Minulla on pitkäaikainen ystävätär, mutta jotkut hänen tapansa ärsyttävät minua aika ajoin suuresti. erityisesti tapa kinata mielestäni merkityksettömistä pikkuasioista tai tiukata minulta vastauksia tai mielipiteitä pikkuasioihin, joihin en ole kiinnittänyt huomiota tai jotka ovat mielestäni yhdentekeviä. Arvelen, että taustalla on se, että hän on oikeuslaitoksen palveluksessa ja pitää jonkinlaista "oikeudenistuntoa" vapaa-aikanaankin.
Sanon yleensä, että sillä tai tällä asialla ei ole väliä tai jos hän kinaa jostain asiasta, jonka oikeellisuus on helposti tarkistettavissa, jätän kinaamisen jossain vaiheessa, vaikka tietäisin että oma tietoni on faktaa. Niin tai näin, yhdentekevää. Mieluummin puhun jostain, jolla on merkitystä ja siirrynkin semmoisiin aiheisiin.
Minua vain toisinaan ottaa päästä tuo "oikeuden käyminen" ja kysynkin, miten siitä voisi sanoa, kun hän ei välitä sellaisista kommenteista kuin "eikö nyt ole yhdentekevää, miten asia on".
Herraajjumala, eihän tämä elämä yhtä oikeuden istuntoa ole. Vai onko?
Sanon yleensä, että sillä tai tällä asialla ei ole väliä tai jos hän kinaa jostain asiasta, jonka oikeellisuus on helposti tarkistettavissa, jätän kinaamisen jossain vaiheessa, vaikka tietäisin että oma tietoni on faktaa. Niin tai näin, yhdentekevää. Mieluummin puhun jostain, jolla on merkitystä ja siirrynkin semmoisiin aiheisiin.
Minua vain toisinaan ottaa päästä tuo "oikeuden käyminen" ja kysynkin, miten siitä voisi sanoa, kun hän ei välitä sellaisista kommenteista kuin "eikö nyt ole yhdentekevää, miten asia on".
Herraajjumala, eihän tämä elämä yhtä oikeuden istuntoa ole. Vai onko?
Vastaukset 17
Vanhimmat
on teknistä kypsymättömyyttä.
Sinäkin olet perhedemokratian jäljillä.
Meillä se on toteutettu siten että minä päätän tärkeistä asoista.
Kuten, mitä mieltä olemme USA:n Afganistanin politiikasta.
Islannin taloudesta jne.
Vaimo saa päättää muista, mitättömämmistä asoista.
Hyvin menee!
..meilläkin. Minä vaimona päätän sellaisista pikkujutuista, kuin mihin meidän perheen rahat käytetään, sijoituspolitiikasta ja kaapin paikasta!
Mieheni saa täysin vastata perheemme näkemyksistä USA:n tai Venäjän sun muiden suurvaltojen ulkopolitiikasta. Ne ovat ihan liian suuria asioita minun mietittäväkseni.
;meilläkin,minä hoidan rahapuolen menot ja laskut,mies kyllä tienaa suurimman osan,mutta onhan se hänelle helpotus miten ne saadaan kulutettua,hänellä on taas sitten aikaa hoitaa urheilupuolta,miten Suomella menee missäkin lajissa,
olen erittäin tyytyväinen tähän järjestelyyn.
Juuri noin!
Myös tuo tulojen hankinta ja niiden käyttö.
Tulojen jakauma noin 80/20 periaatteella.
Käytössä tietenkin tolkku mukana!
Poikkeuksena vaimoni monipuolinen kiinnostus urheiluun.
Samansuuntaiset näkemykset lasten kasvatukseen, perhebudjetin hoitoon, yhteiskunnallisiin asioihin ja yhteinen kiinnostus urheiluun sekä muihin, osittain yhteisiin harrastuksiin ovat ilmeisesti olleet, keskinäisen kiintymyksen lisäksi, parisuhteemme koossa pitäviä voimia.
