki. Atria Gotler.

        sinunlaisia kusipäitä on liikenteessä aivan liikaa tervemenoa helvettiin,toivottavasti menet yksin.

      • Ajaminenkin on ajattelua.
        The Rat kirjoitti:

        Auto on hallittavissa niin kauan, kuin renkaat pyörivät. Alle 20 km/h nopeuksissa lähti vain sivuluisuun. Ei sinänsä mitään hätää, mutta kyllähän se vähän yllätti.

        Mutta sellaista se on, kun on vähän kuluneet nastarenkaat alla...

        olette tainneet laittaa niihin 205/55 R16 nastarenkaisiinne väärät ilmanpaineet yleisen huolto-aseman peffalleen kalibroiduilla mittareilla, ettekä paljon huollossa käynnin jälkeen niihin rankaisiin tarkastuksia muutenkaan tee.
        Kuluuko keskeltä rengas enemmän tai sivuilta? Kantsis myös opetella ns.perstuntuman lisäksi, (mikä kylläkin taitaa olla ikävä kyllä lahja harvoille) vähän enemmän ajoharjoittelua ja auton käyttäymistä eri ajotilanteissa, niin johan sitä uskallettaisiin ajaa siellä moottoritien ohitus kaistallakin, hieman lujempaa kuin se ohitettava auto, eikä jäätäis asumaan sinne kaistalle, puolen kilsan autoletka perässä. Minusta se on aika itsekästä ja turvavälin kaventuessa vaarallista! Toki annan sen anteeksi, jos ratissa on jo iäkäs ihminen!

        ps. Ainiin..Kiitos siittä että aina niillä vanhoilla kitkoilla sudittelette risteykset plunssan keleillä kiiltävän, sileän, liukkaiksi!

      • The Rat
        Ajaminenkin on ajattelua. kirjoitti:

        En nyt oikein hahmota, mikä oli tässä viestissä se kohta, joka yhdisti sen omaan viestiini, johon tämä siis oli vastaus.

        Mutta huomautetaan nyt ainakin itseeni kohdistuneista virheistä.

        Aloitetaanpa noista renkaiden ilmanpaineista ja kulumisista. Todellakin, tulee pääsääntöisesti huoltisten mittareilla noita katsottua, mitä nyt renkaita vaihtaessa kaverin mittarilla. En tiennyt, että huollon jälkeen pitäisi tarkistaa. Onko jokin kohta esimerkiksi pukeille nostamisessa sellainen, joka saa ilmat valumaan renkaista pihalle? Vai vaikuttavatko uudet öljyt painetta lisäävästi?

        Uudemmissa renkaissa muuten tuppaa tuo rakenne olemaan sellainen, että kulumisesta ei ihan heti vääriä ilmanpaineita huomaa.

        Ajoharjoittelua ei tule nykyään juuri harrastettua, mitä nyt tuolla tiellä kertyy erilaisissa tilanteissa käytännön harjoittelua. Mutta kyllähän moottoritien ohituskaistalla pääsääntöisesti mennään vähintään 20-30 km/h ohitettavaa nopeammin. Siis minä menen. En nyt oikein tiedä, mistä olet saanut päähäsi, että kerään letkaa taakseni tuolla, mutta väärässä taidat olla.

        Miksi muuten iäkkäillä ihmisillä olisi oikeus vaarantaa liikennettä ja sumputtaa ohittajia ohituskaistalla? Olen toki ohittanut tämän palstan keski-iän jo aikoja sitten (syntynyt olen 1970-luvulla), mutten vielä miellä itseäni ikäihmiseksi liikenteessä. Tiedän toki, että teininä kaikki perheelliset vaikuttavat jo ikälopuilta.

        Yksi kohta viestissäsi kyllä on aika totta. Nimittäin tuo sutiminen. Kitka sutii herkästi liikkeelle lähtiessään... Kai siinä voi risteysalue kiillottua. Onneksesi meitä kitkakuskeja on vielä sen verran vähän, että löytyy karheutta sinunkin taidoillasi pysähtyä (löytyyhän?).

      • jormasta
        The Rat kirjoitti:

        > Päätit lähteä kauppareisulle nastarenkailla varustetulla kiesillä.
        > Pakkohan se oli, kun ei kitkoilla päässyt

        Tähän asti oikein.

        Vaimo kun lähti töihin samoihin aikoihin kun itse kotiin tulin, annoin hänelle ykkösauton. On vähän turvallisempi mennä, kun on noin liukasta.

        En siis voinut kitkoilla lähteä. Muuten olisin tietysti mennyt.

        > Nastarenkaat siis pelastivat sinunkin päiväsi.

        Tarkemmin sanottuna, kakkosauto pelasti päivällisen. Nastarenkaat vain tekivät elämästä mielenkiintoisempaa.

        opetelkaahan ajamaan siellä! ni kaikilla o helpompaa.. ite oon ajellu kitkoilla viimiset 5v enkä kertaakaan oo ollu tulppana liikenteessä!
        onneks kohta tulloo kesä niin teki pääsette liikenteeseen.

      • NaineN vm 62
        Mr Nasta kirjoitti:

        Päätit lähteä kauppareisulle nastarenkailla varustetulla kiesillä. Pakkohan se oli, kun ei kitkoilla päässyt kotipihastakaan etenemään. Olisihan se ollut ikävää, jos se keppurakori olisi jäänyt saamatta. Nastarenkaat siis pelastivat sinunkin päiväsi. Näin se homma etenee.

