Itse kerroin, kun lapseni oli pieni hänelle alla oelvaa tarinaa joka kertoi hänestä ja miten juuri hän tuli meille... Lapsi piti kovasti ja joskus vieläkin, yli 10 vuotiaana pyytää, että kerro äiti se juttu kun vauvoja jaettiin...
- - - - -
Kertomus:
Kun vasta suunnittelimme ja haaveilimme oman vauvan saamisesta, näin unta. Siinä unessa Jumala jakoi lasten alkuja tuleville äideille. Me äidit seisoimme jonossa ja jokainen sai vuorollaan oman vauvansa alun sydämeen talletettavaksi.
Kun tuli minun vuoroni, katsoi Jumala minua, tarjosi vauvan alkua ja kysyi: "Ottaistiko sinä tämän? Tämä lapsi on vähän erilainen kuin muut ja..." Minä kiirehdin vastaamaan:"Otan! Se saa olla vaikka minkälainen, minä lupaan sitä rakastaa ja hoitaa...´" Ja niin minä sain vauvani.
Odotellessa lapseni syntymää mietin untani ja koetin arvailla, millainen lapsi sieltä sitten meille syntyisi. Siitä olin ihan varma, että todella rakastaisin lasta sen vikoineen kaikkineen.
Ja kun vauva sitten syntyi, olin väsynyt mutta onnellinen. Jumala siis ei ollut tarkoittanut, että lapsessa oli ainakaan mitään näkyvää vikaa... Jäin odottamaan mitä tuleman piti. Ja kun lapsi kasvoi ja varttui, tajusin pikkuhiljaa, mitä Jumala oli tarkoittanut. Lapseni oli erilainen kuin muut. Hän oli täydellinen. Mietin, että Jumala antoi meille lapsen, mutta miksi me saimme juuri sen kaikkein parhaimman...
- - - - -
Jokaisella äidillä kai on se täydellinen lapsi ja niin kuuluu ollakin.
Vaikeita aikoja on lapseni syntymän jälkeen käyty läpi ja välillä elämänhalunikin jo sammui. Mutta se, mikä loppujenlopuksi nosti minut siitä syvästä suosta takaisin ylös oli tuo uni. Minä lupasin unessa Jumalalle pitää lapsestani huolta ja sen minä todellakin teen elämäni loppuun saakka. Itse en täältä sittenkään vapaaehtoisesti lähde ja lastani jätä. Jumala päättäköön siitäkin asiasta.
Onko teillä kertomusta
11
560
Vastaukset
- mutta mutta
kyllähän 10 vuotiaalle voi jo kertoa, miten se oikeasti tapahtuu. Ja vois senkin kertoa, että kaikki ei saa lapsia, vaikka haluaisivat.
- jo kyllä
Siis kyllä meidän lapsemme tietää miten vauvoja tulee. On sen verran elukoita talossa, että on pakostakin nähnyt eläinvauvojen syntymän. Kysi meiltä jo aikaa sitten, että paritteleeko ihmisetkin (koulussa kuultu termi). Selitin, että juu, mutta ihmisillä mukana on rakkaus-teema, että ensin löydetään ihminen, johon luotetaan ja jota rakastetaan niin paljon, että on valmis vauvan tekemään hänen kanssaan. No, joku voi tästä vetää herneen nenuun, kun ei kaikki tätä periaatetta noudata, mutta tämän mallin nyt haluan lapselleni edes yrittää ajatusmaailmaan siirtää.
Kerroin kyllä senkin, että lapsia ei hankita, niitä saadaan. Ja kaikki eivät saa vaikka toivoisivatkin. Silloin lapsemme kyseli adoptiosta ja juttelimme siitäkin, että vaikka lapsi ei ole itse synnytetty, voi lasta rakastaa ihan yhtä paljon kuin jos olisi häntä kantanut vatsassaan.
- ........
"Itse en täältä sittenkään vapaaehtoisesti lähde ja lastani jätä"
Et SITTENKÄÄN lähde??
