http://www.muhammadtube.com/video/3343/Why-Allah-forbids-eating-The-Flesh-of-The-Swine
Videola muslimi tohtori kertoo miksi on muslimeille kiellettyä syödä sianlihaa.
Lyhyesti perustelut: Allah muutti juutalaiset sioiksi ja apinoiksi. Siat ovat oikeasti ihmisiä sisältä mutta ulkoisesti sikoja.
Ja sen että ne on ihmisiä(juutalaisia) todistaa se että siat syö jätöksiään.
Muslimi tohtori..
10
503
Vastaukset
- minerwaa
Eipä tämäkän ihan vakuuta, mutta...syökää kanaa=)
>
Islam kieltää sianlihan syömisen ja tärkein syy tähän on uskonnollinen, sillä muslimin tulee totella Jumalan käskyjä ja pidättäytyä siitä, minkä Hän on kieltänyt, mm. sianlihan ja veren nauttimisesta. Se tieteellinen syy, jonka tutkijatkin ovat osoittaneet, on että sioissa loisii vaarallisia matoja. Eräs pahimmista on mato, joka suolistoon jouduttuaan jatkaa elämänkaartaan isäntänsä kehossa, kuljettaen muniaan verenkierron mukana ja leviten kehon eri elimiin. Sitten mato koteloituu noin pavun suuruiseksi koteloksi. Jos tämä tapahtuu aivoissa, tulee ihminen hulluksi ja jos silmässä, tulee ihminen sokeaksi. Jos mato pääsee sydämeen, tämä johtaa heikkouteen ja veritulppaan. Matoon eivät tehoa tavanomaiset lääkkeet, koska se on suojautunut koteloonsa. Sianlihan kypsentämisaika on lyhyt eikä riitä tappamaan loisia. Porsaanlihan kolesterolipitoisuus on yli kymmenen kertaa naudanlihan vastaavaa korkeampi ja normaalimäärän ylittävä kolesteroli kerääntyy verisuoniin, aiheuttaen verenpaineen nousua ja verisuonten kalkkeutumista. Tästä syystä angina pectoris ja verisuonten kalkkeutuminen on viisi kertaa yleisempää Euroopassa kuin muslimimaailmassa.
Äskettäin on saatu selville, että influenssavirus voi tarttua suoraan sioista ja epäsuorasti esim. makkarasta, joka sisältää sian keuhkoa. Eräs ruotsalainen iholääkäri kertoo, että hän on jo vuosia sitten havainnut, kuinka aknesta, astmasta, allergisesta nuhasta, suuoireista ja tietyntyyppisestä hiustenlähdöstä kärsivien potilaiden tila on huomattavasti parantunut, kun he, muun hoidon ohessa, ovat lopettaneet sianlihan nauttimisen. Porsaanliha sisältää rikkipitoisia aineita ja histamiinia, jotka voivat aiheuttaa ihoärsytystä. Tiedetään reaktiosta, jota kutsutaan autoimmuniteetiksi, ja se tarkoittaa, että kehon solut alkavat aktivoitua torjumaan sekä vieraita että omia kudoksia. Erään teorian mukaan sianliha voi olla kemiallisesti sukua ihmisen kudosten kanssa, mikä voisi johtaa sellaiseen reaktioon, eli että jotkin henkilöt tahtovat "työntää pois" vieraan aineen. Esimerkkinä autoimmuunisairauksista voidaan mainita kilpirauhasen tulehdus, nivelreumatismi ja nuoren iän diabetes. Kanadalaiset lääkärit ovat englantilaisessa lääketieteellisessä lehdessä "The Lancet" julkaisseet artikkelin, joka osoittaa selvän yhteyden suuren sianlihan kulutuksen ja tietyn maksasairauden välillä. Sianrasva vaikeuttaa ruuansulatusta ja lisää riskiä saada angina pectoris ja kalkkeutuneet verisuonet. Se sisältää suuren määrän monimutkaisia rasvahappoja ja on pantu merkille, että sianrasvaa nautittaessa se muuttuu eriskummalliseksi aineeksi, joka rakenteeltaan ei sovi yhteen ihmisen rasvojen kanssa, mikä johtaa häiriöihin aineenvaihdunnassa ja kolesterin kierrossa. Tästä voi aiheutua monenlaisia vakavia sairauksia. Nobelin palkinnon saaja, professori Damm Kööpenhaminan yliopistosta on päätellyt, että juuri sianrasva on ratkaiseva syy sappikivien syntyyn, ja tutkimus onnistuu jatkuvasti tuomaan uusia todisteita sianlihan ja -rasvan haitallisuudesta....on peräisin lähinnä juutalaisuudesta, eikä sille ole alunperin annettu mitään perusteluita, sen kummemmin kuin yleensäkään uskonnollisille tabuille annetaan.
Mitä tauteihin tulee, hyvin suuri määrä - ainakin 150 - ihmisten sairastamista tartuntataudeista on peräisin eläimistä. Taudinlähteitä ovat olleet sikojen lisäksi lehmät, lampaat, hevoset, erilaiset jyrsijät (rotat, hiiret, kanit, murmelit, jänikset, kanit), pussieläimet, apinat (tunnetuimpia tauteja herpes ja HIV), kamelit, laamat, linnut (kanat, ankat, hanhet jne.), koirat, kissat, lepakot, ketut - lähes kaikki lämminveriset eläimet, joiden kanssa ihminen ylipäätään on ollut tai on suhteellisen usein tekemisissä.
Mitä trikiineihin tulee, ne ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Moni lihantarkastaja ei ole eläissään törmännyt niihin työssään. Sikaa yleensä kypsennetään riittävästi, koska puoliraaka sika on pahanmakuista.
Sian kolesteroli on vaarattomampaa kuin vaikkapa lehmän kolesteroli - lampaan kolesterolista puhumattakaan. Sitäpaitsi sitä on hyvin vähän varsinaisen ns. läskin ulkopuolella. Sen sijaan esimerkiksi lampaassa rasvaa - ja sen mukana vaarallista kolesterolia - on lihan sisällä ja sitä on hyvin vaikea poistaa.
Että suuri sianlihankulutus on todellakin vaarallista, saattaa liittyä siihen, että paljon possua syövät ihmiset syövät yleensäkin paljon ja kärsivät siten muita enemmän liikalihavuuteen liittyvistä sairauksista.
Joten kaiken kaikkiaan kasvikset taitaisivat olla turvallisin sekä ruokana että lemmikkinä. Norsusta tarttuvia tauteja en tosin tiedä, mutta lihantuotantoon se tuskin kelpaa, ja lemmikkinä sitä saattaa olla vaikea opettaa sisäsiistiksi.Aabra-ham kirjoitti:
...on peräisin lähinnä juutalaisuudesta, eikä sille ole alunperin annettu mitään perusteluita, sen kummemmin kuin yleensäkään uskonnollisille tabuille annetaan.
Mitä tauteihin tulee, hyvin suuri määrä - ainakin 150 - ihmisten sairastamista tartuntataudeista on peräisin eläimistä. Taudinlähteitä ovat olleet sikojen lisäksi lehmät, lampaat, hevoset, erilaiset jyrsijät (rotat, hiiret, kanit, murmelit, jänikset, kanit), pussieläimet, apinat (tunnetuimpia tauteja herpes ja HIV), kamelit, laamat, linnut (kanat, ankat, hanhet jne.), koirat, kissat, lepakot, ketut - lähes kaikki lämminveriset eläimet, joiden kanssa ihminen ylipäätään on ollut tai on suhteellisen usein tekemisissä.
Mitä trikiineihin tulee, ne ovat Suomessa hyvin harvinaisia. Moni lihantarkastaja ei ole eläissään törmännyt niihin työssään. Sikaa yleensä kypsennetään riittävästi, koska puoliraaka sika on pahanmakuista.
Sian kolesteroli on vaarattomampaa kuin vaikkapa lehmän kolesteroli - lampaan kolesterolista puhumattakaan. Sitäpaitsi sitä on hyvin vähän varsinaisen ns. läskin ulkopuolella. Sen sijaan esimerkiksi lampaassa rasvaa - ja sen mukana vaarallista kolesterolia - on lihan sisällä ja sitä on hyvin vaikea poistaa.
Että suuri sianlihankulutus on todellakin vaarallista, saattaa liittyä siihen, että paljon possua syövät ihmiset syövät yleensäkin paljon ja kärsivät siten muita enemmän liikalihavuuteen liittyvistä sairauksista.
Joten kaiken kaikkiaan kasvikset taitaisivat olla turvallisin sekä ruokana että lemmikkinä. Norsusta tarttuvia tauteja en tosin tiedä, mutta lihantuotantoon se tuskin kelpaa, ja lemmikkinä sitä saattaa olla vaikea opettaa sisäsiistiksi.Molemmat uskonnot ovat kotoisin maista, joissa ilmasto on kuivaa ja siat kilpailevat ihmisten kanssa samoista ravintolähteistä. Esimerkiksi Mesopotamiassa sika oli suosittua ruokaa, mutta aavikkouskonnot laajenivat niihin ja siasta tuli tabu.
Uskonnollisiin käskyihin ja kieltoihin on usein hyvä alkuperäinen syy, mutta sääntö käy järjettömäksi, kun uskonto siirtyy muualle. Silloin sääntö on jo niin syvään juurtunut, että sitä ei enää mietitä eikä voi korjata. Joskus sääntö myös käsitetään väärin, esimerkiksi Jehovan todistajien verensiirtokielto, joka perustuu syömistabuihin.- ....
sharyn kirjoitti:
Molemmat uskonnot ovat kotoisin maista, joissa ilmasto on kuivaa ja siat kilpailevat ihmisten kanssa samoista ravintolähteistä. Esimerkiksi Mesopotamiassa sika oli suosittua ruokaa, mutta aavikkouskonnot laajenivat niihin ja siasta tuli tabu.
Uskonnollisiin käskyihin ja kieltoihin on usein hyvä alkuperäinen syy, mutta sääntö käy järjettömäksi, kun uskonto siirtyy muualle. Silloin sääntö on jo niin syvään juurtunut, että sitä ei enää mietitä eikä voi korjata. Joskus sääntö myös käsitetään väärin, esimerkiksi Jehovan todistajien verensiirtokielto, joka perustuu syömistabuihin.Muutamissa paikoissa on ollut käytössä sellainen pig toilet, jossa siat syövät ihmisten jätökset. Se sianliha ei liene kovin terveellistä, koska ulosteessa on matojen munia ja muita taudinaiheuttajia.
Vapaana kulkevat siat voi siis syödä ulosteitakin. sharyn kirjoitti:
Molemmat uskonnot ovat kotoisin maista, joissa ilmasto on kuivaa ja siat kilpailevat ihmisten kanssa samoista ravintolähteistä. Esimerkiksi Mesopotamiassa sika oli suosittua ruokaa, mutta aavikkouskonnot laajenivat niihin ja siasta tuli tabu.
Uskonnollisiin käskyihin ja kieltoihin on usein hyvä alkuperäinen syy, mutta sääntö käy järjettömäksi, kun uskonto siirtyy muualle. Silloin sääntö on jo niin syvään juurtunut, että sitä ei enää mietitä eikä voi korjata. Joskus sääntö myös käsitetään väärin, esimerkiksi Jehovan todistajien verensiirtokielto, joka perustuu syömistabuihin....ovat tosiaan peräisin kansoilta, jotka ovat alunperin olleet paimentolaisia ja joille sian kasvatus olisi ollut noina aikoina järjetöntä tai vaatinut heimonsa hylkäämistä.
Luopuivatko mesopotamialaiset sian kasvatuksesta ennen arabiavalloituksia? Tästä en ole tullut ottaneeksi selvää.
Että juutalaiset heimot eivät luopuneet sikatabusta, vaikka asettuivat paikoilleen Jordan-virran laaksoon maata viljelemään, selittynee pitkälti sillä, että he eivät halunneet sekoittua alueen alkuperäiseen, sikoja kasvattavaan väestöön. Sikatabulle olisi siis yhä jäänyt tehtäväksi pitää osaltaan yhteisöä koossa. Yleensä tabuilla on tällainen rooli tai tehtävä silloinkin, kun niiden alkuperäinen syy on hävinnyt.
Jehovan todistajien verensiirtokielto on sikäli erikoinen, että se ei perustu niinkään vanhaan perinnejatkumoon, vaan on syntynyt pikemminkin aika monimutkaisten päättelyiden pohjalta, kun rakennettiin uuden uskonnon - tai eräänlaisen muista kristinuskon haaroista poikkeavan suuntauksen - teologiaa. Juutalaiset, muslimit tai (muut) kristityt eivät päätyneet samaan.Toki se täyttää tabun roolia tämän suuntauksen uskovaisten yhteisöä muista erottavana ja siten yhteisöä koossa pitävänä kieltona, nähtävästi joskus ihmishenkien menetyksen hinnalla.- sika-ite
Kaikkea helvetin paskaa sitä viitsitään kirjoitella. Jos kerran noin on, niin miksiköhän keskimääräiset elinikäodotukset muslimimaissa ovat järkiään 20 vuotta meitä länsimaita jäljessä ja pysyvät.
Olen työskennellyt muslimimaissa vuosia ja minua puolet nuoremmat muslimimiehet näyttävät poikkeuksetta minua reilusti vanhemmilta ja ovat useimmiten täysin paskakuntoisia.
Olenki kehottanut heitä syömään sianlihaa, että pysyvät kunnossa. Tuota samaa mato-paskaa ne minullekin ovat hokeneet. Ne islamin myrkyttämät pöljät eivät ole heränneet tajuamaan, että nyt eletään jo vuotta 2009. - pro western
Aabra-ham kirjoitti:
...ovat tosiaan peräisin kansoilta, jotka ovat alunperin olleet paimentolaisia ja joille sian kasvatus olisi ollut noina aikoina järjetöntä tai vaatinut heimonsa hylkäämistä.
Luopuivatko mesopotamialaiset sian kasvatuksesta ennen arabiavalloituksia? Tästä en ole tullut ottaneeksi selvää.
Että juutalaiset heimot eivät luopuneet sikatabusta, vaikka asettuivat paikoilleen Jordan-virran laaksoon maata viljelemään, selittynee pitkälti sillä, että he eivät halunneet sekoittua alueen alkuperäiseen, sikoja kasvattavaan väestöön. Sikatabulle olisi siis yhä jäänyt tehtäväksi pitää osaltaan yhteisöä koossa. Yleensä tabuilla on tällainen rooli tai tehtävä silloinkin, kun niiden alkuperäinen syy on hävinnyt.
Jehovan todistajien verensiirtokielto on sikäli erikoinen, että se ei perustu niinkään vanhaan perinnejatkumoon, vaan on syntynyt pikemminkin aika monimutkaisten päättelyiden pohjalta, kun rakennettiin uuden uskonnon - tai eräänlaisen muista kristinuskon haaroista poikkeavan suuntauksen - teologiaa. Juutalaiset, muslimit tai (muut) kristityt eivät päätyneet samaan.Toki se täyttää tabun roolia tämän suuntauksen uskovaisten yhteisöä muista erottavana ja siten yhteisöä koossa pitävänä kieltona, nähtävästi joskus ihmishenkien menetyksen hinnalla.Verensiirtokieltohan on ihan naurettavaa uskonnollista soopaa. Tietyt laajat leikkaukset ja onnettomuuksissa syntyvät vammat vaativat nimenomaisesti verta ja nopeasti. Verensiirron pitäisi lisäksi olla lääkärin tuomiovaltaan kuuluva asia, eli lääkäri päättää millaista hoitoa potilas saa ja tarvitsee.
Jos olisin itse lääkäri niin iskisin sen veripussin suoneen potilaalle kysymättä potilaan uskonnollista mielipidettä.
Eihän lääkäri voi jossain liikenneonnettomuus paikalla ruveta miettimään onko joku ehkä jehovan kolistaja vai ei. Kun uhrilla on jalka irti poikki ja suolet kenturalla, niin se veri on melko tärkeä juttu. Toinen asia on tietenkin välitön vammojen hoitaminen ja kivun lievittäminen. Nukutettu onnettomuuden uhri ei sitäpaitsi kerro olevansa jehova.
Tietyt asiat vaan yksinkertaisesti pitäisi jättää lääkärin henkilökohtaisen tuomiovallan alle. Lääkäri päättää mitä potilas tarvitsee ja saa, eikä potilas itse. Lääkäriä sitäpaitsi sitoo Hipokraatteen vala, jonka nojalla lääkäri ei päästä potilasta kuolemaan käsiin turhaan. Lääkäri nyt kuitenkin on vakavasti sairaalle tai loukkaantuneelle se ainoa mahdollinen pelastaja.
- sossulaakarikanditaatti
- ....
niin se voi johtua kinkun syömisestä. En tiedä suomalaisesta kinkusta, mutta ruotsalaista kinkkua suolataan jollain nitriitillä. Se aiheuttaa varsin pahaa kipua nivelissä. Ei se välttämättä tule kaikille, mutta jos tulee, tämä voi olla syynä. Minulle on tullut ne vaivat kaksi kertaa ja on jäänyt mieleen. Se paranee noin parissa viikossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1225145Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303678No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
- 411560
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241524- 231411
- 141302
- 271208
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221127