Olen seurustellut reilun vuoden eronneen miehen kanssa. Miehen erosta on kyllä jo vuosia, siitä ei siis ole ongelmaa, vaan siitä, että miehellä on suhteesta lapsi jota hän ei tapaa. Kun olen asiaa ihmetellyt, hän kertoo että aikanaan lapsen hankinnalle ei hänen mielipidettään kysytty, hän ei olisi lasta halunnut mutta oli sille kyllä "normaalisti" isänä siihen asti kunnes liitto ajautui karille (lapsi oli silloin n. 3-vuotias).
Eron jälkeen ex-vaimo kuulemma yritti kiristää miestä lapsella, johon mies reagoi jättämällä yhteydenotot kokonaan. Jonkin ajan jälkeen ex järkiintyi, ja lapsesta/tapaamisista on päästy sopuun, mutta miehen valinta on silti elää ilman lastaan. Ex-vaimo elää jo uuden miehen ja heidän yhteisen lapsensa kanssa, ja oma mieheni on sitä mieltä että hänen lapsellaan on nyt perhe, hänen ei siis kannata siihen enää sekaantua.
Itselläni ei ole lapsia (olen aika nuori vielä, mies kolmekymppinen), ja olen monesti miettinyt onko miehessä jotain vikaa, jos hän ei kaipaa omaa lastaan? Muuten mies on reilusti tunteitaan näyttävä ja sosiaalinen, mutta silti en voi olla ajattelematta että onkohan hän jonkun sortin tunnevammainen tai psykopaatti tai jotain? Eikö oma lapsi kuitenkin ole tärkein ihminen maailmassa? Olisin kiitollinen jos voisitte pohtia kanssani tätä kysymystä, ja tuoda omia näkökulmianne asiaan, varsinkin jos teillä on kokemusta vastaavasta.
terveisin Tirlittan
Eron jälkeen ex-vaimo kuulemma yritti kiristää miestä lapsella, johon mies reagoi jättämällä yhteydenotot kokonaan. Jonkin ajan jälkeen ex järkiintyi, ja lapsesta/tapaamisista on päästy sopuun, mutta miehen valinta on silti elää ilman lastaan. Ex-vaimo elää jo uuden miehen ja heidän yhteisen lapsensa kanssa, ja oma mieheni on sitä mieltä että hänen lapsellaan on nyt perhe, hänen ei siis kannata siihen enää sekaantua.
Itselläni ei ole lapsia (olen aika nuori vielä, mies kolmekymppinen), ja olen monesti miettinyt onko miehessä jotain vikaa, jos hän ei kaipaa omaa lastaan? Muuten mies on reilusti tunteitaan näyttävä ja sosiaalinen, mutta silti en voi olla ajattelematta että onkohan hän jonkun sortin tunnevammainen tai psykopaatti tai jotain? Eikö oma lapsi kuitenkin ole tärkein ihminen maailmassa? Olisin kiitollinen jos voisitte pohtia kanssani tätä kysymystä, ja tuoda omia näkökulmianne asiaan, varsinkin jos teillä on kokemusta vastaavasta.
terveisin Tirlittan
Vastaukset 2
Vanhimmat
sinun miehelläsi pitäisi olla antaa vastaukset pohtimiisi kysymyksiin. kyllä hänen pitäisi pystyä asiasta ainakin keskustelemaan kanssasi. kyllä kai hän ymmärtää että isosta asiasta on kysymys ja haluat siitä puhua. vaikeneminen ei ole hyväksi, älä anna kysymysten kasautua sisällesi...
No onhan tuossa ihan selva syy tuohon kayttaytymiseen. Miehesi koki tulleensa hyvaksikaytetyksi...ihmetyttaa muutenkin tama naisten "pakkoraskaus", vaikka nainen olenkin...etta eiko sita aijaa saa muuten pysymaan kotona kuin pamauttamalla itsensa paksuksi..?