Olen seurustellut reilun vuoden eronneen miehen kanssa. Miehen erosta on kyllä jo vuosia, siitä ei siis ole ongelmaa, vaan siitä, että miehellä on suhteesta lapsi jota hän ei tapaa. Kun olen asiaa ihmetellyt, hän kertoo että aikanaan lapsen hankinnalle ei hänen mielipidettään kysytty, hän ei olisi lasta halunnut mutta oli sille kyllä "normaalisti" isänä siihen asti kunnes liitto ajautui karille (lapsi oli silloin n. 3-vuotias).
Eron jälkeen ex-vaimo kuulemma yritti kiristää miestä lapsella, johon mies reagoi jättämällä yhteydenotot kokonaan. Jonkin ajan jälkeen ex järkiintyi, ja lapsesta/tapaamisista on päästy sopuun, mutta miehen valinta on silti elää ilman lastaan. Ex-vaimo elää jo uuden miehen ja heidän yhteisen lapsensa kanssa, ja oma mieheni on sitä mieltä että hänen lapsellaan on nyt perhe, hänen ei siis kannata siihen enää sekaantua.
Itselläni ei ole lapsia (olen aika nuori vielä, mies kolmekymppinen), ja olen monesti miettinyt onko miehessä jotain vikaa, jos hän ei kaipaa omaa lastaan? Muuten mies on reilusti tunteitaan näyttävä ja sosiaalinen, mutta silti en voi olla ajattelematta että onkohan hän jonkun sortin tunnevammainen tai psykopaatti tai jotain? Eikö oma lapsi kuitenkin ole tärkein ihminen maailmassa? Olisin kiitollinen jos voisitte pohtia kanssani tätä kysymystä, ja tuoda omia näkökulmianne asiaan, varsinkin jos teillä on kokemusta vastaavasta.
terveisin Tirlittan
Eron jälkeen ex-vaimo kuulemma yritti kiristää miestä lapsella, johon mies reagoi jättämällä yhteydenotot kokonaan. Jonkin ajan jälkeen ex järkiintyi, ja lapsesta/tapaamisista on päästy sopuun, mutta miehen valinta on silti elää ilman lastaan. Ex-vaimo elää jo uuden miehen ja heidän yhteisen lapsensa kanssa, ja oma mieheni on sitä mieltä että hänen lapsellaan on nyt perhe, hänen ei siis kannata siihen enää sekaantua.
Itselläni ei ole lapsia (olen aika nuori vielä, mies kolmekymppinen), ja olen monesti miettinyt onko miehessä jotain vikaa, jos hän ei kaipaa omaa lastaan? Muuten mies on reilusti tunteitaan näyttävä ja sosiaalinen, mutta silti en voi olla ajattelematta että onkohan hän jonkun sortin tunnevammainen tai psykopaatti tai jotain? Eikö oma lapsi kuitenkin ole tärkein ihminen maailmassa? Olisin kiitollinen jos voisitte pohtia kanssani tätä kysymystä, ja tuoda omia näkökulmianne asiaan, varsinkin jos teillä on kokemusta vastaavasta.
terveisin Tirlittan
Vastaukset 23
Vanhimmat
Itse olen usein pohtinut aivan samaa, että mikä miehiä vaivaa kun ei tapaa omia lapsiaan. Olen kuullut ja lukenut monia vastaanvanlaisia tapauksia.
Voisitteko te miehet selventää meitä, jotka pohdimme asiaa.
Minun ex(lasten isä) teki myös niin kerran, että katkaisi yhteydenpidon lapsiin puoleksi vuodeksi, joka oli kosto minulle, mutta eikö miehet ymmärrä, että ei se satu meihin naisiin vaan viattomiin lapsiin.
Vielä puuttuu siis miesten vastaukset ja kommentit että miksi..
Tunsin minäkin pienen hetken verran semmoise miehen, joka ei ollut kovin kiinnostunut lapistaan. Oli juuri eronnut vaimostaan, vaimo lapsineen muuttanut pois samalla pienehköllä paikkakunnalla .
Lapset oireilivat ja isä sai pyynnön että pitäisi mennä jollekin sossu-tädille juttelemaan ja isä sanoi, ettei mene, että ei se asia hänelle kuulu.
Hän oli itsekin vähän sekaisin erosta ja tuumasi, ettei aio tavata lapsiaan vähään aikaan, vaan vasta sitten kun saa omat asiansa kuntoon ja järjestykseen. Nyt hän ei ole valmis tapaamaan lapsia..
Ajatus oli siis varsin itsekäs.
Hänellä oli myös kovin outo tapa.. en ole ennen törmännyt moiseen.
Nuorin lapsista oli noin 2 vuotias. Isä asui perheen entisessä isossa omakotitalossa, jossa kaikilla lapsilla oli omat huoneet , alle kouluikäisiä kaikki. Tuo nuorin kuulemma lähti aina iltasella vuoteesta vaeltamaan, ei pysynyt sängyssä. Mies kertoi että hän laittoi huoneen oven lukkoon!!!!! jotta lapsi ei pääse huoneesta pois vaan palaa sitten takaisin vuoteeseen???!!!!!
Eipä kannattane ihmetellä miksi ne naiset eroavat tämmöisistä miehistä/iseistä!
Minulla ei oo jälkikasvua, mutta uskoisin osaavani kertoo hiukan tuosta.
1. jos naisella on uusi mies, kuvittelee oikea isi itsensä ulkopuoliseksi.
2. luullaan että lapsi voi paremmin uudessa perheessä ja kuvitellaan sen olevan lapsen etu ettei hämmennetä sitä.
3. masennus, lapsen näkeminen muistuttaa entisestä yhdessä olosta ja näkemisen jälkeen vaikea saada oloa normaaliksi.
Noin mä sen uskon olevan.
itsella lapsi jota isänsä ei tapaa. Sinun tilanteessa vielä lapsi ollut yhteydessä lapseneen noinkin
kauan joten lapsi varmasti kärsii tilanteesta.
Mietippä jos teette yhteisen lapsen ja tuleekin ero? Omakin lapsesi jää todennäköisesti isättömäksi.
Kehotan vielä miettimään haluatko todella olla suhteessa miehen kannsa joka ei välitä omasta lapsestaan!
Minulla on vastaava tilanne, tosin kysymys on lapsen äidistä. Tyttö on jo lähes aikuinen, ja yhteydenpito on äidin puolelta katkennut kokonaan. Jälkiviisaana on helppo sanoa, ettei äidinvaistoa, eikä halua äidiksi ollut.
OLEN PAHOILLANI TILANTEESTANNE. EN YMMÄRRÄ ÄITEJÄ JOTKA HYLKÄÄVÄT LAPSENSA..JA TUSKIN TÄMÄ ON AINUT TAPAUS MAAILMASSA.HÄVETKÄÄ ÄIDIT JOTKA JÄTÄTTE LAPSENNE!!!!!!
Olen itse eronnut kuusi vuotta sitten. En ole tavannut kertaakaan lapsiani, jotka olivat erotessani 3 ja 1 vuotiaat. Heitä välinistettiin erotapahtumassa. En halua olla missään tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka samaistuvat jokapäiväisessä elämässään ihmiseen joka käytti heitä häikäilemättömästi hyväkseen, omaa etuaan tavoitellessaan.
Jos jonakin päivänä tulee se eteen, että biologinen jälkikasvuni haluaisi tavata minut, en aio antaa siihen minkäänlaista mahdollisuutta. Olen laittanut osoitteeni ja puhelinnumeroni salaisiksi ja muuttanut kauas aikaisemmasta asuinpaikastani, jolla entinen perheeni ilmeisesti edelleen asuu.
Olen tallettanut erityiselle tilille riittävän summan rahaa, josta elatusmaksut hoidetaan maksupalveluna niiden päättymiseen saakka.
Tavattuani nyttemin joitakin naisia, olen tehnyt edelläkertomani asiat selviksi. Mikäli asia ei ole heille sopinut, olen tehnyt selväksi etten aio tapojani muuttaa missään tapauksessa.
Useimmat ovat kaikonneet saman tien, mikä onkin hyvin kunnioitettavaa.
Mikäli seurustelun perusteena on lasten tapaaminen oman tahdon vastaisesti, saa sellainen suhde päättyä minun puolestani. Ellen saa uutta elämänkumppania tuon syyn takia, niin olen sitten ilman.
kun tekee kuten sinä, vaikka en tiedä miten siihen suhtautuisin. Olet katkera siihen miten sinua kohdeltiin erotessasi.