        Asun länsirannikolla, jossa useimmiten suojakelit. Kitkoilla pärjää, kunhan osaa vaan ajaa. Mulla ei ole ainakaan yhtään reissua jäänyt tekemättä kitkojen takia. Niillä on vaan mukavampi ajaa, kun ei nastat rapise alla. Mielestäni liian moni luottaa nastoihin liikaa. Olen ajanut kitkarenkailla jo monia vuosia ja seuraavatkin ovat edelleen kitkat. Tiedoksi:kesäksi vaihdan kesärenkaat, en ajele kesät talvet samoilla renkailla. :)

      • The Rat
        jormasta kirjoitti:

        opetelkaahan ajamaan siellä! ni kaikilla o helpompaa.. ite oon ajellu kitkoilla viimiset 5v enkä kertaakaan oo ollu tulppana liikenteessä!
        onneks kohta tulloo kesä niin teki pääsette liikenteeseen.

        Mistä olet saanut päähäsi, etten osaisi ajaa tai olisin jonkinlainen tulppa tuolla liikenteessä?

        Menikö lauantaikänni pitkäksi, vai olisiko optikkokäynti paikallaan?

      • joku
        Mr Nasta kirjoitti:

        Päätit lähteä kauppareisulle nastarenkailla varustetulla kiesillä. Pakkohan se oli, kun ei kitkoilla päässyt kotipihastakaan etenemään. Olisihan se ollut ikävää, jos se keppurakori olisi jäänyt saamatta. Nastarenkaat siis pelastivat sinunkin päiväsi. Näin se homma etenee.

        nastarenkaat ovat turhia tienkuluttajia kitkoilla pääsee ihan varmasti sinne minne nastoillakin ja välillä paremminkin itellä pakussa melkein sliksit kitkat ja hyvin pitää. taas kun naapurilla uudet nastat alla henkilöautossa ja jää sutimaan joka paikkaa pilaa aina saatana pihatien revittelemällä

        tosin pakuni on neliveto

      • maalaismummo65v.
        Yks vitun hullu kirjoitti:

        Kyllä niitä vitun arkajalkoja on joka päivä liikenteessä oikeen pistää välillä vituttamaan. Autokoulun pakollinen oppimäärä pitäisi saada 7 vuotiseksi ennenkuin oppi menisi perille maalaismummoille ja vähän nuoremmillekin jotka ovat teidentukkona. Ihan sama onko kitka tai nastat, molemmilla pääsee niin vitusti jos vähänkin on penkin ja ratin välissä jotain "rotia".
        In Finland we have a reilu meininki. Atria Gotler.

        noista nysväreistä, tukkivat tiet täällä mettänkorvessakin. Vaan ku kaupunkin mökkiläiset tulevat talvikeleillä tänne mökeilleen, niin eivät tiellä pysy. On lunta ja liukasta, mutkaiset, kapeat ja mäkiset tiet, mettään pöräyttävät, joo. Vaan kun me maalaismummot kyllä pysytään tiellä kelillä kun kelillä, ja ajetaan viä lujaa, ja nastarenkailla.

      • Nainen ja Avensis
        NaineN vm 62 kirjoitti:

        Asun länsirannikolla, jossa useimmiten suojakelit. Kitkoilla pärjää, kunhan osaa vaan ajaa. Mulla ei ole ainakaan yhtään reissua jäänyt tekemättä kitkojen takia. Niillä on vaan mukavampi ajaa, kun ei nastat rapise alla. Mielestäni liian moni luottaa nastoihin liikaa. Olen ajanut kitkarenkailla jo monia vuosia ja seuraavatkin ovat edelleen kitkat. Tiedoksi:kesäksi vaihdan kesärenkaat, en ajele kesät talvet samoilla renkailla. :)

        Olen ajanut kitkarenkailla jo kaksi talvea, mutta en käytä niitä kesäkelillä. Kitkoilla on ihan turvallista ajella liukkaillakin kun osaa olla varovainen.

      • savon kontso
        Yks vitun hullu kirjoitti:

        Kyllä niitä vitun arkajalkoja on joka päivä liikenteessä oikeen pistää välillä vituttamaan. Autokoulun pakollinen oppimäärä pitäisi saada 7 vuotiseksi ennenkuin oppi menisi perille maalaismummoille ja vähän nuoremmillekin jotka ovat teidentukkona. Ihan sama onko kitka tai nastat, molemmilla pääsee niin vitusti jos vähänkin on penkin ja ratin välissä jotain "rotia".
        In Finland we have a reilu meininki. Atria Gotler.

        Ihmisiä on monenlaisia. Jotkut niistä vituttaa herkkähermoisempaa. Yritä saada lääkäriltä jotain mielialalääkettä niin se rauhoittaa tunteita, eikä vituta niin paljon. Et kuitenkaan voi muuttaa kaikkia ihmisiä semmoisiksi kuin haluat.

      • autokoulu
        The Rat kirjoitti:

        Mistä olet saanut päähäsi, etten osaisi ajaa tai olisin jonkinlainen tulppa tuolla liikenteessä?

        Menikö lauantaikänni pitkäksi, vai olisiko optikkokäynti paikallaan?

        sä oot pösilö

    • Osaan ajaa

      Hitaammin ajavat ohitetaan ja jatketaan matkaa omalla vauhdilla. En näe ongelmaa.

      • ...

        Käytä energiaa, ohituspaikan etsimiseen, äläkä edessä olevan vauhdin kiroamiseen.

      • kilppe

        Taitaa olla niin, että ongelma on sen ratin takana, missä ei osata ajatella, että tie kuuluu meille kaikille... Sitäpaitsi: mistäs tiedät, ettet itse aja holtittomasti? Molemmat kuitenkin perille pääsevät - hitampi varmemmin. Jos se hitaampi risoo, osta helikopteri!

