sianlihan syönti,viinan juonti,tupakan poltto ja television tuijotus syntiä, kun samalla vielä pesee alusvaatteita ikkunallisessa pesukoneessa?
Onko
lestan
4143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jos vähänkin olisit viitsinyt lukea vanhempia viestejä olisi se selvinnyt sinullekin
Se mikä menee suusta alas ei saastuta, mutta mikä tulee suusta ulos se saastuttaa...
Ja eikös se suu ole sydämen tulkki?
vai paljon? Taidaat olla vähän/paljon taikauskoinen?
mistä omatuntosi soimaa sinua. Omatunto on Pyhän Hengen tulkki. Mikään noista, joita luettelit, ei ole sen suurempi synti kuin joku muukaan synti. Lisäksi sanoisin, että sianlihan syönti ja pyykinpesukoneen tuijotus eivät ainakaan minun omaatuntoani hetkauta suuntaan eikä toiseen. Televisiotakin katselen silloin kun tulee mielenkiintoista ohjelmaa, viiniä juon vähintään kerran kuussa ja tarvittaessa useamminkin ilman mitään synnintuskia. Tupakkaa en ole polttanut enkä tulekaan polttamaan, sillä sen turhempaa keksintöä ei löydy maailmasta muuta kuin nuuska ja huumeet. Kaikista muista himoistani yritän tehdä parannusta parhaani mukaan. Kaikesta huolimatta tunnen olevani armahdettu Kristuksen Jeesuksen sovitustyön ansiosta.