Pelkään etten koskaan löydä

Samassa junassa ollaan, mutten ole vielä pyyhettä heittäny kehään. Tulevaisuus kuitenkin pelottaa ja ikääkin on kohta niin paljon että onkohan jo liian myöhästä. Ainahan sanotaan ettei koskaan ole liian myöhäistä mutta pelkään pahinta.

sulle se hyvä kunnollinen poikaystävä?

Komea, varakas, sosiaalinen naistenmies vai ehkä enemmän jotakin vähän vaatimattomampaa?

Naisille tuo ei ole niin suuri ongelma mutta jos mies pelkää niin hän ei todennäköisesti naista tule saamaan.

Samassa tilanteessa olevia miehiäkin on mutta sellaisia tuskin huolitte?

Ymmärrän hyvin pelkosi. Emme voi tietää, jäämmekö yksin. Olen miettinyt, miten vaikka itse pääsen naimisiin ja saan perheen ilman naista. Voiko näin tasa-arvon aikana mennä kirkossa naimisiin itsensä kanssa? Siksi, jos ei löydä, tai siis ei ole kelvannut kenellekään kumppaniksi. Ja joutuuko lapsettomuusongelman ratkaisemaan adoptoimalla lapset?

Sosiaalisten tilanteiden pelko on vaikea taakka. Sellaisesta kärsivänä minunkin on vaikeaa käyttäytyä avoimesti ja huomata naisten kiinnostukset.

mä pelkään kans etten voi koskaan seurustella. se ajatuskin tuntuu mahdottomalta, et seurustelisin. oon aina ollu kauheen syrjäänvetäytyvä ja huomaamaton. silti ihastun usein, mut kun en voi tehdä asian eteen yhtään mitään. sit musta vaan tuntuu et se poika on ihan varmaan huomannu et oon ihastunu siihen ja aattelen et se miettii et "ei kai tommonen vaan oo ihastunu muhun". tää on kauheen ahdistavaa ja pelottavaa. kun kaikki vielä kyselee, et onko sulla jo poikaystävä? mä en jaksa tällästä enää pitkään. mut en tiiä sit, ei kai mua vaan oikeesti kukaan haluu. musta oikeestaan tuntuu et pelkään ihmisiä.

Kuten aiemmistakin vastauksistakin huomaa, et ole ollenkaan yksin tämän asian kanssa. Eli yritä ainakin karistaa tuo ajatus, että on noloa ja häpeällistä ettei ole seurustellut. Olisiko se sitten parempi, jos olisi ollut jotain epämääräisiä irtosuhteita periaatteella kunhan on joku?

Kuten jo otsikkoonkin laitoin, lopulta kaikki on kiinni siitä että tapaa sen oikean ihmisen. Joillakin se valitettavasti voi kestää kauemmin kuin toisilla. Kirjoitit, että et uskalla kertoa ihastumisesi kohteelle. Olisko mahdollista, että voisit ensin pyytää tätä henkilöä kahville tai jotain muuta tällaista pientä ja helppoa, siis ihan vaan sellaista mitä ketkä tahansa ihmiset tekevät? Potentiaalista seurustelukumppania on hyvä lähestyä ihan kaveripohjalta, jos vain mahdollista. Sen jälkeen ystävyyssuhde voisi kehittyä eteen päin jos on kehittyäkseen.

Tilanteeni muistuttaa kovasti omaani muutaman vuoden takaa. Minäkin häpesin kokemattomuuttani ja olin todella ujo. Tapasin erään miehen, jonka seurassa minun olikin yllättäen heti alusta alkaen helppo olla, vaikka normaalisti jännitän ihmisiä (vielä nykyäänkin) todella paljon. Meidän ystävyys alkoi juurikin kahvikuppien ääreltä, josta se lopulta kehittyi rakkaudeksi ja vuosien saatossa avioliittoon saakka.

Älä menetä toivoa. Se oikea ihminen saattaa tulla vastaan missä ja milloin vain!