Olen ollut maalarina, liikuntaneuvojana, pakkaajana, vanginvartijana ja Englannissa kiipeily ohjaajanakin. Tarkoitukseni olisi hakea Merenkulkualan perustutkintolle oppisopimuksella töihin. Toivon ajatuksia ihmisiltä joilla on kokemusta laivoilta, kuinka tämä onnistuisi ja paikkoja mistä kannattaa hakea oppisopimuksella töihin. Kiitos jo etukäteen kaikille.
Oppisopimuksella?
16
5794
Vastaukset
- on ja mistä.
Kuullostaa täysin utopialta.
Ota yhteys merenkulkuoppilaitoksiin jos ja kun aiot alalle.
Ne neuvovat asiassa.
Oppisopimuskäytäntöä ei ole olemassakaan alalla.- Nääsmän
Perustutkinto on se, mikä lueataan opistotasolla. Siis viralliselta nimeltään. Siinä sitten ollaan erikoistuttu perämieheksi, mestariksi, repariksi jne.
Oppisopimus on periaatteessa tälläkin alalla mahdollinen. Käytännössä erittäin vaikea toteuttaa. Epäilen että kannattaa edes yrittää, koska on helpompiakin teitä. Esim. hankkii pakolliset meripäivät jotenkin (tähänhän tuntuu käyvän kaikki praktiikka, kun on vaan vesillä. Vaikka sitten varastomiehenä tai yhteysaluksen rahastajana.) Jonka jälkeen sitten "kirjekurssille", eli näyttökokeisiin.
Järkevintä varmasti kuitenkin olisi mennä vaikkapa aikuislinjalle opistoon, miksipä ei myös nuorisolinjalle. Vuodessa saa puolikkaan opinnot ja voi jatkaa, jos vielä kiinnostaa. - hatusta vedeltyä
Nääsmän kirjoitti:
Perustutkinto on se, mikä lueataan opistotasolla. Siis viralliselta nimeltään. Siinä sitten ollaan erikoistuttu perämieheksi, mestariksi, repariksi jne.
Oppisopimus on periaatteessa tälläkin alalla mahdollinen. Käytännössä erittäin vaikea toteuttaa. Epäilen että kannattaa edes yrittää, koska on helpompiakin teitä. Esim. hankkii pakolliset meripäivät jotenkin (tähänhän tuntuu käyvän kaikki praktiikka, kun on vaan vesillä. Vaikka sitten varastomiehenä tai yhteysaluksen rahastajana.) Jonka jälkeen sitten "kirjekurssille", eli näyttökokeisiin.
Järkevintä varmasti kuitenkin olisi mennä vaikkapa aikuislinjalle opistoon, miksipä ei myös nuorisolinjalle. Vuodessa saa puolikkaan opinnot ja voi jatkaa, jos vielä kiinnostaa.Perustutkinto on se, mikä lueataan opistotasolla. Siis viralliselta nimeltään. Siinä sitten ollaan erikoistuttu perämieheksi, mestariksi, repariksi jne.
Sieltä opistotasolta miksikään repariksi erikoistuta.
Ammattikoulut sitä varten on ja näyttökokeet. - Kuules...
hatusta vedeltyä kirjoitti:
Perustutkinto on se, mikä lueataan opistotasolla. Siis viralliselta nimeltään. Siinä sitten ollaan erikoistuttu perämieheksi, mestariksi, repariksi jne.
Sieltä opistotasolta miksikään repariksi erikoistuta.
Ammattikoulut sitä varten on ja näyttökokeet.Opistotaso on ammattikoulu-taso, pässi.
- sitten tulee
Kuules... kirjoitti:
Opistotaso on ammattikoulu-taso, pässi.
perämiehiä ja konemestareita.
Kuten mainitsit,aiemmin.
Suksi jorpakkoon.
Typerine juttuinesi. - Mäls Peak
sitten tulee kirjoitti:
perämiehiä ja konemestareita.
Kuten mainitsit,aiemmin.
Suksi jorpakkoon.
Typerine juttuinesi.Asiahan ei minulle mitenkään kuulu mutta en nyt malta millään olla kommentoimatta.
Kyllä, merimiesammattikoulusta voi nimenomaan valmistua muun muassa vahtiperämieheksi tai vahtikonemestariksi. - Just sinä
sitten tulee kirjoitti:
perämiehiä ja konemestareita.
Kuten mainitsit,aiemmin.
Suksi jorpakkoon.
Typerine juttuinesi.Et varmaan ole enää tosissasi? Noita tulee ammattikoulusta, kuten eräs jo tiesi mainita. Käys nyt vähän katsomassa faktoja, ennen kun tulet riehumaan. Pässi.
- pellettelijä.
Nääsmän kirjoitti:
Perustutkinto on se, mikä lueataan opistotasolla. Siis viralliselta nimeltään. Siinä sitten ollaan erikoistuttu perämieheksi, mestariksi, repariksi jne.
Oppisopimus on periaatteessa tälläkin alalla mahdollinen. Käytännössä erittäin vaikea toteuttaa. Epäilen että kannattaa edes yrittää, koska on helpompiakin teitä. Esim. hankkii pakolliset meripäivät jotenkin (tähänhän tuntuu käyvän kaikki praktiikka, kun on vaan vesillä. Vaikka sitten varastomiehenä tai yhteysaluksen rahastajana.) Jonka jälkeen sitten "kirjekurssille", eli näyttökokeisiin.
Järkevintä varmasti kuitenkin olisi mennä vaikkapa aikuislinjalle opistoon, miksipä ei myös nuorisolinjalle. Vuodessa saa puolikkaan opinnot ja voi jatkaa, jos vielä kiinnostaa.Valmistuu vahtiperämiehiä ja vahtikonemestareita.
Perämiehen ja konemestarin papereihin vaaditaan AMKK-linjan suoritus.
Capish.
Lisäksi sieltä koulusta ei valmistu ilman praktiikkoja mitään.
Kyllä on pojuilla pallo hukassa.
Kuivaa korvantaustasi. - Jo on taas...
pellettelijä. kirjoitti:
Valmistuu vahtiperämiehiä ja vahtikonemestareita.
Perämiehen ja konemestarin papereihin vaaditaan AMKK-linjan suoritus.
Capish.
Lisäksi sieltä koulusta ei valmistu ilman praktiikkoja mitään.
Kyllä on pojuilla pallo hukassa.
Kuivaa korvantaustasi."Valmistuu vahtiperämiehiä ja vahtikonemestareita.
Perämiehen ja konemestarin papereihin vaaditaan AMKK-linjan suoritus"
Niinhän tossa jo todettiin aiemmin. Pätevyyskirjassa ei sitten mitään eroa ole, vaikka olisi lukenut itsensä esim. perämieheksi tai vahtiperämieheksi. Sama "Deck Officer" niissä lukee.
"Lisäksi sieltä koulusta ei valmistu ilman praktiikkoja mitään."
No se ei ollut uutinen kenellekkään. Koulu vaatii 200meripäivää praktiikkaa että saa päästötodistuksen, kirjoihin sitten se 360.
"Kyllä on pojuilla pallo hukassa."
Kyllä tuossa aiemmin ihan oikeaa tietoa oli. Sulla vaan taitaa olla kateissa muutakin kuin se pallo.
"Kuivaa korvantaustasi."
Oho, keltanokka isottelee. Menes nyt pyytäämään että äiti pyyhkisi takapuolesi ja laittaisi sitten kaakaota. - Kapstaani
pellettelijä. kirjoitti:
Valmistuu vahtiperämiehiä ja vahtikonemestareita.
Perämiehen ja konemestarin papereihin vaaditaan AMKK-linjan suoritus.
Capish.
Lisäksi sieltä koulusta ei valmistu ilman praktiikkoja mitään.
Kyllä on pojuilla pallo hukassa.
Kuivaa korvantaustasi.Ensinnäkin mikä vitun AMKK?! Se on AMK.
Toiseksi: Vahtiperämiehen pätevyyskirja on perämiehen töihin oikeuttava pätevyyskirja ja sen voi opiskeluineen täkkipraktiikoineen suorittaa, sekä AMK - puolella että ammattikoulun puolella. AMK:ssa vain jatketaan siitä sitten yliperämiehen ja merikapteenin pätevyyskirjoihin tarvittavia teoriaopintoja.
Samoin vahtikonemestarin opinnot voi suorittaa ammattikoulun puolella.
Lopeta se ryyppääminen! - tämän keskustelun tasoa
Kapstaani kirjoitti:
Ensinnäkin mikä vitun AMKK?! Se on AMK.
Toiseksi: Vahtiperämiehen pätevyyskirja on perämiehen töihin oikeuttava pätevyyskirja ja sen voi opiskeluineen täkkipraktiikoineen suorittaa, sekä AMK - puolella että ammattikoulun puolella. AMK:ssa vain jatketaan siitä sitten yliperämiehen ja merikapteenin pätevyyskirjoihin tarvittavia teoriaopintoja.
Samoin vahtikonemestarin opinnot voi suorittaa ammattikoulun puolella.
Lopeta se ryyppääminen!Tässäpä näyttää merten nuori sukupolvi henkiset kykynsä/tasonsa. Kyllä on lapsellista eipäs/juupas kirjoittelua. Eipä ole itsetunto saanut kehittyä normaalisti kun näin tiukasti pysyvät, minä oikeassa /muut väärässä, asenteissaan. Pelkäänpä, että näistä kirjoittelijoista joku voi olla merten kermaa eli päälystöäkin. Huh huh mitä porukkaa!
Onneksi ennen oli vähän ankeampaa ja riittävästi puutetta joten meistä tuli hieman suvaitsevaisempia.
- Mäls Peak
Ei ole olemassakaan mitään oppisopimuskoulutusta alalle.
Se on puoli vuotta koulunpenkkiä merimiesammattikoulussa ja 60pv laivalla palkattomassa harjoittelussa ja simsalabim, hallussasi on vahtimiehen pätevyyskirja, jolla voi seilata puolimatruusina. Siinä se peruskoulutus.- kirjoittaisin pitkään
poosujen juttuja kuunnelleena ihan vain suomeksi MAALSPIIKKI.
- vahdita toisia..
vaan kulkua ja koneita.
- sopii merille
Vartijan ammattitutkinto sopisi lähinnä kipparin työhön, nehän kyylää laivoilla henkilökuntaa. Ennenhän jouduttiin täyttämään vuodenvaihteessa henkikirjoituslomake: laivaväelle ja laitoksissa asuville.
- katsotaanpa,
Ei mitenkään eikä koskaan.
Lisäksi nuo rahastajana toimimiset täyttä paskaa.
Missä tahansa jopissa,,heh.
Opintokirjalla ohjattu harjoittelu. PISTE
Äläkä usko tuon vajakin paskajuttuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376