Mitä todennäköisimmin tämä ystävättäresi katsoo opastavansa sinua sinun parhaaksesi. Ehkä hänen suhtautumisessaan on kasvatuksellista lähestymiskulmaa. Saattaa jopa olla niin, että hän tuntee tarvetta kantaa huolta sinun elämästäsi. Onko hän mahdollisesti tykästynyt sinuun myös tunnetasolla? Jos et ole muussa kumppanuussuhteessa, niin kysy häneltä suoraan asiaa ja aloita se tuokio halaamalla häntä! Puserra sylissäsi oikein likelle! Ja katso, mitä tapahtuu! Tunnesuhde voisi olla ihan mukava juttu. Oireet viittaavat semmoiseen mahdollisuuteen. Älä kuitenkaan laske häntä dominoimaan itseäsi, jos et semmoista halua.
...on nainen, joten toinen teistä puhuu aidasta, toinen aidan seipäistä....
Sori nyt, mutta me emme ole lesboja kumpainenkaan. Enkä tunne tarvetta halata häntä siinä kuten esimerkiksi aikuista lastani joskus.
Tuommoinen hänen pitämänsä "myöhäiskasvatus" ärsyttää.
Pitääkö minun TODELLA kaivaa esille esimerkiksi tietty lehtiuutinen, jossa sanottiin että Australiassa oli 43 astetta lämmintä eikä 39 kuten hän väitti taikka aikataulu, jonka mukaan bussi lähtee 20.20 eikä 20.30, kuten hän väitti ja todeta isoon ääneen, että SINÄ OLIT VÄÄRÄSSÄ JA LOPETAT NYT. Naurettavaa. En normaalisti käytä tuommoisia käsitteitä kuin oikea taikka väärä ja kuten totesin aiemmassa viestissä, niin asiat on yleensä yhdentekeviä.
..tarkemmin, ainakaan minulla ei ole tapana puristella naisystäviäni syliini tiukemmin tai löysemmin. Näin naisena suon sen ilon vain valituille miesystävilleni.
..kaksi jääräpäätä ystäviksi. Kuka nyt tuollaisista asioista viitsisi ruveta kinaamaan, aina ei nimittäin tarvitse olla oikeassa, eikä sanoa sitä viimeistä totuutta.
Relax!
Minä vaan aattelin, jotta tuommoinen vakiintunut kinaaminen voisi olla merkki tykkäämisestä, niin erikoiselta kuin se tuntuukin. On nähty mm. vanhenevia pariskuntia, jotka ovat kehitelleet kinaamisesta varsinaisen taiteen lajin ja sisällön elämäänsä.
Eikä WanhanWaarin silmän pilke lainkaan häiriintyisi, vaikkapa naisten kesken tapahtuisi hyvänäpitämisten tuokioitakin, mutta eihän siitä WanhaWaari tietenkään mitään edes tietäisi. Eikä tarvitsisikaan tietää. Kunhan vaan sanoin.
Sikäli mikäli tuo ihan esim. numeroilla todennettava asioitten laidan oikeellisuus pitäisi saada paremmalle kannalle, niin hanki itsellesi lisäksi toinen ystävä, joka tietää, että Jeesus puhui arameaa eikä englantia. Kolmen kesken keskustellessa sinulla on sitten apuvoimaa paikan päällä.
suoraan sille ystävättärelle.
Mikäs se semmoinen ystävä on vaikka olis kiinan keisari jolle ei voi suoraan sanoa.
Minä sanoisin.
minäkin. Puhu suusi puhtaaksi, ystävyydenhän pitää olla tasapuolista.
Ei toisen tarvi olla mikään joojoo-henkilö, jolle toinen voi sanella mitä tykkää.
Hei kinatako vai ei,itselläni kesti ennenkuin hokasin,että oman mielipiteensä voi pitää vaikka ei kinaiskaan,joskus kinaaminen vie todella hermot kireälle,kun pitää puolustella omaa kantaansa.
En ole mikään joojoo-tyyppi. Olen aika vahva ihminen ja minulle on selkeitä näkemyksiä asioista ja tuon ne myös esille.
Paitsi näistä pikkuasioista en ehkä tuo. Tuntuu niin naurettavalta kinata nippeleistä, joilla ei ole merkitystä, joten olen jättänyt sen.
Palautteestanne päätellen minun pitäisi kiinnittää nihin enempi huomiota. Tai sanoa jyrkästi että nyt lopetetaan kiistely tästä pikkuasiasta.
Noinhan minunkin vaimoni on tehnyt jo vuosikymmeniä.
Siihen tautiin ei tosiaankaan ole lääkitystä.
Kuulustelut,tentit ja väittämät ovat luonnostaan lankeavia asioita. Tosiasiassa,ei sinun kantaasi asiaan vaaditakaan. Ainoastaan huomiosi hänen erinomaisuudestaan. Juuri niin,väistämällä asian,voi juttua jatkaa. Jos otat kantaa,saat vastaväittämän,tiukkaakin tiukemman kuulustelun kera. Ainakin meillä on näin.
olen itsekin sortunut mukaan leikkiin yhden läheisen ihmisen kanssa, joka oli tottunut siihen ettei kukaan yleensä asetu häntä vastustamaan. Isoista asioista olimme samaa mieltä ja keskustelimme toisiamme arvostaen, mutta joskus syntyi kummallisia typeriä kinasteluja ihan pikkuasioista. Yritin kaikenlaisia konsteja niiden lopettamiseksi kunnes aloin itse johdonmukaisesti kieltäytyä kinaamisesta. Totesin korostetun rauhallisella äänellä, etten suostu jatkamaan keskustelua siitä asiasta hänen kanssaan. Kuuntelin, kun hän yritti jatkaa, mutta toistin viestini uudelleen ja sanoin, ettei asia kiinnosta minua ja lopetan siitä keskustelemisen. Kesti aika pitkään ennen kuin tilanne oikeasti muuttui, vaikka keskustelimme asiasta välillä avoimesti keskenään. Kumpikaan ei nauttinut niistä kinasteluista.
Toista ei voi muuttaa, mutta tilanne muuttuu, jos muuttaa omaa käyttäytymistään. Harjoittelu voi joskus olla hauskaakin, ainakin jos pikkupiru istuu piilossa olkapäällä. ;)) Auttaisiko hyväntahtoinen huumori? Tai joku muu, sinulle luonteenomainen, uusi tapa reagoida tilanteeseen?
Äidilläni oli joskus tapana korottaa tuohtuneena ääntään ja purkaa kiukkuaan. Muistan joskus aikuisena yrittäneeni vaikuttaa asiaan omaa ääntäni korottaen. En pärjännyt. Joskus kielsin häntä huutamasta minulle. Myöhemmin tyydyin vain kuuntelemaan häntä "hämmästyneenä" pienen pieni hyväntahtoinen pilke silmäkulmassa ja olin ihan hiljaa. Aina välillä yhteisinä hyvinä hetkinä totesin äidilleni naureskellen ja lämpimästi halaten, että hänellä on "suorastaan jumalainen kyky" tuohduttaa itsensä pikkuasioilla. Äitiäkin nauratti silloin. Vähitellen hän huomasi, ettei huutaminen ja kiukuttelu tehonnut minun kanssani ja hän (melkein) lopetti yrittämisen.
...mutta ilmeisesti ei tarpeeksi tehokkaasti. Antaa nyt olla -kommenttini sekä kysymykset tyyliin mitäpä näillä asioilla on sadan vuoden jälkeen merkitystä menevät kuuroille korville.
Ystäväni taholta tässä on ilmeisesti kyse jossain määrin omahyväisestä kasvattamisesta: kiinnostu nyt pikkuasioista tai itke ja kiinnostu.
Olen huomannut viime aikoinani itsessäni semmoisen piirteen, että ärsytän vain lisää heittäytymällä tavanomaistakin enempi suurpiirteiseksi hutiloksi.