      • ratkaistu

        liikenneruuhkat niin että teissä enää 1 kaista 2 sijaan. Suunnittelijat kertoivat oikein lehtiin että näin muka läpiajot saadaan vähenemään.
        No varmasti ei ajeta läpi minnekään, kun liikenne seisoo täysin.
        Jopa hiljaisen liikenteen aikaan mentiin sen nysvärin perässä 5 km töihin.
        Vain puolitoista tuntia sillä meni, meinasin myöhästyä töistä. Ja kauppareissu jäi tekemättä...
        Mistäs ohitat, jalkakäytävän kauttako?
        Ja missä 2 kaistaa, siellä 2 nysväriä. Rinnakkain. Mistä ****stä niitä sikiää?
        Meilläkin saisi ajaa jopa 30-40-50 km/t, nuo nysvääjät...no, ei riitä mittari kertomaan kuinka hitaasti.
        MITÄHÄN TE NYSVÄRIT OIKEIN AJATTELETTE - ME KUN OLEMME AINOAT KAKSI AUTOA TIELLÄ? Miksi ette päästä ohi? Toisella voisi olla muutakin tekemistä.

    • Virya

      Hyppää ulos pirssistäs niin pääset helpommin ohi!

    • Skäldi saada

      maanantaina ajokortin, ohoh, eihän sitä nyt enää kirjastokortilla ajellakkaan....

    • bmsk

      niiden ihmisten perheet, jotka on olosuhteisiin nähden ajanu liian lujaa ulos tieltä - kun ei osata tulkita tietä ja sopivia ajonopeuksia. Kyllä niillä kitkoilla pääsee ihan yhtälailla, tärkeämpää liikenteessä on oikea asenne kanssa-autoilijoita ja liikennettä kohtaan. Muutaman minuutin myöhästyminen vastaan oma henki (ja kenties isätön lapsi yms...) KUMPI SULLE ON TÄRKEÄMPÄÄ?!?! ja, vaikka itse ajaisitkin rallia, saatat aiheuttaa vaaratilanteen jollekin toiselle vain sen muutaman minuutin tähden.

      • on ainoat

        oikeat talvi renkaat. kitkoilla kyllä pärjää etelässä silloin kun siellä ei ole lunta/jäätä. pohjoisempana ihmiset ymmärtää että niillä ei vaan mitään tee kun on oikea talvi. käykääpä vaikka katsomassa taksien rengastusta. taitaa olla aika harvassa kitkarenkaat, ja nämä autot liikkuu vähän enempi tuolla tien päällä kun normi perheen iskä sillä ykkös autolla. itsellä on kahtena talvena ollut kitkarenkaat ja ei niitä kyllä suositella voi kenellekkään, niin ja aivan uudet testivoittajat.

      • kitkat?

        itse olen edellisen kanssa samoilla linjoilla.. ja yksi mitä en ymmärrä ihmisissä ni pitää lähteä aina viime tinkaan liikkeelle.. miksi?? eikö voisi kahtoa ulos ja miettiä kelin suhteen että ottaa aikaa vaikka tunti enemmän liikkumiseen tai vaikkapa puoli tuntia.. ei tarvitsisi sitten kovalla kiireellä ajaa huonolla kelillä ja olla pian kolarissa..

      • bmsk
        on ainoat kirjoitti:

        oikeat talvi renkaat. kitkoilla kyllä pärjää etelässä silloin kun siellä ei ole lunta/jäätä. pohjoisempana ihmiset ymmärtää että niillä ei vaan mitään tee kun on oikea talvi. käykääpä vaikka katsomassa taksien rengastusta. taitaa olla aika harvassa kitkarenkaat, ja nämä autot liikkuu vähän enempi tuolla tien päällä kun normi perheen iskä sillä ykkös autolla. itsellä on kahtena talvena ollut kitkarenkaat ja ei niitä kyllä suositella voi kenellekkään, niin ja aivan uudet testivoittajat.

        kyllä nyt meni muuten väärin. valtaosalla takseista on kitkat alla, koska ne tulee paljon nastoja edullisemmiksi (kulutus laskee), ja lisäksi jos niillä osaa ajaa, ne on ihan yhtä hyvät pidoltaan tuolla pohjoisessa. Itse nimittäin olen taksikuski, ja autoilen myös pohjoisessa - Kuopion pohjoispuolella, missä todella on talvi.

      • kitkauaretti

        tuo,en voi suositella,siitä ettet osaa ajaa autoa.yllättävän yleistä on näillä palstoilla tuo,että täydellisen ajotaidottomat matalan älykkyyden omaavat ihmiset antavat "asiantuntevia" neuvoja kanssa-autoilijoille.

        sinun kaltaisten paikka ei todellakaan ole liikenteessä.

      • alle siellä missä
        bmsk kirjoitti:

        kyllä nyt meni muuten väärin. valtaosalla takseista on kitkat alla, koska ne tulee paljon nastoja edullisemmiksi (kulutus laskee), ja lisäksi jos niillä osaa ajaa, ne on ihan yhtä hyvät pidoltaan tuolla pohjoisessa. Itse nimittäin olen taksikuski, ja autoilen myös pohjoisessa - Kuopion pohjoispuolella, missä todella on talvi.

        lunta ja jäätä on, turhat tien suolaukset helevattuun! Teiden kunnollinen auraus, risteysten hiekoitus ja ajonopeudet kelin, ei kiireen mukaan.

        Minuutti tai kaksi elämässä voitetaan kiireessä kaahaamalla ja henki muilta - tai ohoh - vaikka itseltä ja omalta perheeltä pois.

    • Nimetön

      Suolaa on niin paljon että parempi ajaa hiljaan kelin mukaan koska liukkaita on kovin harvoin tie kuluu pahoille urille nasta renkailla eikä nastat auta vesiliirtoon.

