Selvä helmikuu?

Nyt viimeinkin olen saanut aikaiseksi päätöksen, että vietän tipattoman helmikuun.
Mä en enää jaksa olla aina alkuviikon väsynyt viikonlopun juhlimisen jälkeen.

Yleensä juuri tää keskiviikko on sellainen päivä, jolloin maailman alkaa nähdä värillisenä ja juuri se päivä jolloin alkaa tehdä mieli muutamaa olutta, jotka otan viimeistään perjantaina. Lauantai menee sit samaa rataa ja sunnuntai silleen kivasti loivennellessa.

Seuraavan kerran uskon että päätöstäni koetellaan tosissaan la 14.2, jolloin varmaankin menen juhlaan jossa olen tottunut ottamaan ja olemaan iloisesti humalassa.
Pidän tätä itselleni testinä, että jaksanko olla kuukauden juomatta. Tavoitteenani ei ole lopettaa kokonaan, tai ehkä senkin aika vielä tulee, mutta se tuntuu jotenkin liian lohduttomalta.

Nyt yritän sinnitellä tän kuukauden ilman, vaikka nyt jo tekisi mieli ottaa olut. Onneksi ensi viikon ma asti työt estää tehokkaasti ottamasta mitään.

Vähentäminen tai lopettaminen on ollut mielessäni jo varmaan viisi vuotta, joten tosi pitkä on tämä prosessi, kun pääsee ajatuksista tekoihin tai ainakin lupaukseen. No tämäkin on täällä nimettömän, mutta sen takia tämän kirjoitan, että tulee tehtyä jotain konkreettista ajatusten sijaan. Olisi kiva kuulla kommentteja muilta samassa tilanteessa olevilta.
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuulostaa tutulta.Itse kipuilin saman asian kanssa juodakko vaiko ei olin viikkoja juomatta ja sen jälkeen palkitsin itseäni "kohtuukäytöllä".Aika oli äärimmäisen kuluttavaa ja raskasta kun piti olla hampaat irvessä juomatta.23.6-08lopetin arpomisen ja paskan puhumisen itselleni lopetin juomisen "toistaiseksi" ja enkä ole päätöstä katunut..

Äänestä

Tuohon kun pystysin itekin. Huikka on mulle enempikin tapa, ei mulla varsinaista viinanhimoa ole tällä hetkellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MIES44 kirjoitti:

Nyt viimeinkin olen saanut aikaiseksi päätöksen, että vietän tipattoman helmikuun.
Mä en enää jaksa olla aina alkuviikon väsynyt viikonlopun juhlimisen jälkeen.

Yleensä juuri tää keskiviikko on sellainen päivä, jolloin maailman alkaa nähdä värillisenä ja juuri se päivä jolloin alkaa tehdä mieli muutamaa olutta, jotka otan viimeistään perjantaina. Lauantai menee sit samaa rataa ja sunnuntai silleen kivasti loivennellessa.

Seuraavan kerran uskon että päätöstäni koetellaan tosissaan la 14.2, jolloin varmaankin menen juhlaan jossa olen tottunut ottamaan ja olemaan iloisesti humalassa.
Pidän tätä itselleni testinä, että jaksanko olla kuukauden juomatta. Tavoitteenani ei ole lopettaa kokonaan, tai ehkä senkin aika vielä tulee, mutta se tuntuu jotenkin liian lohduttomalta.

Nyt yritän sinnitellä tän kuukauden ilman, vaikka nyt jo tekisi mieli ottaa olut. Onneksi ensi viikon ma asti työt estää tehokkaasti ottamasta mitään.

Vähentäminen tai lopettaminen on ollut mielessäni jo varmaan viisi vuotta, joten tosi pitkä on tämä prosessi, kun pääsee ajatuksista tekoihin tai ainakin lupaukseen. No tämäkin on täällä nimettömän, mutta sen takia tämän kirjoitan, että tulee tehtyä jotain konkreettista ajatusten sijaan. Olisi kiva kuulla kommentteja muilta samassa tilanteessa olevilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu