Erästä asiaa olen suuresti ihmetellyt. Nimittäin muslimien lähes kansainvaelluksenomaista muuttoa kristittyihin länsimaihin.
Kun ottaa huomioon kulttuurien erilaisuuden ja siitä johtuvat sopeutumisvaikeudet, tuntuu, että muuton kohdemaat on valittu väärin. Vastaanottajamaat puolestaan ovat saaneet järjestään kärsiä suuremmista tai pienemmistä häiriöistä. Mellakoista Ruotsissa ja Ranskassa, terroriteoista USA:ssa Englannissa, Espanjassa, Saksassa ja muuallakin.
Siis miksi ihmeessä, muslimien muuttoa lainkaan sallitaan länsimaihin, koska pakolaistenkin kohdalla on olemassa toinen vaihtoehto: laaja islamilainen maailma Umma?
Islamilaisia maita, hyvin varakkaita, riittää Aasian Malesiasta, Sabahin, Sarawakin ja Indonesian kautta Arabian niemimaan rikkaisiin öljyvaltioihin asti. Samoin koko pohjoinen Afrikka öljyvaroineen on islamin maailmaa.
Ihmisten oman onnellisuuden ja Euroopan maiden turvallisuuden vuoksi muuttoliike islamilaisista maista pitää suunnata kokonaan toisiin islamilaisiin valtioihin, jolloin ei synny sitä hankausta ja ristiriitaa, mikä nykyisellään on ollut muuttoliikkeen seuraus kaikkialla.
Kysymys maahanmuutosta
23
497
Vastaukset
...pakolaisista (jotka edustavat kaikkia uskontoja) edes pyrkii länsimaihin.
Loput ovat maitten sisäisiä tai naapurimaihin pyrkiviä pakolaisia. Esimerkiksi Afrikassa kristittyjä pakenee sekä kristittyenemmistöisiin että muslimienemmistöisiin maihin. Muslimeja samoin.- vastaus on ...
Rauha Teille,
Olen käsitellyt tätä asiaa aiemmin toisella palstalla. Käsitellään se uudelleen lyhyesti.
Tällaisia erehdyksiä tapahtuu, kun tutkitaan Koraanin käännöksiä ei itse Koraania.
Ensiksikin Jumala on ilmoittanut jakeessa 4:97
"Korjatessaan luokseen niitä, jotka tekivät vääryyttä, enkelit kysyvät: "Mitä te teitte?" ja he vastaavat. "me olimme heikkoja maassamme", mutta enkelit kysyvät: "Eikö Jumalan maa ollut tarpeeksi laaja, jotta olisitte voineet lähteä kodeistanne?" He saavat sijansa Helvetistä; se on paha loppu!"
Me ihmiset sanomme, että tämä on Suomi ja tuo on toinen maa. Mutta koko maapallo ja maailmankaikkeus kuuluvat vain Herrallemme ja Hän on antanut luvan ihmisille siirtyä paikasta toiseen.
Toiseksi lainatut jakeet ovat valitettavasti virheellisesti käännetty. Siksi valitsemme yhden esimerkiksi ja käännämme sen:
11:113
"Älkää turvautuko niihin, jotka tekevät väärin, muuten joudutte tulen saaliiksi, ja älköön teillä paitsi Jumalaa olko muita ystäviä, sillä silloin te ette saa apua. "
Jakeen sana ystävä on arabiaksi "väli". Sen toinen merkitys on ystävä ja toinen johtaja. Kun tämä sana on käännetty väärin, koko asia käsitetään virheellisesti. Jumala ilmoittaa tässä jakeessa: älkää ottaako johtajiksenne muita Jumalan lisäksi, koska tuo asema kuuluu vain Hänelle. Eli jos pakolainen tulee esim. Suomeen, hän ei ikinä sano että Suomen valtio on hänen jumalansa.
Loppujen lopuksi maapallo on Jumalan omistuksessa ja hän on antanut luvan meille siirtyä paikasta toiseen, sillä ehdolla että emme ota muita jumalia - ja pakolainen ei tee näin.