    • jokke987654

      tukkona. moni myöhästyy töistä, tapaamisista ym hitaiden nahjusten takia. itse joka päivä joudun ohittamaan muutaman hitaan. oikeassa olet, ovat tosi vastenmielisiä ja nuijat yleensä vilkuttelevat valoja kun ohitetaan. pitäisi ottaa kortti pois tien tukkijoilta. näytän yleensä keskisormea nahjuksille.

      • tällä tyylillä...

        ..pian osoite hautausmaalla tai pitkäaikais osastolla pää paketissa selkä murtuneena,kroppa halvaantuneena.Elä ja anna toistenkin elää.Mistä sinä tiedät mikä hiljaisemmalla vauhdilla ajavalla on syynä,että ei voi ajaa kovempaa.Ehkäpä just omainen vaikka kuollut kaahareiden takia tai vastaava.Kunnioitusta liikenteessä,silloin se sujuu.Muista että sinäkin voit sairastua tai vanhaksi ainakin tulet,siitä olen varma.

    • kokemusta on

      Poliisien vapaa-ajan rahastoissa lienee vajausta, kun ohituskaistalla tehdystä turvallisesta maalaisjärjellä tehdystä ohituksesta, ylinopeudella toki (-tietysti, kun vakkarilla ei pääse turvallisesti ohi)sai 24 kpl päiväsakkoja 2 kuukautta ajokieltoa =).....minustakin saatte sitten liikennenysvärin kun saan kortin joskus takaisin, että sorry vaan jo valmiiksi! Lisää sakko en ota, mutta en myoskään käytä enää maalaisjärkeä liikenteessä ja anna toisille periksi, jos itsellä on vaara joutua sakotettavaksi! Nyt tuijotetaan tiukasti mittaria ja liikennemerkkejä! =) ...toivottavasti ette pahastu aivan kauheesti =)))

      • samoin täällä

        Ajelin isoa tietä kesäkelissä,vakkari päällä
        sallittua nopeutta.
        Eteeni ilmeistyi "pumppujalka" jonkin aikaa ajelin
        perässä,koko ajan hänen nopeutensa aaltoili laidasta toiseen.
        No hyvä suora ja ohi,tietty silloin kiilasi
        jonka jälkeen vakkari taas päälle.
        Eipä mennyt kuin hetki kun välkkyi,ja"äskeinen ohitus"
        Kuukaudeksi kortti/työpaikka=2000€ sakot !

        PS.Tuntuu typerältä seurata mittaria enemmän kuin
        liikennettä!!!!!!

      • perär.

        uusiksi joka vuosi, jottei opit unohdu. Liukkaalla tai mahdollisesti paikka paikoin liukkaalla ei pidä ajaa kovaa riskirajoilla.
        En ole itse useinkaan nopeusmittauksia nähnyt, mutta useimmin niitä pitäisi olla.
        Hidas ajaminen voi johtua myös huonoista talvirenkaista ja samalla itsesuojeluvaistosta.

      • lapasesta karanneen uhri
        perär. kirjoitti:

        uusiksi joka vuosi, jottei opit unohdu. Liukkaalla tai mahdollisesti paikka paikoin liukkaalla ei pidä ajaa kovaa riskirajoilla.
        En ole itse useinkaan nopeusmittauksia nähnyt, mutta useimmin niitä pitäisi olla.
        Hidas ajaminen voi johtua myös huonoista talvirenkaista ja samalla itsesuojeluvaistosta.

        ottakaa selvää mitä tarkoittaa TLL 23§ siitä se lähtee!

    • ratista

      teen sitä ihna tahallaan että saa hermostuneet "pikku rallikuskit " rikkomaan sääntäjä. Siinähän kusipäät kohellatte. Teidän kaltaiset ajattelmattoimat ajokortin aiheetta saaneet tappaa ihmisiä joka vuosi. Ymmärrätkö?

      Jos malttaisittte ajaa kelin mukaan monet kolarit jäisi ajamatta. Ja mihin ihmeeseen on niin kiire. Melkosen sama on ajaako 20 km 80 km/h vai 60 km/h vauhtia. Pitää vaan lähtee muutamaa minuuttia aiemmin jos keli on huono.

      Ajokorttia ajaville pitäisi tehdä älykkystestaus, ei korttia alle 80 ÄO:lle. Ts heikkolahjaisille ja lieväsi kehitysvammaisille joita siellä nyt ajelee. Monille vähä-älyisille autolla kaahaaminen on ainut tapa päteä, ts saada "onnistumisen kokemuksia" kunnes rysähtää.
      Auton killottaminen ja rallikuskit on suuria idoleita näiden mielestä. Ruotsissa ADHD estää ajokorin saamisen, sama olisi tarpeen täällä.

      Liikenteessa pitää huomioida kokonaisuus ja muut ihmiset.

      • tsykolooki?

        Keittiöversio liikennetsykologistako siellä kirjottelee? Siinä meni iloisesti samaan syssyyn älyllinen kehitysvammaisuus, neuropsykiatriset vaikeudet, heikkolahjaisuus ja amisviiksisyys...

        Ruotsissa AD/HD ei muuten suinkaan estä kortin saamista. Höpö höpö. Eikä onneksi suomessakaan.

        Ajokorttikoe voidaan mukauttaa, mikäli henkilöllä on sellaisia laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, ettei hän selviydy ns. normaali kokeesta.

        Itse asiasta: sopeuttakaa ajonopeus kelin mukaan! Oli nyt mitkä renkaat hyvänsä alla. Tänäkin talvena on rytissyt aivan tarpeeksi.

        Pari vuotta sitten paras ystäväni siirtyi ilmavoimiin, kitkarenkailla. Pari kuukautta sitten naapurin mies, kolmen pienen lapsen isä, siirtyi samaan joukko-osastoon, nastarenkailla.
        Molemmilla tiettävästi aivan liikaa nopeutta keliin nähden, mutta ei kuitenkaan mainittavaa ylinopeutta nopeusrajoitukseen nähden.

        Muutama minuutti aikaisemmin liikkeelle, niin ei tarvi koheltaa, eikä "nysvärit" ala ottaa niin pannuun.

        Lähipäivinä on lunta luvassa rutkasti, vähän jokapuolelle suomenniemeä, taas kolisee ja ruumiita tulee, toivottavasti hautureilla on oikeanlainen rengastus autoissaan........

      • sä spede

        vaan sitä kahtakymppii mut toiv. et tule mun eteen liikentees tai jos tuut ni oo kiltti ja aja siel tien reunas et pääsee ohi. Kusipäät nussiii alinopeut suoral hyväl tiel. Sit tulee taas turhii ohituksii nysväreitten takia. Kolarit on oikeastaan juuri näiden NYSVÄREITTEN vika. Perseessäkään ei tarvis roikkuu jos nää nysvärit uskaltais ajaa edes viittäkymppii kuuden kympin alueel mutku ei, kahtaakymppii körötellään. Kannattaa jättää auto ihan suosiol kotti ennen ku menee tonne haahuilemaan teiden tukkeeks. Terv. kyrpiintynyt ämmä.

      • pois liikenteestä

        nämä "rallikuskit" usein kolaroi kännissä joten ennemminkin rattijuopot ja narkkarit pois liikenteest kuin nämä "vähä-älyset" jotka pitää vähän reippaammasta ajotyylistä. Itekki tulee ajettu joka päivä reippaasti ylinopeutta mutta ainuttakaan ihmistä en oo tappanu, saatika ajanu kolarii ja kortti ollu jo kauan.. ja semmone tahallinen hidastelu ja toisten provosointi on ihan typerää ja aiheuttaa turhii ohituksia/vaaratilantei. Järjenkäyttö on sallittu ja ei se kyl ihan sama oo ajaako koko ajan 20km/h tai 60km/h...kaikil ei ole matkan tekoon niin paljon aikaa!!!

      • Nimetön

        Näin se on, "hyvä kuljettaja" huomioi muut liikenteessä olevat. Ainakin pääkaupunkiseudella riittää noita hätähousuja, joilla on hirveä hoppu jonnekkin. Ajansäästö on varmaankin loppujen lopuksi olematon.

      • oikke tsykolooki
        tsykolooki? kirjoitti:

        Keittiöversio liikennetsykologistako siellä kirjottelee? Siinä meni iloisesti samaan syssyyn älyllinen kehitysvammaisuus, neuropsykiatriset vaikeudet, heikkolahjaisuus ja amisviiksisyys...

        Ruotsissa AD/HD ei muuten suinkaan estä kortin saamista. Höpö höpö. Eikä onneksi suomessakaan.

        Ajokorttikoe voidaan mukauttaa, mikäli henkilöllä on sellaisia laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, ettei hän selviydy ns. normaali kokeesta.

        Itse asiasta: sopeuttakaa ajonopeus kelin mukaan! Oli nyt mitkä renkaat hyvänsä alla. Tänäkin talvena on rytissyt aivan tarpeeksi.

        Pari vuotta sitten paras ystäväni siirtyi ilmavoimiin, kitkarenkailla. Pari kuukautta sitten naapurin mies, kolmen pienen lapsen isä, siirtyi samaan joukko-osastoon, nastarenkailla.
        Molemmilla tiettävästi aivan liikaa nopeutta keliin nähden, mutta ei kuitenkaan mainittavaa ylinopeutta nopeusrajoitukseen nähden.

        Muutama minuutti aikaisemmin liikkeelle, niin ei tarvi koheltaa, eikä "nysvärit" ala ottaa niin pannuun.

        Lähipäivinä on lunta luvassa rutkasti, vähän jokapuolelle suomenniemeä, taas kolisee ja ruumiita tulee, toivottavasti hautureilla on oikeanlainen rengastus autoissaan........

        Itse taidat olla yrittää enmmän kuin tiedät. Äo:n ´luokittelu meni ihan oikein,se kulkee juuri noin , ei mitään keittiöhommaa. Lue itse neuropsykkaa..tai ethän sinä pääse yliopistoon,amkkilainen....ehkä joku hoitsu....

      • tsykolooki?
        oikke tsykolooki kirjoitti:

        Itse taidat olla yrittää enmmän kuin tiedät. Äo:n ´luokittelu meni ihan oikein,se kulkee juuri noin , ei mitään keittiöhommaa. Lue itse neuropsykkaa..tai ethän sinä pääse yliopistoon,amkkilainen....ehkä joku hoitsu....

        Olen pahoillani, mutta nyt en kyllä ymmärtänyt mitä halusit sanoa???

        Yritätkö esittää opiskelleesi yliopistossa? Jos, niin lukaseppa ihan huviksesi nuo omat kirjoitelmasi vielä keran. Saatko niistä itse jotain tolkkua?

        En tiedä mitä tarkoitat "psykalla", ilmeisesti psykologiaa? Sitä on tullut luettua aikanaan ihan tarpeeksi. Neuropsykiatriaakin sen verran, etten tule tänne vaahtoamaan kansanomaisilla termeillä, joita en edes itse ymmärrä.... MOT

    • Nainen ratissa

      hyvä(meis?)palauttamaan ajakorttisi äkkiä poliisille!Ennen kuin tulee ruumiita,kun"nysvärit"ja muut liiskaantuvat allesi liikenteessä.

