hei!
olen vasta lähihoitajaksi valmistunu. Mieltäni askarruttaa useasti tilanne ensimmäisestä kuolemasta. En ole koskaan nähnyt vainajaa enkä ole ollut siis laittamassa edes kuollutta koskaan. Onhan koulussa annettu perusopetus vainajien laittamiseen ja omaisten huomioimiseen, mutta miten te hyvät sisaret olette kohdanneet ensimmäisen kuoleman?
Kiitos kokemustenne jakamisesta näin etukäteen jo :)
miten kohdata ensimmäinen kuolema
3
608
Vastaukset
- kunnioittaminen
On tärkeätä omalla käytöksellään kunnioittaa vainajaa.Omaisia kannattaa halata tai ainakin kätellä.Kannattaa käsitellä vainajaa rauhalisin ottein ja kohdella niinkuin toivoisi omaa omaistaan käsiteltävän.
- sisaret =)
On tällä alalla miehiäkin.
Kuolleen kohtaamiseen ei voi tunteellisesti valmistautua. Jotkut ottavat sen hyvinkin raskaasti ja toiset suhtautuvat melkein jopa kylmästi. Kuolema on maailman luonnollisin asia joten sitä ei kannata ainakaan pelätä. Toimit niinkuin on koulussa opetettu ja nimenomaan käsittelet vainajaa siten kuin joskus haluat omaa ruumistasi kohdeltavan. Rauhallisesti ja kunnioittaen, ilman turhaa jutustelua toissaillan baarikierroksesta. Sen hyvän vitsin tai baarikierroksen voi kertoa myöhemminkin.
Pitää myös muistaa että tilanteitakin on erilaisia. Joskus voit joutua kohtaamaan kuolleen joka on ollut kuolleena jo pidemmän aikaa. Toisaalta voit kohdata kuoleman äkillisesti, odottamatta. Tai sitten osastolla, jossa usein kuolema on odotettavissa ja se voidaan ennustaa vaikkapa päivän tarkkuudella. - vanhainkodissa
erään asukkaan kuolleena. siinä oli ensimmäinen kohtaamiseni. ei tuntunut oikeastaan missään, se oli niin luonnollinen tilanne. :)tunsin helpotusta sen ihmisen puolesta. kuollut ihminen näyttää mielestäni lähinnä, että siinä olisi sen ihmisen kuori vaan jäljellä. sielu on siinä vaiheessa muualla ja sen huomaa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750