Jos tällaisia väitteitä esiintyy jossain, saatte luvallani kopioida tämän vastauksen myös sinne.
sheikh
http://suomenshiiamuslimit.us/phpBB2/viewtopic.php?t=284&highlight=pakolainen- ....
>>Mutta koko maapallo ja maailmankaikkeus kuuluvat vain Herrallemme ja Hän on antanut luvan ihmisille siirtyä paikasta toiseen.
Uudestaan huomautan, että lupa maahanmuuttoon pitää saada ao. maan viranomaisilta. Muuten muutto on laiton.
>>Jumala ilmoittaa tässä jakeessa: älkää ottaako johtajiksenne muita Jumalan lisäksi, koska tuo asema kuuluu vain Hänelle. Eli jos pakolainen tulee esim. Suomeen, hän ei ikinä sano että Suomen valtio on hänen jumalansa.
Pakolaisen on toteltava Suomen viranomaisia ja Allahin tahto häviää jos ne on ristiriidassa.
Pakolaisen on siis otettava viranomaiset johtajiksi ja heitä on toteltava.
Suomalainen mies vannoo sotilasvalan näin:
Sotilasvala vannotaan ja vakuutus annetaan seuraavan kaavan mukaisesti:
Minä N.N. lupaan ja vakuutan
Valassa: kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,
Vakuutuksessa: kunniani ja omantuntoni kautta,
olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.
Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.
Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.
Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.
Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000741
....................
Luuletko, ettei Allah johtaa pakolaisia Suomessa? - pro western
.... kirjoitti:

Luuletko, ettei Allah johtaa pakolaisia Suomessa?Vakuutuksessa: kunniani ja omantuntoni kautta,
olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
-en muuten vakuuta olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. En tahdo palvella maatani millään lailla enkä missään nimessä halua etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta niin kauan kuin nykyinen hallinto istuu.
Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa.
-En muuten osallistu rauhan tai sodankaan aikana isänmaan puolustamiseen millään lailla. Enkä taatusti puolusta sen laillista valtiojärjestystä enkä varsinkaan valtakunnan "laillista" esivaltaa. Jopa kieltäydyn täysin palvelemasta esivaltaa millään lailla.
Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia
-En muuten lupaa käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi. En tottele yhtäkään joka luulee olevansa esimies, enkä varsinkaan noudata lakeja ja asetuksia. Itse asiassa kieltäydyn totaalisti palvelusvelvollisuuden täyttämisestä.
Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.
-ja jos minut asetetaan esimiesasemaan niin jätän muuten duunin hoitamatta. Joku muu ottakoot sen taakan kantaakseen. Minä en viitsi enkä halua.
Toivottavasti menee jokaiselle kaaliin, että jätän sotilasvalan kaikilta osin noudattamatta ja toimin itse asiassa täysin sen vastaisesti niin kauan kuin joudun Suomessa asumaan. Tämä maa ei ansaitse yhdenkään kansalaisensa panosta maanpuolustuksen eteen eikä tämä maa nykyisen hallintonsa alaisuudessa ole edes puolustamisen arvoinen. Vasta kun rajat suljetaan ja ulkomaalaiset potkaistaan pysyvästi ulos, voidaan ehkä neuvotella asiasta uudelleen.
Edelleen mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että minä vihaan tätä maata yli kaiken. Vihaan maan hallitusta, eduskuntaa, lakia, poliisia ja lippua. Vihaan myös kirkkoa. Ylipäätään vihaan kaikkea sitä mikä suomalaiseksi katsotaan. Tämä maa on silkkaa saastaa. - ....
pro western kirjoitti:
Vakuutuksessa: kunniani ja omantuntoni kautta,
olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
-en muuten vakuuta olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. En tahdo palvella maatani millään lailla enkä missään nimessä halua etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta niin kauan kuin nykyinen hallinto istuu.
Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa.