    • ja ajotaidottomat

      voisvat pysyä kotonaan tai kulkee julkisilla, mittarinopeutta jurraavat pelkurit taas autokouluun opettelemaan miten ei olla teidentukkona. liikenteen pitää olla sujuvaa eikä matelua alinopeudella.

      • tytsy

        ...suurin sallittu nopeus eikä minimi nopeus! Jos keli vaatii, niin sitähän kuule ajetaan sitä "alinopeutta"! Ja miten oikein luulet ihmisten, jotka ensimmäistä vuotta ajavat talvisissa olosuhteissa, menevän yhtä nopeasti noilla lumiteillä, kuin kokeneet kuskit. Joillakin meistä ehkä on sitä älliä päässä, eikä kiire mihinkään oman eikä toisten hengen kustannuksella. Eli menepä itse siitä autokouluun opettelemaan liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.

      • jokke9875478
        tytsy kirjoitti:

        pysy poissa tukkimassa liikennettä , aiheutat vielä onnettomuuden kun joku myöhässä tärkeästä tapaamisesta ja pitäisi ajaa naurettavan huonon ja hitaan kuljettajan perässä. nykyaikana tiukat aikataulut ja usein hankala ehtiä ajoissa. tylsät ja hitaat nahjukset tulppana saa veren kiehumaan kunnon ihmisillä.

      • tytsy
        jokke9875478 kirjoitti:

        No en kyllä huono kuski ole mutta enpä ala täällä pohjoisen keleissä ylinopeuttakaan ajamaan. Menepäs jonnekin opettelemaan hermojen hallintaa.

      • ________öööööööööö_________

        ihan sama miten ajaa niin kaltaisesi urpo tulee ohi vaikka väkisin ja yli nopeudella muita tien käyttäjiä varomatta se tuli viimeviikolla huomattua kun ajoin taajamassa maksimi nopeutta niin tietenkin sieltä joku vitun teiden ritari ohi yrittää vaikka väkisin että jos itse painuisitte sinne autokouluun takaisin

      • toinen tytsy
        jokke9875478 kirjoitti:

        pysy poissa tukkimassa liikennettä , aiheutat vielä onnettomuuden kun joku myöhässä tärkeästä tapaamisesta ja pitäisi ajaa naurettavan huonon ja hitaan kuljettajan perässä. nykyaikana tiukat aikataulut ja usein hankala ehtiä ajoissa. tylsät ja hitaat nahjukset tulppana saa veren kiehumaan kunnon ihmisillä.

        Ei sitä lukua siellä tien laidassa aina tarvi tuijottaa vaan ajetaan kelin mukaan. Esim jos lumipyry on niin sankka ettei tahdo joka hetki nähdä edellä menevän perävaloja niin ei sillon tartte ajaa sitä 100 mikä kyltissä lukee ja ohitella hitaampia holtittomasti.
        Ja ennen kun tampioks enempää haukut niin minä olen tien tukkona tasan sillon kun ajokelit on niin huonot että on ajettava hiljempaa. Ajokelien salliessa ohittelen itsekin hitaampia ja monet ylinopeussakotkin on tullu otettua. Mutta minulta löytyy sen verran järkeä että osaan ajaa kelien mukaan. Sitä sulta ei tunnu löytyvän!!
        Hitaat autot on helppo ohittaa jos siltä tuntuu, eivätkä minua liikenteessä häiritse. Mutta ne perässä roikkujat jotka ei osaa ohittaa ottaa päähän tosi pahasti...

    • Plumbrandy

      Sinulle hyvä kanssa-autoilija jota "nysvärit" ottaa "pattiin". Voisitko mitenkään harkita ns "anger management"-käyntiä ammattiauttajan luona? Se voisi auttaa ongelmaasi ja voisit keskittyä sen jälkeen hyvillä mielin omaan ajamiseesi sopivaksi kokemaasi vauhtia rajoitusten puitteissa. Myös muilla kuin sinulla on oikeus liikkua yleisillä teillä turvallisesti.
      Hyvää ja turvallista talven jatkoa rakas kanssa-autoilija!

    • Nimetön

      99,94% miehistä on keskimääräistä parempia
      autoilijoita. Varmaan 0,06 on niitä nysväreitä.
      Ihme ,että yksi sattui tiellesi. Toivottavasti
      ensi kerralla kanssasi liikenteessä ovat nämä
      keskivertoa paremmat ajajat. Varothan silloin,
      ettet itse ole nysväri.

      • tietysti

        "99,94% miehistä on keskimääräistä parempia
        autoilijoita."

        Asia selittyy sillä että puolet autoilijoista on naisia.

      • en minä ainakaa
        tietysti kirjoitti:

        "99,94% miehistä on keskimääräistä parempia
        autoilijoita."

        Asia selittyy sillä että puolet autoilijoista on naisia.

        Ei ole ollut tapana "nysväillä" vaikka nainen olenkin

    • bemari !!

      ja saan ajaa juuri niin kuin ITSE haluan. Turha soittaa torvea tai heiluttaa nyrkkiä vaikka ajankin alle nopeusrajoitusten koska MINUA EI saa kukaan liikenteessä komentaa !!!

      hulluujahan sinä puhut !

      • great juttu

        Ja minulla on niin iso meisseli etten Bemaria tarvitse!

    • EI ISIN LIISINGGGG

      LÄHEPPÄ SEN VERRAN AIKAISEMMIN LIIKKEELLE NIIN MUUT EI AHDISTA KORVIEN VÄLISSÄSI JOS SIELLÄ JOTAIN ELÄMÄÄ OLIS:NÄIN KAUNIISTI ILMAISTUNA.T:LAPSIPERHE, EI ISIN KULTAPUPPELI POEEKA!!!!!!!