Mutta oletko ajatellut että lapsesi ovat siihen täysin syyttömät. Sen olet varmasti kuullut monet kerrat mutta et ole päätöstäsi muuttanut.
Toivon sinun kasvavan miehenä ja ennenkaikkea isänä sillä menetät todella paljon elämästäsi kun et halua tavata lapsiasi.Et voi mitenkään saada menetettyä aikaa takaisin mutta voit saada lapsesi jotka ovat koko ikänsä kaivanneet omaa isää ja hänen läheisyyttä. Isänä tiedän miten tärkeä olen ollut kun olen saanut kasvaa lasteni kanssa isäksi yhdessä sekä kehittyä ihmisenä.
Itselläni 4 lasta jo aikuisia ja sitten on kasvattilapsia tällä hetkellä yksi tyttö 11 v. eikä ole tavannut isäänsä koskaan. Hänellä on hyvin voimakas halu tavata oma isä. Ymmärrän lapsen tunteen siitä mitä se todella on. Lapsella on mielestäni täydet oikeudet tavata oma isä ja pitää häneen yhteyttä.
Toisella kasvattilapsella kuoli isä nyt 2 viikkoa sitten ja se on sitten aivan eri asia. Hänen isään pidimme huolen siitä että saivat tavata toisiaan, isän sairaudesta huolimatta.
Eli lapsella on oikeus molempiin vanhempiin.
Kasvatti isänä olen myös hyvin tärkeä lapselle ja myös itselleni on ollut siitä paljon iloa ei koskaan katumusta.
Surkea esitys sinulta kostaa lapsillesi exäsi käytös. Kunnioitat naisia jotka eivät jaksa katsoa temppuiluasi muttet kunnioita omia lapsiasi, omaa lihaasi ja vertasi. Käsittämätöntä. Minkälainen "mies" antaa toisten kasvattaa omat lapset puuttumatta siihen itse, edes joskus? Lapsesi ovat viattomia ja voit olla varma siitä että he haluavat jonain päivänä tavata sinut. Ole mies ja kohtaa sananmukaisesti tekosi silmästä silmään kun he sitä haluavat; heillä on siihen oikeus!
Minä en kosta kenellekään mitään. Olen yksinkertaisesti unohtanut noiden ihmisten olemassaolon.
En tule puuttumaan heidän elämäänsä nyt enkä tulevaisuudessa. "Lapseni" eivät tule ikinä tapaamaan minua.
Eivät ikinä.
MInulla on oikeus olla tapaamatta heitä. Sitä ei minkään valtakunnan pehmoisä tai muu arjen sankari pysty muuttamaan hoilottamisillaan.
Olen verrattavissa spermapankista alkunsa saaneiden lasten isään. Eli minua ei ole olemassa muutoin kuin biologisesti.
Jos sinä olet niin loistava isä, niin ole ylpeä siitä itseksesi, äläkä lässytä minunlaisilleni valintansa tehneille.
Vastasin alkuperäiselle kysyjälle, eikä minua kiinnosta vähääkään muut mielipiteet omasta asiastani.
Aika näyttää kypsytkö 'biologisesta oliosta' mieheksi vai kalunjatkeeksiko vain jäät.
PS. Kun tulet julkiselle keskustelupalstalle oman asiasi kanssa voit joutua selitystesi kommentoitavaksi...
Aivan samaa mieltä kanssasi! Uskomatonta ja erittäin keskenkasvuista touhua..
Elämä ilman isää oli kuin elämä kysymyksessä kuka minä olen ? Helvetin turvatonta.. ? Anna isäpuolen hakata mukuloitas jos tarve vaatii, sinä olet vain heidät siittänyt, mitä helvettiä lastes elämä sulle kuuluu ? Lue kuolinilmoitukset vaikka vahingossa jos itseään etsiessä mukulas tappaa itsensä. Ei tarvi maksaa elatusmaksuja turhaan. Ties vaikka olisit maksanut turhaan jo vuosia v..tun idiootti !!!
jotakin muuta kuin pehmosmies. Minun mielestäni juuri sinunlaisesi ovat niitä PEHMOSMIEHIÄ oikein isoilla kirjaimilla. Ei sinusta ole edes miestä ottamaan vastuuta lapsestasi. Eikä minuun tepsi selitykset mistään spermapankin siittiöistä alkunsa saaneisiin lapsiin. Olithan ymmärtääkseni itse touhussa mukana.