Siis kerrotko pienelle lapsellesi että olisit halunnut tehdä itsemurhan?! HUH HUH!!- tietenkään
se loppu oli vain kommentti miten tämä uni on vaikuttanut minuun. Se, mitä lapselle kerron on tuossa ---- ja --- välissä.
Itse sain 18 vuotta täyttäessäni vanhemmiltani kirjene, jonka olivat minulle kirjoittaneet synnytyslaitoksella sinä yönä, jona synnyin.
Se hiukan vastaava... ja minulle kovin arvokas.
OMalle tyttärelleni löysin paljon myöhemmin alla olevan jutun. Se ei ole omin sanoin kirjoitettu, mutta mielestäni kovin kaunis ja sopi niin kovin, kovin hyvin hänelle:
Oletko koskaan ihmetellyt, kuinka vammaisten lasten äidit valitaan?
Jostakin syystä kuvittelen Jumalan leijailevan maan päällä valikoiden lisääntymisvälikappaleita hyvin huolellisesti ja harkiten.
Tarkkaillessaan Hän antaa enkelilleen ohjeita tehdä merkintöjä suureen mustaan kirjaan.
”Aalto, Kaija, poika, suojeluspyhimys Matteus. Metsä, Marja, tyttö, anna suojeluspyhimykseksi vaikka Gerard. Hän on tottunut rienaamiseen.”
Lopuksi Hän sanoo enkelille erään nimen ja hymyilee: ”Anna hänelle vammainen lapsi.”
Enkeli on utelias: ”Miksi hänelle, Jumala? Hän on niin onnellinen.”
”Aivan niin”, Jumala hymyilee, ”voisinko antaa vammaisen lapsen sellaiselle äidille, joka ei osaa nauraa? Se olisi julmaa.”
”Mutta onko hänellä kärsivällisyyttä?” enkeli kysyy.
”En tahdo hänellä olevan liikaa kärsivällisyyttä, muuten hän hukkuu itsesäälin ja epätoivon mereen. Kunhan shokki ja paha mieli vaimenevat, hän kyllä selviytyy. Katselin häntä tänään. Hänellä on juuri sellainen itsetunto ja itsenäisyys, joka on niin harvinainen ja niin tarpeellinen äidille. Katsohan, lapsella jonka hänelle annan, on oma maailmansa. Hänen on saatava se elämään hänen maailmassaan, eikä se tule olemaan helppoa.”
”Mutta Herra, luulenpa, ettei hän edes usko sinuun.”
Jumala hymyilee: ”Ei haittaa, minä pystyn järjestämään sen. Hän on täydellinen. Hän on juuri sopivan itsekäs.”
Enkeli henkäisee: ”Itsekäs, onko se hyvä puoli?”
Jumala nyökkää: ”Ellei hän silloin tällöin osaa erota lapsestaan, hän ei tule koskaan selviytymään.”
”Tässä on nainen, jonka teen onnelliseksi vajavaisella lapsella, hän ei vielä käsitä sitä, mutta häntä tullaan kadehtimaan, hän ei koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa itsestään selvänä. Hän ei koskaan pidä yhtään askelta tavallisena. Kun hänen lapsensa ensimmäisen kerran sanoo ”Äiti”, hän on ihmeen todistaja ja hän tietää sen. Kun hän kuvailee lapselleen puuta tai auringonlaskua, hän näkee sen niin kuin vain harvat ihmiset näkevät minun luomistöitäni. Sallin hänen nähdä selvästi asiat, jotka minä näen – annan hänen kohota niiden yläpuolelle. Hän ei koskaan tule olemaan yksin, minä olen hänen vierellään hänen elämänsä jokaisena päivänä yhtä varmasti, kuin hän on tässä vierelläni, koska hän tekee minun työtäni.”
”Entäs hänen suojeluspyhimyksensä?” enkeli kysyy heilutellen kynäänsä ilmassa.
