Kiitos sijaisvanhemmat

pidemmän aikaa sellanen tunne, että nämä eri auttamismuodot on luotu, vain auttamismuodonvuoksi, siis, että sellainen voidaan kirjata olemassa olevaksi, toimivuudesta ei kukaan ole kiinnostunut.
Pääasia, et lain edellyttämät auttamismuodot löytyy. Ei niiden tarkoituskaan ole todellisesti auttaa ihmisiä, vaan työllistää kaikkitietäviä, muka auttajia, jotka saavat sitten tuntea itsensä tärkeiksi omilla suojatyöpaikoillaan.
Mitä huonommin autettaviaan kohtelevat , sen parempia ja tehokkaampia kuvittelevat olevansa.
Usein ne virat vielä täyttää epäpätevät henkilöt ja siksi heidän pitää tietämättömyyttään peittää syyttelemällä ja syyllistämällä asiakkaitaan.
Tämä näin karrikoidusti sanottuna.
Kait jossain on niitä toimiviakin, mutta se ei sellaisia paljon lohduta, jotka joutuvat kärsimään tästä lume-auttamisesta.

amalia kirjoitti:

pidemmän aikaa sellanen tunne, että nämä eri auttamismuodot on luotu, vain auttamismuodonvuoksi, siis, että sellainen voidaan kirjata olemassa olevaksi, toimivuudesta ei kukaan ole kiinnostunut.
Pääasia, et lain edellyttämät auttamismuodot löytyy. Ei niiden tarkoituskaan ole todellisesti auttaa ihmisiä, vaan työllistää kaikkitietäviä, muka auttajia, jotka saavat sitten tuntea itsensä tärkeiksi omilla suojatyöpaikoillaan.
Mitä huonommin autettaviaan kohtelevat , sen parempia ja tehokkaampia kuvittelevat olevansa.
Usein ne virat vielä täyttää epäpätevät henkilöt ja siksi heidän pitää tietämättömyyttään peittää syyttelemällä ja syyllistämällä asiakkaitaan.
Tämä näin karrikoidusti sanottuna.
Kait jossain on niitä toimiviakin, mutta se ei sellaisia paljon lohduta, jotka joutuvat kärsimään tästä lume-auttamisesta.

Lue lisää

osuvasti...nähdä asioita niinkuin ne on ja ovat.. kiitos sinun..

Kuitenkin tällaisiakin tapauksia on että on sitten lapsi viety pois omasta perheestä vieraaseen kun ei koulu suju...

Niin lapsi/lapset sijoitettu sijaisperheeseen...ei asiat sielläkään parane koulu ongelmien suhteen... (sijaisperhekkään ei välttämättä tajua että oireilut eivät välttämättä ole vanhempien aikaan saannoksia vaan neurologiset ongelmat joten neurologista hoitoa lapsi ei saa ja kärsii koko sijoituksen ajan) mutta siitä huolimatta huostapurkua ei tehdä...
Tässä suhteessa en ymmärrä mitä järkeä tässä on?

Esim meidän tapauksessa (hain lasten koulunkäynti ongelmiin apua ennen huostaanottoa.. tueksi tarjottiin perhetyöntekijää..) lapset olivat 3v sijaisperheessä ja koulunkäynti huononi huononemistaan koko ajan..kunnes sitten lapset siirrettiin perhekotiin siellä sitten lähetettiin tutkimuksiin ja todettiin 2:della lapsellani AD/HD... mutta jos siirtoa ei olisi tapahtunut niin kuinkas olisikaan lasten käynyt? Olisivatko edes suorittaneet koulua loppuun?

Hei,

Meillä syy oli kaveriporukka.
Toki en syytä kavereita, mutta kun kaveripiiri muuttui yläasteelle menessä pojallani, niin siitä alkoi alamäki. Oli kaikenlaisia pieniä juttuja joissa oli poliisitkin mukana.
Sijaisperhe johonka poikani meni on 170 km päässä omasta asuinpaikastani.
Pojalleni kerrottiin, että nyt on seinä vastassa ja jos sijaisperhessä ei olla kunnolla on seuraava askel "laitos".
Niin vaan kävi, että kaksi vuotta sijaisperheessä riitti, nyt poika takaisin kotona ja kaikki ok.
Siis tämä oli vapaaehtoinen huostaanotto, joka lähti meidän vanhempien omasta pyynnöstä.
Siltikin jäi paska maku suuhun sos.virkailijoita kohtaan, että ennen lopullista sijoituspäätöstä pääsi tapahtumaan vielä pari rikosta (ilkivaltaa), eivät antaneet ajoissa apua, minulle vaan tarjosivat keskustelu apua, vaikka kerroin, että olen ihan järjissäni, en tarvitse sitä, kerroin myös että haluan heidän säästävän nämä keskusteluajat jollekkin joka todella sellaista haluaa.. Toisaalta huvittaa vähän jälkikäteen, että pyysin pojalleni apua, ja minun olisi pitänyt lähteä "kallon kutistajalle"...
En ole tyytyväinen sosiaalitoimen lakeihin , enkä palveluihin, ne ei vastaa tätä päivää, siellä on paljon turhia juttuja ja vähän henkilökuntaa joka oikeasti kuuntelee ja tarttuu asiaan, niin että ne etenevät.

vähän kaikki mainitsemasi asiat vaikuttavat osaltaan.
Yleensä murrosikästen oireilussa on kysymys valtataistelusta omia vanhempia vastaan. On niitä itsenäistysmis yrityksiä, siis irtiottoja vanhemmista. Ne ongelmat ovat siis ainoastaan omien vanhempien kanssa.
Olen kuullut, että mitä läheisemmät suhteet vanhempiin on, sitä rankempaa on se irtiotto.
Niitä yrityksiä voi olla useampiakin ja esiintyä eri tavoin jne.
Samanlaista kiintymyssuhdetta ei olekaan sij.vanhempiin, joten ei heille tarvi mitään "esittääkään".
Joskus voi siis olla ihan kyse siitä, et nuori yrittää saada yliotetta ja irtiottoa ihan hyvistä vanhemmista. Kasvaminen ahdistaa. Ei ole vielä valmis aikuistumaan, mut toisaalta haluaisi ja sen asian kapinointiin on paras kohde ne kaikkein rakkaimmat ihmiset, kuinkas muuten.
Tiedän monia tapauksia, et vanhemmat ovat laittaneet tollasen kapinoitsijan vähäksi aikaa lastenkotiin, niin ihmeesti on taas oma koti sen jälkeen tuntunut ihan hyvältä ja omat vanhemmat ihan mukiinmeneviltä.

amalia kirjoitti:

vähän kaikki mainitsemasi asiat vaikuttavat osaltaan.
Yleensä murrosikästen oireilussa on kysymys valtataistelusta omia vanhempia vastaan. On niitä itsenäistysmis yrityksiä, siis irtiottoja vanhemmista. Ne ongelmat ovat siis ainoastaan omien vanhempien kanssa.
Olen kuullut, että mitä läheisemmät suhteet vanhempiin on, sitä rankempaa on se irtiotto.
Niitä yrityksiä voi olla useampiakin ja esiintyä eri tavoin jne.
Samanlaista kiintymyssuhdetta ei olekaan sij.vanhempiin, joten ei heille tarvi mitään "esittääkään".
Joskus voi siis olla ihan kyse siitä, et nuori yrittää saada yliotetta ja irtiottoa ihan hyvistä vanhemmista. Kasvaminen ahdistaa. Ei ole vielä valmis aikuistumaan, mut toisaalta haluaisi ja sen asian kapinointiin on paras kohde ne kaikkein rakkaimmat ihmiset, kuinkas muuten.
Tiedän monia tapauksia, et vanhemmat ovat laittaneet tollasen kapinoitsijan vähäksi aikaa lastenkotiin, niin ihmeesti on taas oma koti sen jälkeen tuntunut ihan hyvältä ja omat vanhemmat ihan mukiinmeneviltä.

Lue lisää

Jari Sinkkonen sanoi minulle kerran, että kalkkiaivojen ja "vittumaisten" vanhempien luota on paljon helpompi lähteä, kuin ihanien!

amalia kirjoitti:

vähän kaikki mainitsemasi asiat vaikuttavat osaltaan.
Yleensä murrosikästen oireilussa on kysymys valtataistelusta omia vanhempia vastaan. On niitä itsenäistysmis yrityksiä, siis irtiottoja vanhemmista. Ne ongelmat ovat siis ainoastaan omien vanhempien kanssa.
Olen kuullut, että mitä läheisemmät suhteet vanhempiin on, sitä rankempaa on se irtiotto.
Niitä yrityksiä voi olla useampiakin ja esiintyä eri tavoin jne.
Samanlaista kiintymyssuhdetta ei olekaan sij.vanhempiin, joten ei heille tarvi mitään "esittääkään".
Joskus voi siis olla ihan kyse siitä, et nuori yrittää saada yliotetta ja irtiottoa ihan hyvistä vanhemmista. Kasvaminen ahdistaa. Ei ole vielä valmis aikuistumaan, mut toisaalta haluaisi ja sen asian kapinointiin on paras kohde ne kaikkein rakkaimmat ihmiset, kuinkas muuten.
Tiedän monia tapauksia, et vanhemmat ovat laittaneet tollasen kapinoitsijan vähäksi aikaa lastenkotiin, niin ihmeesti on taas oma koti sen jälkeen tuntunut ihan hyvältä ja omat vanhemmat ihan mukiinmeneviltä.

Lue lisää

... mutta sitä mitä ympäristöstä tulee paineita tälläisessa tilanteessa, en täysin ymmärrä.
En todellakaan halunnut poikani päättyvän "rikolliseksi" ja tein kaikkeni sen estämiseksi.
Mitä siis ympäristön mielestä tein väärin? Vai haluavatko toiset vaan "päteä" ja kätkeä omia virheitään, mollaamalla, minua äitiä, joka kuitenkin tilanne huomioon ottaen tein omasta mielestäni parhaan mahdollisen ratkaisun oman pojan jatkoelämää ajatellen.
Joskus tuntuu, että voimattomuutta jonkun tilanteen edessä ei saisi myöntää, koska silloin tulee helposti leimatuksi.
Mutta en kadu päätöstäni, ennemmin olen joidenkin ihmisten mielestä "paska äiti", kun olisin antanut valua poikani tulevaisuuden "kankkulan kaivoon".
Nyt jo vähän ironisesti voisi todeta: "Mie voin olla paska äiti, mutta uskon vahvasti, että tulevaisuudessa ei tarvitse enään pelätä poikani joutumista vääriin piireihin"

Aluperäinen kirjottaja kirjoitti:

... mutta sitä mitä ympäristöstä tulee paineita tälläisessa tilanteessa, en täysin ymmärrä.
En todellakaan halunnut poikani päättyvän "rikolliseksi" ja tein kaikkeni sen estämiseksi.
Mitä siis ympäristön mielestä tein väärin? Vai haluavatko toiset vaan "päteä" ja kätkeä omia virheitään, mollaamalla, minua äitiä, joka kuitenkin tilanne huomioon ottaen tein omasta mielestäni parhaan mahdollisen ratkaisun oman pojan jatkoelämää ajatellen.
Joskus tuntuu, että voimattomuutta jonkun tilanteen edessä ei saisi myöntää, koska silloin tulee helposti leimatuksi.
Mutta en kadu päätöstäni, ennemmin olen joidenkin ihmisten mielestä "paska äiti", kun olisin antanut valua poikani tulevaisuuden "kankkulan kaivoon".
Nyt jo vähän ironisesti voisi todeta: "Mie voin olla paska äiti, mutta uskon vahvasti, että tulevaisuudessa ei tarvitse enään pelätä poikani joutumista vääriin piireihin"

Lue lisää

kyllä itse parhaiten tunnet poikasi ja teidän tilanteenne yleensäkin.
ei meidän tarvi naapureilta mennä kyselemään, mitä saamme tehdä ja mitä ei.
Ole sitten vaikka paska äiti, mutta terveellä itsetunnolla oleva sellainen kuitenkin.
Nyt voi olla tyytyväinen itseesi, kun tiedät tehneesi oikean ratkaisun ja poikasi tulee vielä kiittämään sinua, et pelastit hänet juuri kriittisessä tilanteessa ja toimit hänen parhaakseen.
Hyvä me äipät, jotka uskallamme toimia lastemme parhaaksi, sanokoot muut mitä tajansa.

vaan eri asia saadanko sitä..esim. nykyäänkun on nuo palvelut supistettu olemattomiin niin ettei apua tahdo saada...ja toinen seikka on se että jostain syystä psykiatrille jouduttuaan ei neurologin kuuluva poltilas saa lähetettä neurologille...vaan ennemminkin huostaanotetaan hoidolliseen huostaan ja tuolloin tapahtuu suuri virhe lapsi/lapset nuori/nuoret saavat väärää hoitoa... ja kolmas seikka on kun haet sossusta apua niin mykyään on pelko että kun haet sossusta apua niin lapsi/nuori huostaanotetaan... näin on valittettvan paljon tapahtunut sitten 1990vuoden jälkeen... Niin en yhtään ihmettele miksi avun hakeminen tänäpäivänä on niin vaikeaa ja etenkin saada sitä oikeaa apua jota hakee...

Osuit naulan kantaan, kyllä meiltäkin muutama ystäväperhe katosi tuon tilanteen eteen tullessa,
mutta otan tosi asiat huomioon, heillä on vielä pienet lapset, ehkä eivät täysin ymmärrä, että murrosikäisten kanssa voi tulla ongelmia, vaikka kotiolosuhteet olisivat kuinka "tavikset".
Itse en mene heiltä anteeksi pyytämään omaa ratkaisuani, mutta olen valmis antamaan anteeksi jos he pyytävät.. ehkä sitten joskus, kun heidän omat lapset on murkkuiässä, tajuavat myös meidän ratkaisun.
Ei se apua hakiessa ollut helppoa, ei todellakaan, monta unetonta yötä mietin teenkö oikein, mutta kaksi vuotta todisti, mie olin rakastava äiti ja tein oikein ratkaisuin.
Välit teiniin nyt tosi hyvät, kuin myös muihin lapsiin.
Missään vaiheessa en lasten yhteyden pitoa toisiinsa katkaissut vaikka sijoitus oli käynnissä ja muut lapset kotona. Tästäkin ratkaisusta voin olla ylpeä, koska lapsilla ei ollut pienintäkään "ongelmaa" palata normaaliin sisarussuhteeseen.
Ainut mitä perään kuuluutan avun saanti. En vieläkään ymmärrä, jos perhe tulee taloudellisesti toimeen, ei alko, eikä muita ongelmia, miksi heitä ei haluta auttaa?
Toki ymmärrän että "ongelmaperheet" menee "tavisten" edelle, mutta määrärajoja ja halua auttaa pitäisi olla kaikkia.
Muilla vastaavia kokemuksia?