Ensio Kyppö arvioi aikoinan ansiokkaasti EU:n liittovaltioistumisprosessia kirjoituksessaan "Pienet askeleet vaarallisia" (Aamulehti 5.1.2001). Hän totesi aluksi, että jopa prosessori Esko Antola on sanonut EU:n olevan jo osittain liittovaltio. Saman ovat sanoneet monet muutkin "tietoviisaat". Sitten Kyppö kyselee, että mitenkä tässä nyt on näin päässyt käymään? Ja vastaa, että "ehkä siten, että EU on valtansa laajentamisessa noudattanut taitavasti pienten askelten taktiikkaa." Hän nimittää sitä rysätaktiikaksi, jonka jokaisesta syvemmälle vievästä osasta ei ole paluuta edelliseen.
Kyppö sanoi, että vuoden 1994 kansanäänestyksen yhteydessä emme tienneet minne olimme matkalla, mutta päättäjämme sen kyllä tiesivät. Kansalaisia siis pahankerran "vedettiin nenästä" kaikenlaisesta mielipidemanipuloinnista puhumattakaan.
Mielestäni Kyppö on aivan oikeilla jäljillä, mutta puhuisin taktiikan sijasta pitkän aikavälin strategiasta. Hänen ja meidän muidenkin kannattaisi huolellisesti perehtyä Louis Armandin ja Michel Drancourtin kirjaan "Eurooppa etsii kurssiaan", WSOY, Porvoo 1970. Teos julkaistiin samanaikaisesti vuonna 1968 ranskaksi, saksaksi, englanniksi ja italiaksi. Suomennoksen esipuheen lopussa Louis Armand kirjoittaa, että "päämääränämme on saada mahdollisimman suuri joukko lukijoita miettimään yhdessä näillä neljällä kielellä samaan aikaan ja nostaa vähän kaikkialla maailmassa 'brain stormingia', jotta voisimme nähdä, seuraavatko meitä muut, kuten toivomme, ja valitsevatko he esittämämme tulevaisuuden vaihtoehdon". - Tänään voimme havaita, että heidän esittämänsä pitkän aikavälin Eurooppa-ohjelman toteuttajia on löytynyt runsaasti erityisesti eurooppalaisen eliitin ja vallanpitäjien piiristä.
Mainitun teoksen viimeisessä luvussa "Poliittinen imperatiivi", jossa on esitelty Euroopan poliittisen suunnitteluneuvoston (nykyisen EU-komission?) perustamista ja sen toimintaa, esitetään seuraavaa: "Meidän on ryhdyttävä ponnistelemaan yleismaailmallisen kutsumuksen kannustamaa eurooppalaista federalismia kohti. Moninaiset yhteiseurooppalaiset toteutukset lähentävät mielipiteitä. Vähitellen siirrytään yksinkertaisemmilta aloilta arkaluonteisemmille. ? Jos ryhdytään määrittelemään Euroopan liittovaltion perustuslakia, ennen kuin voidaan nojautua vankkoihin rakenteisiin , valjastetaan rattaat hevosen eteen?" (s.237). Nyt ilmeisesti EU:lla on niin vankat rakenteet, että liittovaltion perustuslaki voidaan ottaa viralliseen käsittelyyn.
Sivulla 262 kerrotaan Euroopan yhdentymisohjelman luonteesta seuraavasti: "Asteittainen federalismi kaikkine elimineen, virastoineen, komiteoineen, menetelmiä tutkivine komissioineen ja poliittisine suunnitteluneuvostoineen muodostaisi hyvin monimutkaisen kokonaisuuden. Tämä aivan uudenlainen Eurooppa syntyisi siis todennäköisesti eräänlaisen epäjärjestyksen vallassa. Luova sekasorto on kuitenkin parempi kuin kaavoihin jämähtänyt järjestys: se pystyy saamaan liikkeelle enemmän hyvää tahtovia sieluja ja synnyttämään enemmän innostusta kohtaamatta kokonaisuudessaan sen suurempaa vastustusta." Nyt me tiedämme, että näin on käynyt -
valitettavasti!
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Armandin kirja
1
237
Vastaukset
- Tähän..
Voisi lisätä Monnetin ja funktionalistinen strategian
"Siis Euroopan yhdentymisen päämääränä on ollut alusta alkaen suurvallan perustaminen Eurooppaan. Euroopan liittovaltion rakentaminen perustui vuosikymmenien ajan ranskalaisen Jean Monnetin hahmottelemaan pienten askelten politiikkaan eli ”funktionalismiin”. Itse sanalla ”funktionalismi” tarkoitetaan tarkoituksenmukaisuuteen perustuvaa toimintaa.
Jean Monnetin mielestä Euroopan liittovaltiota piti rakentaa niin hitaasti ja varovasti, etteivät Euroopan eri maiden kansalaiset käsittäisi Euroopan integraatioprosessin lopullista päämäärää – Euroopan Yhdysvaltoja. Tämän strategian mukaan Euroopan maiden pitäisi vähitellen perustaa eri yhteiskunnan ja talouden sektoreille valtaa tehokkaasti yleiseurooppalaiselle tasolle siirtäviä eurooppalaisia instituutioita ja organisaatioita.
Näin päätösvaltaa alkaisi siirtyä hiljalleen pienissä, kansalaisilta huomaamatta jäävissä palasissa kansallisvaltioilta yleiseurooppalaisille toimielimille ja instituutioille. Lopulta kansallisvaltiot olisivat siirtäneet jo niin huomattavan osan päätösvallastaan eurooppalaiselle tasolle, joten kansallisen päätösvallan rippeistä luopuminen kävisi helposti. Monnetin strategian mukaan jokaisen yksittäisen vallansiirron askeleen tulisi olla kuitenkin niin vähäinen ja huomaamaton, ettei se aiheuttaisi vastareaktioita yhdenkään keskeisen jäsenmaan kansalaisten keskuudessa.
Monnetin strategia perustuu kylmään ja häikäilemättömään kuvaan kansanvallasta ja demokratiasta, sillä ovathan Länsi-Euroopan maiden hallitukset jo 1950-luvulta lähtien sitoutuneet omia kansalaisiaan kohtaan tapahtuvaan vuosikymmeniä kestävään huiputtamiseen ja suoranaiseen valehteluun."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/815172
Linkissä laajemmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,222048Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.851880Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e741827MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131573Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4871441Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11424Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481217Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu221119Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351089Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.721078