Jokaisella oikeus valita

uskonsa.

Eräällä isommalla paikkakunnalla aloitellaan vanhoillislestadioilasten parissa tehtävää väkivalta työtä. Tärkeä aihe ja varmasti jokaisessa uskontokunnassa ja kirkkoon kuulumattomienkin piirissä sitä väkivaltaa esiintyy. Tottakai siihen tulee puuttua. Väkivalta kun on aina merkki jostain. Onko se sitten merkki väsymisestä, mutta jostainhan se kertoo. Sinällään en ole tuota työtä vastaan. Ei, minusta jos jossain ongelmaa on, tulee siihen apua saada.
Mutta mikä minua,näin sivusta seuraajana kummeksuttaa ja herättää suurta ihmetystä, on se, että tässä väkivaltatyössäkin, tuntuu lähtökohta olevan se, että työntekijät haluavat puuttua naisen asemaan vanhoillislestadiolaisessa kodissa.
Olen kuullut kommentteja, miten mies päättää perheen lapsiluvusta. Miten naisen on vain jaksettava olla synnytyskone etc...
Vaikka itse en lestadiolainen olekaan, särähtää tämä aina minulla korvaan. Eikö jokaisella ihmisellä tässä maassa ole oikeus valintaansa. Jos joku valitsee uskonsa, naimisiinmenon, lapset etc, hän uskonsa valinneena tietää, mihin sitoutuu. Ei se ole minusta alistamista. Vaan valinnan seuraus. Ja tätä, että jokainen ihminen itse valitsee elämäntapansa, tulisi KUNNIOITTAA eikä halveksia.

Kokeeko joku uskonsa valinnut, elämäntapansa valinnut, että hänen olisi ollut pakko se valinta tehdä? Ja jos on ollut pakko, kuka sen pakon on sanellut?

17

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä........

      pointti, tuo viimeinen lause.

    • sanellut

      • uskonsa.

        Tuohon haluaisin hieman perusteluita, jos sopii.
        Minusta kuitenkin valinnanvapaus on tässä maassa. Aikuisikään ehdittyään, jokainen voi päättää elämästään itse. Silloin me olemme omillamme. Miten kukaan voi sen jälkeen tulla kenenkään puolesta päättämään?

      • Jumalan ääni omassatunnossa

        Selkeä tunto mikä on oikein. Uskovainen ei voi ehkäistä eikä haluakkaan turmella omaatuntoansa.
        Ei sitä kukaan muu määrää, se on itsestään selvyys
        että ne lapset otetaan vastaan jotka Jumala antaa.
        Armo opettaa.

      • niin ymmärrät
        uskonsa. kirjoitti:

        Tuohon haluaisin hieman perusteluita, jos sopii.
        Minusta kuitenkin valinnanvapaus on tässä maassa. Aikuisikään ehdittyään, jokainen voi päättää elämästään itse. Silloin me olemme omillamme. Miten kukaan voi sen jälkeen tulla kenenkään puolesta päättämään?

        Ajatellaanpa Afganistanissa elävää naista joka on syntynyt talebanien hallitsemassa yhteisössä. Perheiden kaikki tytöt ja pojat kasvatetaan taliban-uskoon ja siihen liittyviin perinnemääräyksiin.

        Voiko tyttö aikuiseksi naiseksi kasvettuaan valita niin, että ei puekaan burkhaa ylleen eikä alistu talibanien muihinkaan naisia alistaviin määräyksiin?

        Ei voi.

        Sama tilanne on vl-perheeseen syntyvällä tytöllä ja pojalla. Heidät kasvatetaan vanhoillislestadiolaiseen elämäntapaan ja perinnemääräyksiin, niin että he eivät voi muuta kuvitellakaan. Massiivinen lapsi- ja nuoristotyö on vl-uskon kulmakivi. Lapsi aloittaa rauhanyhdistyksen kerhon ennen kouluikää, sitten tulevat ry:n pyhäkoulu ja koululaisten raamattuluokka viikoittain, SRK:n koululaisten leirit lomilla, sitten SRK:n oma rippikoulu, ja mahdollisesti vielä SRK:n kristillinen opisto.

        Lisäksi koko sukulaisten ja ystävien piiri rakentuu pelkästään vanhoillislestadiolaisten muodostaman yhteisön varaan. Ulkopuolisten kanssa seurustelu rajataan minimiin. Seurustelukumppania puhumattakaan aviopulisosta ei ole lupa ulkopuolisten joukosta ottaa.

        Irrottautuminen vanhoillislestsadiolaisuudesta merkitsee sosiaalista itsemurhaa, koska tällöin ihmiseltä katkaistaan kaikki ihmissuhteet. Koko sosiaalinen verkosto murtuu.

