Avoin tunnustus

Audi on kallein auto minkä olen koskaan omistanut. Kaksi A-Audia ja viisi vuotta ovat kuluttaneet rahojani korjauksiin 23 000,- En laske arvonalennuksia, mitkä ovat myös valtavat vaihtaessa Audista toiseen merkkiin. Elämäni suurin virhe oli siirtyä Mersusta Audiin. Viimeisellä Mersullani ajoin 4-vuotta (340-470tkm)ilman korjauksia. Sitä ennen ajoin Bemarilla (180tkm-310tkm) ainoa korjaustyö oli vesipumpun vaihto.
En kehdannut tunnustaa autoa pitäessäni, miten paljon rahaa se vei. Työkavereillekin sanoin, että kävelen työhön kuntoilun vuoksi, kun auto oli usein korjattavana. Uskon, että monen merkin kohdalla omaa kehutaan liikaa, koska ei halua tunnustaa tehneensä virhettä.
103797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aika avoimesti audi palstalla kerrotaan, jos omassa autossa on ongelmia.Toisin esim. volvon omistajat: völvö = auto, jossa ei voi olla mitään ongelmia.Paljon on mennyt sulla korjauksiin, jos 23000 on egejä.

Äänestä

Audi on auto. Itselläni on -87 auto jo kymmenettä vuotta. Katsastus remontti tehdään ennen katsastusta ja korjataan kaikki viat mitä löytyy ja siihen ne melkein jää. Osat on tietysti kallita mutta joissakin kohdin voi käyttää tarvikeosia.Reikiä ei ole missään. Melut on alhaisia autossa. Auto kestäisi vielä vuosia mutta pelkään että sähköpuoli pettää aikaisemmin. Ainut heikkokohta on mittaritaulu, jossa ilmeisesti matkamittarin nollaus murtaa jotain niin että nopeusnäyttö mykistyy.

Äänestä
  • 20 vuotta vanha audi, ajettu 450000km. Sytytystulppien tms. lisäksi vaihdettu kerran: bensapumppu, vesipumppu, iskarit, kytkin. Vaihdettu pari kertaa: pakoputki, käsijarruvaijerit, jarrupalat ja -kengät. Käytän tarvikeosia jos niitä saa. Korjattu: hammastanko ja ohjaustehostimen hydraulipumppu. En tiedä uusien Audien laadusta mitään (eikä näillä tuloilla kiinnostakaan) mutta vanhat on todella kestäviä ja laadukkaita pelejä.

    Äänestä

  • peni kirjoitti:

    20 vuotta vanha audi, ajettu 450000km. Sytytystulppien tms. lisäksi vaihdettu kerran: bensapumppu, vesipumppu, iskarit, kytkin. Vaihdettu pari kertaa: pakoputki, käsijarruvaijerit, jarrupalat ja -kengät. Käytän tarvikeosia jos niitä saa. Korjattu: hammastanko ja ohjaustehostimen hydraulipumppu. En tiedä uusien Audien laadusta mitään (eikä näillä tuloilla kiinnostakaan) mutta vanhat on todella kestäviä ja laadukkaita pelejä.

    Samaa mieltä edellisten kanssa.

    Itselläni on 1.6 diesel Audi 80. Mittarissa 437 tkm.

    Remontit: normaalit jarrurempat, iskarit yms.
    Erikoisrempat: kansiremontti, kytkinremontti (nämä remontit tehty vissiin kilometrimäärän ollessa 300-350 tkm?) vaihdelaatikkoremontti (vaihdelaatikon päätyakselin laakeri oli kulunut väljäksi, 3-vaihde ei pysynyt päällä)tehtiin itse.

    Kori on kokonaisuudessaan hyvä mitä nyt takalokasuojankaaret alkaa mennä tosi huonoon kuntoon, ensi kesänä tarkoitus vaihtaa.

    Pohjaltaan auto on todella hyvä.

    Äänestä

you

Äänestä

Täytyy myöntää että onhan se kallis auto mutta ei ole tullut ihan yhtä kalliiksi kuin BMW:ni. Aloitin autoilun voortilla joka ei ollut auto vaan joku kottero. Seuraavaksi ostin ensimmäisen audini ( 100 cd) jolla ajelin 260 tkm jonka jälkeen vaihdoin pykälää pienempään ( 90 ). Sitten tuli joku täydellinen päänpimennys ja vaihdoin sen japsi vehkeeseen jota jaksoin katsella liki vuoden. Luulin ettei mikään muu auto voi olla näin kirotun kehno mutta ostaessani 120 tkm ajetun bemarin ( 520i -93) 3.5 v vanhana selvisi että voi olla myös tosisurkeita. Tämä auto olisi pitänyt antaa vaikka ilmaiseksi ensimmäiselle vastaatulijalle eikä yrittää pitää sitä jotenkuten kunnossa. Auton edellinen omistaja oli pitänyt kyllä auton siistinä ja huollattanut ajallaan mutta se ilmeisesti oli todellinen maanantaikappale. Ei oikein enää uskaltanut asiakkaille luvata että tulen tarkalleen sovittuna aikana töihin, auto piti huolen siitä. Nyt on menossa 4. audi ja ajettuja kilometrejä yhteensä n. 830 tkm ja ylivoimaisesti vähiten on ollut naissä vikoja muihin nähden. Toistaiseksi vain kerran on jättänyt välille kun oli unohtanut jääh.nesteen vaihdon yhteydessä korkin löysälle. Vanha voorti jätti 4 kertaa ja bemari vuoden aikana 6 kertaa. Kaikkihan nämä autot ovatten liki samaa rautaa, jalostajina vain eri henkilöt. Minä olen kyllä pystynyt aina sanomaan suoraan kavereille jos auto on temppuillut, kun minä en ole millään muotoa osallisena niiden valmistuksessa.
Taitaa kuitenkin joka merkissä olla niitä kehnoja välissä, valitettavasti.
Terv. Fr

Äänestä

Joku umpitollo joka ei tiedä Audeista mitään,
huomaa jo tuosta pelkästä A:sta,perseaukisen
hätähuuto!

Äänestä
  • Huomaan, että olet älykäs ihminen.

    Äänestä

TM11/96 vertailutesti:
"... ainoa vertailtavista, joka ei testin kuluessa käynyt korjaamolla." Siis Audi. Ketä sitten kiinnostaa selvittäköön itse mitä muita autoja oli mukana. Arvostelut sitten eri asia...

Äänestä

mietin tässä hetken noita sun kilometrimääriä ja aattelin että mikä saa ihmisen ostamaan noin vanhan auton... en keksi mitään selitystä muuta kuin että mersusi oli 124 200d vm -87 (joka ei varmasti riko itseään ainakaan voimalla) ja bemaria sinulla ei tod näköisesti oo ollu koskaan sillä nuo 23 tonnia millä oot korjannu audias ois nykyää huoltoaseman pitäjällä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei koskaan enää kirjoitti:

Audi on kallein auto minkä olen koskaan omistanut. Kaksi A-Audia ja viisi vuotta ovat kuluttaneet rahojani korjauksiin 23 000,- En laske arvonalennuksia, mitkä ovat myös valtavat vaihtaessa Audista toiseen merkkiin. Elämäni suurin virhe oli siirtyä Mersusta Audiin. Viimeisellä Mersullani ajoin 4-vuotta (340-470tkm)ilman korjauksia. Sitä ennen ajoin Bemarilla (180tkm-310tkm) ainoa korjaustyö oli vesipumpun vaihto.
En kehdannut tunnustaa autoa pitäessäni, miten paljon rahaa se vei. Työkavereillekin sanoin, että kävelen työhön kuntoilun vuoksi, kun auto oli usein korjattavana. Uskon, että monen merkin kohdalla omaa kehutaan liikaa, koska ei halua tunnustaa tehneensä virhettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu