Me nyt ollaan, istutaan
ladon ovisuula.
Aurinkoki paistaa niin
järven selkä kimmeltää.
Lehdon kehdossa
kuuluu vain lintujen laulu.
Lempeän tuulen hivelyy
silkinohuenki heinän
mukaansa ottaa ja tuudittaa.
Tuuli tuo viestejä
on kypsyneet mesimarjat.
Täyttyneet on maljat
heränneen rakkauden.
Avoin taivas
mesimarjani marjani.
Ajanpatinan korvat kuuntelee
kynnyksellä kyyhkyläisnä
ollaan elämässä.
ladon ovisuula.
Aurinkoki paistaa niin
järven selkä kimmeltää.
Lehdon kehdossa
kuuluu vain lintujen laulu.
Lempeän tuulen hivelyy
silkinohuenki heinän
mukaansa ottaa ja tuudittaa.
Tuuli tuo viestejä
on kypsyneet mesimarjat.
Täyttyneet on maljat
heränneen rakkauden.
Avoin taivas
mesimarjani marjani.
Ajanpatinan korvat kuuntelee
kynnyksellä kyyhkyläisnä
ollaan elämässä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja tuplasit nyt hellit Murukultaa runoillasi! :)
Ihanasti kuin samaa sarjaa ja näissä onkin niin upeaa viipyä!
Jos puhutaan lukemisen nautinnosta, runoissasi se on niin kohdallaan kuin olla voi.
Ei voi kuin kauniisti kiittää sinua Liisa,
kun avasit kauniit runosi meille kaikille! :)
Ties jo monesko päivä me nyt ollaan oltu,
kiirekki taakse jäi almanakkaki samoin.
Tänne ei kiire löydä tietä,
vihdoinki tärkeysjärjestys elämään.
Me aamukahvia juotu missäs muualla,
kuin kynnyksellä siinä samalla
katseltu katiskanjärvelle.
Kalaa aateltiin tänää,
eihän rakastuneena oo oikeastaan nälkäkää.
MURUKULTA
Sinä osan saat nyt meidän rakkaudesta,
hymyjä meiltä molemmilta.
Rakkaudella ladonkynnykseltä. Liisa
...luot silmiini tuon ladon oven
auringon välkkeen joen pinnalla
kahvi maistuu heinätöiden lomassa
mielessä vain Sinä
joka rakkauden sanoja lausut
oi...ja mesimarjat
onko niitä enää
Kiitos Liisa taas hellyttävästä hetkestä:)
On hyvä istua elämän kynnyksellä.
Mis ei kukaa aja takaa,
saa olla vaain ja katsella.
Mesimarjojen aikaa kesää,
ojan penkat onhan ne vielä
mesimarjojen kasvualustaa.
Tuoki heinän teko,
miten sekii meiltä sujuu.
Rivakka on tuo mies,
viikate käsissä kaarevia liikkeitä tekee.
Minä harava kädessä heiniä kerään,
samalla katselen miehen selkäpuolta ja hymyilen.
kaaru
Meillä nyt tää hellyttävä aika tullu
ei me enää täältä tullakkaa pois.
Sinulle osoite on linnuntietä,
mesimarjoja me yhdessä tarjoillaan...Liisa
nyt sain liisalta idean
alan pongailla latoja
katoavaa kansanperinnettä
&:))
..
kesäisen tuoksuva
ajatuksissa piirtyy heinäladon kuva
maalaismaisemaa
ei voi unohtaa
Silmä lepää aina kun nään heinäladon.
Ne on niin maisemaammekki sopivia,
heinät sinne sisään, ovi suljettiin.
Minulla on tuo yks lato, se kyyhöttää
metsän reunassa suojassa.
Sinne on tieni usein vieny ja nyt taas vei.
Sielä hiljaisuudessa koskemattomuudessa,
sydän elää ja kukkia kerää ja syö noita,
mesimarjoja joita kasvoi ojan penkoilla.
Tähän on niin hyvä kanein rakkaus liittää,
jos vielä, niin sielä kokea sen tahtoisin.
j.uni
Olipas kiva, kun idean sait,
katseella vain tuon niin romattisen
paikan heinäladon, jos löytäis vielä.
Liisa kiittää ja hymyilee
Taas ihastuttavaa
luonnosta ja sen pienistä
ihmeistä kertovaa runoutta
Sinulta! Siinä,,,oi miten
niin monella tavalla rakkautta
voi kuvailla =)))))
Lähdin maailmalle minulla oli pieni
pahvinen matkalaukku.
Sinne aarteeni kalleimmat keräsin ja
punaisella rusetilla laukun suljin.
See laukku matkassa kulunu jo puhki,
niin on ollu kuluttavaa tää elämän menoo.
Onneks on nyt paikka minne tieni johtaa,
sydän vain kaipaa rauhaa ja rakkautta.
Luojalle kiitosta miten onkaa
rakastannu minua ja jaksannu kantaa.
Elämänkynnyksellä sydän avoin,
tunnen minua rakastetaan.
Luonnonlaps olen aina ollu, ei kaupungin
kiviset talot kadut vedä vertoja sille.
Mitä olen lapsena saanu imeä maaäidin
niin tuntevasta povesta.
Minänoita
Lämmin halii kiitos, rakkaus kantakoon ja
antakoon sitä mitä sydämes janoaa..Liisa