Jumala hymyilee: ”Peili riittää.”- Tristar
Nyt täytyy myöntää että itku pääsi. Olkoon juttuja jumaluuksista :D tällä kohtaa se ei häiritse, ajatus on selvä ja pointti meni perille.
Ei siitä kauaa ole kun pieni poikani, viisi vuotta, ensimmäisen kerran sanoi äiti, rakastan sinua. Vaikka ei ehkä ymmärtänytkään mitä sanoi, matki vain ja toistaa kun näkee miten äiti siitä ilahtuu :D
"hän ei koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa itsestään selvänä. Hän ei koskaan pidä yhtään askelta tavallisena. Kun hänen lapsensa ensimmäisen kerran sanoo ”Äiti”, hän on ihmeen todistaja ja hän tietää sen."
***
- oksettaa
Minkä ihmeen takia sitä Jumalaa ja uskontoa pitää ruveta tuputtamaan jo vauvasta saakka.
Inhottavaa aivopesua.
Kyllä lapsille pitäisi antaa oikeus päättää itse mihin uskoo,eikä ruveta jo tarhaikäisestä tai pienemmästä aivopesemään.- .,.,.,.,
Niinpä! Eikä sais antaa liharuokia pienestä pitäen jos lapsi haluaakin olla kasvissyöjä jossain vaiheessa! Eikä saa vauvaa pukea jos haluaakin olla nudisti! JUST JOO!!
- oksennat
Vapaamaa.
Meillä Jumala on olemassa, mutta mitään uskontoa ei tuputeta. Minun Jumala on kaikille sama, mutta Hänellä on tuhat nimeä. Mitään uskontoa emme harjoita, koetamme vain elää elämämme niin, ettei vahinkoa tule itselle tai muille. Mitään arvojärjestystä sen mukaan, mitä uskontokuntaa harjoittaa ei meidän Jumalamme ole säätänyt.
Jossain välissä lapsemme sanoikin, ettei hän ole varma, uskooko Jumalaan ja me sanoimme, ettei pienen tarvitse ollakaan varma. Itse mielessäni ajattelin, että Jumala katsoo sinun perään silti.
Ja mitä pahaa siinä on, jos puhuu lapselle Jumalasta ja enkeleistä? Luulenpa, että monella lapsella olisi näinä kiireisten aikuisten aikana turvaton olo ilman Jumalaa ja enkeleitä.
- tarina
siitä miten laosesta tehdään narsistinen pikku paskiainen.
"Lapseni oli erilainen kuin muut. Hän oli täydellinen. Mietin, että Jumala antoi meille lapsen, mutta miksi me saimme juuri sen kaikkein parhaimman"
On aika typerää iskostaa lapsen päähän, että hän olisi parempi kuin muut - täydellinen! Vaikeuksia tulee tuollekin lapsirukalle, jonka äiti vieläkin jauhaa hänelle tuota samaa paskaa.
Jumalan sanassa sanotaan, että se joka itsensä ylentää se alennetaan. Arvaa onko se hänelle kivaa?- tarinaa...
Voin vakuuttaa, ettei lapsemme luule olevansa muita parempi tästä tarinasta huolimatta. Mutta ei kyllä luule olevansa muita huonompikaan.
Lapseni TIETÄÄ, että tämä on vain tarina ja kasvatuksessa on todellakin otettu huomioon se, että ihmiset ovat tasavertaisi ja jokainen omalla laillaan erikoinen ja tärkeä. Lapseni tietää, että tarinassa tarkoitetaan lapsen olevan MEILLE SE PARAS, SOPIVIN. (Kuvittele, ja lapseni on vasta 10 v ja hänelle se on jo mennyt jakeluun...:))))
Sinusta tämä tarina on idioottimainen ja sinulla on oikeus sieltä "ylhäältä" omaan mielipiteeseesi -vaikket tapaustamme tunnekaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996154
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804812Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983065Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302892Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191526Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3371091Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861049Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126991- 48784