Etkö ajattele sitä tuskaa mikä lapsella on, kun tietää että oma isä elää "jossakin" mutta...Minä näen tällaista tuskaa melkein päivittäin.
Ei kuule pidä sanoa että ei ikinä.
Elämä muuttaa ja muuttuu myös sinullakin.
Kylläpä sinulla näyttää kiinnostusta olevan, otathan osaa omilla mielipiteilläsi ja haluat samalla antaa tietoisuuteen oman huonon vointisi. Olethan sinä lapsellesi biolooginen ISÄ etkä siitä pääse mihinkään.Ole siis isä kuten sinulla aikuisena miehenä on velvollisuus
Muistan joskus kuulleeni tilastoja siitä, kuinka monet lapsestaan erillään asuvat vanhemmmat eivät enää tapaa lapsiaan. Se oli järkyttävän suuri.
Minusta asia on käsittämätöntä, etenkin lapsen kannalta.
Tällaiset vanhemmat ovat kusipäitä!
Nimenomaan! Jos lapsia menee joskus tekemaan niin saisi kylla luvan olla VANHEMPI sille/niille KOKO ELAMANSA AJAN!
Tuollainen ihmeellinen "vetaytyminen" on todellakin a) egoistista b) surkeaa tai c)kusipaista!
Jäin pohtimaan monia asioita..En uskaltaisi nimetä miestä suoralta kädeltä psykopaatiksi. Mitä ne kiristys-asiat sitten olivatkaan? millainen oli suhde muutoin exään? entä jälkikasvuun? muut tekijät? millainen oli miehen oma lapsuus ja isän rooli siinä?Voin hyvin kuvitella elämänkokemukseni pohjalta, että syyt voi olla moninaisia mm. tähän tilanteeseen (muutakin kuin mies osaa kertoa). Joskus olen huomannut, että miehet ovat varsin keinottomia eron tullessa, kun miettivät mikä on isän rooli sen jälkeen. Harmittelenkin joskus kun miehiä kuuntelen, että jotkut tarvitsisivat ihan pienen pieniä vinkkejä asioihin jotta homma alkaisi toimia. Meiltä äideiltä ja naisilta nuo asiat sujuvat keskimäärin notkeammin...(luonnollisista syistä=ymmärrän miehiä) En nyt uskaltaisi sanoa tämän enempää, enhän muutoin tunne kumppaniasi. Jospa hiljalleen ajan kuluesssa ymmärrät paremmin miehesi valintoja...hyvää loppu vuotta sinulle ja tsemppiä!!
hei olen äiti kolmeviisi ja minulla on kaksi aivan ihanaa poikaa 14 ja 16 vuotiaat. Olen yksinhuoltaja ollut n.7 vuotta. Nuorimmainen oli 2kk vanha kun heidän isänsä lähti. Eikä pidä lapsiinsa mitään yhteyttä. Alussa toki oli hetken yhteydessä sillä varjolla että me mahdollisesti jatkaisimme yhteiseloa. Mutta kun siihen ei ollut enää mitään tehtävissä päätin jatkaa yksin lasten kanssa elämää eteenpäin, sitten loppui kiinnostus lapsiin hänen osaltaan. Mielestäni tunnemaailma on kehittymätön ja elämänarvot ehkä sekaisin. Jokaisella lapsella olisi oikeus molempiin vanhempiin ja vanhemmilla oikeus tavata ja kasvattaa. Olen itse pohtinut asiaa kovastikkin.... eihän se tosin ole yksiselitteistä ja onhan siinä nämä kaikki ihmissuhdesopat ym. Mutta suoraan kysymykseen kaarenkautta vastaus. Mielestäni oma lapsi on elämän tärkein asia ja kyllä jotain viantapaista täytyy olla kun ei lastaan tapaa. Kyllä norm. käytännön mukaan tapaamisoikeudet on normaaleilla ( tarkoitan ettei ole pahoin pit. syytteitä yms.) vaikka äiti ei antaisi tavata jollei ole sille esteitä. Eihän noista taustoista aina tiedä. Kyllä tässä on tullut pettymyksiä itsellekkin pari kertaa... mutta lapset ensin. Näin äitinä... nytkun olen ollut jo 16 vuotta. Minulla ei olisi mitään! Jos minulla ei olisi lapsiani.
"Minulla ei olisi mitään! Jos minulla ei olisi lapsiani. "
NIINPÄ
Olet sellainen saatanan luuseriämmä millä ei ole mitään muuta tekoa kuin lasten synnyttäminen ja niillä paasaaminen.
Ei ole ihme että äijäsi lähti menemään.!
ITsehän se sanoit!
Et tainnut tajuta kirjoittajan pointtia.
Nyt, kun on jo esitetty henkilökohtaisia tunteenpurkauksia ja persoonaan kohdistuvia solvauksia, voitanee siirtyä itse asiaan eli pohtimaan eronneen näkökulmaa lapsiin, jotka eivät asu hänen kanssaan samassa taloudessa.
Omasta avioerostani on nyt muutamia vuosia ja perustan mielipiteeni osin kokemukseen ja osin kekusteluihin, joita olen käynyt toisten eronneiden kanssa. Nimimerkki "miäs" esittää kolme erinomaista huomiota keskustelun jatkamiseksi. Aletaanpa vaikka niistä purkaa lankakerää.
"1. jos naisella on uusi mies, kuvittelee oikea isi itsensä ulkopuoliseksi."
Mielestäni on erittäin helppo ajautua siihen tilanteeseen, että etäisä tosiaan tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Sille löytyy useissa tapauksissa helppo matemaattinen perustelu: tapaamisoikeus sallii lasten kanssa vietettäväksi esimerkiksi joka toisen viikonlopun sekä muutamia erikseen sovittuja lomia ja juhlapyhiä. Se on vain murto-osa siitä ajasta, jonka lapset sitten viettävät isäpuolen seurassa, joka jakaa normaaliarjen ja puolet viikonlopuistakin heidän kanssaan. Tässä kohtaa voisi esittää seuraavat kysymykset: Onko silkkaa kuvitelmaa, että etäisä on ulkopuolinen? Voiko sellainen parisuhde onnistua, jossa uusi kumppani on lasten elämässä ulkopuolinen?
"2. luullaan että lapsi voi paremmin uudessa perheessä ja kuvitellaan sen olevan lapsen etu ettei hämmennetä sitä."
Vaan mitäs jos lapsi tosiaan voi paremmin uudessa perheyhteisössä? Itse en juurikaan anna arvoa sukulaisuussuhteelle itseisarvona, vaan arvotan ihmiset heidän edesottamustensa perusteella. Siksi pidän näitä biologiseen vanhemmuuteen vetoavia kannanottoja melkoisen heppoisina perusteina arvioida lapsen hyvinvointia. Erityisesti eronneille äideille suunnattu kysymys: Miksi haluatte itsepintaisesti sitoa ja velvoittaa lasten biologista isää olemaan mukana kuvioissa, kun voisitte elää hyvää perhe-elämää lasten ja uuden kumppanin kanssa?
"3. masennus, lapsen näkeminen muistuttaa entisestä yhdessä olosta ja näkemisen jälkeen vaikea saada oloa normaaliksi."
Tästä minulla on runsaasti omakohtaista kokemusta. Lasten tapaaminen nostaa pintaan muistot niin hyvästä kuin pahastakin. Valitettava fakta on, että eroon päätyneillä niitä pahoja muistoja tuppaa olemaan enemmän - ei kai sitä muuten erottu olisikaan? Heikolla itsetunnolla varustetun ratkaisu on se, että lapsia tapaamatta ei tarvitse myöskään muistaa; poissa silmistä, poissa mielestä. Alkuunsa tilanne oli lähinnä helvetillinen. Hillitön ikävä lapsia ja sitten kuitenkin lasten tapaaminen toi mieleen myös sen kaiken vähemmän miellyttävän historian. Vuosien mittaan tilanne on tasaantunut ja aika on parantanut haavat. Olisi kuitenkin valetta väittää, etteikö arpia edelleen joskus kirvellä, kun vien lapset takaisin äidilleen kivan viikonlopun jäkeen.