    • kuljettaja.

      sakot kaikille jotka ajaa kuuttakymppiä 8kympin alueella silloin kun keli on hyvä.
      nämä hidastelijat aiheuttavat kaikkein eniten vaaratilanteita.
      kolmesta hidastelusta kortti pois.

      • harmittaa!

        hitto kun osais ohittaa, mutta ei...

      • mutta ei !
        harmittaa! kirjoitti:

        hitto kun osais ohittaa, mutta ei...

        vit.. kun tajuaisi ajaa rajoitusten mukaan mutta ei.

      • osaa..
        mutta ei ! kirjoitti:

        vit.. kun tajuaisi ajaa rajoitusten mukaan mutta ei.

        kuusikymppiä kahdeksankympin alueella on rajoituksen mukaan ajamista, vaikka jotkut tyhmät ei sitä tajuakaan.

      • peliin...
        osaa.. kirjoitti:

        kuusikymppiä kahdeksankympin alueella on rajoituksen mukaan ajamista, vaikka jotkut tyhmät ei sitä tajuakaan.

        näille tolvanoille jotka pyörii muiden jaloissa.
        jos ei uskalla ajaa hyvällä kelillä rajoitusten mukaan kannattaa jäädä kotiin.

      • Cassie-_-
        peliin... kirjoitti:

        näille tolvanoille jotka pyörii muiden jaloissa.
        jos ei uskalla ajaa hyvällä kelillä rajoitusten mukaan kannattaa jäädä kotiin.

        Joo, olen samaa mieltä ainoastaan siitä, että kyllähän noi hidastelijat vähän risoo aina joskus... Mutta mutta.. monilla on lapset, ehkä tuttavienkin lapsia kyydissä, jolloin kuski on vastuussa heistä.
        Ja minä en ainakaan lastani vaarantaisi ihan vaa sen takia kun on coolia ajaa kovaa.

        Enemmänkin mua risoo noi vanhukset, jotka tuskin mitään edes enää näkee, ja sitte ne ajaa s**tana neljääkymppiä kaheksankympin alueella.

        JA

        keski-ikäiset miehet on niin s**tanan ylpeitä itestään, että tulee kolmion takaa suoraan eteen ja katse on just sellanen että: nainen ratissa hah!

        KELIN MUKAAN AUTOILIJAT!

    • oot olevinas kova kuski??ja et pääse ohi moisesta ja tarvit NASTARENKAAT!!!!!!!!KI SULLA OV VIIRE TÄHRE VAUVA ISTUINKI? jos oot kuski nii kunno nastattomilla pärjää,noo mukavammakki,mulla o takaveto ja m s renkaat ja asenteella AJOTAIDOLLA PÄRJÄÄ mut si ku opit ajaa ja saat auto alles ni sit sä tajuut mistä puhun,,,,ei siihe enää kauaa mee,ehkä 10v,,hyviä jatkoja. p.s nysväilijöistä oon samaa mieltä kanssas mut kute sanottu ei ne oo este vaa pieni hiraste,niistä pääsee ohi

    • jos asut

      kaupunkialueella. On omat kaistat ja kuskit taitavia luovimaan liikenteessä. Tiedät lähes aina mihin aikaan olet perillä. Eikä tarvi raaputtaa ikkunoita, maksaa käyttökustannuksia jne.

    • joo...

      Mua ottaa niin päähän että kuudenkympin rajotusalueela ajetaan kaheksaakymppiä. Esim. tie jolla ennen ollu kaheksankympin rajotus niin ajellaan vieläkin sen mukaan. Vois vähän vilkasta niitä nopeusrajotuksia, ne saattaa muuttua!

      • poliisille,

        tai lopeta se itkeminen.

    • JariPu

      Joo ottaa IHAN VIT...sti päähänhn tollaset jolla on kauhee kiire ja pitää ajaa 80 alueella enemmän kun sataa teidät sinne autokouluun pitäs laittaa sadaksi vuodeksi että OPPISITTE NE LIIKENNE SÄÄNNÖT ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! !

    • T:Rauha

      http://nevmenoz.ru/pic/280908f/image_19.jpg

      http://www.anekdoty.onru.ru/images/prikol/8395.jpg

    • Tosin.

      jos ite ajaa sallittua nopeutta ja joku helvetin suhari vetää 150km/h ohi niin eiköhän se vituta samanlailla?

      • sitten...

        kortti pois !
        jos ei pysty hyvälläkään kelillä ajamaan rajoitusten mukaan niin silloin ei ole kykenevä omistamaan ajokorttiakaan.

    • Nysvä

      Eikö se ole parempi, kun vain keskityt siihen omaan suoritukseesi. Jos joku ajaa hiljempää kuin rajoitus sallisi, niin kait hänellä on syynsä. Se, että kiukkuat ja hermoilet moisesta, ei sitä hidastelijaa edestä poista ei edes se, että vaahtoat siitä täällä.
      Mene ohi tai aja perässä. mutta älä aja perään.
      Minua vituttaa nämä kiireiset ylimieliset paskat, jotka ruuhka-aikana aiheuttaa ääliömäisen ruuhkan peräänajolla. Ne on enemmän kuin perseestä. Niiltä pitäisi ottaa auto pois ja sen jälkeen ruoskia ja karkottaa maasta lopuksi ikäänsä.

      • Gat 630

        Veit sanat suusta oikein sanottu!!

    • ''Kaahari''

      Vois nää hidastelijat mennä vaikka bussilla jos ei uskalla ajaa nopeusrajotusten mukaan tai vaikka jäädä himaan,ettei tarvii tukkii liikennettä.Potuttaa nää tälläset just 80 alueella 60 ajavat!!

    • Keskitasoa

      Ajokortin omaavista 99% ilmoittaa olevansa keskitasoa parempia kuljettajia. Yleensä ne tunnistaa kahdeksankymmenluvun Eskordeista tai Coroloista, leveät renkaat ja ojassa pystyssä tai pellolla selällään.

    • Riippumatta viestiketjun asiaa ivaavista viesteistä. Nämä nysvärit risovat huolimatta kelistä.
      Näitä nysväreitä on joka kerta kun ajaa pidempää matkaa. Ajavat n. 60-70 km/h 80km/h:n alueella tai 90 km/h n. 100 km/h:n alueella.
      Ja jos lähdet ohittamaan nopeus nousee yllättäen yli nopeusrajoitusten tällä nysvärilläkin.
      Joka tapauksessa he keräävät hirveät autoletkat. Tämä on jo luonnon kannalta huono asia, kun kymmenet autot köröttelevät normaalia nopeutta hitaammin.
      Eri asia ovat sitten traktorit tai vastaavat, jotka ajavat n. 40-50 km/h. Ne ajavat niin hitaasti normaalinopeuteen verrattuna että ohittaminen on suhteellisen h elppo ja nopea toimenpide. Varsinkin kun hitaan ajoneuvon fiksu kuski menee ajoittain bussipysäkille odottamaan jonon purkautumista.
      Mikään ei tuota niin suurta onnettomuusriskiä kuin ne, jotka alittavat lievästi nopeusrajoituksen. Monille tulee tarve ohittaa. Ohitus kestää pitkään, koska nopeuserot ovat suppeat. Joten on riski sille, että ohittaja törmää vastaantulevaan.
      Kulkekaamme mieluiten normaalinopeutta niin säästyttäisi onnettomuuksista, kiitos..

      • ________öööööööööö_________

        missä laissa käsketään ajamaan satasen alueella sitä satasta saahan mopoautotkin ajaa kahdeksankympin alueella ja ne kulkevat vain 45km/h

      • ärsyyntynyt
        ________öööööööööö_________ kirjoitti:

        missä laissa käsketään ajamaan satasen alueella sitä satasta saahan mopoautotkin ajaa kahdeksankympin alueella ja ne kulkevat vain 45km/h

        Asia on niin että myös kesäkelillä ja talvirenkailla jotkut ajelevat 60-70 km/h.Sama meno jatkuu satasen rajoitusalueellakin. Huom ! vaikka on tosiaan kuiva tienpinta ja talvirenkaat alla, niin tuo on usein tilanne kun edellä ajavi tutkailee. Siinä sitten köröttelet perässä kun ei voi ohittaa jonojen ja vastaantulijoiden vuoksi...Sakot niille jotka vaarantavat liikennettä ajamalla miten sattuu, nopeusrajoituksista piittaamattomasti.

      • Ärsyttävää
        ________öööööööööö_________ kirjoitti:

        missä laissa käsketään ajamaan satasen alueella sitä satasta saahan mopoautotkin ajaa kahdeksankympin alueella ja ne kulkevat vain 45km/h

        Ne perkeleen mopoautot,kenen älypään ajatus
        sallia sellaset rakkineet isommille teille,
        vittumainen kapistus ohitella isolla autolla,
        kun vastaantulijoita riittää,ne kuspäät kun
        ei yleensä tajua ajella sen paskaläjän kanssa
        pientareella,vaan ajotiellä valkoisen viivan
        vasemmalla puolella tukkien puolet kaistasta,
        saatanan kyrvänpuolikkaat!

    • Päreet palaa

      Ainaki loppusyksyllä tuli todettua,että näitä
      kuhnureita alkoi ilmaantua oikeen urakalla heti
      talvirajotusten voimaanastuttua,seiskakymppiä
      körötellää ja sitte ihmetellää ja kitistää kun
      isompi kulkupeli tulee persuksii roikkuun,
      tarkistakaa se TODELLINEN nopeus mittaristanne,
      kuorma-autossa kun se mittari pitää paikkansa
      aika jämptisti.Tai pysykää kokonaa pois toisten
      kulkemista tukkimasta ja hidastamasta...

    • huaahh

      Taas on se aika vuodesta, kun jaksetaan tapella nastojen ja kitkojen paremmuudesta. Itse tuun aina ajamaan nastoilla. Pääsee sitten keväällä eteenpäin kun alkaa tiet sulaa ja tulla vettä jään päälle. Siinäpä ajelette kitkojen kans ;)

      Onko ihmiset sattumoisin kuulleet mittarivirheestä?

      Aika monissakin autoissa nuo mittarit valehtelee 5-10kmh, ja tuskin nyt joka paikassa on näitä nopeustauluja joista näkee todellisen nopeuden

      Jos tuota ei tajua, niin eiköhän silloin olis parempi jäädä vaan kotiin noitumaan tuota asiaa eikä lähteä liikenteeseen. Tuskinpa ootte itekkää niin täydellisiä kuskeja.

      Jos teillä on kiire, niin lähtekää 15-10min AIKASEMMIN liikenteeseen. Hyvästi kerkiää joka paikkaan, ja ihan rajoitusten sallimissa nopeuksissa

    • ärsyttää

      suunnattomasti ne kuskit jotka ajaa moottoritielle ramppia alas 60:iä! Herranen aika se ramppi on sitä varten että siinä kiihdytetään ja päästään sutjakasti motarille...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      336
      13761
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      236
      5562
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      3108
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      181
      2311
    5. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      137
      2139
    6. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      13
      1788
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      98
      1449
    8. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      46
      1266
    9. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1176
    10. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      89
      1110
    Aihe