        Harvan naisen psyyke kestää sen.

      • Vapautusta toivova
        niin ymmärrät kirjoitti:

        Oikeus itse valita uskonsa ei siis toteudu vanhoillislestadiolaisuudessa.

        Irrottautumista harkitsevaa painostetaan. Irrottautunutta rangaistaan sosiaalisella eristämisellä. Pelko estää omat valinnat.

      • Kuoleman pelko
        niin ymmärrät kirjoitti:

        Ajatellaanpa Afganistanissa elävää naista joka on syntynyt talebanien hallitsemassa yhteisössä. Perheiden kaikki tytöt ja pojat kasvatetaan taliban-uskoon ja siihen liittyviin perinnemääräyksiin.

        Voiko tyttö aikuiseksi naiseksi kasvettuaan valita niin, että ei puekaan burkhaa ylleen eikä alistu talibanien muihinkaan naisia alistaviin määräyksiin?

        Ei voi.

        Sama tilanne on vl-perheeseen syntyvällä tytöllä ja pojalla. Heidät kasvatetaan vanhoillislestadiolaiseen elämäntapaan ja perinnemääräyksiin, niin että he eivät voi muuta kuvitellakaan. Massiivinen lapsi- ja nuoristotyö on vl-uskon kulmakivi. Lapsi aloittaa rauhanyhdistyksen kerhon ennen kouluikää, sitten tulevat ry:n pyhäkoulu ja koululaisten raamattuluokka viikoittain, SRK:n koululaisten leirit lomilla, sitten SRK:n oma rippikoulu, ja mahdollisesti vielä SRK:n kristillinen opisto.

        Lisäksi koko sukulaisten ja ystävien piiri rakentuu pelkästään vanhoillislestadiolaisten muodostaman yhteisön varaan. Ulkopuolisten kanssa seurustelu rajataan minimiin. Seurustelukumppania puhumattakaan aviopulisosta ei ole lupa ulkopuolisten joukosta ottaa.

        Irrottautuminen vanhoillislestsadiolaisuudesta merkitsee sosiaalista itsemurhaa, koska tällöin ihmiseltä katkaistaan kaikki ihmissuhteet. Koko sosiaalinen verkosto murtuu.

        Harvan naisen psyyke kestää sen.

        Totta. On julmaa vaan sanoa raskaudenpoelossa elävälle nuorelle pienten lasten äidille että mikset lähde pois, mikset jätä moista porukkaa! Meidät on opetettu ajattelemaan että se on sitten kadotukseen meno tiedossa...

    • kosto PELOTTAA ja tuomio

      Mitä mahdollisuuksia on vl:n perheenjäsenen irtaantua omalla paikkakunnallaan vl:n piiristä?
      ja estää liian monia. Kun itsetunto on moukaroitu lakisaarnojen kautta hajalle. Jäljellä onkin vain Jumalan suuri armo, mikä voi Jeesuksen nimeen vetoamalla avata uudet ovet.

      Monet uskovat helvetin olevan ainoa mahdollinen vaihtoehto vl-uskon jättämisen jälkeen, mutta eihän asia niin ole. Me muut kristitty emme helvetillä pelottele, vaikka siitä varoitamme.

      Kuka kertoo, että he voivat OIKEASTI liittyä muihin seurakuntiin ja päästä näitä vääristä opeista JA PAINOLASTEISTA eroon?

      osa 1. http://www.youtube.com/watch?v=BeOBOPpC2DI&feature=rela ted

      osa. 2 http://www.youtube.com/watch?v=sJXjsH9NnCw&feature=rela ted

      osa 3. http://www.youtube.com/watch?v=_UZvzqbD8BY&feature=rela ted

      osa 4.http://www.youtube.com/watch?v=INnbSq7GHpg&feature=rela ted

      osa 5. http://www.youtube.com/watch?v=n8SPanIFcT8&feature=rela ted

    • kosti
    • wendy

      "Olen kuullut kommentteja, miten mies päättää perheen lapsiluvusta. Miten naisen on vain jaksettava olla synnytyskone etc..."

      Olet kuullut puhuttavan? Kenen? Ulkopuolisen mahdollisesti?

      Meillä on kahdeksan lasta elossa. Yksi on otettu pois pienenä. Meille mieheni kanssa ei tullut mieleenkään ehkäistä ja se EI OLLUT MIEHEN päätös. En ole koskaan tuntenut itseäni synnytyskoneeksi.

      Kaikki lapset ovat rakkaita .Ne lapsista varsinkin tarvitsevat rakkautta, jotka sielunvihollinen on saanut eksyttää.