-En muuten osallistu rauhan tai sodankaan aikana isänmaan puolustamiseen millään lailla. Enkä taatusti puolusta sen laillista valtiojärjestystä enkä varsinkaan valtakunnan "laillista" esivaltaa. Jopa kieltäydyn täysin palvelemasta esivaltaa millään lailla.
Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia
-En muuten lupaa käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi. En tottele yhtäkään joka luulee olevansa esimies, enkä varsinkaan noudata lakeja ja asetuksia. Itse asiassa kieltäydyn totaalisti palvelusvelvollisuuden täyttämisestä.
Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.
-ja jos minut asetetaan esimiesasemaan niin jätän muuten duunin hoitamatta. Joku muu ottakoot sen taakan kantaakseen. Minä en viitsi enkä halua.
Toivottavasti menee jokaiselle kaaliin, että jätän sotilasvalan kaikilta osin noudattamatta ja toimin itse asiassa täysin sen vastaisesti niin kauan kuin joudun Suomessa asumaan. Tämä maa ei ansaitse yhdenkään kansalaisensa panosta maanpuolustuksen eteen eikä tämä maa nykyisen hallintonsa alaisuudessa ole edes puolustamisen arvoinen. Vasta kun rajat suljetaan ja ulkomaalaiset potkaistaan pysyvästi ulos, voidaan ehkä neuvotella asiasta uudelleen.
Edelleen mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että minä vihaan tätä maata yli kaiken. Vihaan maan hallitusta, eduskuntaa, lakia, poliisia ja lippua. Vihaan myös kirkkoa. Ylipäätään vihaan kaikkea sitä mikä suomalaiseksi katsotaan. Tämä maa on silkkaa saastaa.Tunnelma on kuin hautajaisissa. Yksi on siirtynyt rajan yli.
.... kirjoitti:
>>Mutta koko maapallo ja maailmankaikkeus kuuluvat vain Herrallemme ja Hän on antanut luvan ihmisille siirtyä paikasta toiseen.
Uudestaan huomautan, että lupa maahanmuuttoon pitää saada ao. maan viranomaisilta. Muuten muutto on laiton.
>>Jumala ilmoittaa tässä jakeessa: älkää ottaako johtajiksenne muita Jumalan lisäksi, koska tuo asema kuuluu vain Hänelle. Eli jos pakolainen tulee esim. Suomeen, hän ei ikinä sano että Suomen valtio on hänen jumalansa.
Pakolaisen on toteltava Suomen viranomaisia ja Allahin tahto häviää jos ne on ristiriidassa.
Pakolaisen on siis otettava viranomaiset johtajiksi ja heitä on toteltava.
Suomalainen mies vannoo sotilasvalan näin:
Sotilasvala vannotaan ja vakuutus annetaan seuraavan kaavan mukaisesti:
Minä N.N. lupaan ja vakuutan
Valassa: kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,
Vakuutuksessa: kunniani ja omantuntoni kautta,
olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.
Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.
Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.
Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.
Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000741
....................
Luuletko, ettei Allah johtaa pakolaisia Suomessa?...ja Suomeen siirtyneet maahanmuuttajat ovat saaneet luvan siirtyä Suomeen.
***
Yleensä muslimit kuten yleensä kristitytkin tottelevat valtion viranomaisia. Vaikka kummatkaan (jos ei sitten Esko?) eivät taida sanoa, että valtio olisi heidän jumalansa ja kummatkin (paitsi ehkä Esko?) lienevät sitä mieltä, että Jumala on koko maailman valtias.
***
Yleensä sekä kristityt että muslimit ovat sitä mieltä, että Jumala viime kädessä johtaa kaikkia, niin pakolaisia kuin ihmisiä ylipäätäänkin ja jopa valtioita ja sen viranomaisia. Poikkeuksena täsätä saattaa olla nelipiste-Esko, jonka mielestä Jumalan tahto häviää, jos se on ristiriidassa viranomaisten kanssa. Mutta jos näin on, Eskon lahko näyttäisi olevan tässä kohden eri mieltä sekä muslimien että kristittyjen yleisten käsitysten kanssa.- ....
Aabra-ham kirjoitti:
...ja Suomeen siirtyneet maahanmuuttajat ovat saaneet luvan siirtyä Suomeen.
***
Yleensä muslimit kuten yleensä kristitytkin tottelevat valtion viranomaisia. Vaikka kummatkaan (jos ei sitten Esko?) eivät taida sanoa, että valtio olisi heidän jumalansa ja kummatkin (paitsi ehkä Esko?) lienevät sitä mieltä, että Jumala on koko maailman valtias.
***
Yleensä sekä kristityt että muslimit ovat sitä mieltä, että Jumala viime kädessä johtaa kaikkia, niin pakolaisia kuin ihmisiä ylipäätäänkin ja jopa valtioita ja sen viranomaisia. Poikkeuksena täsätä saattaa olla nelipiste-Esko, jonka mielestä Jumalan tahto häviää, jos se on ristiriidassa viranomaisten kanssa. Mutta jos näin on, Eskon lahko näyttäisi olevan tässä kohden eri mieltä sekä muslimien että kristittyjen yleisten käsitysten kanssa.Kristityillä ei ole mitään ongelmaa näissä kommentosuhteissa. Kristityn on toteltava esivaltaa, koska esivalta on Jumalalta.
Room. 13:1
Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
Room. 13:2
Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
Room. 13:3
Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen;
.......
Muslimi joutuu ristiriitaan Allahin tahdon ja valtion viranomaisten tahdon välillä. Koraani on selvästi heikko ohje, kun se ei ole aitoa Jumalan sanaa. .... kirjoitti:
Kristityillä ei ole mitään ongelmaa näissä kommentosuhteissa. Kristityn on toteltava esivaltaa, koska esivalta on Jumalalta.
Room. 13:1
Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
Room. 13:2
Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.
Room. 13:3
Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen;
.......
Muslimi joutuu ristiriitaan Allahin tahdon ja valtion viranomaisten tahdon välillä. Koraani on selvästi heikko ohje, kun se ei ole aitoa Jumalan sanaa....joutuu ristiriitaan joskus esivallan kanssa - aivan uskonnollisen moraalinsa vuoksi.
Joutuu joskus kristittykin ristiriitaan esivallan kanssa kristityn moraalinsa vuoksi, kuten esimerkiksi Dietrich Bonhoeffer, joka teloitettiin 9.4.1945 esivallan toimesta. Hän ei tainnut siinä tilanteessa ajatella aivan Eskon tapaan, että "Kristityillä ei ole mitään ongelmaa näissä kommentosuhteissa. Kristityn on toteltava esivaltaa, koska esivalta on Jumalalta".
http://www.ushmm.org/wlc/article.php?lang=en&ModuleId=10005420
Jotkut kristityt tosin olivat Eskon kanssa samoilla linjoilla niinä aikoinakin, kun esivaltaa tottelematon Bonhoeffer teloitettiin. Kas tässä yksi: :
”Mutta Saksan kansallemme, johon olemme sen jäseninä erottamattomasti sidottuja, ei ole tehnyt laupeutta juutalainen, vaan Adolf Hitler. Johtajalle (Führerille) kuuluu siksi rakkautemme lähimmäisenämme, hänelle murtumaton seuraamisemme ja uskollisuutemme myös Saksan kansalle annetussa taistelussa juutalaisia vastaan!” (Ylikirkkoneuvos Schulzin kirjoituksesta Mecklenburgin virallisessa kirkkolehdessä 16. marraskuuta 1938)”
***
Mutta kuten jo mainitsin, yleensä muslimit kuten yleensä kristitytkin tottelevat valtion viranomaisia eivätkä näe siinä erityistä uskonnollista ristiriitaa. Vaikka kummatkaan (jos ei sitten Esko?) eivät taida sanoa, että valtio olisi heidän jumalansa ja kummatkin (paitsi ehkä Esko?) lienevät sitä mieltä, että Jumala on koko maailman valtias.
Ehkäpä tuo normaali esivallan totteleminen muslimien kohdalla johtuu siitä, että muslimit eivät yleensä pidä Eskoa islamin profeettana, vaikka Esko jatkuvasti yrittääkin sen roolin omaksua?- ....
Aabra-ham kirjoitti:
...joutuu ristiriitaan joskus esivallan kanssa - aivan uskonnollisen moraalinsa vuoksi.

Ehkäpä tuo normaali esivallan totteleminen muslimien kohdalla johtuu siitä, että muslimit eivät yleensä pidä Eskoa islamin profeettana, vaikka Esko jatkuvasti yrittääkin sen roolin omaksua?Kristinuskon mukaan on toteltava esivaltaa ja islamin mukaan ei. Sheikki on sanonut selvästi jo kaksi kertaa, ettei muita johtajia ole otettava kuin Allah. Tämä on Suomen lain vastainen kehotus.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000041450599
Jumala ilmoittaa tässä jakeessa: älkää ottaako johtajiksenne muita Jumalan lisäksi, koska tuo asema kuuluu vain Hänelle. Eli jos pakolainen tulee esim. Suomeen, hän ei ikinä sano että Suomen valtio on hänen jumalansa. .... kirjoitti:
Kristinuskon mukaan on toteltava esivaltaa ja islamin mukaan ei. Sheikki on sanonut selvästi jo kaksi kertaa, ettei muita johtajia ole otettava kuin Allah. Tämä on Suomen lain vastainen kehotus.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000041450599
Jumala ilmoittaa tässä jakeessa: älkää ottaako johtajiksenne muita Jumalan lisäksi, koska tuo asema kuuluu vain Hänelle. Eli jos pakolainen tulee esim. Suomeen, hän ei ikinä sano että Suomen valtio on hänen jumalansa.Sheikh ei tainnut missään sanoa, että islamin mukaan esivaltaa ei olisi toteltava, saati että olisi kehottanut olemaan tottelematta esivaltaa. Se oli taas kerran Eskon ihan omaa "islamia". Aivan kuten Eskon tulkinta kristinuskosta on Eskon ihan omaa "kristinuskoa".
***
Eskon kannattaisi luetuttaa jollakin toisella tämä kirjoitus, ja kysyä, mitä siinä oikein sanotaan, jotta Esko edes kerran onnistuisi kommentoimaan tekstiä, jota yrittää kommentoida:
Varmaan muslimikin....
Kirjoittanut: Aabra-ham 5.2.2009 klo 15.03
Poista oma viesti
...joutuu ristiriitaan joskus esivallan kanssa - aivan uskonnollisen moraalinsa vuoksi.
Joutuu joskus kristittykin ristiriitaan esivallan kanssa kristityn moraalinsa vuoksi, kuten esimerkiksi Dietrich Bonhoeffer, joka teloitettiin 9.4.1945 esivallan toimesta. Hän ei tainnut siinä tilanteessa ajatella aivan Eskon tapaan, että "Kristityillä ei ole mitään ongelmaa näissä kommentosuhteissa. Kristityn on toteltava esivaltaa, koska esivalta on Jumalalta".
http://www.ushmm.org/wlc/article.php?lang=en&ModuleId=1 0005420
Jotkut kristityt tosin olivat Eskon kanssa samoilla linjoilla niinä aikoinakin, kun esivaltaa tottelematon Bonhoeffer teloitettiin. Kas tässä yksi: :
”Mutta Saksan kansallemme, johon olemme sen jäseninä erottamattomasti sidottuja, ei ole tehnyt laupeutta juutalainen, vaan Adolf Hitler. Johtajalle (Führerille) kuuluu siksi rakkautemme lähimmäisenämme, hänelle murtumaton seuraamisemme ja uskollisuutemme myös Saksan kansalle annetussa taistelussa juutalaisia vastaan!” (Ylikirkkoneuvos Schulzin kirjoituksesta Mecklenburgin virallisessa kirkkolehdessä 16. marraskuuta 1938)”
***
Mutta kuten jo mainitsin, yleensä muslimit kuten yleensä kristitytkin tottelevat valtion viranomaisia eivätkä näe siinä erityistä uskonnollista ristiriitaa. Vaikka kummatkaan (jos ei sitten Esko?) eivät taida sanoa, että valtio olisi heidän jumalansa ja kummatkin (paitsi ehkä Esko?) lienevät sitä mieltä, että Jumala on koko maailman valtias.
Ehkäpä tuo normaali esivallan totteleminen muslimien kohdalla johtuu siitä, että muslimit eivät yleensä pidä Eskoa islamin profeettana, vaikka Esko jatkuvasti yrittääkin sen roolin omaksua?- ....
Aabra-ham kirjoitti:
Sheikh ei tainnut missään sanoa, että islamin mukaan esivaltaa ei olisi toteltava, saati että olisi kehottanut olemaan tottelematta esivaltaa. Se oli taas kerran Eskon ihan omaa "islamia". Aivan kuten Eskon tulkinta kristinuskosta on Eskon ihan omaa "kristinuskoa".
***
Eskon kannattaisi luetuttaa jollakin toisella tämä kirjoitus, ja kysyä, mitä siinä oikein sanotaan, jotta Esko edes kerran onnistuisi kommentoimaan tekstiä, jota yrittää kommentoida:
Varmaan muslimikin....
Kirjoittanut: Aabra-ham 5.2.2009 klo 15.03
Poista oma viesti
...joutuu ristiriitaan joskus esivallan kanssa - aivan uskonnollisen moraalinsa vuoksi.
Joutuu joskus kristittykin ristiriitaan esivallan kanssa kristityn moraalinsa vuoksi, kuten esimerkiksi Dietrich Bonhoeffer, joka teloitettiin 9.4.1945 esivallan toimesta. Hän ei tainnut siinä tilanteessa ajatella aivan Eskon tapaan, että "Kristityillä ei ole mitään ongelmaa näissä kommentosuhteissa. Kristityn on toteltava esivaltaa, koska esivalta on Jumalalta".
http://www.ushmm.org/wlc/article.php?lang=en&ModuleId=1 0005420
Jotkut kristityt tosin olivat Eskon kanssa samoilla linjoilla niinä aikoinakin, kun esivaltaa tottelematon Bonhoeffer teloitettiin. Kas tässä yksi: :
”Mutta Saksan kansallemme, johon olemme sen jäseninä erottamattomasti sidottuja, ei ole tehnyt laupeutta juutalainen, vaan Adolf Hitler. Johtajalle (Führerille) kuuluu siksi rakkautemme lähimmäisenämme, hänelle murtumaton seuraamisemme ja uskollisuutemme myös Saksan kansalle annetussa taistelussa juutalaisia vastaan!” (Ylikirkkoneuvos Schulzin kirjoituksesta Mecklenburgin virallisessa kirkkolehdessä 16. marraskuuta 1938)”
***
Mutta kuten jo mainitsin, yleensä muslimit kuten yleensä kristitytkin tottelevat valtion viranomaisia eivätkä näe siinä erityistä uskonnollista ristiriitaa. Vaikka kummatkaan (jos ei sitten Esko?) eivät taida sanoa, että valtio olisi heidän jumalansa ja kummatkin (paitsi ehkä Esko?) lienevät sitä mieltä, että Jumala on koko maailman valtias.
Ehkäpä tuo normaali esivallan totteleminen muslimien kohdalla johtuu siitä, että muslimit eivät yleensä pidä Eskoa islamin profeettana, vaikka Esko jatkuvasti yrittääkin sen roolin omaksua?vaikka kuinka paljon jankutat. Ihmisille on tärkeää tietää, mitä pitää tehdä, ja se asia on selvä.
.... kirjoitti:
vaikka kuinka paljon jankutat. Ihmisille on tärkeää tietää, mitä pitää tehdä, ja se asia on selvä.
...ja monet ymmärtävät lukemansa. Esko ei oikein ymmärrä, ja siksi Eskolle jäävät asiat epäselviksi. Mutta Eskon kannattaa yrittää vielä kerran:
Sheikh ei tainnut missään sanoa, että islamin mukaan esivaltaa ei olisi toteltava, saati että olisi kehottanut olemaan tottelematta esivaltaa. Se oli taas kerran Eskon ihan omaa "islamia". Aivan kuten Eskon tulkinta kristinuskosta on Eskon ihan omaa "kristinuskoa".
***
Eskon todellakin kannattaisi luetuttaa jollakin toisella kirjoitukset, joita haluaa kommentoida. Sitten Eskon kannattaisi kysyä, mitä niissä oikein sanotaan, jotta Esko edes kerran onnistuisi kommentoimaan tekstiä, jota yrittää kommentoida.- ....
Aabra-ham kirjoitti:
...ja monet ymmärtävät lukemansa. Esko ei oikein ymmärrä, ja siksi Eskolle jäävät asiat epäselviksi. Mutta Eskon kannattaa yrittää vielä kerran:
Sheikh ei tainnut missään sanoa, että islamin mukaan esivaltaa ei olisi toteltava, saati että olisi kehottanut olemaan tottelematta esivaltaa. Se oli taas kerran Eskon ihan omaa "islamia". Aivan kuten Eskon tulkinta kristinuskosta on Eskon ihan omaa "kristinuskoa".
***
Eskon todellakin kannattaisi luetuttaa jollakin toisella kirjoitukset, joita haluaa kommentoida. Sitten Eskon kannattaisi kysyä, mitä niissä oikein sanotaan, jotta Esko edes kerran onnistuisi kommentoimaan tekstiä, jota yrittää kommentoida.http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=1000000000000010&posting=220000000 41450599
Jumala ilmoittaa tässä jakeessa: älkää ottaako johtajiksenne muita Jumalan lisäksi, koska tuo asema kuuluu vain Hänelle.
Allah ilmoittaa, ettei muita johtajia saa ottaa kuin Allah.
>>Sheikh ei tainnut missään sanoa, että islamin mukaan esivaltaa ei olisi toteltava, saati että olisi kehottanut olemaan tottelematta esivaltaa.
Sheikki ilmoitti ettei muita johtajia ole eikä saa olla kuin Allah.
Tämä meni nyt toistamiseksi, mutta se ei johdu minusta. - sieltahan aabra-hamkin elaa
Aabra-ham kirjoitti:
...ja Suomeen siirtyneet maahanmuuttajat ovat saaneet luvan siirtyä Suomeen.
***
Yleensä muslimit kuten yleensä kristitytkin tottelevat valtion viranomaisia. Vaikka kummatkaan (jos ei sitten Esko?) eivät taida sanoa, että valtio olisi heidän jumalansa ja kummatkin (paitsi ehkä Esko?) lienevät sitä mieltä, että Jumala on koko maailman valtias.
***
Yleensä sekä kristityt että muslimit ovat sitä mieltä, että Jumala viime kädessä johtaa kaikkia, niin pakolaisia kuin ihmisiä ylipäätäänkin ja jopa valtioita ja sen viranomaisia. Poikkeuksena täsätä saattaa olla nelipiste-Esko, jonka mielestä Jumalan tahto häviää, jos se on ristiriidassa viranomaisten kanssa. Mutta jos näin on, Eskon lahko näyttäisi olevan tässä kohden eri mieltä sekä muslimien että kristittyjen yleisten käsitysten kanssa.olet kai huomannut etta alkuasukkaiden luukku on
asetettu itaanpain, lattianrajaan.
-Talloin pyllistys lanteen tapahtuu automaattisesti.
Nain suomalaisia ohjataan!
sossu pysyy vallassa ulkolaisilla aanestajilla.
islam on tasmalleen yhta VAHVA KUIN SOSSU.
- juures
Muslimeilla on tarkoitus saada haltuunsa koko maailma.
Mikä on paras tapa kuin levittäytyä joka kolkkaan.
Jos saa euroopan käsiinsä on aika hyvissä kantimissä. Ekös vain?
Puhuin aikoinani ruotsissa auessani monien arapien kanssa ja kaikilla oli sama periaate.
Saada siitettyä muslimilapsia eurooppalaisille naisille ja näin saada elintilaa sanomalleen, maailman valloituksesta.
Katsoitteko TV:ssä kun Usa:n uusi presidentti astui virkaansa samaan aikaan näytettiin ranskanssa olevan ääriryhmittymän tilanne katsaus ja yksi puolueen johtajista taputti käsiään ja sanoi. (Jes, nyt me saimme amerikan!)
Miten niin saimme? Aloin ihmetellä käyttäytymistä mutta ymmärsin kyllä sanoman.
Suomi on kaaoksessa ja muslimit vievät sen lopulliseen perikatoon ja ottavat maan ennemmin tai myöhemmin.
Odotelkaa vain, jos ette usko.- vallataan noinkin!
>>Puhuin aikoinani ruotsissa auessani monien arapien kanssa ja kaikilla oli sama periaate.
Saada siitettyä muslimilapsia eurooppalaisille naisille ja näin saada elintilaa sanomalleen, maailman valloituksesta.>>
Ovelaa. Jihadia tehdään siis noinkin!
- -kysymys on niille joilla o...
mita islam ei ole?
http://sheikyermami.com/2008/09/09/what-islam-is-not/
Tammen klinikka:
\http://www.youtube.com/watch?v=2koek3lydAM&NR=1...kuin kristiotyt pakenevat kristittyjä. Esimerkiksi Ruandassa, Ugandassa ja Kongossa. Jopa joskus suomalaisen nakkikioskin liepeillä.
- huomaa
Aabra-ham kirjoitti:
...kuin kristiotyt pakenevat kristittyjä. Esimerkiksi Ruandassa, Ugandassa ja Kongossa. Jopa joskus suomalaisen nakkikioskin liepeillä.
että olet pelkkä suomalaisvastainen rasistipaska.
- pro western
Aabra-ham kirjoitti:
...kuin kristiotyt pakenevat kristittyjä. Esimerkiksi Ruandassa, Ugandassa ja Kongossa. Jopa joskus suomalaisen nakkikioskin liepeillä.
Onko nakkikiskatappelut sinun mielestäsi osoitus kristittyjen välisestä uskonnollissävytteisestä taistelusta?
Kerrottakoon sitten sinulle se, että nakkikioskin edessä sattuvilla tappeluilla ei ole terroristista luonnetta, vaan kyse on aina väsyneiden ja kännisten ihmisten välisistä tappeluista.
Nakkikiska on sinänsä hyvä paikka oppia tappelemaan. Turpaan nimittäin tulee ilman mainoskatkoa, jos ei osaa lyödä takaisin ja kovaa. Eli jos haluaa oppia katutappelua niin kannattaa haastaa riitaa nakkijonossa.
- cxghjdfjgjkh
hakeutuvat parempiin oloihin ja tuovat samalla ylpeinä muuassaan oman jämähtäneen ja barbaarisen kulttuurinsa, joka kotimaissaan alunperin kärsimyksen on aikaan saanutkin...
Pieni väri ei kadunkuvassa haitanne, mutta arabimaailman ongelmia ei tänne kannattane tuoda ratkaistaviksi suuremmassa mittakaavassa...- vuokrasuikuetti on valmiina
hakemaan lisaa aanestajia..
- vuokrasuikujetti on valmiina
hakemaan lisaa aanestajia..
..juolavehna on isutettu vehnapeltoon.
-Hyvin vihertaa!
Tana kesana alkaa elonleikkuu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872