Vastauksia kysymyksiisi "Tirlittan":
Kertomasi taustan perusteella miesystävässäsi ei mielestäni ole sen kummempaa vikaa - hän on valinnut omasta mielestään pienimmän riesan tien ja on ilmeisen tyytyväinen valintaansa tarkastellessaan asioita arvomaailmansa läpi. Nyt sinun on tutkittava omia arvostuksiasi ja arvioitava, pystytkö hyväksymään hänen valintansa.
Ei ole minun mielestäni sen enempää tunnevammainen kuin psykopaattikaan.
Kyllä. Oma lapsi on tärkein ihminen maailmassa.
Mutta. Kertomasi perusteella miesystäväsi ei ole saanut mahdollisuutta olla isä. Häntä on vain käytetty hyväksi spermanluovuttajana ja siirretty sitten sivuun tarpeettomana. "... hän kertoo että aikanaan lapsen hankinnalle ei hänen mielipidettään kysytty,... ...Ex-vaimo elää jo uuden miehen ja heidän yhteisen lapsensa kanssa, ja oma mieheni on sitä mieltä että hänen lapsellaan on nyt perhe, hänen ei siis kannata siihen enää sekaantua."
Voiko enää selkeämpiä ja yksiselitteisempiä perusteluja isyyskokemuksen puutteelle olla?
Mitä mietteitä heräsi?
Olen otettu siitä, että kysymykseni herätti näinkin paljon kommentteja: suurkiitos varsinkin sinulle, Mittakirvesmies, syväluotaavasta kirjoituksestasi! :-)
Sain todellakin monta uutta näkökulmaa pohdinnoilleni, sillä lapsettomana en oikein osaa eläytyä äidin/isän maailmaan. Nähtävästi olen joutunut sen suuren myytin uhriksi, jonka mukaan jokainen isä/äiti rakastaa automaattisesti lastaan yli kaiken, että biologinen side on yhtä kuin täydellinen tunneside. Mutta jos lasta ei ole alunperin halunnut, ja se kuitenkin syntyy, onko ihmisessä vikaa jos lapsesta ei tulekaan maailman tärkeintä ihmistä? Kärjistetysti vertaamalla: jos kerrot inhoavasi maksalaatikkoa, ja sen jälkeen sinulle ei muuta tarjotakaan, onko pakko oppia rakastamaan maksalaatikkoa?
Vastauksista kirposi myös uusia kysymyksiä. Kuinka moni nainen hankkiutuu raskaaksi miehen vastalauseista huolimatta, ja järkyttyy kun mies ei sitoudukaan lapseen samalla tasolla kuin (lasta halunnut) äiti? Haukkuu miestä itsekkääksi ja keskenkasvuiseksi kusipääksi kun tämä ei otakaan vastuuta lapsestaan oikean isän lailla, vaan mielummin häipyy koko suhteesta? Eikö nainen, joka ylenkatsoo miehensä "vakaumusta" ja hankkiutuu vastalauseista huolimatta raskaaksi, ole itse keskenkasvuinen ja itsekäs?
Tarkoituksellinen lapsettomuus ei nykypäivänä ole enää harvinainen ilmiö. Yleinen näkökanta vain tuntuu olevan se, että jos lapsia ei halua, on automaattisesti laiska, mukavuudenhaluinen, itsekäs vastuunkarttaja, uraohjus tai muuten vain epänormaali. Vai olisiko asia sittenkin päinvastoin? Että lapsettomuuden valinnut henkilö/pariskunta onkin pohtinut asiaa pitkään ja hartaasti ja tullut siihen tulokseen, ettei hänestä/heistä ole vanhemmiksi? Eikö tätä päätöstä pitäisi kunnioittaa yhtä lailla kuin lapsia hankkineiden valintaakin?
No, tätä voisi pohtia vaikka kuinka, mutta eiköhän tämä riitä. Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille, ja valoisaa joulunodotusta niin lapsettomille kuin lapsellisillekin!
Tirlittan
Oma exä teki juuri tuon tempun että jätti salaa pillerit syömättä ja pamahti paksuksi.Multa ei kysytty mitään,kerrottiin vasta ku oli jo liian myöhästä,enkä mä tosiaankaan olis halunnu isäksi.Äiditsä tuli sitten katkera yksinhuoltaja,ja musta maksumies.Ketuttaa kun pitää maksaa lapsesta jota ei oo edes halunnut.Heikossa jamassa on isän oikeudet tässä maassa.