      Niin että ÄLÄ YLEISTÄ, Äläkä puhu kuulopuheita. Niissä on aina "astian maku".

      • yksi astia

        joka olisi tarvinnut toisen äidin.:(

        Vihaan ajatella koko lapsuutta!

        Olin NÄKYMÄTÖN!

      • uskonsa.

        Niin, ainoat kommentit, mitä olen tuon asian tiimoilta, siis väkivaltatyön tekemisen vanhoillislestadiolaisten parissa, kuullut, ovat nuo kommentit.
        MINÄ en yleistä. Se vain on mitä olen kuullut, ja mikä herätti minun ihmetykseni. Miksi näistä asioista näin puhutaan.
        Utelias kun olin, halusin edes jostain ottaa selvää, mikä näiden kommenttien taustalla on. Miksi siis ihmiset, jotka uskovat eritavalla, ajattelevat näin.

        Minä en ymmärrä, mitä tarkoittaa astian maku. Mutta sen ymmärrän nyt, että kysellä ei ainakaan kannata. Mutta sen tällä kyselylläni opin, etten enään koskaan puolusta mitään uskontokuntaa. Tyhmä kun olin, olen noihinkin yleistyksiin puuttunut. Nyt olen hiljaa. Puhukoot mitä puhuvat ja tehkööt mitä tekevät. Eipä ole minun päänsärkyni.
        Elämänohjeeni kun on lapsillenikin ollut, ettei ketään tule tuomita uskonnon tms perusteella. Ensin pitää ottaa asioista selvää. Mutta jos vastaus selvään ottamisesta on se, että ÄLÄ YLEISTÄ. Niin, pitäkää piirinne. Ihan sama. Antaa ihmisten puhua. En tule asiaan uudelleen puuttumaan.

    • todistajien keskuuteen

      Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää haluavatko he lähteä ihmisten ovien taakse virpomaan. Heidät on aivopesty!!!!!!1111111 Tuollainen uskon tuputtaminen voi olla terveydelle vaarallistakin, ties minkälaisiin väkivaltarikollisiin vielä törmäävät ovelta ovelle lähetystyössään.

      Ja ´vakavasti ottaen: Lestadiolaisnaisillahan on oikeus valita, heidän ei ole pakko olla lestadiolaisia, eikä siten myös pakko synnyttää. Jos ei oppi miellytä he voivat aina liittyä toisene kirkkoon tai herätysliikkeeseen jossa ehkäisy on sallittu. Ei kukaan heitä estä.

      • foorumi

        Mene jeffa-palstalle. Usko on hlökohtainen asia, siinä olen samaa mieltä.

        Jos vl-nainen haluaa olla uskomassa ja kuunnella omantunnon ääntä, hän ei ehkäise. Jos lähtee toiselle tielle, se voi olla kohtalokasta.

        JUmala ei iankaiken kutsu.Armon aika menee umpeen.
        Synnissä elämisessä tulee paatumus.Kaikki tulee luvalliseksi..kuten teillä ulkopuolisella. Sitäkö haluat?

        Että viimeisellä' tuomiolla on mahd paljon seurassasi "lestoja"....se ei auta yhtään. Jokainen vastaa vain omasta kohdastaan, omista synneistään. Siinä ei naapurin tai ystävän sama kohtalo yhtään helpota...

      • olet niiiiiiiiiiin
        foorumi kirjoitti:

        hulissasi lesta äideistä? JOKAISEN OMA ASIA!

      • jokaisen
        olet niiiiiiiiiiin kirjoitti:

        hulissasi lesta äideistä? JOKAISEN OMA ASIA!

        oma asia. Miksi en saisi olla huolissani vl-äitien jaksamisesta? Kirjoituksieni tarkoitus on tukea vl-äitejä, jos he yleensä tällä palstalla viitsivät käydä? Tuntuu , että täällä on vaan pilkkaajat ja halveksujat kuten sinä?

      • mene sinne katsomaan
        jokaisen kirjoitti:

        oma asia. Miksi en saisi olla huolissani vl-äitien jaksamisesta? Kirjoituksieni tarkoitus on tukea vl-äitejä, jos he yleensä tällä palstalla viitsivät käydä? Tuntuu , että täällä on vaan pilkkaajat ja halveksujat kuten sinä?

        tai käy hautausmaalla.

        Väärät opetukset pitää paljastaa ja kumota. SKR pitäisi haastaa oikeuteen ihmisoikeuksien polkemisesta ja henkisestä väkivallasta.

        http://scratchpad.wikia.com/wiki/Ehkäisy

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe